Välillä se iskee. Pakko saada-materialismihimo. Näin syksyllä Facebookissa kuvan kaverini lapsesta, jolla oli kutreillaan upea rusettipipo. Kaunistus oli Papu-vaatemalliston luomus, mutta niitä oli tuolloin valmistettu vain muutama maistiaiskappale näyttämään Tampereen Designtorin kävijöille, mitä tuleman pitää myöhemmin lanseerattavassa mallistossa.
En kuitenkaan luovuttanut, ja armotonta googlausta ja muutamaa sähköpostia myöhemmin meille oli tulossa pipoja peräti kaksin kappalein, toinen Minimelle ja toinen itselleni. Urpouden äärellä siis ollaan samanlaisine vermeinemme, mutta onhan se nyt päheä koristamassa isompaakin päätä!
Oma piponi on näkynyt postauksissa muutaman kerran, ja rusetin vilahtaminen on saanut kommenttiosiossa aikaan mistä noita saa -huokailuja. No nyt voin ilokseni kertoa, että mallisto tulee vihdoin joulukuun aikana virallisesti myyntiin, joten muutkin saavat rusettihimonsa helpommin tyydytettyä niin halutessaan.
Lasten pipoja on ainakin kahdessa koossa, joista se pienempi oli jo liian nafti Minimelle. Onneksi papulaiset ymmärsivät pulman, ja Kusti polki Minimelle myös isomman version. Se taas on vielä vähän turhan iso, mutta luulisin sen olevan ensi keväänä just passeli. Oman piponi pyysin tekemään reilussa koossa, joten se onkin mukavasti lökö, eikä maar salettiin pipo kiristä. Lasten pipon hinta on 24 euroa, aikuisten 28 euroa.
Pipojen lisäksi Papun mallistoon kuuluu pääosin sertifioidusta luomupuuvillatrikoosta valmistettuja bodyja, paitoja, legginssejä ja mekkoja. Ne näyttävät niin pehmoisilta ja mukavilta, että haluan myös niistä aikuisten kokoja! Hennon kauniissa printissä seikkailee nappeja rakastava lintu nimeltä Papu. Printti on Kanelimaa-blogin Hanna-Riikan käsialaa.
Osa Papun tuotteista valmistetaan Portugalissa ja osa Suomessa lähituotantona. Kokoja vaatteista löytyy välillä 50/56–122/128. Kyllä huomaa, että tuotesuunnittelusta vastaava Anna on äiti itsekin, sillä vaatteissa olevat käännettävät resorit ja bodyjen tuplanepparit pidentävät tuotteen käyttöikää. Plussaa myös bodyihin valituista päänteistä. Tuo malli kun on mielestäni ehdottomasti toimivin.
Yhden onnettaren suosikin on myös mahdollista saada se muutaman kerran Minimen päähän mallattu pienempi lasten pipo oman muppelonsa päätä koristamaan. Vaikka joululahjaksi. Sopiipa se mielestäni myös annettavaksi vaikka nimiäis- tai ristiäislahjana. Ylimääräisen pipon arvonta löytyy Lähiömutsin Facebook-sivuilta.
Hihii, ekaa kertaa ikinä kommentoin blogiin, vaikka joskus alkusyksystä yhytin sut ja Minimen livenä cafe Talon brunssilta. Olin se hassu tapaus, joka tuli suoraan moikkaamaan ja kertomaan, miten tykkään blogista, vaikkei omaa mukulaa olekaan.
Mutta asiaan: Itsekin bongasin samat ihanat pipot Tampereen myyjäisten jälkeen Kesällä kerran -blogista ja lyhyehön sähköpostittelun jälkeen kusti polki tännekin tuon saman mustan pipon raidallisella rusetilla. Kyl maar on ollut tykätty päähine. Muutaman kerran tultu ratikassa tms. kehumaan nättiä pipoa ja kysymään, että mistä niitä saa. Ollaan selkeää edelläkävijäaineista siis 😉
Niin ja näin aikaansaamaton olen blogien kommentoinnissa: Meinasin jo aikoja sitten hihkua, että meillä on samanlaiset pipot, mutta aina se on vaan jäänyt.
