Ei koskaan kannata uskotella itselleen, että käy vintageputiikissa vain katselemassa. Ei etenkään silloin, kun jokainen ropo pitäisi säästää. Ihan salettiin löytyy jotain, mitä ilman materialistiminä ei voi yhtäkkiä elää.
Näin pääsi käymään tänään, kun Minime nukahti muskarin erijännän joulujuhlan jälkeen poikkeuksellisen aikaisin päiväunilleen rattaisiin. Mulla ei ollut lumimyräkässä reippailuun sopivia vaatteita, eikä repussa läppäriä duuniseuraksi kahvilaan. Otinkin julkiset alle ja kaarsin rattaat nukkuvine matkustajineen parkkiin Töölössä majaansa pitävän Mekkomania-liikkeen eteen.
Olin kuullut huhuja, että putiikin omistaja olisi saanut valikoimiinsa laarillisen käyttämättömiä lastenhattuja menneiltä vuosikymmeniltä. Ja totta vie, niin oli päheitä päähineitä, että pieruleggarit olivat revetä innostuksesta! Noissa 60-80-luvun lakkimalleissa vetoaa niiden kaunis ja käytännöllinen muoto sekä värit. Hintaa lätsillä oli 18 euroa kipales, joten piti laskea monta kertaa sataan, etten olisi antanut itselleni luvan hamstrata niitä säästöön tulevia talviakin varten.
Päädyin valitsemaan Minimen pääkoristeeksi ja -lämmikkeeksi Isohellan siniharmaan karvalakin, jolla alkuperäistä hintaa oli 135 markkaa. Samaan aikaan sekä suloinen että retee myssy. Koko on reilu 51, joten toivon sen olevan sopiva vielä ensi talvenakin.
Mekkomanian hyllyistä ja rekeistä löytyy lakkien lisäksi myös muita vintageaarteita lapsille ja vauvoille. Esimerkiksi niitä rentoja, kauniita ja hyvänmallisia kokopotkupukuja, joita yritin metsästää Minimelle hänen ollessa ihan snadi. Ja kun Minime seuraavan kerran tarvitsee juhlatanttua, sitä käydään ensin katselemassa tuolta. Myös putiikin omistajan löytämät rukkaset ja kengät ovat mainioita. Vaatteiden lisäksi tarjolla on myös muutamia leluja.
Samoissa tiloissa Mekkomanian kanssa toimii Retonki, joka myy kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, kuten lastenvaatteita. Retongin valikoimissa oleva räsymatoista valmistettu säilytyskori sopisi Lähiön mummolatyyliin just eikä melkein – vaikka lelukorina.
Kun olin penkonut lastenvaateet läpi sekä kuolannut räsymattokoreja, Minime veteli yhä sikeitä ja ulkona lumimyräkkä vain yltyi. Päätinkin tutkailla myös Mekkomanian aikuistenvaatteet. Sitä tulee nykyään tehtyä harvoin, sillä kun kroppa on tissit sekunnissa yhdellä kädellä tiskiin-vaatteiden ja imetyskiloihrojen peitossa, mieluummin vaatettaa kivasti sitä perheen söpöintä tyyppiä.
Ihrat ja imetysluukut pyörivät yhä tiiviisti kuvioissa, mutta niin minä ostin itselleni Vuokon reippaan raitamekon. Sillä voi nappien ansiosta kätevästi imettää, ja jos joskus löydän kadonneen vyötäröni uudelleen, sen saa esiin sitomalla vyön kireämmälle. Mallailin myös kauan Nanson froteista kotimekkoa. Se on vähän kuin oloasupotkupuku, mutta vintage- ja mekkorakastajan sellainen. Se jäi kuitenkin jonkun muun rakastettavaksi.
Ja huomatkaa Lähiömutsin ensimmäiset viralliset bloggariomakuvat: peilin kautta otetut epätarkat poseerausräiskäisyt, joissa kameraa ei edes yritetä rajata kuvan ulkopuolelle. Skene haltuun!

Jaa: