Vietin lähes koko viime viikon reilun 50 neliön alueella Herttoniemessä, varmistaakseni Minimen taudinselätyksen sataprosenttisuuden. Sen perusteella arvelen tietäväni hieman miltä Korkeasaaren naarasleijonasta tuntuu. Tyytyväisenä köllöttely hämää, sillä päänsä sisällä naaras miettii, miten voisi karata löntystelleen auringonlaskuun tai ainakin haukata palan jokaisesta häkin lähelle tulevasta.
Onneksi keskellä viikkoa pääsin naarasleijonien tapaamiseen ravintola Raflaan, jossa kekkeröitiin Vuoden Mutsi -kirjan julkkareita. Opuksen ovat pääsääntöisesti yöaikaan kirjoittaneet Project Maman Katja ja Salamatkustajan Satu. He ovat tehneet vauvaopashyllyille vaihtoehdon, jossa päästetään nolousikeestä ne äidit, jotka luulivat olevansa ainoat kuutamolla olevat mutsikokelaat.
Katjaa (vas.) ja Satua (kesk.) haastatteli Kemikaalimutsi Noora.
Kirjassa kerrotaan mitä se vauvavuosi oikeasti on: hiivatulehduskierteitä, revenneitä välilihoja, syvää vitutusta, löysää vatsanahkaa, kuivia kausia makuuhuoneessa, rintatulehduksia, Kreikan velkaa suurempia univelkoja, mitä näitä nyt on. Mutta muistutetaan myös, että tästä kaikesta selviää hengissä (sekä mutsi että kersa) ja parhaimmat selviytymisnäkymät on, jos 24/7-pestinsä osaa välillä ottaa myös huumorilla.
Ovat ne ryökäleet osanneet piilottaa sinne ihan kuivakkaa asiaakin esimerkiksi lapsiperheiden etuuksiin liittyvästä byrokratiasta ja vauvavakuutuksista.
Opus on mainio lahja babyshowereihin tai vieminen tuoreelle mutsille. Kappaleet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, joten hormoneista ja väsymyksestä sekavat aivotkin pystyvät ottamaan sen vastaan.
Imettäessä se piti kiltisti seuraa, eikä loukkaantunut, vaikka joudun vähän väliä keskeyttää korjatakseni imuotetta, röyhtäyttääkseni, vastatakseni Minimen silmien napitukseen tai vaihtaakseni vaipan. Olen parin romaanin kanssa yrittänyt samaa, mutta yhteisymmärryksemme ei ole säilynyt paria kappaletta pidemmälle.
Jaa: