Mä haen lukemiltani blogeilta karkeasti kahtia jaoteltuna arkirealismia ja toisaalta haavekuvia. Jos ajatellaan omaa genreäni, mutsiblogeja, musta on hauska lukea ja nähdä, että joku muukin huomaa vasta tärkeässä tapaamisessa ollessaan, että paidassa on puuroklimppejä, räkää ja maitotahroja. Toisaalta musta on ihanaa haaveilla ja inspiroitua kuvien kautta seesteisestä lapsiperhearjesta, jossa aurinko paistaa aina juuri oikeassa kulmassa pöydällä oleviin leikkokukkiin, ja jossa puhtaat pyykkiläjätkin näyttävät viikattuina kauniilta taideteoksilta. Mutta samalla tiedän, että arkikaaos-bloggaajalla on välillä päällä myös puhdas paita ja että seesteinen arki -bloggaajalla on välillä myös likapyykkivuoria ja nuupahtaineita kukkia.

Joillakin menee kuitenkin välillä puuroklimpit ja leikkokukka-asetelmat sekaisin. Siksi Tyyliä metsästämässä -blogin Veera kirjoitti blogissaan manifestin normaaliuden puolesta. Etenkin tyyli- ja kauneusblogien kommenttiosioissa kun on huomattavissa, että vain virheettömyys kelpaa. Veera haastoikin bloggaajat läväytämään näkyviin itestään kuvan ilman meikkiä ja photoshoppausta. Muistutuksena siitä, että jokaisen blogin takana on ihminen.
Mutsiblogeissa on homma on tietenkin vähän eri, sillä harvoinpa sitä täydessä tällingissä siellä hiekkiksen reunalla hytistään. Itsekin näytän meikitöntä naamaa harva se postaus. Nykyään harventuvaan tahtiin, joka onnekseni kertoo luultavasti siitä, että tätä nykyä on jo halutessaan aikaa meikata ja pestä hiukset.
Mutta nappaisinpa kuitenkin tänään aamulla Nooran henkilökohtaisesti haastamana kuvan itsestäni. Vaikka huijaankin törkeästi, sillä mun nysien räpsyttimien tilalla on tällä hetkellä ripsipidennykset. Hujauksen takia vein homman vähän pidemmälle ja valitsen vielä toisenkin kuvan. Sillä haasteen ajatusta rikkoen otin tästäkin tilanteesta monta kuvaa, joista voisin valita sen parhaan. Se on ylimmäisenä. Tässä kuitenkin vielä kuva, jonka olisin normaalisti jo deletoinut. Se kaikista rumin.

Siinä näkyy se sama kuin ylimmässäkin – kuumeinen fiilis, flunsaisen vauvan järjestämän levottoman yön jälkeinen olo, väsymys ja harjaamattomat hiukset. Mutta lisäksi siinä näkyy alleviivattuna ruma nenäni, mustapäät, hirvittävän kokoiset ihohuokoset, olemattomat huuleni, pitkulainen päänmallini ja lättänät hiukset, jotka eivät saa mua näyttämään toiveeni mukaisesti huolettomalta kukkaistytöltä vaan heavymetallibändäriltä, jolta on hymy mennyt pyllyyn. Normaalisti siinä kaikista kauheimmassa kuvassa pitäisi vielä näkyä kaksoisleuka, muutama mehevä finni, selluliittinen iho ja hyytelönä höllyvä vatsa, mutta tänään kamera ja rajaus olivat suopeita noita vikojani kohtaan.

Vaikka mä blogini kuvissa en yritä kiillotella tietoisesti totuutta, juuri kuvia valikoimalla sitä kuitenkin teen. Ja vaikka en kuvaustilanteita varten ala siivota tai muuten lavastaa, siirrän kuvista sivuun taustalla näkyvän roskapussin, jos se ei olennaisesti kuulu postauksen kuvitukseen. Jos aikaa ja jaksamista on, joskus saatan kuvia vähän muokatakin. Mielelläni myös näytän sitä meikattua naamaa, vaikka kliseisesti olenkin sitä mieltä, että ihminen on kauneimmillaan saunapuhtaana.
Tämä jaabatus meni nyt vähän ohi blogini teeman, mutta ulkonäköpaineita luovan ilmapiirin keskellä aihe on tärkeä. Sillä onhan suurimmalla osalla teistä lukijoista siellä puurosta tahmea paita, mutta myös lapsi tai useampia, joiden pitää tietää kohtuuttoman isopäisten nukkejen ja hillittömällä haballa varustettujen supermieslelujen keskellä, että he ovat kauniita ja lumoavia juuri sellaisina kuin ovat. Niin kuin minäkin, kaikkine virheineni.

Jaa: