Luin kirjan Ikigai (saatu arvostelukappaleena), joka on ollut menetys ympäri maailman. Opaskirja lupaa paljastaa pitkän ja onnellisen elämän salaisuuden, joka löytyy Japanista, Okinawan saarella sijaitsevasta Ogimin kylästä. Japanilaiskylän asukkaat elävät muuta maailmaa yleisemmin yli satavuotiaiksi ja – mikä itseäni eniten kiinnostaa – säilyttävät elinvoimansa ja elämänilonsa ihan viime päiviin saakka.
Kirja itsessään oli hivenen huonosti jäsennelty, mutta luin opuksen mielenkiinnolla loppuun saakka. Minua kiinnostaa japanilainen kulttuuri ja tietenkin myös se, mitä voisin oppia maailman toisella puolella asuvilta virkeiltä ja elämänjanoisilta vanhuksilta. Tässä kirjasta muutamia poimintoja parempaa loppuelämää varten:
Ikigai, syy olemassaoloon. Meillä jokaisella on ikigai, mutta sen löytäminen vaatii kärsivällistä itsetutkintaa. Ikigai on oman elämän tarkoitus ja suuri intohimo, joka tuo elämään onnea ja tyydytystä. Se on syy nousta aamulla vuoteesta – sitten vanhanakin. Jos luopuu rakastamistaan asioista, elämän tarkoitus katoaa.
Japanissa eläkkeelle jäämistä tarkoittava sana ei tarkoita lopullista vetäytymistä työelämästä. Moni vanhus jatkaa töitä elämänsä loppuun asti, sillä nauttii ja saa tyydytystä tekemisestään. Monilla vapaaehtoistöistä ja toisten auttamisesta tulee eläkkeelle jäämisen jälkeen uusi ikigai. Jokaisen on hyvä kehittyä, luoda, tehdä jotain arvokasta, olla hyödyksi muille ja auttaa sekä muokata maailmaamme vielä varsinaisen työuran jälkeen.
Kasvispainotteinen ruokavalio. Japanissa ja etenkin Okinawassa ruokavalion on kasvispainotteista, monipuolista ja sisältää paljon tofua ja levää. Kalaa syödään kolme kertaa viikossa. Kalan lisäksi muuta lihaa, sokeria, prosessoituja elintarvikkeita ja alkoholia ei juuri käytetä. Okinawassa myös riisinkulutus on muuta Japania vähäisempää. Kirjan ulkopuolelta on myös otettava oma havaintoni siitä, että Japanissa maitotuotteita ei juuri käytetä.
Ystävyyssuhteet. Okinawalla tiiviit paikallisyhteisöt ja toisten auttaminen ovat perinne. Yhteenkuuluvuuden tunne ja keskinäinen avunanto tuovat turvaa ja nostavat keskimääräistä elinajanodotetta. Okinawassa vanhukset pitävät yhdessä juhlia pienistäkin asioista ja järjestävät kevyissä pallopeleissä turnauksia.
Vatsa täyteen 80 prosenttisesti. Japanissa on ohjenuora nimeltä hara hachi bu. Se tarkoittaa sitä, että lopeta ruokailu, kun vatsaan mahtuisi vielä ruokaa, mutta olet melkein kylläinen. Ruokailun jälkeen kuuluu jäädä vähän nälkä.
Japanissa annokset tarjoillaan useissa pienissä kipoissa sekä kupeissa, mikä vähentää ylensyöntiä. Vaikka en tykkää puhua kaloreista, tämä on mielenkiintoista: ravinnon alhainen kalorimäärä on yhteinen nimittäjä maailman viidelle siniselle vyöhykkeelle (alueita, joissa elää eniten pitkäikäisiä).
Muista hengittää. Lievästä stressitasosta on hyötyä, sillä se auttaa selviämään jokapäiväisistä haasteista. Stressi on muinoin pitänyt ihmisen elossa, mutta nykyaikana se on monille niin jokapäiväistä, että se vahingoittaa elimistöä. Kiire heikentää elämänlaatua, ja stressin määrä on tutkimusten mukaan suoraan yhteydessä solujen vanhenemiseen.
Japanissa ihmiset rentoutuvat kylpemällä, kuuntelemalla musiikkia, venyttelemällä, meditoimalla ja hieromalla päätä sormenpäillä. Myös työpöydän, makuuhuoneen ja muun ympäristön pitäminen siistimä ja järjestyksessä auttaa rentoutumaan.
Kevyt liikunta. Pitkäikäisyyden salaisuus ei ole urheilullinen elämä, vaan aktiivinen elämä. Okinawalla vanhukset eivät harrasta mitään erityistä urheilua saati hikiliikuntaa, mutta he eivät jää sisälle istumaan tai ole koskaan ole toimettomia. He kävelevät paljon ja hoitavat puutarhaansa (lähes jokaisella paikallisella on oma puutarhansa).
Sielun, ruumiin ja mielen tasapainoa parantavia itämaisia lajeja, kuten joogaa, taijia ja qigongia, harrastavat lähes kaikki. Okinawassa asukkaita yhdisti radio taiso, aamuvoimistelu. Sitä harrastetaan yleensä ryhmissä, ja esimerkiksi kouluissa ja toimistolla päivä aloitetaan yhteisellä 5-10 minuutin voimistelulla. Sama päti tietenkin myös haastateltuihin vanhuksiin.
Vihreä tee. Japanissa ihmisten päivittäiseen ruokavalioon kuuluu paljon antioksidanttisia eli elimistön vanhenemista hidastavia ruokia, joita ovat muun muassa erilaiset levät, tofu ja miso. Okinawalaiset nauttivat keskimäärin kolme kuppia sanpincha-teetä päivässä. Se on vihreää teetä, johon on lisätty jasmiininkukkia. Vihreä tee muun muassa laskee verensokeria ja auttaa pitämään kolesterolin kurissa.
Tämä pitääkin ehdottomasti lukea, kiitos kun vinkkasit, en ole vauvavapaalla ehtinyt etsiskellä japanikirjoja vaikka aihe kiinnostaa itseänikin suuresti. Japanilainen kulttuuri on kumma sekoitus elämäntaitoa ja viisautta ja toisaalta sitä traagista puolta, mikä selittää mm. maan itsemurhaluvut. Maitokommenttiin liittyen kysyisin mitä teidän lapset juo? Mietin nimittäin itsekin tasaisin väliajoin tätä spekulaatiota suomalaisesta ”maitomafiasta”, että olisiko maidonkäytöllä kuitenkin osuutensa meidän kansantaudeissa, joiden esiintyvyys Suomessa on poikkeuksellisen korkea ja joille ei ole löytynyt (tai ainakaan myönnetty löydetyn) selittävää syytä (esim diabetes joka nykyään vaivaa myös muualta tulleita, geeniperimä ei siis selitä sitäkään täysin). Toisaalta tuntuu uskaliaalta jättää maito lapsilta kokonaan pois, toki kalsiumin saa purkistakin, mutta onko vaihtoehtoiset riisi- tai soijamaidot tms nekään miten hyvin tutkittuja että mikä terveysvaikutus niillä on kasvavalle lapselle. Jossain vaiheessa ainakin soijan ”liiallisesta” käytöstä kirjoiteltiin, ettei sekään olisi tervettä koska sisältää kasviestrogeenejä ja riisistähän nyt kohistaan vähän väliä sen sisältämien haitta-aineiden vuoksi ja ainakaan evira ei sitä suosita lapsille säännölliseen käyttöön.
Kiva, jos kirjavinkistä on iloa! Mäkin olen hurjan kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista. Tuo karumpi puoli siitä on itselleni vieraampi, vaikka toki siitäkin olen kuullut.
Meillä perhe juo ruokajuomana ihan vettä. Itse käytän kahvimaitona kauramaitoa, jota lapsetkin käyttävät esimerkiksi smoothieissa, kaakaossa tai muissa ruuissa, joihin ollaan käytetty kauramaitoa. Sehän on kalsiumilla rikastettua. Meillä käytetään myös maitotuotteita, oma paheeni ovat juustot ja rakastan myös kermaista turkkilaista jukurttia. Mutta onneksi vaihtoehtoja on, ja niitä käytetään enenevissä määrin.
Kalsium ei kuitenkaan ole vain lehmänmaidon ominaisuus. Onneksi, muuten olisi suurin osa maailman ihmisistä kalsiumin kanssa pulassa! 🙂 Kalsiumia saa esimerkiksi tofusta ja soijasta, valkoisista pavuista, parsakaalista, seesaminsiemenistä (tahini on meillä viikottaisessa käytössä) ja kaaleista.
Ruokailu on tosiaan kaikkien tutkimusten ristiriitaisessa valossa välillä ihan älytöntä. Juuri se, että soijasta on kohistu ja samalla se on Aasiassa yksi pääelintarvikkeista. Milloin mikäkin aiheuttaa syöpää ja samalla se olisi hyvästä – kunhan se tämän ja tuon verran päivässä. Onneksi lopulta kasvisruokailu on yksinkertaista: kun syö monipuolisesti ja muistaa hyvät rasvat, setti on jo kohdillaan. B12-vitamiini pitää ottaa purkista, ja sitä kannattaa harkita ihan jokaisen sekasyöjänkin. Mä olen mittauttanut veriarvoni tuon(kin) vitamiinin osalta, ja tulos oli erinomainen. Vähän jopa ihmetyksekseni – mä kun ajattelin, että saisin siitä syyn muistini pätkimiselle, mutta taisi olla ihan vain elämäntilanne syynä siihenkin 🙂
Vasta aika äskettäin luin taikka kuulin jostain (aloitan liian usein kommenttini tähän tapaan…) että hyvä ohje on syödä ruokaa. Siis ihan oikeaa ruokaa oikeista raaka-aineista. Syömisestä on tehty ihmeellistä peliä missä paheksutaan jokaista raaka-ainetta vuorollaan. Syöminen on kuitenkin välttämätöntä eikä siitä pitäisi ottaa liikaa stressiä. Syö ruokaa joka näyttää ruualta ja varsinkin ruokaa josta näkee mitä se on.
Minä olen päättänyt ainakin sen etten ala hepuloida milloin mistäkin ruoka-aineesta. Kun tykkään maidosta (tai no maitojuomasta) niin juon sitä vaikka moni paheksuisi, mutta yritän silti lisätä veden juomista. Jos lapsi ei tykkäisi maidosta niin hänen ei tarvitsisi sitä juoda. Minä myös rakastan ruisleipää ja syön sitä päivittäin. Tätä aion myös jatkaa. Joskus leipä on itsetehtyä, mutta useimmiten kaupasta (suolan määrää voi kompensoida tekemällä vähemmän suolaista ruokaa noin muuten). Rakastan myös perunaa erilaisissa muodoissaan. Parasta se on kuitenkin kokonaisena ja kuorineen kypsennettynä joko uunissa tai kattilassa. Pastaa olen yrittänyt vähän vähentää ja mieluummin valitsen perunan, kvinoan taikka riisin. Pastoista valintana täysjyväpastat. Kasviksia menee osittain satokausiajattelun mukaan, mutta esim. banaani on käytössä ympäri vuoden. Pakasteesta käytetään ihan oman suvun marjoja sekä läheiseltä tilalta ostettuja ja kesällä korvataan tuontihedelmiä aika paljon omista puskista kerätyillä marjoilla sekä oman pihan omenoilla. Silti meillä syödään välillä eineksinä ostettuja lihapullia ja lindströminpihvejä sekä uuniranskalaisia. Sillointällöin jopa pakastepitsaa!!! Kasvisruuatkin on monet tosi hyviä ja niitäkin yritetään aina löytää uusia. Ei se syöminen oikeasti ole niin monimutkaista eikä siitä tarvitse potea hurjaa syyllisyyttä. Jos tietää että on korjattavaa ja haluja tehdä asialle jotain niin pienin askelin voi lähteä muuttamaan tapojaan. Meillä on jo pari vuotta pikkuhiljaa etsitty noita kasvisruokareseptejä ja ihan hiiren askelin lisätty niiden käyttöä ilman ajatusta suuresta elämäntapamuutoksesta joka saattaisi suotta aiheuttaa lisää stressiä. Pääasia on että syö ja se mitä syö tekee olon hyväksi ja energiseksi.
Tuli mieleen vielä tästä kirja-aiheesta, että kirjoittaisitko (tai oletko ehkä jo kirjoittanut?) joskus mitä teillä luetaan lasten kanssa ja ootko löytänyt jotain poikkeuksellisen hyviä lastenkirjoja? Tää on meillä vakio-ongelma: itselle löytyy kasapäin mielenkiintoista luettavaa, mutta lastensaduista 80% tuntuu olevan ihan kuraa. Juonet on sekavia ja köyhiä, sanasto ja/tai aiheet kummallisia, kaikenmaailman avaruussmoothie-pilipali-pölinää tai sitten kiusantekoa, nälvimistä tai erityisesti vanhoissa saduissa myös ihan ällöväkivaltaa, siis sellaista että hakataan pää irti tms. Lue nyt sitä viisivuotiaalle. Oon selannut kirjastot läpi ja kaikki tuntuu olevan joko edellä mainittua tai sitten niin mitään sanomatonta ja tylsää, ettei lapsi jaksa kuunnella. Missä on kaikki hyvät, hauskat ja lämpöiset sadut metsänpeikoista ja siilinlapsista, kanttarelleista ja kaveruksista..? Sellaiset mitä itsekin jaksaa lukea ja joissa voi päästää oman sisäisen Inkeri Walleniuksensa irti.
Tuttu ongelma! Mä niin rakastan kirjastoja, mutta harmillista on, että sieltä todella harvoin löytyy hyllystä tosi tosi hyviä lastenkirjoja. Varaamalla ehkä, mutta enpä ole koskaan tajunnut varata lastenkirjoja. Mulla on onni, että saan lastenkirjoja arvostelukappaleina, joten sitä kautta löytyy helmiä.
Mä olen jonkin verran kirjoittanut lastenkirjoista, esimerkiksi täällä, mutta ihan nolostuttavan vähän. Pitäisi korjata tilanne, ehdottomasti! Ainakin yksi kirjapostaus on tulossa joulukuun puolella, mutta olisi kyllä ideaa koittaa tehdä yksi kirjapostaus kuukaudessa. Välillä mietin, että tästä kirjasta pitäisi niin kertoa muillekin, mutta sitten se jää ja jää. Jos tekisi vakipaikan kirjapostaukselle, ehkä sellaisia tulisi tehtyä.
Omasta mielstä hyviä lastenkirjoja on ainakin Heinähatut ja vilttitossut sekä Ristoräppääjät. Ne eivöt tietenkään ole eläinsatuja. Muorimenninkäinen on vanha ja hyvä ja meillä luetaan paljon Astrid Lindgrenin satuja. Ihan kirjaston lastenosastolta löytyy myös suloisia eläinsatukirjoja. Siis sellaisia joissa on isoja kuvia. Mimmilehmä ja Viiru ja Pesonen ovat oman 3v:n suosikkeja.
Vanhempainillassa aikuisnaamio on mielestäni paras. Ehkä valitsin sen siksi että tyyli ja neuletakim väri on lähinnä omaa tyyliäni.
Tämä uusimpaan postaukseen tarkoitettu kommentti eksyi tänne, mutta ei se mitään! Neuletakin väri on tosiaan ihana, pohdin sen ja mustan välillä, mutta mitä enemmän väriä, sen herkumpi. Paitsi kun puhutaan mustasta kotelomekosta 😀