Kah, taas hujahti yksi kuukausi ja 9 kuukauden komeaan ikään ehättänyt Minime tuntuu päivä päivältä vähemmän vauvalta. Tyypin oma persoona alkaa puskea esiin selvemmin, ja sen verran veikee ja huippu tyyppi sieltä on kuoriutumassa, että hyvä tästä tulee.
Kuukauden aikana Minime on hokannut läjän uusia juttuja, hujahtanut monta senttiä pituutta ja luultavasti päättänyt lopullisesti, että konttaaminen on ihan yliarvostettu kehitysvaihe.
9 kuukauden iässä Minime:
– Istuu ilman tukea. Jossain vaiheessa huomaamatta Minime on alkanut istua tukematta ja suorassa kuin etupenkin mallioppilas. Istumaan hän ei itse nouse, mutta tykkää viettää aikaansa lattialla istuskellen ja leikkien jonkun turvatessa tarvittaessa selustaa. Sylissäkään ei enää vain röhnötellä, vaan istutaan ryhdikkäästi. Tasapainon mennessä laskeudutaan joko smoothisti vatsalleen tai mukkelismakkelis nenälleen.
– Ei kuulu konttauksen faneihin. Minime pyörii yhä ketterämmin napansa ympäri ja ryömimisessä peruutusvaihe pelittää parhaiten. Punnertaa ja kannattelee vaivoitta koko ylävartaloaan napaa myöten suorilla käsillä. Jos joku avittaa jalat konttausasentoon, tyyppi heiluttelee konttausasennossa aikansa kuin pilateksesssa ikään, kunnes vetää navan kohti maata ja alkaa tutkia keskittyneesti maasta bongaamaansa leivänmurusta. Okei. Harpataan tämä vaihe suosiolla ohi ja siirrytään haastavampiin harjoituksiin.
– Seistä pönöttää tukea vasten. Tyyppi seisoo sylissä ja aikuisesta tukea ottaen niin vahvasti omilla ketaroillaan, että päätin pistää Minimen seisomaan kädet sohvalta tukea ottaen. Ja siinähän hän seistä nökötti innoissaan jalkojaan notkutellen pitkän tovin. Ja monet kerrat sen jälkeen. Taaperokärryä Minime riepottaa seisaaltaan eestaas, mutta askelia ei oteta kuin jonkun avustamana. Ja kun torni lähtee kaatumaan, jonkun pitää olla turvaamassa ja nappaamassa pötkylä kiinni. Turha on myöskään odottaa, että hän vielä itse nousisi seisomaan tukea vasten.
– Pukkas esiin kaksi hammasta. Alaleuassa kolmikuisesta asti jumittaneet hampaat puhkesivat vihdoin komeiksi leegoiksi.
– Kävi puolivahingossa unikoulun. Luultavammin hampaiden puhkeamisen takia yöt olivat kuukausi sitten hurlumheita. Tyyppi heräsi vähän väliä, kitisi, itki, oli rauhaton ja säpsähteli hereille, kun minä tai Lähiöjeppe käänsi kylkeä. Mä olin ensin tarjoamassa unenpöpperössä jokaiseen inahdukseen rintaa, vaikka Minime olikin vedellyt jo menneet kuut yhdellä yösyötöllä. Eihän siitä tullut kuin väsymys, vitutus ja epätoivo. Äitiyden kolminaisuuden ytimessä siis jälleen.
Niinpä maidolta haisematon Lähiöjeppe otti tehtäväkseen istua yöt pinnasängyn vieressä rauhoitellen Minimetä takaisin uneen ja asetellen rinnan sijaan tuttia suuhun. Hampaat puhkesivat, yöt rauhoittuivat ja yhtäkkiä minä olin ainut, joka tottumuksesta heräsi neljältä imetystä varten. Mutta imetysyöpaidan luukut pysyivät hiljentyneen kysynnän vuoksi kiinni.
Nyt siis Minime nukkuu hyvänä yönä kahdeksasta kuuteen, huippuöinä ehkä jopa puolta tuntia pidempään. Valitettavasti keskivertoyöksi on kuitenkin muodostunut viideltä tai aikaisemmin sängystään pirteänä huuteleva vauva. Myöhäisempään herätykseen pyrkimisessä ei auta edes vahvin aseeni, imetystainnutus makuultaan. Helvetillisimpinä öinä Minime säpsähtelee ja mysteerikitisee pitkin yötä ja herää pirteänä, mutta kiukkuisena ja vaativasti itkien viideltä.
– On fiiliksissä saduista. Ennen viisi minuuttia satukirjaa oli maksimiaika, jonka Minime jaksoi keskittyä kuuntelemaan lukemistani. Siltikin vaikka olisin pistänyt peliin kaikki ääninäyttelytaitoni. Nykyään saatetaan pötkötellä sohvalla vieretysten koko kirjan ajan, jesjesjes!
– On hokannut pinsettiotteen. Kun ennen mentiin kouratuntumalla, nyt Minime nappaa ruuanpalasen tai vaikka lelun tarkasti etusormen ja peukalon väliin. On muutenkin näppärä käsistään, ja tutkii leluja tarkasti joka puolelta ja kädestä toiseen siirrellen. Pikkutarkuuttakin on havaittavissa, sillä saattaa poimia matolta pienen leivänmurusen tarkasti hyppysiinsä ja tutkia sitä antaumuksella monta minuuttia. Kunnes murunen katoaa parempiin suihin.
– Ei varsinaisesti vierasta, mutta ujostelee ja pahoittaa mieltään. Minime arvioi uusia ihmisiä mielellään tovin vanhempien sylistä käsin, mutta antaa hyväksynnän ja hymyn nopeasti. Jotkut ihmiset saavat alaleuan väpättämään, varsinkin parrat ovat vähän epäilyttäviä. Jos olen vetänyt oikein ranttaliksi ja mennyt yksin saunavuorolle tai salille, saan tuta sen tullessani takaisin. Vaikka kaikki olisi mennyt hienosti, minut nähdessään tyyppi hokaa, että hetkonen, tuo on tainnut jättää minut toviksi, kun ei ole hetkeen näkynyt. Naama vääntyy mutruun ja suuret krokotiilinkyyneleet lähtevät valumaan pitkin poskia.
– Syö mitä vain, kuinka paljon vain. Vielä ei ole tullut vastaan ruokaa, josta Minime olisi kieltäytynyt. Hän popsii hyvällä ruokahalulla puuroa, johon olen sekoittanut tyrnimehua ja napsii pöydälle katetusta valikoimasta oliiveja suuhunsa. Erityisiä lemppareita ovat bataatti, kukkakaali, mango, rucola, punainen linssi ja banaani. Jälkimmäinen ei kuitenkaan enää maistu muusattuna vaan se pitää saada järsiä ikenillä ja niillä kahdella hammasnysällä itse. Muutenkin safka menee jo huomattavasti sosetta karkeampana. Syö esimerkiksi riisit ja raastesalaatit itse käsipelillä.
– Fiilistelee muita vauvoja ja lapsia. Minime on kokenut ahaa-elämyksen ja tajunnut, että hän ei olekaan ainut vauva maailmassa. Ja että sehän on hänestä siistiä! Välillä voisin jäädä hengailemaan ylimääräistä vaikka Stockan lastenhoitohuoneeseen, sillä niin hyvin Minime viihtyy seuraillen muiden lasten tekemisiä.
– Kikkailee ääntelyn kanssa. Minime naksuttelee, maiskuttelee, suhistelee, kiljahtelee ja ”kurkkukorisee” . Jokeltelee etenkin tä-tä-tä-tä-tä ja nä-nä-nä-nä.
– Viljelee sanavarastoaan maltillisesti. Viime kuussa opittu kissa on lyhentynyt kishss-suhinaksi. Äithi ja ishsi päästetään ilmoille vain erikoistilanteissa.
– Viestittää elekielellä. Sylistä toiseen syliin päästäkseen Minime ojentaa käsiään ja kumartuu mielekkäämpää syliä kohden. Rintaa tahtoessaan hän kiehnaa sylissä, painaa päätään apajia vasten ja repii paitaa. Minime myös halaa painautuen vasten ja moiskauttaa märän pusun halutessaan suoraan suulle.
– Rakastaa rytmiä, musiikkia, tanssimista, kukkuuleikkejä, vanhempien laulua, yhteisiä aterioita perheen kanssa, kylpemistä, hyppimistä jonkun avustuksella tai hyppykeinussa, halailua, eläimien katselua ja paijaamista, kyläilyä, lennätysleikkejä, pusuttelua, sylissä oloa, kantorepusta käsin maailman ihmettelyä, kutittelua, vanhempien hassuja ilmeilyjä, rämiseviä ja kolisevia leluja ja tavaroita sekä vilinää, menoa ja meininkiä kaikissa muodoissaan.
Onpas suloinen ja veikeän näköinen tyttö 🙂 ihana.
Hieno tyyny tuossa Minimen vieressä! Toi tumma missä on sieniä(?).. mistä tollasia tyynyjä saa??
Onnea Minime, hänellähän on oikein hurmaava rokkitukka! 🙂
No tyyppi on kyllä just sitä, suloinen ja veikeä! Ja samaa mieltä olen myös tyynystä. Olen ommellut sen itse kankaasta, jonka ostin varmaan vuosikymmen sitten Eurokankaasta. Joten tuskinpa kangasta enää saa. Harmi, ostaisin sitä myös itse lisää, sillä se taipaa vaikka mihin.
Onnittelut välitetty tyypille itselleen! Joo, hiukset ovat taas alkaneet kasvaa takaisin ja kah, tommonen luonnon muovaama keesi sielä pukkaa. Rokkia kerrakseen!
Hei.
Tyttösi ei varmaan ole jättämässä konttausta väliin, vaan ei ole vielä kehityynyt siihen vaiheeseen. Ensin tulee yleensä ryömiminen eteenpäin, konttausasentoon nouseminen itsenäisesti, istumaannousu itsenäisesti. Yleensä vauvat haluavat istua, koska pystyvät siinä leikkimään ja voivat tarkkailla umpäristöä. Ja lapset toki seisoa tököttävät mielellään myös. Suosittelen kuitenkin, että pidät paljon lattialla makuulla, siinä motoriikka kehittyy parhaiten.
Suloinen, virkeän oloinen tyttönen.
Moi. No niinhän sitä sanotaan. Neuvolassa kuitenkin taas sanoivat, että näyttäisi siltä, että konttaus jätetään väliin. Ei olisi ensimmäinen suvussaan, joka niin päättää. Että katsotaan, mitä totuutta tyyppi lähtee seuraamaan.