Tänään on vanhempainvapaan viimeinen päivä. Viime kuut olen yrittänyt järjestellä duuniasioita sekä käytännössä että henkisellä puolella. Molemmissa on vielä tekemistä.
Mä olen joutunut syömään sanojani vanhempainvapaan aikana, eivätkä hienot visiot ole toteutuneet todellisuuden huitoessa puklurättiruoskalla vihlovia iskuja naamaan. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että totta hitossa vanhempainvapaa jaetaan äidin ja isän kesken. Jos niin ei tee, naiset eivät ikinä nouse palkkakuopasta ja miehet eivät lakkaa ohittelemasta päteviä naistyöntekijöitä, kun ylennyksiä jaetaan.
Naiset eivät saa olla työnantajan silmissä ainoita tikittäviä pommeja, jotka saattavat minä hetkenä hyvänsä ruveta lisääntymään aiheuttaen tolkuttomasti lisäkustannuksia. Työnantajan silmissä miehen pitäisi olla yhtälailla mahdollinen useamman vuoden kotivanhempi kuin mitä naiset ovat nyt. Eivätkä naiset saisi omia itselleen täysin niitä onnen ja toisaalta syvävitutuksen tunteita, joita vanhempainvapaa tarjoaa.
Ja miten kävi. Minähän sen koko vanhempainvapaan olen pitänyt. Ensinnäkään mulla ei ole vakiduunipaikkaa odottamassa toisin kuin Lähiöjepellä, joten tähän luisuttiin ihan huomaamatta. Olisinhan mä voinut jotain duunia etsiä, jotta Lähiöjeppe olisi voinut jäädä kotiin, mutta totta puhuen musta oli yllätyksekseni kiva viettää nämä kuukaudet kotona opetellen äitiyttä. Omin osan vauva-ajasta vain itselleni. Isäkuukausi toki odottaa vielä pitämistään tammikuussa.
Toiseksi tämä järjestely nyt oli vain paljon kätevämpää. Mä täysimetin Minimetä puolivuotiaaksi, ja edelleen tyyppi kiskaisee maitoannoksensa suoraan tankilta noin viisi kertaa päivässä. Olisi tuntunut hölmöltä pumpata maitoa pulloon, varastoida sitä ja kuskailla sitä duunipaikan ja kodin väliä, lämmittää maitoa ja syöttää se sitten lopulta pullosta, kun nyt homma hoitui raottamalla imetyspaidan luukkua.
Tasa-arvon puolestapuhujalle oli hankala myöntää, että on syynsä, miksi äidit hoitavat pääsääntöisesti vauvat ja pitävät vanhempainvapaat. Meidän keississä olisi tuntunut hölmöltä jakaa vanhempainvapaat puoliksi vain siksi, että se on mahdollista, tasa-arvoista ja nykyaikaista, kun käytäntö olisi tehnyt hommasta hitosti hankalampaa. Ja näin minä omilla toimillani pidän naisen euron 80 senttinä.
Vanhempainvapaan jakamiseen liittyvien kannanottojeni lisäksi olen joutunut kiskomaan takaisin mielipiteeni siitä, että meidän lapsi kyllä menee hoitoon heti vanhempainvapaiden loputtua. Mä olen itsekin mennyt yhdeksänkuisena perhepäivähoitajalle, josta mulla on hataria mutta lämpimiä tuntemuksia ja muistoja. Mä olen myös sitä mieltä, että päivähoidossa lapsista tulee itsenäisiä, sosiaalisia ja osa kaveripiirejä, jotka muodostuvat jo varhain. Ja että lapset myös tahtovat nähdä muitakin naamoja kuin äitinsä tai isänsä.
Jälkimmäiseen Minime on alkanut osoittaa kiinnostusta jo nyt. Kotona kitistään ja vängätään, mutta esimerkiksi Stockan lastenhoitohuoneessa hän voisi viettää tunti tolkulla aikaa flirttaillen muiden lasten kanssa. Koko tyyppi ihan tärisee innostuksesta ja nauraa onnesta piukeena, kun näkee muita lapsia. Kunhan siis minä olen näköpiirissä. Vaikka 24/7-ripustautuminen muhun on onneksi jo helpottanut, hoitoon hän ei vielä ole valmis.
Lyhyitä hoitoaikoja vieraalla on koitettu usean kuukauden ajan huonoin tuloksin. Se itku ei ole vain kamalaa ja lohdutonta, se on hysteeristä. Eikä se lopu muiden lohduttelulla, vaan vasta kun minä tulen takaisin. Hoitajien naamasta näkee, miten ne kiroaa mielessään, että taas tuo vaativa kakara. Sanovat, että Minime vie yhden hoitajan kädet kokonaan. Ihan niin kuin en sitä olisi itse tässä huomannut. Tästä lisää myöhemmin, sillä toivon edelleen saavani stoorille onnellisen lopun.
Lisäksi tyyppi ei osaa vielä edes kunnolla konttia, joten en tahdo viedä häntä talvea edellä päiväkotiin, jossa mun kauhuskenaarioissa kiireiset ja vaihtuvat hoitajat sekä opettajat unohtaisivat kävelykyvyttömän lapsen makaamaan lumihankeen. Toivoisin myös, että Minime osaisi edes muutaman sanan, joilla kertoa, miten hoitopäivä on mennyt ja onko hoidossa hyvä olla.
Niinpä ollaankin yritetty Lähiöjepen kanssa rakentaa duuni- ja kotonaolopalikoista tornia, joka ei huoju kovin pahasti. Kodinhoidontuki on anottu ja saatu, mutta pelkälle hoitovapaalle ei toisen ole varaa jäädä. Emme halua tinkiä hyvästä ruuasta ja asuntolainaa on lyhennettävä, joten jotenkin mukaan on saatava myös ansiotuloja.
Onkin lopulta onni, että mulla ei ollut duunia, johon palata. Ei tarvinnut tehdä kuukausia sitten päätöksiä siitä, että jääkö jompikumpi kokonaan kotiin vanhempainvapaan loputtua tai palaanko duuniin. Mä olen toimittajapestipätkien ohessa tai välillä kokopäiväisesti tehnyt töitä myös vapaana toimittajana. Nyt olenkin pyrkinyt elvyttämään vanhat duunikuviot ja paikkaamaan lopetettuja lehtiä ja projekteja uusilla. Yrittäjänä voin itse päättää, miten paljon duunia teen, koska ja minne. Lähiöjepelle moinen ei ole mahdollista. Käytännön syistä 50-lukulainen malli siis jatkuu ja minä jään kotiin. Ja töihin kotona.
Yhtäkkiä myös Lähijepen kolmivuorotyö ja pitkät työpäivät ovat onni. Mä pystyn juosta duuniasioilla hänen viikko- ja päivävapaillaan. Minimen päivä- ja yöuniaikana kaivan läppärin esiin ja alan naputtaa.
Noin niin kuin hienoissa suunnitelmissa. Syyspimeällä on tuntunut raskaalta vetää sama arkishow kuin ennenkin ja lisäksi vielä yrittää tienata jotain – tai nyt vasta edes järjestellä asioita, jotta tulevaisuudessa saisi jotain säästöpossuun laitettavaa. Minime ei oikein vieläkään ymmärrä kunnon päiväunien päälle, joten en voi laskea duunien deadlineja niiden varaan. Iltaisin aivotoimintaa ei ole jäljellä kuin korkeintaan blogin kirjoittamiseen. Perheen yhteisistä vapaapäivistä on tullut mun duunipäiviä, jolloin mä yritän korvatulpat päässä keskittyä työhön, vaikka yksi roikkuu jaloissani kiinni pyyhkien räkäistä nenää housuihini.
Pitäisi lähteä vaikka johonkin kahvilaan kirjoittamaan, mutta kun sitten pitää olla meijereiden kanssa taas hetken kuluttua saatavilla. Tai lypsää pulloon. Ja no myönnetään, on myös ihana välillä pitää taukoa ja ajaa pikkuautoilla rallia Minimen kihertäessä mutsinsa huippuosaamiselle.
Mä leijuinkin kaksi päivää pilvissä pää täynnä uskoa tulevaisuuteen, kun tajusin, että lähellä oleva rakennus puistoineen ei olekaan päiväkoti vaan asukaspuisto. Enhän mä maalaisena tuollaisista ennen ollut kuullutkaan. Ja siellä voisi olla pelastus hätäpäiviin – puistotäti! Mahdollisuus viedä lapsi sopuhintaista korvausta vastaan ja ilman varoitusta hoitoon muutamaksi tunniksi olisi hätäportti niinä päivinä, kun aika ei riitä. Hoitoaika 9-12 olisi vielä just sitä aikaa, kun mä tykkään työskennellä ja saan eniten aikaiseksi.
Meidän lähipuistossa hoitolapsen pitää osata kävellä, sen tarkempaa ikärajoitusta en löytänyt. Eli siihen on vielä aikaa – ehkä just sopivasti sen verran, että Minime tottuisi ajatukseen myös. Nyt vain pitäisi uskaltautua puistoon tutustumaan myös sen aukioloaikoina, kun aitauksen sisällä pörrää ahdistukseen tarvittava määrä äitejä ja isiä lapsineen. Mä toivon, että puistotäti tulisi tutuksi Minimelle ja että jonain päivänä uskallan ja pystyn Minimen sinne toviksi jättää hoitoon.
Sillä mä olen jäytävän aikapula-ahdistuksen lisäksi myös ihan superinnoissani duuneista. Mä haaveilen omasta tutkijankammiosta, johon pystyisin vetäytymään rauhassa ja suoltamaan koneelle kaikki päässä pyörivät ajatukset. Yksi tietokirjaprojektikin on vireillä, mutta niin alkutekijöissä, että en uskalla vielä huudella mitään. No ja tietty se satukirja-ikuisuusprojekti. Ja pari nettisaitti-idearaakiletta, joista tuskin kuitenkaan tulee koskaan idealeikkiä kummempaa. Niin ja aplikaatio älypuhelimiin.
Blogissakin tulee tapahtumaan ensin pieniä juttuja ja ehkä myöhemmin isompia juttuja. Katsellaan, kaikenlaista on ilmassa, enkä oikein tiedä, mihin kaikkeen rahkeet riittää ja missä tahdon mukana olla.
Että jos vain tähän kaikkeen kyetään, Minime on kotona meidän kanssa ainakin puolitoistavuotiaaksi, eli ensi syksyyn. Siihen asti voi fiilistellä, miten ihanaa olisi, jos tämä toteutuisi Suomessakin.
me käytettiin turussa tuota hyväksi, ikäraja oli 1½v-6v. ja toki noilla pienimmillä ei tuota 3h hoitoaikaa koska ei ne reppanat niin kauaa vielä jaksa ulkona juosta.
Meidän poika on elokuusta asti käynyt puistotädillä, eli oli aloittaessaan n. 1v 4kk. Täällä pitää varata paikka ja meillä on 2x/vk ja nykyisin on siellä kerrallaan pari tuntia (max 2,5h), aloittaessa oli tunnin verran ja pikkuhiljaa pidennettiin kun viihtyi siellä niin hyvin eikä meinannut lähteä mun mukaan ollenkaan kun hain. Sieltä tullessa on ihan väsynyt ja menee melkeen heti päiväunille, joten puistopäivinä saan aina ihanasti hoidettua asioita, luettua tentteihin ym. Suosittelen!
Pitkista vanhempainvapaista voi taalla Australiassa vain haaveilla, palkallinen aitiyslomakin tuli pakolliseksi vasta viime vuonna ja taitaa talla hetkella olla jotain 11 viikkoa. Monet aidit palaavat toihin vauvan ollessa 3-4 kk jos sattuvat loytamaan vapaan hoitopaikan. Kylla tulee minulle varmasti Suomeen ikava siina vaiheessa kun pitaa alkaa oikeasti naita asioita sumplimaan! :-/
Minä tasa-arvon kannattaja (vain hieman periaatteista lipsuen, siis kun eihän tää vanhempainvapaa ihan puoliksi mene) lähden tänään töihin ja äitiriippuvainen pikkuiseni (7kk) jää isänsä hoiviin kotiin (isä on lapsesta onneksi mahtityyppi myös). Meillä tilannetta helpottaa myös että maito on tullut jo kuukausien ajan pullosta. Niin ja lapsi on jo 3kk tutkinut maailmaa ryömien, joten napanuora äitiin on sitäkin myötä hieman venynyt.
