Ihminen on kyllä jännä otus, kun se kuvittelee asioiden korjaantuvan, vaikka ei itse tee asialle mitään. Vai koskeeko tämä piirre vain erästä Herttonimessä tavattavaa otustyyppiä? Että jos laitan haaroistaan ratkenneet villaleggarit nätisti viikattuna kaappiin kerta toisensa jälkeen, joku kerta ovat taianomaisesti ehjät. Tai että jos kuljetan päivästä toiseen tuskaisena reppua, josta toinen olkahihna on katkennut, reppu osaisi siinä omistajansa manaamista kuunnellessaan korjata itse itsensä.

Nämä asiat ovat olleet sen aivojeni takaseinämään kiinnitetyn to do -listan tärkeysjärjestyksessä kohdalla 1523. Rasittavia asioita, mutta joiden hoitamatta jättäminen ei kuitenkaan aiheuta harmitusta kuin omaan elämääni. Tärkeämpää on muistaa tsekata ullakolla olevien lasten kesävaatteiden koot, täyttää neuvolapaperit, ostaa lapsille uudet kumpparit ja huollattaa laatikkopyörä, noin muun muassa. Vaatevallankumousviikko ja  vaatevalmentajan kyläily garderobillani laittoivat kuitenkin asiat rullaamaan.

Viime viikkoina olen muutenkin huollattanut vaatteitani paremmin – silotellut nyppyjä nyppyleikkurilla monet illat, parsinut ratkenneita kainaloita silmät sirrissä ja värjännyt kauhtuneita mustia vaatteita – mutta sen lisäksi kävin viemässä läjän korjaustoimia vaativia vaatteita ja asusteita ompelijalle. Mulla on ollut tapana kiikuttaa ompelutaitoni tai ompelukoneeni mahdollisuudet ylittävät korjausprojektit oman kylän ompelijalle täällä Herttoniemessä. Nyt kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa kylässä Hakaniemestä Punavuoreen muuttaneessa Remakessa ja samalla työllistin heitä yhden täyteen sullotun muovikassillisen verran.

Annankadulla sijaitseva Remake myy kierrätysmuotia, loihtii ateljeessaan vanhasta uutta asiakkaan toiveiden mukaan ja tekee korjausompelua. Noin muun muassa. Yksi Remaken takana olevista ladyista on upea ja inspiroiva blogikollegani, trashionista Outi Pyy. Outi osasi heti sanoa, miten mun Uhana Designin haaroista ratkenneet villalegginsit kannattaa korjata. Mä en itse uskaltaisi lähteä villaneulosta saksimaan ja ompelemaan, joten oli ilo jättää se murhe ammattilaisen ratkottavaksi, kirjaimellisesti. Remakelta löytyi myös tarpeeksi jämäkät koneet, joilla paksusta kankaasta valmistettu Marimekon Matkuri-reppuni sai taas molemmat kantohihnansa paikoilleen.

Vein lyhennettäväksi myös viime kesän Tukholman-reissulta löytyneen kirppishameen, jonka helma rispaantui pienille rei’ille matkalla Flowhun, kun se jäi pyörän pinnojen väliin. Nyt sitä lyhennettiin helmasta sen verran, että reiät leikattiin pois ja että säärtä näkyy just otollinen määrä. Ohuen ohuen sifonkikankaan vielä ohuempi rullapäärmäys ei sekään olisi onnistunut mun taidoilla, ja Outi sanoi, että heidänkään kokeneista ammattilaisista ei löydy kuin kaksi ompelijaa, jotka osaavat tehdä sen täydellisesti. Samaten vein muokattavaksi upeimman kirppislöytöni hetkeen; sähäkänsinisen suomalaisen villakangastakin. Sen takahihna on vähän oudossa kohdassa ja mielestäni tarpeeton, joten se poistetttin. Mä en olisi uskaltanut lähteä ratkomaan kaunottaren saumoja itse.

Tänään kävin hakemassa uuteen kukoistukseen fiksatut vaatteet ja repun Remakesta. Aijjee, miten hyvä fiilis tulee, kun saa jotain pitkään mieltä rasittanutta tehdyksi. Enhän mä esimerkiksi kulkenut kuin koko viime talven niissä risoissa villahousuissa. Takaraivon to do -listan homma numero 1523 hoidettu!

Jaa: