Puolivuotta täysimetystä on nyt takana, ja puolivuotias Minihe maisteli tänään ensimmäistä kertaa elämässään jotain muuta kuin äidinmaitoa. Toisin kuin Minimen ensimmäisen lusikallisen kanssa, tajusimme tällä kertaa antaa kuopuksen syödä heti alusta lähtien itse. Saas nähdä, kuinka homma etenee, vai otetaanko rinnalle alkuun myös soseita. Vauvan, fiiliksen ja helppouden mukaan mennään.

Ainakin vauvalla tuntuu kovasti kiinnostusta löytyvän. Ihan kuin hän olisi heti tajunnut, mikä tässä on meininkinä. Että yhdessä tässä koko perhe pistellään aamupalaa suuhun. Avokado-peijakas vaan oli niin limaisen niljakas, että siitä oli hankala saada pysymään nyrkissä. Kun vauva lopulta alkoi selvästi turhautua, autettiin vähän ja pidettiin herkkupalaa paikoillaan. Poika imeskeli ja järsi palasta välillä tuiman keskittyneenä ja välillä innoissaan jaloilla tahtia potkien.

Avokado maistui vauvasta jännittävältä. Sitä maiskuteltiin ja pyöriteltiin suussa. Suurin osa tuli pihalle, mutta niin kuuluukin. Suun motoriikka, muhennustyyli ja nielemistekniikka löytyy vain harjoittelemalla. Välillä makuelämys nauratti ja välillä sai aikaan puistatuksia ja kylmiä väreitä.

Se ruoka, mikä ei päätynyt suuhun, päätyi metrin säteellä vauvan ympärille. Pienet nyrkit muussasivat avokadon vihreäksi tahnaksi, jota oli syöttötuolissa, tarjottimessa, lattialla, naamassa, vaatteissa ja hiuksissa. Oli ihana huomata, miten en itse saanut sotkusta enää toisen lapsen kohdalla slaagia. Sapuskointi ei ole niin vakavaa, vaan sen ihanuuteen kuuluu myös ruualla leikkiminen.

Jaa