Tänä vuonna kuukausista pahin ja paskin, marraskuu, kulki ohi huomaamatta ja kohteli mua hellästi. Voisin jopa julistaa marraskuun 2012 parhaaksi marraskuuksi koskaan. Tuskainen rämpiminen huonosti nukutusta yöstä toiseen vaativan vauvan kanssa on muuttunut aurinkoisen, nauravan ja iloisen lapsen kanssa eloksi. Olen onnekas, että olen saanut juuri tuon minityypin elämääni ja juuri tuon miehen hänen isäkseen.
Kuluneen kuukauden aikana Minime on ottanut loikkia eteenpäin liikkumisen kanssa, mikä on ollut osaltaan vaikuttamassa elon seesteisyyteen. Tässä kuukauden kootut metkut ja temput.
Yhdentoista kuukauden iässä Minime:
– Nousee tukea vasten seisomaan. Kuukausi ja rapiat sitten Minime alkoi kainalossani möyrimisen ohessa nousta seisomaan mua vasten. Eikä kulunut kuin tovi, kun sama taito otettiin haltuun haastavammissa olosuhteissa nousten seisomaan tuolia, sohvapöytää tai pinnasängyn puikkoja vasten. Aluksi laskeutumisen kanssa oli vähän ongelmia, ja siinä vaiheessa yleensä karjuttiinkin äitiä tai isää apuun. Taito kutienkin harjaantui, ja ensin mossahdettiin takapuolelleen ja pian tyyppi osasi jo käsillä maasta tukea ottaen laskeutua kontilleen.
– On kuin Istuva härkä. Pyllyllään oleilu jalat haara-asennossa ei ole menevän tyypin mieleen, eikä hän itse siihen asentoon ikinä menekään. Mutta polvillaan hengailu sen sijaan on kätevä asento. Siitä näkee pitkälle, siitä saa näppärästi napattua käsiinsä kaiken ympärillä oleva mielenkiintoisen ja tarvittaessa siitä saa nopeasti heilautettua kädet eteen ja laitettua nelivedon päälle.
– Konttaa. Nyt repes riemu! Kun Minime on tähän mennessä aina kitissyt tai huutokarjuen esittänyt toiveensa paikasta toiseen siirtyäkseen, yhtäkkiä hän pääsee kulkemaan itse. Mahtaa olla ihmeellistä. Hän saattaakin viettää pitkät tovit kontaten ensin katsomaan Dooris-gekkomme terraariota, sitten kiitäen taputtamaan televisiota tahmaisilla käsillään, kunnes päättää kontata tovin innosta hihkuen pölmistyneiden kissojemme perässä, minkä jälkeen siirtyy kiskomaan pöydältä alas kirjat, kännykät ja kameran linssinsuojukset jemmatakeen ne maton alle tai sohvatyynyjen väliin.
– Venyttää napanuoraa. Konttaamisen myötä tarve olla kiinni äidissä on vähentynyt. Vieraassa paikassa hän saattaa kontata huoneen toiselle laidalle, mutta palata äkkiä käväisemään sylissä lähteäkseen taas konttaamaan toiseen suuntaan ja palatakseen taas sieltä syliin. Aivan kuin välissämme olisi vieteri. Tai joustava napanuora, joka antaa kerta kerralta enemmän periksi.
– Hakee ymmärrystä maailmaan ja toimimisen malleja vanhemmiltaan. Kun vieras ihminen ilmestyy lähietäisyydelle, Minime vilkaisee äkkiä minua ja Lähiöjeppeä hakien vastausta, miten tilanteessa kuuluu käyttäytyä. Jos vanhemmat hymyilevät, Minime tulkitsee, että homma on ihan ok. Sama toistuu, kun tyyppi pistää suuhunsa lattialta löytämänsä kivenmurikan, kopauttaa päänsä pöydän kulmaan, silittää kissaa, paukuttaa palikoita yhteen, järsii vessaharjaa tai maistaa uutta ruokaa. Meidän ilmeitä tutkimalla hän tulkitsee, onko nyt syytä nauruun vai itkuun, onko teko hyvä vai ei ja miten uusiin asioihin pitäisi suhtautua.
– Tunnistaa sanoja. Otatko vettä -kysymys on saanut jo usean kuukauden ajan Minimen odottamaan nokkamukia huulet törröllään. Nyt hän tajuaa ainakin osittain jo muitakin lauseita tai sanoja, kuten kylpy, mennään kotiin, hei hei, isi, äiti ja onko kiitti jo (haluaako vielä ruokaa vai onko jo täynnä). Jos kysyy, missä Alma- ja Pekko- kissamme ovat, Minime alkaa etsiä niitä katseellaan.
– Kehittää huumorintajuaan. Minime saa mut nauramaan touhuillaan ja ilmeillään niin paljon joka päivä, että ehkä naurun ikää pidentävät vaikutukset kompensoivat vauvavuoden ja univelan aiheuttamat ikääntymisenmerkit. Rennon humoristin elkein tyyppi myös nauraa kräkistää omille touhuilleen estotta.
– Kasvatti kaksi uutta hammasta. Minimen leuassa komeilee nyt neljä hammasta. On uskomatonta, miten hän saa niillä nyhdettyä kovasta ruisleivänkäntystä paloja tai järsittyä pehmeät mutta isot porkkanapalaset nieltäviksi.
– Nukkuu yönsä loistavasti, eikä päikkäreissäkään vikaa ole. Minime menee nukkumaan noin iltakahdeksalta ja (jos ei kasvattele hampaita tai ole kipeä) posottaa menemään noin seitsemään saakka aamulla. Ei muuten ole yhtään ikävä niitä ennen kuutta aloitettuja aamuja! Aamupäiväpäikkärit ovat myös myöhentyneet, ja niille painutaan noin kello kymmenen aikaan. Toiset päikkärinsä tyyppi kiskaisee menoista riippuen kello yhden jälkeen. Ollaan välillä yritetty vetää päivä yksillä päiväunilla, mutta ainakin vielä parhaiten toimii kahden torkun taktiikka.
– Rakastaa musiikkia ja rytmiä. Jos Minime saisi päättää, Lähiön olohuoneessa pidettäisiin spontaaneja päivädiscoja useasti päivässä. Musiikin kuuleminen saa tyypin heilumaan rytmiin, ja nyt kun hän istuu polvillaan, pomppimaan rytmin tahtiin. Tanssiminen äidin sylissä on kikatusnaurun paikka. Etenkin tutut kappaleet saavat tyypin kädet heilumaan villisti ja jalat potkimaan rytmikkäästi tahtia.
– On rauhallisuudessaan äidin esikuva. Välillä mä hämmästelen, onko tuo rauhallinen ja asiat lungisti ottava lapsi tosiaan mun. Vaikka jotkut päivät olisivat menosta toiseen juoksemista, jolloin uni- sekä ruokarytmi ovat päässeet menemään kiemuralle ja metrossa toppavaatteissa tulee kuuma, Minime jaksaa yleensä hyvin ymmärtää ja odottaa. Silloinkin kun itseni tekisi jo mieli kiukutella, marista ja parkua. Mutta sitten kun tyypillä palaa pinna, se sitten palaa. Että ihan selkeästi mun lapsi sitten kuitenkin.
– Tykkää kavereista. Minime on selkeästi riemuissaan, kun pääsee leikkimään muiden lasten kanssa. Pienemmät vauvat ovat tässä vaiheessa vielä tylsää seuraa, mutta isompia lapsia hän katselee ihailevasti ja yrittää toistaa heidän tekemisiään into piukeena.
– Arvostaa pitkiä ruokailuhetkiä. Minime syö kaikkea ja hyvällä ruokahalulla. Vaatii alkupalat eteensä välittömästi, mutta jaksaa niidenkin jälkeen istua ruokapöydässä pitkään nauttien ruuasta. Suosikkisapuskat ovat pysyneet samoina kuukauden takaiseen, mutta Minime syö nykyään entistä karkeampaa ruokaa. Välillä en usko, että tekemäni sapuskat laskevat alas niiden neljän hampaan voimin, mutta niin vaan tyyppi pupeltaa lautasen tyhjäksi. Yhä useammin syömme myös ihan samaa ruokaa, mitä nyt pilkomme Minimen ruokia pienemmäksi ja lisäämme omiin annoksiimme suolaa. Imettäminen jatkuu sujuvasti osana päivän ruokailuja. Nykyään tankilla käydään neljä-viisi kertaa päivässä, painottuen aamuun ja iltaan.
– Kertoilee juttuja. Vielä kun me ymmärtäisimme, mitä hän yrittää sanoa. Välillä Minime kun pälättää menemään siansaksaa ja on ihan selkeästi harmissaan, mikseivät hänen pöljät vanhempansa tajua, mitä hän tarkoittaa.