Olin intopiukeena töihin paluusta (aikuisia ihmisiä, stimuloivaa tekemistä kakkapyllyn pesemisen rinnalle)…mutta mutta, se into laski kuin lehmänhäntä ollessani työpaikkani kanssa tekemisissä. Ei ole työhuonetta (eikä sit vissiin tietokonetta eikä muuta asiaankuuluvaa rekvisiittaa), ketään ei tunnu kiinnostavan pätkääkään että olen palaamassa töihin (esimiehen kanssa aloitin keskustelut töihinpaluustani jo syyskuussa) ja itse asiassa tuntuu että toivovat etten palaisi. Oh great. Kuvittelivat ilmeisesti ettei mua työpaikalla näy vaan teen niinkuin naisilla on tapana, että käytän lomani ja isä voi hengailla kivasti kotosalla äidin ja lapsen kanssa. Harmittaa niin vietävästi, olen miesvaltaisella alallani ollut vuosikaudet nyökyttelemässä että kyllä tämä on tasa-arvoinen työpaikka ja kyllä täällä kannustetaan ja autetaan perheen ja työn yhdistämisessä. No, kun omalle kohdalle osuu niin sitten huomaakin, että eipä ne juhlapuheet ja strategiat mitään paina. No, aina oppii uutta.
Moi!
Tää kommentti ei liity kirjoitukseen, mutta päättin jättää sen yksinkertaisesti viimeisimpään tekstiin. Löysin blogisi eilen aamupäivällä matkalla luennolle. Oon 22-vuotias lapseton nuori nainen Tukholmasta ja yksinkertaisesti KOUKUSSA sun postauksiin! Ahmin _kaiken_ alusta loppuun eilisen päivän ja illan aikana (metrossa, bussissa, töissä, kaupassa, hampaita harjatessa, syödessä…yritin suihkussakin…). Sun tapa kirjoittaa on uskomattoman rentoa ja asiallista, osaat todellakin ilmaista itseäsi koskettavalla ja hauskalla tavalla, mikä ei ole helppo laji! Halusin vain toivottaa kauniita syyspäiviä perhelleesi! Terveisin suurin fanisi Ruotsissa 😉
Vaikka äiti nyt käyttäisikin äitiys ja vanhempainvapaa kaudet, niin kyllä isä voi sitten hoitovapaalle jäädä. 😉 Meillä mies jäi esikoisen kanssa puoleksi vuodeksi kotiin, kun esikoinen oli vuoden ja mä lähdin töihin. Nyt poika lähemmäs neljä ja on edelleen ehdottomasti iskän poika. Nyt olen vauvan ja esikon kanssa kotona ja päivän aikana saa kerrata lukemattomia kertoja sen milloin iskä tulossa kotiin ja välillä tirauttaa kyyneleet isän poissa olon vuoksi. Mä olen ylpeä siitä, että mun pojalla ja isällä on hyvät välit ja iskä on niin tärkeä. (kyllä se poika mustakin tykkää, sen näkee käytöksestä)
Nyt yritän lämmitellä miestä jäämään kahden lapsen kanssa kotiin edes muutamaksi kuukaudeksi kotiin. Lasten vuoksi ja tasa-arvon vuoksi. Naisia lakataan syrjimästä vasta sitten kun isätkin jäävät paljon lasten kanssa kotiin. Se on myös lasten etu, kun lapsella kaksi yhtä vahvaa ja ihanaa vanhempaa. Eikä pidä noita kuvioita liian mustavalkoisesti katella, vaan soveltaa, niin että perheessä on kaikilla hyvä olla.
