Maalla kaikki on toisin. Mummilan ullakolta löytyneet Minimen enon vanhat rattaat eivät olleet kidutusta varten, kuten tyypin oma kiesi on. Edelliseen postaukseen tulleiden kommenttien sisuunnuttamana innoittamana nimittäin roudasin rattaat pihalle, istutin tyypin siihen ja jösses. Ei kitinää, vain leveä hymy.

Ajoitus oli hyvä, sillä tyyppi vetäisi alle kaikkia minimelakeja noudattamatta lähes kolmen tunnin päikkärit. Kunnon unet kiskaisseena eivät asiat harmita niin kovasti, sehän on selvä. Eikä siinä vielä kaikki. Koska tuulet näyttivät puhaltavan myötäistä, kävelin metsäteitä yli tunnin lenkin. Ja ooämgee, Minime nukkui lähes koko ajan! Tyyppi päiväkoisi siis yhden aamupäivän aikana neljä tuntia, mikä on enemmän kuin joskus neljänä päivänä yhteensä. Kyllä mä nautin kärryjä lykätessä, reippailin posket punaisiksi ja otin muutamat ilohypytkin – se kun on kärryjen kanssa mahdollista.

Taisi Minime aistia mutsinsa mitan poreilevan pian yli, sillä kunnon unien ansiosta päivä oli muutenkin aurinkoinen kuin vauvanruokamainoksessa. Tyyppi pötkötteli tyytyväisenä lattialla mun pyykätessä, ruoka maistui hyvin ja kaikki asiat olivat nauramisen arvoisia.

Illalla käytiin vielä kärryjen testiajolla erittäin vaativissa olosuhteissa  Lykkäsin kärryt matkustajineen karviaispuskien luo ja poimin ison astian täyteen marjoja Minimen katsellessa touhua vierestä. Vaikka maisema ei vaihtunut, tuloksena oli vain vähän kitinää ja mun muutama lauluesitys. Syynä rattaissa viihtymiseen ei siis voinut olla vain rämisevät ja kitisevät matkarattaat sekä klumppuinen metsätie.

En nyt kuitenkaan vielä lähde ostamaan uusia juoksutrikoita metsälenkit rattaiden kanssa mielessäni. Mutta ehkä pikkuhiljaa koittaa se aika, että Minime on valmis silloin tällöin köröttelemään rattaissa minussa kiinni olemisen sijaan.

Aioin kuitenkin edelleen hyysätä ja hemmotella vauvani piloille antamalle Minimelle kaiken sen läheisyyden, mitä hän haluaa.
Jaa: