Kuukaudet tuntuvat hujahtavan ohi yhtä nopeasti kuin marraskuun päivien valoisat hetket. Niin on lyhyt ihmisen muisti, sillä nyt jo muistelen vanhempainvapaata auvoisena aikana, jolloin pystyi nauttimaan pitkiä ravintolalounaita Minimen kanssa ilman takaraivossa jyskyttävää tietoutta työpöydällä odottavista töistä.
Kummasti olen unohtanut ne kaudet, kun epätoivoisena – ja lähempänä hullutta ja masentuneisuutta kuin koskaan – etsin netistä tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Sairauden nimi kun kuulosti ummikosta just siltä, että diagnoosi selittäisi kaiken. Täydellisestä onnesta syvään vitutukseen ja ahdistukseen muutamassa sekunnissa.
No sairauden nimi oli haastava lapsi ja väsynyt äiti. Pää on säilynyt juuri ja juuri kasassa, ja äidissään hysteerisenä kiinni roikkunut ja mystisiä parkukohtauksia saanut vauva on muuttunut 10 kuukautta vanhaksi itsenäisiä elkeitä osoittavaksi lapseksi. Minimestä huomaa yhä selkeämmin, että hänellä on äitinsä temperamentti, mutta toisaalta isänsä ymmärtäväisyys ja kyky nähdä kaikissa asioissa jotain hienoa ja hauskaa. Erihyvä ja ihana minityyppi siis.
10 kuukauden iässä Minime:
– Ryömii kuin mittarimato. Minime on vihdoin saanut kankean ykkösvaihteen silmään liikkumisen kanssa. Eteenpäin mennään ryömien niin että matot ovat myttyrällä ja tyypin vaatteet lattialta mukaan tarttuneessa nöftässä. Ei kuitenkaan arvosta uutta kykyään korkealle, vaan saattaa huutaen vaatia äidin tai isän suorittamaa vauvasiirtoa. Toisaalta vanhempien kääntäessä hetkeksi selkänsä tyyppi on jo järsimässä vessaharjaa, maistelemassa kissanruokia ja repimässä työpöydän alta löytämäänsä johtorykelmää.
– Nousee konttausasentoon. Nelinkontin tyyppi on kiikutellut itseään nyt reilun parin viikon ajan. Konttaustyylillä eteenpäin mentäessä hän nousee ensin konttausasentoon, ottaa sitten vauhtia loikatakseen muutaman sentin eteenpäin ja lopulta lämähtää rähmälleen kuin sammakko. Sitten vaan setti alusta. Ei kovin kustannustehokasta.
– Ryömii kuin mittarimato. Minime on vihdoin saanut kankean ykkösvaihteen silmään liikkumisen kanssa. Eteenpäin mennään ryömien niin että matot ovat myttyrällä ja tyypin vaatteet lattialta mukaan tarttuneessa nöftässä. Ei kuitenkaan arvosta uutta kykyään korkealle, vaan saattaa huutaen vaatia äidin tai isän suorittamaa vauvasiirtoa. Toisaalta vanhempien kääntäessä hetkeksi selkänsä tyyppi on jo järsimässä vessaharjaa, maistelemassa kissanruokia ja repimässä työpöydän alta löytämäänsä johtorykelmää.
– Nousee konttausasentoon. Nelinkontin tyyppi on kiikutellut itseään nyt reilun parin viikon ajan. Konttaustyylillä eteenpäin mentäessä hän nousee ensin konttausasentoon, ottaa sitten vauhtia loikatakseen muutaman sentin eteenpäin ja lopulta lämähtää rähmälleen kuin sammakko. Sitten vaan setti alusta. Ei kovin kustannustehokasta.
– Pyrkii nousemaan seisaalleen. Kontaten meno on tyypistä selvästi liian hidasta, sillä hän pyrkii nousemaan ylös. Konttausasennossa tähän pyritään nostamalla takapuoli ilmaan päätyen näin asentoon, jota kutsutaan joogassa alaspäin katsovaksi koiraksi. Jos joku pitää käsistä kiinni, Minime nousee näppärästi polviltaan seisaalleen.
– Istuu ryhdikkäästi. Enää syöttötuoliin ei välttämättä tarvita pehmusteita tukemaan, sillä tyyppi istuu komeasti selkä suorana, eikä huoju tahattomasti. Istualleen hän ei ihan hokaa vielä itse nousta, mutta nykyään laskeutuu hallitusti istualtaan takaisin vatsalleen.
– Rakastaa musiikkia. Tyypin into musiikkiin on ollut koko ajan huomattavissa, mutta nykyään hän rakastaa rytmiä jokaista pikkusoluaan myöten. Mieleistä musiikkia kuullessaan tyyppi hihkuu ja aivan tärisee haltioissaan. Sylissä ollessaan Minime hyppii musiikin tahtiin ja heiluttaa vielä jaloilla vauhtia. Tanssiminen mutsin kanssa on parasta ikinä!
– Paukuttaa rumpalin elkein. Näin kerrostaloasukkina toivoisin Minimen tahtovan instrumentikseen jonkun vähemmän naapurivihaa aiheuttavan soittimen kuin rummut, mutta tyyppi itse on tässä vaiheessa eri mieltä. Hän paukuttaa palikoita yhteen suu auki paukkeen aiheuttamasta ihastuksesta ja rämistelee peltisiä lasinalusia lattiaan ja toisiaan vasten. Mitä suurempi räminä ja meteli, sen parempi.
– On pikkutarkka. Vaikka Minime metelissä tykkää suurista kuvioista, toisena hetkenä hän saattaa keskittyä moneksi minuutiksi pyörittelemään lattialta löytämäänsä kivenmurusta yhdellä sormella. Hän bongaa kaikki pienimmätkin muruset ja tutkii niitä hartaudella kulmat kurtussa. Ja tietty vähän maistaa.
– Pallottelee. Minimen mielestä kivoin leikki – äidin ja isän sylissä ilman päätä ja häntää myörimisen ja remuamisen lisäksi – on pallotella. Leikissä Minime ja pallottelijakaveri istuvat vastakkain jalat leveällä. Sitten vain vieritetään palloa maata pitkin pallottelijoiden välillä. Minime ottaa palon halaukseensa nauraa kujertaen ja jotenkin onnistuu tökkäämään pallon pelikaverille tai ainakin sinnepäin.
– Hioo ääntelyään. Opitut sanat ovat unohtuneet, mitä nyt välillä Minimen suusta saattaa tulla vaikka äiti, etenkin jos kuulijalla on hyvä mielikuvitus. Sen sijaan ääntely on kehittynyt. T-äänne ja R-äänne eivät enää sorise niin kovin, vaan ovat mielestäni jo ihan valmista kamaa.
– On seurankipeä vierastaja. Minime tykkää selvästi, kun ympärillä on paljon ihmisiä ja meininkiä. Etenkin toiset lapset ovat mielenkiintoisia. Toisaalta hän vierastaa vahvemmin kuin kuukausi sitten. Jotkut ihmiset saavat joka kerta tyypin naaman hätääntyneeseen mutruun ja isot kyyneleet valumaan silmistä, kun taas toiset ovat parhaita kavereita jahka tyyppi on ensin saanut vähän aikaa ujostella kaivautuen äidin tai isän kainaloon.
– Vilkuttaa. Tämä taito opittiin jo pari kuukautta sitten, mutta se hävisi toviksi. Nyt Minime vilkuttaa heiheit täydellä teholla sille päälle sattuessaan.
– Tykkää keinumisesta. Jos pomppukeinulla hyppinen on siistiä, laatikkokeinulla keinuminen on sikasiistiä. Suuri keinumullistus on tulossa, eikä pian enää tarvitse käydä vieraissa keinua lainaamassa tai puistossa vain siksi että voi ottaa vatsanpohjaa kutkuttavat vauhdit. Blogimaailman ikifraasia käyttäen: siitä lisää myöhemmin.
– On kova likka syömään. Minime kiskoo ennakkoluulottomasti mitä vain eteen katetaan. Nyt välillä on tosin tullut päiviä, jolloin ruoka ei maistu yhtä hyvin, mutta asia paikkaantuu seuraavana päivänä tai viimeistään sitä seuraavana.
Tykkää etenkin kaurapuurosta, punaisista linsseistä, porkkanasta, bataatista, kukkakaalista, talvikurpitsasta ja herneistä. Yrteistä uppoaa parhaiten korianteri, ihan selvästi äidin tyttö. Mausteista tykkää kurkumasta ja kuminasta. Sormipelillä suuhun katoaa parhaiten banaani, päärynä, omena, mango, melonit, paakkuuntuva riisi, tortillat ja leivät.
Neuvolantädiltä salaa on kuluneen kuun aikana maistettu myös sokeria palana pullaa, joulutorttua ja piparia. Maitoannoksensa Minime nappaa suoraan äidin tankeilta noin viitisen kertaa päivässä.
– Rakastaa laiskoja aamuja sängyssä äidin ja isän välissä kiehnaten, Paukkumaissin Kylpylaulua, kutittelua, pomppimista, kiipeilyä jonkun avustuksella, vatsan pöristämistä, eläimien katselua ja silittämistä, tanssimista, pitkiä ruokahetkiä perheen kanssa, päätöntä palloilua kaupungilla äidin kanssa kantorepussa matkustaen, kärrylenkkejä, lukuhetkiä, kukkuuleikkejä, pussailua ja halailua, äidin laulamista, isin hassuja ilmeitä sekä takuuhittinä äksöniä ja menoa noin ylipäätään.
Mainio Minime! Ja mikä ihana mekko. Niitä hetkiä kun harmittaa ettei ole tyttöä, ihastelin tuota joitain viikkoja sitten Seppälän rekissä mutta en hamstrannut. Ennen lasta ostin surutta myös mekkosia (tosin lähinnä vain kirpparilta ja hyvästä alesta), mutta nyt kun tietää että on poika niin ei viitsi, vaikka yhtälailla myöhemmin voi tulla tyttökin…
Mainio todellakin! ja mekko on kans ihana, Seppälän vauvojen mallisto on kyllä yllättänyt isosti.
Mä tiedän tuon hamstraamisen, harrastan sitä myös. Olen ostanut kirpparilta esimerkiksi takin, joka tulee Minimellä käyttöön vajaan parin vuoden kuluttua. Siinä välissä ehkä muutetaan, joten ei tarvis mitään ylimääräistä jemmailla. Mutta ku oli niin hieno. Viime viikolla näin niin upeat vastasyntyneen retro-potkarit kirppiksellä, että melkein jo ostin ullakolle säilöön. Mutta sitten läppäisin itseän poskelle, että nyt joku roti. Suunnitelmissa ei ole vauvaa, joten ehkä jätetään potkarit jollekin, jolla on vauva, jolle ne pukea.
Voi ihana!!!
hehee, kylläpäs ilostuin tuosta viimeisestä kohdasta: minime rakastaa kärrylenkkejä. hieno homma, nyt ei tartte mutsin ja minimen vaihtaa hikiä talvilenkeillä!
!!!
Joo äläpä, niin mäkin! On maar hienoa ravata usean kilometrin lenkkejä pitkin metsäteitä, kun voi ottaa reippaita askelia ja vaikka hypähdellä. Ja tyyppi istuu tyytyväisenä maisemia katsellen ja jopa kiskaisee unet.