17/12/2012by Hanne / LähiömutsiEi kommenttejaKulttuuri

Joulu tulee laulaen

Olisikohan joulupukin pajassa tilaa yhdelle apurille? Minä kun voisin viettää kaiken liikenevän ajan askarrellen kortteja, neuloen pehmoisia paketteja, kokaten herkkuyllätyksiä ja kietoen lahjoja kääreisiin.
Vaikka lähiössä onkin ollut tonttupuuhien (ja koko perheen lamaannuttaneen yrjötaudin) takia hiljaista, on pakko vielä ennen taaton saapumista vinkata lahjojen kanssa pähkiville tontuille Otavalta saamastani Suomen lasten laulukirjasta. On meinaan kirja, jota jokainen vähänkään rytmiä ja laulua rakastava lapsiperhe arvostaa.
Kirjaan on koottu yli sata lastenlaulua, ja paikkansa siinä on nostalgisille kappaleille, kuten Jänöjussin mäenlasku ja Magdaleena, sekä uusille hiteille, kuten Pariisin Kevään Teippileikki ja jollain oudolla tavalla muhun uppoava Metrolla mummolaan.
Kirjasta on ollut hyvä tarkistaa biisien sanoja, jotka ovat kyllä jossain tuolla aivojen takimmaisessa komerossa jemmattuna, mutta tarvitsevat löytyäkseen vähän apuja. Toki nettikin siinä pulmassa auttaa, mutta kirjasta voi muistella myös sellaisia biisejä, joiden olemassaolon on jo melkein unohtanut. Opusta selaillessa voi löytää itsensä ihmettelemästä, miten liikuttuneeseen tilaan vaikkapa Bonzo pieni leikkihauva -laulu voi mutsiutuneen ihmisen saada. Kirja selvittää myös näppärästi Lähiöjepen kanssa löydyt vedot siitä, nukkuuko Pikkuinen lintu -kappaleen lintu marjan varrella vai marjamättäällä. No varrella se nukkuu, joten Lähiöjeppe voitti.
Musikantit innostuvat, sillä kirjassa on sanojen lisäksi myös soinnut sekä pianosovitus. Mä tykkäilen myös Matti Pikkujämsän vekkulista kuvituksesta.
Suomen lasten laulukirjan on koonnut Essi Wuorela, joten opuksen ohessa julkaistiin tottahan toki Rajattoman Suomen lasten lauluja-levy. Asettelin cd:n hyvin pessimistisin elein ja nenääni nyrpistäen soittimeen, sillä jostain syystä a capella -musiikki ei iske mun musiikkihermooni muuta kuin irvistyksiä aiheuttavalla tavalla. Mutta hetkonen, tämähän pelittää! Ihan päätöntä, että levyn jokainen ääni on ihmisestä, ei soittimesta. Kannatti siis näemmä antaa Rajattomalle mahdollisuus hylkimisreaktioita aiheuttaneiden joulubiisien jälkeen.
Levyllä on vanhojen klassikoiden lisäksi myös uusia Rajattoman tekemiä biisejä, joista Soila Sariolan Minä ratsastan on Lähiön lemppari. Jotkut biisit menevät överiksi teatraalisuuden takia, joten Peppi Pitkätossun kohdalla painan suosiolla next-nappia.
Levyn suosikkibiisiä ei tarvitse edes miettiä. Kiitos Rajattoman, mä nimittäin löysin itselleni lähes vieraan Lounatuulen laulu-kappaleen. Miten kaunis ja upea teos! En voikaan ymmärtää, miten tämä on jäänyt omalta lastenlaululistaltani paitsioon tätä ennen. On kertakaikkisen ihanaa, että lapsillekin tehdään musiikkia ajatuksella, eikä kolmea säveltä vaihdellen ja viittä sanaa toistellen. Lounatuulessa sekä sävel että sanat on mietittyjä, ja ne aiheuttavat joka ikinen kuuntelukerta kylmiä väreitä.

Lounatuulen laulun kimuranttisuus aiheuttaa harmikseni kuitenkin sen, että tällaisen huvikaraokelurittelijan on hankala moisissa sävelkiemuroissa pysyä mukana. Onneksi onkin laulukirja ja Minimestä koostuva ymmärtäväinen yleisö tukemassa harjoituksia. Katsotaan ja kuunnellaan, jospa jotain esityskelpoista saadaan jouluksi valmiiksi.

Jaa