Juhlimme Minimen hienoa nimeä, ihan sitä virallisissa papereissa lukevaa, viime lauantaina. Vaikka etunimi on ollut kaikkien tiedossa jo laitokselta lähtien ja loput kaksi pienoisen väännön jälkeen kuukauden päivät, halusimme silti pistää kemut pystyyn. Mikä mainio tekosyy saada lähimmät perheenjäsenet ja ystäviä samaan pieneen kaksioon samaan aikaan!
Kerroin jo aikaisemmassa postauksessa nimiäisistä, ja muutama lukija kertoi pohtivansa, miten järjestelyt onnistuvat, kun vieraissa on vanhoillisia, jotka odottavat ristiäisiä. Harmikseni myös meillä etukäteisvitutusta aiheuttivat jupinat vainnimiäisistä. ”Mitäs me nyt sitten sinne, ollaanhan me vauva jo nähty.”
En nyt ala jeesustelemaan asiasta sen enempää, mutta ylipäätään risitäisistä tämän verran: jos on kristitty henkeen ja vereen, mikäs siinä sitten, mutta tapakasteen muksuilleen ottavat voisivat miettiä söpöä valkoista kastemekkoa pidemmälle kasteen merkitystä. Ainakin Hesarin kastetut-ilmoitusten perusteella suurin osa vauvoista ”sai kasteessa nimen”. Kasteessa on kyse jostain ihan muusta, kyllä pikkutyyppi saa nimen ihan ilman pään kasteluakin.
Meillä uskotaan, että Minimen kaukaiset esi-isät ovat olleet evoluutioteorian mukaan apinoita (kattokaa ny, onhan se ihan selvää) eikä Aatami ja sen kylkiluu. Me ei haluta iskeä pienen vauvan otsaan kastinmerkkiä suuntaan tai toiseen, vaan Minime saa itse vanhempana tahtonsa mukaan kaveerata vaikka Jeesuksen, Buddhan, Allahin, Äiti maan tai ihan vaan tiedemiesten kanssa.
 |
| Näissäkin juhlissa oli pastori, mutta se ryökäle notkui mieluiten vain noutopöydän kulmilla. |
Että kemut nousisivat alentavalta vain nimiäiset -osastolta arvoiselleen juhla-asteikolle, askartelin viralliset kutsut suunniteltujen tekstareiden ja puhelinsoittojen sijaan. Kutsuissa toivotimme ihmiset tervetulleeksi nimiäisiin ja liittämään Minime osaksi sukujamme ja ystäväpiirejämme. Samassa muistutimme kuitenkin, että kaapeista ei tarvitse kaivaa sitä fiineintä kolttua tai päheintä kravattia, sillä juhlimme rennossa merkeissä. Varoitimme myös jo etukäteen, että kahvit, teet ja limonadit tarjotaan eriparikupeista, tiskipöydällä vallitsee kaaos ja että jälkiruokalautaset ovat takuulla vielä viime hetkellä hukassa.
Jännittävää lisähaastetta juhlien järjestelyyn toi koko perheeseen viikkoa ennen juhlia iskenyt flunssa. Minime ja Lähiöjeppe onneksi säilyivät ilman kuumetta, mutta minä askartelin 38-asteen kuumepäissäni menu-listaa samalla kun niistin essun reunaan. Päivää ennen juhlia jouduimme kirjaimet RS otsissamme Minimen kanssa sairaalaan eristykseen.
Hätiin kutsuttiin siskoni Nonnis miehensä AV:n kanssa. Minä ja Minime siis köllöttelimme sairaalan nojatuolissa torkkuen ja lehtiä lueskellen sillä aikaa kun Lähiöjeppe ja kotiorjiksi velvoitetut väänsivät kakkupohjia ja jynssäsivät vessanpyttyä. Ei tietenkään mikään paha diili mulle. Ja olinhan mä sentään monen asian ehtinyt kokata valmiiksi pakkaseen.
Juhlan sankari pääsi kemupäivänä onneksi päivälomalle sairaalasta ja edustamaan omiin karkeloihinsa. Lenssusta huolimatta tyttö oli pähein ja nätein bileprinsessa koko universumissa, tiätty. Marikalta saatua tylliunelmaa vietiin hörselöstä sopivasti rockimpaan suuntaan Riikan ja Terhin antamalla niittirannekkeella. Se on muuten Minimen ensimmäinen oma koru, vielä vain liian iso ranteeseen. Meneehän se onneksi kintuissakin. Juhlapopoiksi minä hankin sankarille Converset.
Vaikka omassa lookissani huomio kiinnittyi niistämisestä hilseilevään nenääni, tuskanhikinäppylöihin ja sairaalalakanoiden kosteisiin hiuksiin muotoilemiin töyhtöihin, jotain mainittavaa habituksessani silti on. Mekkoni on nimittäin perintökamaa. Oma äitini piti sitä keväällä 1983 minun ristiäisissäni. Mä oon aika fiiliksissä tällaisista sukupolvien historiat yhteen sitovista jutuista. Ja etenkin fiiliksissä olen ylipäätään mekoista, joita naisella ei koskaan voi olla liikaa.
 |
|
| Äitini ja minä vuonna 1983. |
 |
| Minä ja Minime vuonna 2012. |
Juhlahumussa etukäteisvitutus ja illalla odottava sairaalapatja unohtuivat – vähänkö meillä on ihanat perheet ja ystävät ympärillämme! Pääohjelmanumerona juhlissa oli syöminen ja kadonneen istumapaikan metsästys. Meillä kun on vain muutama tuoli, mutta juhlijoita oli kolmisenkymmentä.
Lisäksi pidimme nimiäisvisan, jossa vaadittiin tarkkaa tietämystä esimerkiksi nimenvalinnan takana olevista pohdinnoista, yösyötöistä ja kakkakoostumuksista. Ja jos ei näitä vielä tiennyt, vastauksia läpikäydessä valistettiin juhlakansaa vaikka puolipakolla. Ketä nyt ei kiinnostaisi, mitä Minimen mahassa tapahtuu sen jälkeen, kun imettävä äiti vetäisee pitsan valkosipulilla!
Kutsukorteissa pyysimme ihmisiä muistamaan Minimetä jollakin muistolla, jota päivänsankari voi tallenteiden kautta vaalia myöhemmin ja josta me muut pystyimme nauttia saman tien: laulu, puhe, runo, satu, leikki, tanssi tai vaikka jonglööraus. Saimme esimerkiksi nauttia Lähiöjepen Satu-siskon ja hänen poikiensa laulu- ja soitinesityksestä (helistimelläkin on hyvä heiluttaa tahtia). Se onnistui hienosti Skypen kautta, sillä lapsiperheessä on meininkiä ilman muksujen tuliaisina kotiin tuomaa rs-virustakin.
Kuulimme myös useamman itse taiteillun runon, jotka saivat herkistymään ja nauramaan. Minimen Birgit-mummu muisti pojantytärtään laululla.
Ellalta ja Kalleltasaimme koko perheelle tarkoitetun taikapussin. Siellä oli lappusille kirjoitettuna asioita, joita he toivovat Minimelle. Lisäksi pussista löytyi kuponkeja, joilla luvataan tarjota Lähiöjepelle yhdet paikallisessa, tehdä Lähiömutsille seuraa skumpalle, kirppiskierrokselle tai pitkälle lenkille (reklamoin ja sain luvan käyttää yhden sijasta nämä kaikki vaihtoehdot), hemmotella Minimetä sillä aikaa kun vanhemmat saavat tehdä kaksistaan mitä lystää, ja yksi kuponki oikeuttaa kolmen ruokalajin illalliseen ystäviemme luona (tän mä olen käyttänyt kyllä jo monta kertaa etukäteen, röyh ja kiitos).
Järjestelyyn tulleiden mutkien takia meinasimme melkein unohtaa kertoa muille vieraille, että keittiöorjiksi unohtuneet siskoni ja miehensä olivat tiskikoneentäyttäjiä tärkeämmässäkin rooleissa. He kun olivat suostuneet toimimaan Minimen haltijakummeina, kummituksina – mitä näitä nimityksiä nyt on – eli ihan viralliseksi askartelemaa todistustani myöten lupautuneet auttamaan Minimen kasvatuksessa eettisesti vastuuntuntoiseksi ihmiseksi.
Haltijakummit muistivat Minimetä ihanalla kummilahjalla, jossa on ripaus perinteistä kummilahjaa kauniissa ja tyylikkäässä paketissa. Iittalan isossa Vitriini-rasiassa arvoiselleen paikalle pääsevät Minimen korut ja muut aarteet tai vaikka se ensimmäinen hammas ja hiustupsu. Rasian yhteen reunaan on kaiverrettu Minimen koko nimi ja syntymäaika.
Juhlien jälkeen vaihdoimme Minimen kanssa verskat jalkaan ja otimme taksin takaisin Lastenklinikalle. Vaikka sairaalan muovipatja sai olon nihkeäksi, olo oli onnellinen. On upeata, että voimme kasvattaa Minimen kaikkein rakkaiden tukemana. Ja Minime on onnentyttö, että hänellä on heidät elämässään!
Ihanat juhlat näyttävät olleen! Ja onnea pienelle kauniista nimestä 🙂
Todella ihanat nimiäiset! En tiedä jäikö sulta vahingossa tuosta kummitodistuksesta yhdestä kohtaa sensuroimatta Minimen etunimi, kun et sitä kuitenkaan tekstissä mainitse. Mutta olipa vahinko tai ei, kiva että sen näin kun on tosiaan kaunis nimi! 😉
(Löysin blogisi muutama viikko takaperin, meillä perheeseessä emännöi pian 9kk täyttävä Typy. :))
kelasin et minimen nimi on minime <3
Ihanat nimiäiset, ihana menu, ihana koti. Ja ihana vauva kans! Noissa kemuissa olisin halunnut itsekin olla mukana!
Me ei kuultu tästä nimiäis-asiasta omien lasten kohdalla sinällään mitään erikoisempia mutinoita, mutta suvun öyhöttävä vanhempi mies, sellainen oikeen luomakunnan kruunu, joka kertoo kovalla äänellä typeriä turkulaisvitsejä ja huomauttelee serkkutyttöjen lihomisesta, antoi esikoisen nimiäisissä kortin ”Kastepäivänä”. Ei kutsuttu sitä enää toisen lapsen nimiäisiin, hähhhähää. Vaikkei se siitä kortista johtunutkaan, vaan omasta emansipoitumisestani, tajusin ettei persläpiä ole pakko katella vaikka sellasen olisikin naimakaupan kautta sukuun tullut.
Hei – sullahan on ihana blogi! Ja teillä on söpö vauva! Ja takana on ilmeisesti upeat kekkerit! Enää kun saatais se RS-merkintä teiltä pois, niin sillä hyvä 🙂
Täytyykin hakea lisää kahvia ja aloittaa lukeminen alusta. 🙂
Ihanaa! Onnea nyt hänellä on ihan oma oikea nimi 🙂 ihanasti olitte järjestäneet kaiken. Äidin mekko oli tosi pop ja aah noin minimeen tennarit – me like!
Oi vau. Mahtavaa että saitte juhlat järjestettyä ja päätähdenkin paikalle. Täytyy kyllä sanoa että a-i-v-a-n superihanamageesöpö asu pikkusulla. Ja sinäkin näytät upealta, aivan ihana mekko! Toivottavasti se säilyy edelleen pienellekkin.
Meidänkin pieni sai eilen RS varmistuksen ja tod näk isommallakin on se. Korvatulehdukset myös. Mutta onneksi voivat hyvin eikä hengitykseen pahasti vaikuta niin hyvin voidaan olla kotona. Ei kyllä järki kestäisi sairaalassa oloa. Toivottavasti hän voi jo paremmin!
Meillä oli myös sama teksti molempian lasten kummitodistuksissa 😉
Teillä on ollut niin upeat nimiäiset, että monet juhlat kalpenevat noiden rinnalla. Ihana tuo sinun perintömekkosi ja Minimen todella upea tylliluomus. Pikaista paranemista pikku neidille!
Juhlat olivat ihanat, kyllä! Ja kiitos, onnittelut välitetään sankarille itselleen.
Ihanaa oli, todentotta. Ja hei kiitos, että huomasit sensuroimatta jääneen nimen. Me pidetään se mielellämme nettimaailman ulkopuolella, joten käsittelin kuvaa vielä uudestaan.
Kiva, että löysit tontilleni, tuu kyläilemään toistekin ja ota Typy mukaan!
Etkä muuten ole ainut. Mutta ihana nimihän sekin on, vaikkakin vaan blogimaailmassa sitä käytetään. Minime hän on myös silloin, kun meillä on samanväriset sukkikset jalassa tai kun meitä naurattaa pieru. Niin äitiinsä tullut!
Kiitos, etenkin juhlahumussa ihanalta nuo kaikki tuntuvat.
Ihan oikein luomakunnan kruunulle, että toisten ei kutsua herunut. Veri velvoittaa -sanonta on ihan paska. Ystävyys ja aidosta rakkaudesta syntyvä välittäminen se velvoittaa. Eikä se ”velvoitus” silloin edes tunnu velvollisuudelta.
No kiitti! Kekkerit olivat ihanat, onni on ihanat ystävät ja syy juhlaan. RS on vihdoin selätetty, joten kahden viikon säätämisen jälkeen yritetään saada vauvaperhearki takaisin haltuun.
