Perinteiset päiväpeitot osoittautuivat melkoisen käyttökelvottomiksi lasten siirtyessä nukkumaan kerrossänkyyn. Tykkään skarpista petaamistavasta, eikä sellaista saanut kerrossänkyyn tehtyä ilman ähinää. Yläpunkkaa pedatessaan piti olla sekä hyvä kiipeilemään että pitämään tasapainonsa, ja alapunkkaa pedatessa pää kolisi yläpetiin. En edes olettanut, että lapset saisivat itse pedattua kerrossänkypetejään nyt tai lähitulevaisuudessa. Sängyt saivat olla ilman päiväpeittoja.

Lastenhuoneessa päiväpeitot ovat kuitenkin hyvät olemassa. Huoneessa vietetään paljon aikaa, joten on mukavaa, että sängyt ovat siistit. Kun muu huone on kaaoksessa, jämptisti pedatut sängyt tuovat vähän balanssia. Päiväpeitot myös suojaavat sänkyä. Leikkiessä pölyhiukkaset villiintyvät samaa tahtia kuin lapset, joten päiväpeitoilla sängyt on hyvä suojata niiltä molemmilta – pölyhiukkasilta ja lapsilta itseltään. Sillä tottahan toki sängyssä myös leikitään: piirretään, askarrellaan, luetaan ja möyritään. Ilman päiväpeittoa lakanat ja peitot olivat jo yhden päivän jälkeen leikkitahman peitossa.

Kirjoittaessani lasten 50-luvun karkkikerrossängystä ja sen parissa nikkaroinnista, kyselin teiltä vetoketjullisten päiväpeittojen perään. Niitähän valmistaa Suomessa toimivista yrityksistä ainakin Bedit. Hekin tekevät päiväpeittoja mittatilauksena ja kuulemma myös asiakkaan omista kankaista, mutta päätin silti kävellä toiveideni kanssa yksityiselle ompelijalle. Sellainen löytyi Etelä-Haagasta, blogihommien kautta aikoinaan tutuksi tulleen Katariinan pakeilta ja hänen Nona K -ompelimostaan.

Kankaan kävin hakemassa täsmäiskuna Marimekon ystävämyynneistä. Olin miettinyt Kivet-printtiä valkoisella pohjalla ja mustilla kivillä, mutta löytyi vielä jotain parempaa. Saman printin syvän sinivioletti-sävy on erikoisvärierä, jota oli jäänyt yli jostain laukkuprojektista. Sen lisäksi että se näyttää ihan penteleen hyvältä kerrossängyn karkkisiin väreihin yhdistettynä, se on varmasti valkopohjaista käytännöllisempi. Kaikki liat, tarhat ja nuhjut eivät tummapohjaisessa kankaassa näy heti.

Ostamani kangas on paksua puuvillaa, sitä samaista, jota Marimekon legendaarisissa laukuissa käytettään. Ystävällinen myyjä paneutui mun kanssa pitkäksi aikaa laskutehtävään, jossa totesimme minun tarvitsevan 5 metriä kangasta. Olen haaveillut joskus sivu-urasta ompelijana, mutta tekemiseni kosahtaisi tähän. En ole tajunnut, miten paljon matemaattista lahjakkuutta ja hahmotuskykyä suunnitteleva ompelija tarvitseekaan! Onneksi myyjällä oli vähän enemmän älliä tällä saralla ja sain kankaani. Kangaspinkka maksoi hyvässä alennuksessa 20 euroa metriltä, eli pulitin viidestä metristä 100 euroa.

Huomasin vasta jälkikäteen hauskan sattumuksen. Kivet-kuosi on Maija Isolan Marimekolle vuonna 1956 suunnittelema kuosi. Printti on siis kotoisin ihan samalta vuodelta kuin meidän kotimmekin. Ei ihme, että röpelöreunaiset Kivet ovat meillä kuin kotonaan. Tykkään Marimekossa juuri tästä: vuosikymmenien muutoksia kestävästä ajattomuudesta.

Mukavaa on myös se, että Marimekossa myytävät puuvillakankaat on painettu ihan omalla kylällä, Marimekon Tehtaanmyymälän yhteydessä olevassa kangaspainossa Herttoniemessä. Onneksi fanittamani talo tekee suunnittelu-, myynti- ja pr-työn lisäksi Suomessa vielä jotain ihan kädet savessa –konkreettista.

Minulla oli siis viisi metriä kangasta, jotka kiikutin pestynä (ja täten valmiiksi kutistettuna) Katariinalle. Onneksi en ollut niin hullu, että matikkapäättömänä harrastelijaompelijana olisin lähtenyt ompelemaan peittoja itse. Katariina ompeli ne ammattilaisena muutamassa tunnissa, kun itse olisin varmasti saanut kahdessa päivässä aikaiseksi vain hermoromahduksen ja pilalle menneet kankaat.

Hintaa kahden peiton ompelusta tuli 180 euroa. Siitä 30 euroa meni tarvikkeisiin, kuten vetoketjuun ja sisäkankaaseen, ja ompelusta maksoin Katariinalle tuntilaskutuksen mukaisesti 150 euroa. Yksi päiväpeitto kustansi siis kaikkineen 140 euroa ja kaksi yhteensä 280 euroa. Ostamaani Marimekon kangasta jäi yli jonkin verran, joten pystyn kangasjämillä ainakin päällystämään pari kirpputorilöytötuolia sitten joskus.

Päiväpeitot ovat juuri niin näppärät käytössä kuin ajattelinkin. Tosin nyt kokemuksesta tekisin yhden muutoksen ja vaihtaisin vetoketjun paksumpaan. Ohut ketju kulkee sen verran nahkeasti, että lapset eivät sen kanssa petaamispuuhiin vielä hetkeen kykene. Mutta onneksi tuo ei ole isohomma tehdä aikuisenkaan. Lapset viikkailevat peitot taitojensa mukaan ja humpsauttavat kannet päälle. Minä tai mies sitten sujautamme vetoketjut kiinni. Koska vetoketjupäiväpeitto kulkee koko patjan ympäri reunoja ja pohjaa myöten, on sänkyjen yleisfiilis siisti noin vain suitsait.
Jaa: