Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

In Finland we have this thing called Helsingin joulukuu. Sen tietää olevan täällä siinä vaiheessa, kun ulkona säällä kuin säällä viihtyvät lapsetkin ovat sitä mieltä, että eikö voitaisi jo mennä sisälle. Tuuli riepottelee takkia ja aukioilla paikoilla se kerää voimansa yrittääkseen tuupata lastenrattaat kumoon. Kaupungissa tuoksuu suolaisenaan myrskyävä meri, jonka pisarat sekoittuvat räystäiden alla hiipivään sumuun.

Jos sulkee ajatuksistaan pois ensin ilmastonmuutoksen ja sen jälkeen kuravaaterallin, mun mieli nauttii salaa tuulen ujelluksesta ja vihmovasta sateesta. Maisema tuntuu epätodelliselta. Miten jopa keskellä päivää ja keskellä kaupunkia voi olla niin pimeää ja synkkää? Männyt niiailevat puolelta toiselle sulavasti kuin balettitanssijat. Orava roikkuu kiinni kaksin käpälin yhdessä edestakaisin kieppuvassa oksassa. Sen silmät tapittavat mustina, enkä voi olla varma, onko se kauhuissaan vai innoissaan kuin lapsi Linnamäellä.

Pilvet liikkuvat kaiken yllä nopeasti ja muodostavat pyörien kuvioita kuin katselisi taivaanrannan levyistä kaledoiskooppia. Kaupungin läpi kulkiessani näen kesältä tuttuja paikkoja. Kuvittelen perheemme niihin – istumaan terassille lemppariravintolamme eteen ja paistattelemaan päivää puistoon. Nyt ravintolan edessä kolisee vain rytätty tyhjä kaljatölkki ja puisto kylpee katuvalojen kelmeässä keltaisuudessa. Surumieli pyörähtää kerran vatsassa, mutta muuttuu sitten hyväksi muistoksi. Välillä kaihoa ja onnellisuutta ei voi erottaa toisistaan.

Tihkusade muuttuu piiskaavaksi ja jäiseksi. Esikoinen saa mut kiinni haaveilemasta ja kysyy, mitä mietin. Kerron ajattelevani saaristoa, meren tyrskyjen hiomia kiviä, myrskylyhtyjä. Kerron, miten leikittelen ajatuksella, että asuisimme majakassa ja miten välillä kadehdin pienen ohi menevän tovin menneiden aikojen majakanvartioiden yksinäisyyttä ja aikaa ajatella. Kuten Muumipappa, pehmennän. Esikoinen katsoo pitkään ja vaihtaa sitten aihetta. Voidaanko hyppiä vesilätäköissä?

Tietenkin rakas, hypitään vaan.

Jaa: