Minimen alaleukaan puhkesi viime kuussa kaksi komeaa hammasta. Olin jo niin tottunut hampaattomaan hymyyn, että en ollut tajunnut ennakkoon pohtia tyypin kotihammashuoltoa. Äitiyspakkauksesta löytyi onneksi hammasharja, mutta ongelmaksi muodostuikin hammastahna.
Joidenkin lähteiden mukaan tämän ikäisten naperoiden hampaiden pesussa ei edes tarvita hammastahnaa. Joidenkin mukaan sitä pitäisi käyttää heti, kun ensimmäinen hammas puhkeaa. Kolmas taho huutaa, että tahnaa harjaan vasta, kun poskihampaat puhkeavat. Mun suhtautuminen hampaiden pesemiseen ja hoitoon on ääritiukkis, niin paljon hampaat vaikuttavat ulkonäköön, terveyteen ja sitä kautta itsetuntoon. Siksi valitsin kuuluvani hammastahnaa lapsellani ekasta hampaasta lähtien käyttävien mutsien kerhoon.
Kauppareissun ohessa syynäsin lähimarketin lastenhammastahnavalikoiman, joka oli yllättävän kattava. Jokaisen putkilon INCI-lista kertoi kuitenkin saman: niihin on lisätty fluoria. Mä olen niitä 80-luvun lapsia, jotka söivät fluoria hammaslääkärin määräyksestä tabletteina, kunnes sanottiin, että ei ehkä kannatakaan. Fluorihan on myrkkyä, jonka sanotaan aiheuttavan aftojen lisäksi esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa ja uniongelmia.
Fluoripeloissani mä itse käytin hetken aikaa luonnonkosmetiikkafirmojen tahnoja, joissa fluoria ei ole. Mutta kun entinen duunikaverini Hertta selvityksensä jälkeen tuli siihen tulokseen, että fluori on tehokkain ase kariesbakteeria vastaan estäen hampaiden reikiintymistä ja vahvistamalla hammaskiillettä, palasin fluorin pariin. Nykyään käytetään Lähiöjepen kanssa Frantsilan Luonnon hammastahnaa, jossa fluoria on vähemmän kuin markettitahnoissa, 0,092 prosenttia.
Pointtina kun kuulemma onkin, että fluorista tulee elimistölle ongelma vasta paljon käytettynä. Siksi hammastahna pitää sylkeä pois, eikä nielaista, vaikka se kuinka maistuisi mansikalle tai Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraiselle. Aikuisten hammastahnoissa fluoria saa olla enintään 0,15 prosenttia ja lapsilla vielä vähemmän, 0,05 prosenttia. Lisäksi lapsille tahnaa riittää vain riisin kokoinen hipaisu, kun aikuiset voivat tursottaa harjalle herneen verran tahnaa.
Mutta miten sanoa vauvalle, että älä nielaise sitä fluoripitoista tahnaa? Mä en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin valita lapsen hammashuollon keskilinjan, jossa kyllä käytetään hammastahnaa heti vauvalla, mutta ei fluoria. Ruohonjuuresta löytyi luonnonkosmetiikkamerkkien lastenhammastahnoja, joita oli yllättävän laaja valikoima niitäkin. Purtiloilla on yksi yhteinen tekijä: fluoria niissä ei ole.
Koska en ole mikään mestari INCI-listojen lukemisessa, valitsin Minimen tahnan maun perusteella (ei liian tymäkkä heti alkuun, mutta kuitenkin raikas) ja luottamalla omassa käytössä laadukkaaksi todettuun Laveraan. Isosta tuubista riittää tahnaa varmasti siihen asti, että Minime alkaa tajuta mutsinsa kieltoa olla nielemättä tahnaa. Eri asia on tietenkin, kiinnostaako kieltoa noudattaa. Sitten luultavasti siirrytään fluorilliseen tahnaan, vaikka siihen suomalaiseen Herra Hakkaraisen hammastahnaan. Siinä kohdassa voi vaihtelun vuoksi siirtyä pohtimaan kyseenalaisia parabeeneja, joita tahnassa kuulemma on.
Nyt on sitten hammashuollon pelit ja vehkeet kunnossa, mutta käytäntö ei. Hampaiden pesusta on tullut mun inhoama vauvanhoitotoimenpide numero yksi. Jos vain mahdollista, yritän aina sälyttää homman Lähiöjepelle. Minime on nyt vajaan kuukauden aikana oppinut jo innoissaan avaamaan suun hammasharjalle – imaistakseen tahnan äkkiä suuhunsa ja sen jälkeen sulkemalla montun visusti.
Hampaidenpesusta pitäisi tehdä kiva rutiini, mutta sitä se ei vielä kiemurtelevan ja päätään lähestyvän harjan mukaan kääntelevän vauvan kanssa ole. Ostin tyypille toisen hammasharjan leikkejä varten, jotta hän tottuisi hommaan. Siedätyshoidon kanssa olisi kuitenkin pitänyt olla aikaisemmin matkassa. Nyt olen tyytyväinen jos saan harjalla edes hipaistua niitä kahta tiukasti kielen alla piilossa olevaa hammasta. Kun kitinä alkaa, lopetan suosiolla, ettei hampaiden pesusta tule myös Minimen inhokkitoimenpidettä.
Parannusta on kuitenkin aistittavissa kylpyhuoneen ilmassa. Hampaidenpesulaulu saa tyypin melkein unohtamaan, että mutsi törkkii harjalla suuhun. Kivaksi homma muuttuu, kun Minime saa harjan itselleen käteensä ja minä pesen omia hampaita samalla, kun vauva istuu sylissä tyytyväisenä omaa harjaansa järsien.
Sinnikkyyttä se vaatii, mutta jos se musta on kiinni, Röllin hampaita sille ei tule.

Jaa: