Voi joulu. Vuosi vuodelta tämä keskitalven juhla tuntuu tärkeämmältä ja omemmalta. Huomaan löytäväni itsestäni yhä selkeämmin sen juron suomalaisen, joka tahtoo viettää joulunsa meluisan ilakoinnin ja räiskyvien värien sijaan vetäytymällä oman kotipesän rauhaan ja sinisen hämärän sävyihin.

Pikkujoulukauden jälkeen jazzaavat joulusoittolistat vaihtuvat hiljalleen melankoliaa ruokkiviin sointuihin. Kaupungin iloisen joulunalusporinan jälkeen maaseudun rikkomaton lumipeite ja lakeuksien yli levittäytyvä keskitalven matala valo tuntuvat ainoalta oikealta juhlamaisemalta.

Vaikka meidän perheessä ei juhlita juhla-ajankohtaan myöhemmin kiinnittyneitä Jeesuksen synttäreitä, on ajatus siellä taustalla hyvin samanlainen myös tässä meidän tonttupitoisessa joulunvietossa: hiljentyminen ja lähimmäisenrakkaus. Siksi on erityisen rumaa, että ei voida tänä vuonna viettää joulua yhdessä koko perhe.

Puolison viime vuosien perhevapaat ja yhteiset joulut ovat melkein saaneet unohtamaan, että niin meillä kuin monissa muissakin perheissä joku tai jotkut perheenjäsenistä ovat jouluna töissä; päivisin, iltaisin ja öisin. Juhannukset, äitienpäivät, vaput, uudenvuoden aatot ja muut juhlapyhät eivät ole niin väliksi, mutta joulu ilman koko perhettä tuntuu kipeältä. Etenkin, kun näkee, miten se surettaa lapsia.

Koska emme voi viettää joulua yhdessä, päätimme kääntää sen iloiseksi asiaksi: pidennetään jouluntaikaa edestä ja takaa. Me vietimmekin nyt perjantaina meidän perheen joulua etukäteen Helsingissä. Kun muut vielä säntäilivät töissä ja joulunaluskiireissään, me heräilimme juhlapäivään ilman herätyskelloa tai pakollista tehtävää.

Lapset saivat meidän lahjamme heti aamusta. Olimme sopineet lasten kanssa, että tänä vuonna lahjat hankitaan kirpputorilta. Nyt en enää tajua, miksi aikaisemmin on tuntunut siltä, että lahjat pitäisi hankkia uutena, kun muuten lelut hankitaan pääsääntöisesti kirpputoreilta. Nytkin lasten toivomat lelut löytyivät helposti nettikirpputoreilta. Ensi vuonna voisi miettiä myös sitä, josko joulupukki voisi myöskin hankkia lahjat käytettynä. Perheessämme kun on tapana, että joulupukki tuo yhden lahjan kumpaisellekin lapselle, ja loput mahdolliset lahjat ovat sitten ihan meiltä perheenjäseniltä.

Esikoinen toivoi meiltä lahjaksi Shopkinseja tai soivaa soittorasiaa, ja mikä lie jouluntaika olikaan kyseessä, mutta Shopkinsit minulle myynyt henkilö kysyi, josko tahtoisin kaupanpäällisiksi soittorasian. Kuopus on autottoman perheen mukulaksi tavattoman innostunut pikkuautoista, ja sai puisen parkkitalon, joka on niin jättimäinen, että sitä varten meillä pitäisi melkein olla oma autotalli.

Päivällä lähdimme käymään Tuomaan Markkinoilla, jotta viime markkinaretkeltä sairastumisen takia pois jäänyt muksu pääsi myös tapaamaan joulupukkia ja istumaan vinhasti pyörivän karusellin kyytiin. Joka kerta edelleen sykähdyttää se, miten ihanaa on, että Helsingissäkin on vihdoin joulutori, jonka pehmeän leppoisassa tunnelmassa mielellään viettää aikaa pidempäänkin.

Lounaalle vetäydyttiin purevan merituulen tieltä sisätiloihin, Senaatintorin vieressä olevaan Cafe Engeliin. Se on ensimmäisiä kahviloita, joihin rakastuin muuttaessani Helsinkiin. 1700-luvulla rakennetussa kivitalossa sijaitseva kahvila on mielestäni tunnelmallisimmillaan juuri talvisin, kun pöydät ovat täpötäynnä pakkasta pakoon tulleita kaupunkilaisia punaisine poskineen, ja ilmassa väreilee jouluntuoksuja. Syötiin sama annos kuin aina: Cafe Engelin punajuuripihvit, jonka punajuurista, smetanasta, suolakurkuista ja parmesaanista luotu makuliitto on yksinkertaisuudessaan jalat alta vievän hyvä.

Joulusaunaan kävelimme Katajanokalle, Allas Sea Pooliin. Ei olla käyty siellä sitten kesän ilakoivien päivien, vaikka kuinka on puhetta ollut. Ja hitsi vie, jos olen ollut paikasta ihan lumoutunut kesäisin, nyt se vasta maaginen olikin. Pukutiloissa ei ollut ruuhkaa (tosin ne pienet pukukaapit osoittautuivat talvikamojen kanssa ihan mahdottomiksi), ja saimme löylytellä koko perheenä rauhassa yhteissaunan lauteilla. Saunan ikkunasta avautui maisema Kaartinkaupunkiin ja Kaivopuistoon, ja satamassa kökötti epätodellisen näköisenä Silja Linen valtava laiva.

Ihot löylyjen lämmittäminä tepastelimme kiljahdellen ulos. Mereltä puhaltava tuuli sai hiukset hetkessä jääpuikoiksi. Lämmitetty allas höyrysi pakkasessa, kun upottauduimme pipot päässä sen lämpöön. Höyryn keskellä pulikoidessa muita altaassa olevia ihmisiä ei edes nähnyt. Minä ja mies kävimme pulahtamassa myös hyisessä merialtaassa, siinä keskellä Suomen pääkaupunkia, jouluvaloin koristellun Presidentin Linnan kohotessa takanamme. Niin kreisihienoa.

Joulusaunan jälkeen kävimme vielä lämpimillä juomilla ja jouluisilla vehnäsillä Tuomaan Markkinoilla, kunnes metroilimme takaisin kotiin. Koristelimme pikiriikkisen joulukuusemme, paketoimme matkalukkuun muutamat paketit ja puoliso laittoi meille pähkinäistä ricotta-pinaattipastaa.

Vielä ennen iltatoimia nostimme tekemämme piparimökit keskelle pöytää ja kutsuimme naapuritkin tuhoamaan piparikylää. Apusuista huolimatta nakertamatta jäi vielä aika monta seinää sekä kattoa ja noin kilon verran sokerikuorrutteista piparimaata. Joulun jälkeen sitten loput.

Nyt olemme lasten kanssa Pohjanmaalla. Takkatuli loimuaa, joululomakirjojen ahmiminen on aloitettu ja ulkona paukkuu 16 asteen pakkanen jäädyttäen nenänpään. Illalla voisi lämmittää saunan. Puoliso viettää jouluaan töissä ja puoliksi syödyn piparkakkutalokylän kanssa kotona, mutta onneksi saadaan hänet tänne välipäiviksi. Sitten venytetään taas joulua ja lähdetään viettämään keskitalven juhlaa hänen sukulaistensa luo. Luvassa on ainakin savusauna ja tähtitaivaan alle lämmitetty palju.

Lempeää, rauhallista ja just teidänlaistanne joulua teillekin te ihanat Lähiömutsin seuraajat. Ootte kultaa! Ei tarvitse viettää sometonta joulua, jos ei halua. Minä kuitenkin ajattelin tuuletella aivojani sekä mieltäni ja antaa myös tietokoneen ja puhelimen pääsääntöisesti lepäillä tulevan viikon ajan.