Kaupallinen yhteistyö: World Vision
Valokuvassa lapsen leveä hymy ulottuu silmiin asti. Kädessään lapsella on kuva, joka on otettu tuhansia kilometrejä pohjoisemmassa, Helsingissä järjestetyillä Flow-festivaaleilla, ja siinä kuvassa poseeraavat lapseni ja minä. Tuon meistä otetun kuvan perusteella säihkyväsilmäinen lapsi on valinnut meidän perheen kummiperheekseen.
Meillä on elämässämme uusi World Vision -kummilapsi, yhdeksänvuotias kenialainen Evans.
Muistatte varmasti, kun vanhempieni esimerkistä perheemme ryhtyi kolme vuotta kummeiksi kahdelle kambodzalaiselle lapselle, Chhunnalle ja Phannoelle. Toivoin kummilapsiksi saman ikäisiä ja saman oletetun sukupuolen edustajia kuin meidän lapsemme ovat.
Kummilasten valikoiminen tuntui vähän kurjalta, mutta se on toiminut juuri kuten toivoin: kummiuden myötä saimme ikkunan toiselle puolelle maailmaa, kun omat lapset kasvavat yhdessä kummilasten kanssa. Vähän itsenikin yllättäen lapsemme kun ovat ottaneet kummiuden vielä enemmän sydämeensä kuin me aikuiset.
Kolmannen kummilapsemme kohdalla asetelma kuitenkin käännetiin ylösalaisin. World Visioninilla on nyt uusi tapa ryhtyä kummiksi: siinä lapsi saa valita. Sen sijaan, että kummi valitsee kuvan perusteella kummilapsen, nyt kummilapsi saa valita kuvien perusteella itselleen kummin tai kummiperheen. Olin hanat auki heti kuullessani tästä ensi kerran: juuri näinhän sen kuuluu mennä!
Niinpä muutama kuukausi sitten lähetin World Visionille kuvan minusta ja lapsista. Sen voi lähettää samalla kun täyttää tämän lomakkeen kummiksi ryhtymisestä. Kuva saa olla ihan kännykkäräpsäisy, mutta päädyimme selaamaan lasten kanssa yhteiskuvia meistä yhden kokonaisen illan ajan. Alkoi jännittää. Mitä kuva viestittää meistä? Näytetäänkö me siltä, miltä pitäisi? Minä halusin kuvan, jossa hymyilisimme kaikki, mutta lapset tahtoivat lopulta lähettää otoksen, jossa he poseeraavat cooleina kasvomaalauksissaan. Mitä jos näytämme oudoilta? Mitä jos kukaan lapsi ei tahdokaan valita meitä?
Kerroin jälkimmäisen huoleni World Visionin jengille, josta hymähtäen kerrottiin, että syytä huoleen ei ole. Kummeja tarvitsevia lapsia on niin paljon, että jokaiselle riittää kyllä kummilapsi. Mutta tuo kokemani fiilis on varmasti tuttu monille lapsille jopa vuosien ajalta, kun he ovat odottaneet, että joku valitsisi heidät kummilapsekseen. Vaikka kummiakin odottavat lapset ovat jo avunpiirissä, nyt juuri heille, pitkään kummia odottaneille, annetaan mahdollisuus päättää ja saada ikioma kummi.
Minun ja lasten kuva lähettiin Keniaan, Ngoswetiin, jonka alueohjelmassa tämä uusi tapa ryhtyä kummiksi on nyt ensi kerran käytössä. Valintatilaisuudessa kuvat ripustetaan naruille tarjolle, ja lapset tulevat muutaman lapsen ryhmissä kerrallaan valitsemaan omat kumminsa. Lapsia rohkaistaan tutkimaan kuvia ja tekemään päätöksensä rauhassa. Viimeisetkin lapset valitsevat kumminsa yhtä aikaa, jolloin jokaiselle lapselle pyritään antamaan aito valintatilanne.
Ja sellaisen tilanteen jäljiltä Evans valitsi juuri meidät.
Tieto siitä tuli paksussa kirjekuoressa, jossa oli tietoa kummiksi ryhtymisestä, Ngoswetista ja tietenkin Evansista itsestään. Mukana oli myös ensimmäinen kirje Evansilta sekä perustelut, miksi hän valitsi juuri meidät:
”Pidän siitä, millä tavalla lapset ovat kuvassa ja etenkin pojan kasvomaalauksesta. Meidän kotona on myös kaksi lasta, kuten kuvassa.”
Voi liikutus! Olin tunnevyöryissäni parkunut asiaa niin paljon etukäteen, että yllätyksekseni kirjettä avatessa olo oli vain pulppuilevan iloinen. Tästä alkaa uusi tärkeä ystävyyssuhde! Lapset alkovat heti piirtää Evansille kirjettä, johon minä käänsin ja kirjoitin heidän toivomansa tekstit.
Vaikka kummimaksuni auttaa koko yhteisöä ja sen lapsia, kummilapselle on tärkeää, että juuri hänellä on kummiperhe tuolla jossain, täällä Suomessa, ja että me välitämme hänestä. Kummilapsi saa erityistä huomiota myös World Visionin paikallisilta työntekijöiltä, jotka kolmen kuukauden välein tapaavat Evansia varmistaakseen, että hän voi hyvin. Myös hänen terveydentilaansa tarkkaillaan säännöllisesti ja hän saa kaikki tarvittavat rokotukset.
Kambodzan kummilasten kohdalla olen päässyt seuraamaan hanketta alusta lähtien, kun nyt Evansin ja Ngoswetin kohdalla alueella on tehty World Visionin kehitysyhteistyötä vuodesta 2015 alkaen. Tulokset Kenian jo päättyneestä hankekohteesta, Meibekistä, saavat nenänpielen kutiamaan onnenkyyneleistä. Kun vuonna 2004 hankealueen lapsista oli rokotettu 63 prosenttia, vuonna 2017 lapsista 98 prosenttia on saanut tarvittavat rokotteet. Ja kun vuonna 2004 vedenhakumatkan pituus oli 8–10 kilometriä, vuonna 2017 se oli alle yhden kilometrin jo 58 prosentilla asukkaista.
Samankaltaisiin tuloksiin pyritään myös Ngoswetin hankkeessa. Kuten muuallakin Keniassa, vesi on ollut yksi isoimmista haasteista Ngoswetissa. Se ei tarkoita vain sitä, että likainen vesi aiheuttaa lapsille ripulia, joka voi olla hengenvaarallista. Kun vesi pitää noutaa kaukaa, se tehtävä tulee yleensä yhteisön naisille ja lapsille. Mutta kun päivät eivät enää kulu vedenhakuun, lapsilla on paremmat mahdollisuudet käydä koulua. Samalla myös viljeleminen ja eläinten pitäminen helpottuu, mikä näkyy suoraan lautasella.
Mitä muuta hanketyö kummilapseni kotiyhteisössä on, siitä pääsen oppimaan lisää helmikuussa. Saan nimittäin mahdollisuuden tavata Evansin! Niin sydäntä hypähdyttävän ihanaa ja jännittävää! Viikon tiiviillä kenttämatkalla pääsen kummilapsemme tapaamisen lisäksi muutenkin laajentamaan ymmärrystäni sekä tietämystäni lisää, kun tutustumme paikallisten elämään ja World Vision alueella tekemään työhön ja sen haasteisiin sekä onnistumisiin. Kerron näistä kokemuksistani ja oivalluksistani tietenkin myös teille, ihan kuten aikoinaan Kambodzan-matkaltakin. Tälläkin kertaa luvassa on varmasti antoisa, vavahduttava ja myös raskas oppimatka.
Ja nyt:
Täällä sinäkin voit ilmoittautua kummiksi ja antaa jollekin kenialaisella lapselle mahdollisuuden valita tukijakseen juuri sinut. Kun ilmoittaudut kummiksi ennen 19. helmikuuta, pääset vielä mukaan valintatilaisuuteen, joka järjestetään Keniassa helmikuun lopussa. Tässä alla video valintatilaisuudesta, jossa Evans valitsi meidät.
Voi ihanaa. Mä oon pyöritellyt tätä kummiasiaa, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan kuukausilahjoittamisen, koska vaikka olisi ihana seurata tukensa vaikutusta tällä lailla tarkemmin ja personoituna niin halusin kuitenkin ensisijaisesti auttaa siellä, missä olosuhteet on kaikista pahimmat. Koska kuten sanoit, niin kummilapset ovat jo jonkinlaisen avun piirissä, kun taas esim Syyrian sotaorvoilla tilanne on todennäköisesti toinen. Mutta olipa auttamistapa mikä hyvänsä niin mun sydän läikähtää joka kerran kun joku osallistuu. Ihanaa että sun lapset myös kasvaa ajatukseen. Mä koetan myös tasaisin väliajoin tuoda omille lapsilleni esiin, että miksi äiti antaa kuukausittain rahaa Unicefille ja World Visionille. Että heille muodostuisi siitä itsestään selvyys, että onnellisten tähtien alla syntyneet auttaa niitä, jotka ei ole olleet yhtä onnekkaita.
Tykkään näistä yhteiskunnallisemmista kirjoituksistasi erityisesti ja toivon että tekisit niitä enemmänkin ja vielä rohkeammin. Sulla on kuitenkin jo sen verran seuraajia, että voidaan jo puhua vaikutusmahdollisuudesta. Käytä sitä rohkeasti 🙂
Kuukausilahjoittajiakin tosiaan tarvitaan, ihanaa, että olet osannut ajatella sen noin. Mä itse olen näissä hommissa sen verran omahyväinen, että kummiksi lähteminen tuntuu mielekkäämältä, siinä kun saa itselleen valtavasti mielihyvää, kun pääsee samalla seuraamaan tärkeiden pikkutyyppien kasvua toisella puolella maailmaa 🙂
Ja ihan totta tuo esimerkin antaminen. En tiedä, olisinko aikoinaan ryhtynyt kummiksi, tai edes tajunnut miettiä asiaa, elleivät omat lapseni olisi siihen antaneet esimerkin. Samaa koitan itsekin lapsille välittää: että omasta annetaan niille, jotka apua tarvitsevat.
Niin ihana kuulla, että tykkäät just näistä yhteiskunnallisista postauksista. Itsekin tahtoisin saada niille kalenteriin enemmän tilaa. Rohkaiseva rohkeustuuppaus laitettu korvan taa 🙂