Tuollaisen pipo solahtaisi kyllä niin mukavasti meikäläisenkin päähän (ei sentään se vauvakoko ;)). Pitää käydä hipelöimässä noita tuotteita Korjaamon Joulumyyjäisissä, kiva kun vinkkasit! 🙂
Ah! Mikä kaunistus. Harrastan isoja rusetteja niin vöissä kuin hiuspannoissakin, joten tuollainen ihanuus olisi mahtava talven varalle – äidille tosin.
Mietin vain, mahtuisiko se pyöräilykypärän alle
Nimin. talvipyöräilijä vm. 89. (http://www.lily.fi/palsta/ilman-sinua-olen-lyijya)
Ihania niin kuin tekin, tahtoo kanssa=D!! T Petsmon Sanna:)
Ootte syötävän söpöjä! Noi on iiiihania noi vaatteet.
toivottavasti tulee myös nettiin myyntiin että peräkyläläisetkin sais kauniit pipot 🙂
ai,ett on kauniit
Ai että on kauniita tuotteita!!!! Tääkin mamma haluaa pehmeän paketin. Oispa myös tämmösille hevosen kokoisille naisille noita ihanuuksia!!!
No moi, muistan kyllä sut! Vaikka teitä ihnia ”hassuja tapauksia” on toki useampiakin – sekä niitä jotka tulevat suoraan moikkaamaan ja niitä, jotka lukevat blogiani, vaikka eivät itse äitejä tai isiä olekaan.
Tuossa pipossa on kyllä sitä jotain!
Hyvin solahti kyllä kutreille, kieltämättä! Oli ilo vinkata, ollos hyvä siis vain!
Äläpä, mikä kaunistus! Mä luulen, että tuo kyllä mahtuisi pyöräilykypärän alle, mutta rusettiosa saattaisi tietty vähän ikävästi jäädä painamaan. Kypärä mukaan pipokaupoille siis!
Hihii, kiitos! Terkkuja Petsmoon, toivottavasti nähdään pian!
Rusetilla on ihmeellinen vaikutus söpöyteen 😀 Ja äläpä, vaatteet on ihania, harvoin mä olen näin pähkinöinä mistään bodyista.
Tulee varmaan useampaankin paikkaan, mutta ainakin siis tuonne Kanelikauppaan.
Totta turiset!
Toivottavasti joulupukki kuulee toiveesi. Ja tiedän mitä tarkoitat, terkuin toinen hevonen.
Ihanat pipot! Niin kiva idea että taidan surauttaa jotain tuontapaista heti kun joululahjasavotasta pääsen. Mutta sitä vaan halusin muuten sanoa että blogisi on ihana! Jotenkin niin raikasta ja positiivista juttua että tulee aina hyvä mieli! Kiitos 🙂
Tuo pipo on ihan jumalaisen ihana! Sain just sen kuuluisan ”pakko saada” -fiiliksen!
Sulla on muutenkin tosi kiva blogi… sellainen elämän makuinen!
Taidanpa jäädä kytikselle 🙂
Eiks oo! Näiden idea on tosiaan melko helposti toteutettavissa myös itse. Kiitos kauniista sanoista ja ihan noloksi vetävistä kehuistasi. Mutta että positiivista! On tainnut tämä elämä tosiaan vähän tässä tasaantua, niin ei tarvi koko ajan olla negistelemässä ja nillittämässä jostain vauvakaaoksesta.
Se todellakin on! Ja kiva, jos blogikin iskee lukuhermoon, toivottavasti palaat kytikselle!
Minkä kokoinen sinun päässäsi oleva pipo on? Saitko erikoislahjana aikuisen päähän sopivan pipon? Vai riittääkö tuo 2-4v tarkoitettu 46-52cm pipo helposti? 😀 http://www.puotique.fi/papu-lasten-rusettipipo-p-1121.html
T: 55cm pää, kipeästi rusettipipon tarpeessa
Sori vastauksen viipyminen! Mä ostin pipot suoraan papulaisilta, joilta tilasin omani erikoismitoituksella. Mun jättiäähän ei lastenpipo olisi mahtunut millään 😀 Kannattaa ehkä olla yhteydessä suoraan Papuun, niiden Facebook-sivuilla muistan ihan hiljattain vilahtaneen rusettipipoja, joten ovat kai tehneet niitä lisää. Toivottavasti saat rusettipipohimosi tyydytettyä. T. Tiedän tunteen