Moikka,
tässä yksi palikka lisää.. 🙂
http://www.kemikaalicocktail.fi/2012/10/piilomainontaa/
Tuolla lähipuistossa on sisätilat piirtelyyn, eväiden syömiseen yms, mutta en yhtään tiedä, miten käytännössä homma toimii. Että koska ollaan ulkona ja kuinka pitkään. Täytyy uskaltautua sinne tutkimaan meininkiä tarkemmin.
Ihana kuulla hyviä kokemuksia! Kun se meininki kuullostaa niin mystiseltä kokemattoman mutsin korvaan.
Joo, tuo 3-4 kuukautta vauvavapaata taitaa olla se keskimääräinen aika maailmalla. Mä en vaan ymmärrä, miten äidit voi silloin jo mennä töihin. Enkä nyt puhu vauvan näkökulmasta tai muuta sellaista, vaan ihan mutsin duunikunnon. Mä olin niin pihalla vielä tuolloin; nukuin pätkissä, unohtelin asioita, toimin hitaasti yms. En vaan olisi ollut ollenkaan duunikuntoinen. Saati että olisi oman ammattini sijaan pitänyt palata vaikka lääkäriksi tai opettajaksi, jolloin osittain mun varassa olisi ihmishenkiä ja jonkun tulevaisuus. Olis tullu rumaa jälkeä. Vieläkin mennään vähän sumussa ja muisti ei toimi kunnolla, mutta olen kuitenkin selvästi enemmän duunikelpoinen jo nykyään.
On muuten ollut huisii huomata, että sitä myötä kun tyypin liikkuminen lisääntyy, se napanuora tosiaankin venyy. Ja joo, jos maito tulee pullosta, ei tämmösiä käytönnön ongelmia kuten meidän keississä.
Toivottavasti eka duunipäivä nosti taas lehmänhäntää! On ny kumma, jos ei oo työhuonetta tai edes työkonetta.
Hihii, kiitos ihanasta kommentista! Tämmöiset lisää intoa kirjoittamiseen, vaikka nyt aika kaikkeen ylimääräiseen onkin tosi tiukassa. Mä oon aina ihan ymmrykäisenä, kun kuulen, että lätinöitäni lukevat myös muut kuin äidit ja jotkut harvat isät. Aikamoista! Mä just katsoin, että tää oli sadas postaukseni, että on sulla ollut tarpomista lukea ne kaikki yhdessä päivässä :DD Ihania syyspäiviä myös sinne Tukholmaan!
Juu, tietenkin isät voivat jäädä hoitovapaalle, vaikka mutsit käyttäisivätkin vapaat ennen sitä. Meillä ei vaan ole varaa siihen, että toinen jäisi kokonaan himaan ilman duunia. Ja koska ainoastaan mun duuneja voi tehdä pääsääntöisesti kotoa käsin ja silloin kun itselleni (vauvalle) käy, meidän keississä mä jään kotiin. Lähiöjeppe haluaisi palavasti jäädä kotiin Minimen kanssa, jos vain toisen olisi mahdollista jättäytyä kokonaan hoitovapaalle. Katsotaan, miten nää mun duunit lähtee pyörimään, ja ehkä tulevaisuudessa Lähiöjeppe voi tehdä esimerkiksi lyhennettyä duuniviikkoa, jotta mäkin pystyn paremmin keskittyä töihin.
Haha, joo niin olis. Ei taida olla kuukauttakaan, kun mä tosta Nooran kanssa juttelin ja olin vähän nihkeenä, että ei mun blogiin ainakaan. Mutta kummasti on nyt alkanut kiinnostaa, kun niitä palikoita tosiaan tarvis lisää ja kun tätä blogia enisvei kirjoitan. Ja tolla tavalla toteutettuna, että on selkeesti merkittynä palkkiota bloggarille tuottavat linkit, homma on mun mielestä toimiva kaikille osapuolille.
Tuo on niin tuttua tuo kirjoittamasi! Muistan, että aina olin sitä mieltä, että lapset vain heti hoitoon ja töihin kun mahdollista, mutta olin onneni kukkuloilla, kun esikoisen jälkeen ei ollut työpaikkaa mihin mennä, vaan sai jatkaa kotona oloa ihan rauhassa. Kaksosten jälkeen olin rauhassa kotihoidontuella kunnes pojat olivat 3-vuotiaita ja sitten ansiosidonnaisella,olin ehtinyt käydä yhden työjakson ennen heidän syntymäänsä. Töihin pääsin kun esikoinen oli ekaluokkalainen ja kaksoset melkein viisi vuotiaita. Enkä ole katunut päivääkään!
Tämä on täysin ohi aiheen mutta kysyn kuitenkin… huomasin noista kuvista että sulla kulkee vaunuissa lukko mukana. Onko se oikeasti tarpeen täällä villissä pääkaupungissamme? Luin joku aika sitten jostain jutun että vaunuja pöllitään, onko tosiaan näin? Missä tilanteissa/paikoissa käytät lukkoa? Mulla lähti nyt pohdintaan että pitääkö hankkia lukko, täällä auvoisessa länsi-Helsingin lähiössä ei ole tullut moinen mieleenkään! 🙂
syysterkuin RV39+6
Moi! Tula on nyt postitettu. Laitatko mulle sähköpostia osoitteeseen jnijussila@hotmail.com, niin saat seurantakoodin 🙂
Moi! Mun ja mun poikakaverin perheissä oli sattumalta molemmissa koti-isä ja töissä käyvä äiti – kyllä sinne tasa-arvoon mennään hitaasti mutta varmasti 🙂 Vaikka siihen pyritään, niin jokaisen on tietenkin valittava ratkaisu joka itselle sopii. Me itse ollaan pohdittu josko olisi varaa elää siten, että oltaisiin molemmat osa-aika töissä, ja sen lisäksi tehtäisiin töitä kotona esim. pidettäisiin kasvimaata/elämiä ja tehtäisiin vähän elantoa niillä.
Lapsena meistä kumpikaan ei ollut tarhassa, mutta itsenäisiä oltiin molemmat pienestä pitäen ja muutettiin kotoakin 15-16-vuoden iässä. Pienenä kyllä tuntui, että jostain jäi paitsi koska osa kavereista tunsi jo ennestään, mutta kyllä muskarissa, kuvataidekoulussa ja muissa harrastuksissa sai tutustua muihinkin lapsiin. Mulla oli veljiä, poikakaverilla ei ollut sisaruksia.
Juu, kummasti tässä on syöty useampia ”minä ainakin” ja ”meillä ainkin” -lausahduksia viimeisen vajaan vuoden aikana. Mä kuitenkin tarvitsen myös työntekoa, enkä voisi olla monta vuotta kotona ilman itseni toteuttamista myös työn parissa. Siksi onkin onni olla yrittäjä, joka voi itse säädellä kuinka paljon töitä pystyy tekemään ja kuinka (vähän) tienaa.
No eipä vaunuja varmaan yhtä helposti pöllitä menopeleiksi kuin pyöriä, mutta olen mäkin kuullut tarinoita vaunujen varastelusta. Mun mummiska-pyörän arvo ei taida olla edes 100 euroa ja pidän sitä lukossa, joten miksi en yli 900 euron yhdistelmävaunuja. Onpa itsellä varmempi olo. Koska Minime ei suostunut olemaan vaunuissa reiluun 4 kuukauteen, ja edelleenkin kaupungilla käydään yleensä kantorepulla, en ole vaunuja lukinnut kuin muutaman kerran neuvolan aulaan. Siellä on oikein tanko, joka on tarkoitettu vaunujen ja mummovankkureiden lukitsemiseen. Samaten lukitsen vaunut aina taloyhtiömme pyöräkellariin. Varkaita enemmänkin lukko taitaa silloin suojata kanssa-asujilta, jotka toisten pyöriä ja vaunuja siirtelevät ja kolhivat.
Moi ja tattis! Reppu tuli jo perille. Kiva, että nopea osoitteenvaihto tänne maalle onnistui!
Hei hienoa! Tässähän saattaisi olla lehtijutunkin ainesta. Olisi kiva kuulla, miten te olette lapsina asian kokeneet. Jos kiinnostaa, laita ihmeessä mailia mutsi (at) mutsiavautuu piste com.