– Kuuntelee satuja. Nykyään uskallan jo silloin tällöin ottaa esiin kirjoja, joiden sivut eivät ole paksua pahvia. Mä haaveilen satuhetkistä sohvalla tyyppi kainalossani, mutta vielä Minime ei jaksa keskittyä täysin herpaantumatta paksuja kuvakirjoja alusta loppuun.
– Rakastaa möyrimistä äidin ja isin välissä aamuisin, keinumista, kissojen perässä konttaamista, kolinaa ja räminää, hipelöintiä, eläinten katselua, puuroa isin tekemällä omanahillolla, kukkuu-leikkejä, äidin laulamista, palikkatornien hajottamista, muskaria, paperin rutistamista ja repimistä, haleja ja pusuja, pallottelu-leikkiä, tanssimista, asioiden maistelua, kylpemistä, ulkona nukkumista, piparkakkuja, peltihyrrää, kantorepussa matkustamista, taaperokärryn kanssa kävelyä, laatikoiden ja ovien availua ja mitäpä muuta kuin äksöniä ja menoa noin ylipäätään.
Tuo on kyllä niin ihana ikä. 🙂
Hei! Kovasti onnea helpommalle arjelle! Elämä maistuu paljon paremmalle ilman veren makua suussa. Nyt kun helpottaa vauvan kanssa, -vielä hetken voi sanoa vauvaksi :'( – niin nyt tohtii jo toivoa blogausta. Kun teilläkin on pieni asunto, niin voisitko valottaa kuinka hyvin olette saaneet sen toimimaan kaytännössä? =) Ja videonpätkääkin olis kiva kattella jos maltat kuvata… Eli Minimen lelujen ja vaatteiden säilytys, (+tietysti omien) jne. Käytännön jutut. Vinkkejä kaivataan kipeästi. …Ja kohta on joulu, ja tulee TAAS lisää tavaraa…. *AHDISTUS*. Mutta kiitos kun jaksat kirjotella, lemppariblogi. =)
T:Laihialaanen 😉
Voi mikä pieni suloinen tyttö!
Tervetuloa osallistumaan 30 euron arvoiseen lahjakortin arvontaan blogissani
http://lifewithababybelly.blogspot.fi/2012/12/arvonta.html
Kiitos taas tästä 🙂 Näitä on mielenkiintoista lukea, kun tullaan muutamia kuukausia jäljessä. Onnea helpommasta arjesta ja liikkuvasta lapsesta 🙂
Kauheata, seuraava postaus onkin jo 1-vuotiskuulumiset!! 😀 Ja joulukuu muutenkin vilahtaa niin nopeasti.
Teidän kuulumisenne kuulostavat tosi mukavilta. Teillä alkaa olla ihana pikkulapsi vaihe menossa. Elämä uomissaan ja lapsi tyytyväinen. Voiko sitä enempää vaatia?
Oikein mukavaa joulun aikaa!
moi! ihan mielenkiinnosta kysyn että ootteko saaneet paljon lahjaksi tavaraa vai miten teillä on varaa ostaa noin mielettömän ihania (ja kalliita…) leluja ja tekstiilejä? (aarikka, brio yms.) haluaisin omaankin kotiini kaiken teiltä mutta ilman hurjia aleja tai monen vuoden keräilyjä ei toivoakaan 😀
Ihanaa on uudet taidot, vaikkakin haikeeta kun vauva kasvaa. Meillä 9kk ja minusta tuntuu, että vauvavuosi livahtaa luvattoman nopeasti ohi. Silmiini pisti nuo tossut Minimen jalassa, mistä ne on hommattu ja pysyykö hyvin jaloissa? Meillä on vanhan puutalon kylmät lattiat ja olen ties mitä villasukka/tossuviritelmää yrittänyt saada pysymään vauvan jaloissa. Pakko olla liukumattomat, kun vauva nousee pystyyn ja kävelee tukia pitkin. Noi näyttävät ihan ihan superlämpimiltä!
eepu
Blogisi on lempiblogejani, itse asiassa yksi harvoja, joita jaksan seurata. Sen verran täytyy kuitenkin udella (olen miettinyt tätä samaa muiden vauvabloggaajien osalta myös), että oletko miettinyt Minimen kannalta sitä, että hänen kuvansa ja kasvunsa on niin tarkasti kuvattu blogimaailmassa kaiken kansan nähtävänä? Nythän hän ei voi mitenkään vaikuttaa asiaan tai kertoa mielipiteitään. En tarkoita, että kokisin vauvablogit mitenkään huonoiksi asioiksi, päinvastoin, itsekin pienen vauvan äitinä niitä on kiva lukea. Välillä vaan mietityttää tällaiset seikat, kun raskaus- ja äitiysblogeja on niin paljon. Entäs Lähiöjepen suhtautuminen, jouduitko taivuttelemaan häntä blogi-ideaan vai oliko hän myös alusta asti sitä mieltä, että voit tuoda esille perhe-elämäänne sosiaalisessa mediassa? Hyvää joulunodotusta perheellenne! t: Esmis
No niin tuntuu olevan!
Kiitos, tämä arki on kertakaikkisen ihanaa! Hmm. Voi kun mulla olisikin joku patenttia vailla oleva säilytysratkaisu, sillä kyllä, pieni koti on meilläkin. Lelujen säilytyksestä on tulossa pieni postaus lähitulevaisuudessa, toivottavasti siitä irtoaa idistä.
Sitä hän kyllä on! Ja kiitos kutsusta.
Ollos hyvä! Ja äläpä, miten seuraava voi olla jo 1-vuotismeininkiä!
Joo, nyt maittaa elo lapsiperheellisenä paremmin kuin hyvin. Huippua jouluaikaa sinnekin!
Moi! Ei olla kyllä saatu tavaroita lahjaksi, ja hyvä niin. Vähemmän ja parempaa on yritetty pitää mielessä lelujen(kin) kohdalla, vaikkakin nyt alkaa kori jo pursuilla. Lähes kaikki Minimen lelut on ostettu käytettynä huutonetistä tai kirppareilta, joten siksi niihin on ollut varaa. Esimerkiksi just kuvissa näkyvät Brion taaperokärry ja vedettävä kirahvi. Lisäksi vanhempani ovat jemmanneet paljon klassikkoleluja lapsenlapsia odottamaan. Näistä on esimerkiksi kuvissa näkyvä hakka ja palikkalaatikko.
Jos tekstiileillä tarkoitat sisustustekstiilejä, niin niitä on valitettavasti kyllä keräilty just vuosien saatossa kirppareilta ja tehtaanmyymälöiden jämäkoreista 😀
Nopeasti vuosi on kyllä kieltämättä mennyt. Olen kuullut vanhemmista, joilla tunnin mataa vanhempainvapaalla, mutta ei todellakaan ole ollut moista probleemaa, päinvastoin.
Minimen tossut ovat mun vanhani. Vois kuvitella kirppareilta ehkä löytyvän. Ehkä vastaavia tehdään myös uutena ja löytyis vaikka jostain joulumyyjäisistä? Pysyvät jaloissa yllättävän hyvin, mutta noita on muutaman muunkin väriset, ja ne eivät pysy paikoillaan yhtä hyvin. Koska tossut ovat nahkaa, ne eivät liu alta, vaikka bebellä olisi meneillään intensiiviset seisontaharjoitukset. Ja superlämpimät ovat!
Huisia kuulla, että Lähiömutsi on yltänyt suosikkiblogikategoriaasi!
Toki olen miettinyt paljonkin bloggausta Minimen kannalta. Vain urpo mutsibloggaaja ei sitä tekisi. Näitä kuukausipostauksia tein aluksi vain perheellemme muistoksi, kun ajattelin, etteivät ne muita kiinnostaisi. Samalla tavalla kun sitä jokainen normaalikehityksinen bebe oppii pinsettiotteen tai sanoo ekan sanansa – kuka enemmin, kuka myöhemmin. Mutta niin vaan näistä on kovasti tykätty. Näitä postauksia, joita ei enää tulekaan kuin yksi, lukuun ottamatta Lähiömutsin meininki onkin enemmän äitiysblogi kuin lapsiblogi.
Lähiöjepen suhtautuminen on kannustava. Mä en aluksi itse aikonut julkaista Minimestä tunnistettavia kuvia, mutta Lähiöjepen ja äitini kanssa juteltuani ja asiaa joka kantilta pohdittuani tulin toisiin aatoksiin.
Mulla on ollut suunnitelmana kirjoittaa tästä(kin) postaus, katsotaan, jahka joskus saan aikaiseksi.
Kivaa joulunaikaa myös sinne!