Paperit maistraattiin taisivat lähteä tyypin ollessa kuukauden ikäinen, mutta juhla-ajankohta saatiin sopimaan vasta myöhemmin. Mekosta pidän myös itse kovasti – ja etenkin Minimen konsuista.
Oli kyllä superia, että saatiin kemut pystyyn kaikesta huolimatta. Onnksi ystäväni toimi Minimen personal shopperina, niin saatiin edustava tylliunelma päälle – harvoin tommosissa muuten tulisi keikisteltyä. Ajatuksenani on säilyttää mekko Minimelle. Ehkä joskus hän hikoilee se päällä oman lapsensa juhlissa, kuka ties.
Tsemppiä RS-viruksen kanssa asusteluun. Ei mikään kiva vieras. Etenkään, jos se on ottanut mukaan kaverinsa korvatulehduksen. Onneksi kuitenkin saatte potea kotona. Mä luulin, että sairaalareissu ei ottanut itselläni koville, mutta silti nukuin siellä kertyneitä univelkoja pois monen päivän ajan. Nyt onneksi koko sakki voi jo hyvin ja unirytmikin on korjaantunut.
Ajattelin ensin, että kirjoittaisin kummitodistuksiin jotain omaakin. Mutta sitten totesin tuon tekstin kertovan kaiken olennaisen. Ja tulipa virallinen läpsyskä, oma teksti olisi kuitenkin mennyt huumorin puolelle.
Oioi, tässähän ihan nolostuu moisten kohteliasuuksien alla! Mutta myönnän toki, että perintömekko on ihana ja Minime upein nimiäisjuhlija hetkeen! Onneksi koko sakki aletaan myös olla takaisin normitilassa, joten rs on selätetty.
Taisin sanoa ihan kasvotustenkin, että tämä blogisi on mielettömän mahtavaa luettavaa! Siis enpä olisi lapsettomana uskonut koskaan lukevani näin mielenkiinnolla mitään vauvablogeja. Siis ainakaan ennen kuin oma maha olisi pyöristymässä muusta kuin väärästä ruokavaliosta… Voi tietysti vaikuttaa, että olet tuttu, mutta uskon, että kirjoitustyylisi purisi minuun kyllä riippumatta siitä, kuka siellä näppiksen toisella puolella on.
Oletko miettinyt, että miten tämä hieno ote elämästä voisi säilyä Minimelle? Tee tämä kirjaksi, etteivät ylös kirjatut muistot ja ajatelmat äitiydestä pääse katoamaan bittiavaruuteen? Siis jollei kellekään muulle, niin hänelle. Tämän parempaa vauvakirjaa en osaa kuvitella!
Kiitos, Lähiömutsi hyvistä lukuhetkistä. Terveisiä Jepelle ja suukkoja Minimelle, koitan tulla moikkaamaan taas.
t. A, joka ekaa kertaa Lähiössä vieraillessaan sai kokea lapsettoman tulikasteen: ”Moi, kiva kun tulit, mä voisinkin käydä ripustamassa pyykit, pidä sä sillä aikaa tätä” 😉
Taisit sä jotain sellaista mainita 😀 Kiva, että tällä kohelluksella saa muutamat tyypit hyvälle tuulelle!
Oon miettinyt, että heittäisin nämä jutut kuvakirjaksi sitä mukaa kun postauksia teen. Saisin sitten luovuttaa kirjasarjan avautumisia Minimelle tyypin täyttäessä 18 vuotta. Enpä ole vielä saanut prokkista aloitetuksi. Ehkä ens viikolla tai sitä seuraavalla…
Välitän terkut ja suukot eteenpäin! Hyvin sä siitä tulikasteesta selvisit, pitää ens kerraksi keksiä jotain haastavampaa…
Ootta niin ihania♥. Jokaisen pitää tehdä niinkun sydän sanoo, ja meitä vanhoja ja vanhoillisia, körttejä ja muita, on täällä kotikonnuilla niin paljon, että kyllä monelle korkeimmalle Minimekin iltarukouksissa viedään.
Yhtä asiaa tosin suren. Pitääkö mun nyt heittää haaveeni kutsusta teidän isoihin pohjalaisiin kirkkohäihin ;-)?
Ite oot, kun toisia sanot!
Meidän kihlajaisia oli silloin muinoin juhlimassa koko kotipitäjä ja puolet toisesta, joten isoot ryskööt taisi olla siinä. Suurin osa ystävistä asuu muualla kuin Pohjanmaalla. Ja kirkkoasia tulikin jo selväksi. Notta jos me joskus naimisiin asti saamme aikaiseksi mennä,isojen pohjalaisten kirkkohäiden ystäville taitaa olla luvasa pettymys 😀
Heippa!
Löysin sattumalta blogiisi, kun hain tietoa noista ihanista papu-pipoista, joista oli juttua tuoreemmassa postauksessa. Olisin lisäksi kiinnostunut, mistä näitä ihania tylliunelmia saa, jollaiseen neitinne on pukeutunut nimiäisissään?
Ihanaa uutta vuotta 2013!
Terv,
Hilu
Kiva kun löysit Lähiöön! Tylliunelman Minime on saanut ystävältäni, se on Bogi-merkkiä ja kuulemma ostettu Stockmannilta. Ihnaa tätä vuotta myös sinne!
Ei hitsi. Olin käynyt lukemassa blogistasi inspiraatiota viikon päästä suunnitteilla olleille nimiäisillemme. Taisimme saada inspiraatiota myös sairastamiseen, sillä täällä sitä köllitään sairaalassa pikkuiset kaksoset rs:n kourissa :(.
Eikä! Jo voi olla paska säkä – teilläkin! Ja vielä kaksosten kanssa, aikamoista. Toivottavasti juhlista tuli silti just sellaiset, kuin toivoitte!
Olipa kiva löytää tämä postaus. Ollaan (tai minä olen) ihan kahden vaiheilla kastetaanko meidän lähiviikkoina syntyvä beibinen vai ei. Nimiäisten kannalla ollaan kyllä molemmat kovasti kun tapauskovaisia ollaan miehen kanssa molemmat eikä haluttaisi ”vain tavan vuoksi” lasta kastaa. Paljon ollaan pohdittu miten nimiäisistä saataisiin kunnon juhlat ilman että yritetään ”korvata” kastetta.
Minä koen kuitenkin hirveää ahdistusta kun asia on etenkin äidilleni ja mummolleni erittäin tärkeä, tiedän myös muilta tulevan ihmettelyä, enkä yhtään jaksaisi selitellä päätöstä. Toistaiseksi kuulutaan molemmat kirkkoon, mutta mies on ilmoittanut (viimeinkin) eroavansa jos lasta ei kasteta. Voisi vaikka tehdä asiasta helpommin sulatettavan myös lähipiirissä. Haluaisinkin udella oletteko molemmat Jepen kanssa eronneet kirkosta?
Nimiäiset olivat mielestäni kyllä juhlavat, vaikkakin epäviralliset. Kaikki vieraat tiesivät jo nimenkin. Mutta mielestäni vauvaa ja hänen liittämistään meidän sukuihimme oli kiva juhlia ilman sen ”virallisempaa” syytä. Vauvassa itsessään on jo aiheetta vaikka useampiin kemuihin!
Me olemme molemmat miehen kanssa kuuluneet kirkkoon, mutta olemme siitä aikuisiällä eronneet.
Lapsi rukka, ei kuulu kirkkoon höhlä vanhempien ideologian vuoksi. Ja ihme nimi lapsella. No, ei kai voi muuta kuvitella, kun äitikin on korkokengissä nilkkasukissa. Ihan outoa, ei oo ihme että kaikki on tässö elämässä vinksallaan
Korkokengät nilkkasukissa oli niin ihanasti tuota päivää, ja vieläkin se näyttää hyvältä! Mutta mietihän, arvostelisitko muiden pukeutumista noin vasten kasvoja? Jos tapaisin sinut, sanoisitko noin?
Kyllä, ideologiani on se, että en usko yliluonnollisiin asioihin. Jos lapsi sellaiset kokee myöhemmin omakseen, hän toki voi liittyä siihen uskontokuntaan, jonka omakseen kokee, kun itse on valmis asioita miettimään ja harkitsemaan. Lapsen oikeaa nimeä tuskin tiedät, ja vaikka tietäisit, osoittaa melkoista käytöstapojen puutetta, jos sanot _lapsen_ nimeä oudoksi. Sanoitko sen hänelle?
Tuntuu, että sinulla on nyt joku elämässä hassusti, että koet oikeudeksesi purkaa iltamyöhään netissä pahaa oloasi muiden päälle. Minä olen sitä valmis ottamaan vastaan, mutta toivottavasti ymmärrät, että kaikki eivät ole. Toivon myös, että olosi helpotti tällä anonyymilla ryöpäytyksellä, ja ymmärrät tarvittaessa hakea apua itsellesi. Lempeyttä, ymmärrystä ja kaikkea hyvää elämääsi.