Olis ihanaa, jos voitaisiin tehdä just teidän haaveen mukaan: molemmat osa-aikaisesti duunissa ja siihen päälle elantoa omien harrastusten yms. kautta.
Meillei ollut sisätiloja, hinta oli 29e/kk käytti tai ei 🙂 harmittaa oikein ettei täällä ole sellaista..
Jostain syystä en taas näe blogissasi kuin uuden otsikon tämän vanhan tekstin päällä….
Joo, pitää kyllä käyttää mahdollisuutta, kun sellainen kerran on.
Eikä?!?? Menee niin maar hermo tähän Bloggeriin, hirmuisesti joudun aikaa kuluttamaan bugien selvittämiseen jokaisen postauksen yhteydessä. Mutta nyt en kyllä tajua. Safarilla, Operalla, Chromella ja Firefoxilla toimii. Mikä selain sulla on? Explorer-selainta mulla ei oo edes testiä varten koneella, kun tuntuu, että se saa koko koneen tökkimään, joten sitä en voinut testata.
Samoilla huudeilla asustellaan Lähiömutsi, ja valitettavasti mun täytyy sanoa, ettei meidän lähipuistoissa ole puistotätiä, jolle lapsen voisi jättää. Toki on avoin päiväkoti (kaksikin), mutta niissä homma toimii siten, että lapsi osallistuu toimintaan vanhemman kanssa. Toisessa niistä on sitten kaksi päivää viikossa kokoontuva aamupäiväkerho, joka on tarkoitettu 2,5-5-vuotiaille lapsille.
Hertsikaan on yritetty hankkia ja etsiä puistotätiä, mutta sellaista ei ole löydetty.
Lähimmät puistotädit toimivat mun tietojen mukaan Kulosaaressa ja Puotilassa.
Oon siirtynyt puistoista työelämään alkusyksystä, mutta ainakin viime kesänä tilanne oli vielä tällainen.
Eikä?! Miten mä olen niin väärän kuvan saanut. Mä kävin puistoa tutkimassa sen ollessa kiinni joskus alkusyksystä, ja jotenkin jostain lapusta sain sen käsityksen, että puistotäti on. Kun jostain olen saanut päähäni tuon ”pitää osata kävellä” -säännön yms. Kun ei kai se avointa päiväkotia voi koskea? Mutta jos asia näin on, toivottavasti siihen saadaan pian muutos.
Kysy asiaa vielä joko avoimesta päiväkodista tai suoraan kaupungilta, etten vain puhu läpiä päähäni. Tässä linkki Hgin kaupungin puistotäteihin: http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/leikkipuistot/palvelut/puistotadit
Sellainen puistotäti lähileikkipuistossa olisi kyllä mahtava!
Joo, pitää kysyä sitten, kun asia on ajankohtainen. Mä kävin kans taannoin tuota linkkiä katsomassa, ja vähän ihmettelin, miten siinä ei ole mainittu Herttoniemeä. Mutta puistotädin puuttuminen tietenkin selittäisi asian 😀 Mutta äläpä muuta sano, puistotäti lähileikkipuistossa olisi huippu! Näemmä vähän liiankin hyvä juttu ollakseen totta!
Kiva kun löysin blogisi, jää lukemaan!
Hei toi puistotäti juttu on ihan mahtava. Tässä korviaan myöten velkaantuneessa kunnassa ei sellaista ole enää ”vuosikausiin” voitu järjestää, mutta voi miten se helpottaisikin arkea jos olisi voitu…. Meillä äiti opiskelee ja isä myös nyt tämän syksyn, sitten pitäisi yksinään opiskella ensi kevät 2 vuotiaan kanssa miehen ollessa töissä. Tälläisiä palveluita kyllä tarvitsisi ja jos se Katainen haluaa ne äidit osa-aika töihin, niin sais myös vähän parantaa mahdollisuuksia jatkaa pienen lapsen kotihoitoa myös sen osa-aika työn tai opiskelun ohella!