Tämä on perheemme viides palstavuosi Helsingin Kivinokassa. Sinä aikana hylätystä ja pääasiassa heinää- sekä vuohenputkea kasvaneesta savimaapläntistä on muodostunut mehevämainen ja kukoistava aari. Palsta antaa meille ruokaa, kauneutta, moniulotteista luontoyhteyttä ja fyysisen puuhastelun tuomaa hyvää oloa sekä mahdollisuuden oppia uutta. Vaikka jonotimme palstapaikkaa vuosia, en olisi ikinä uskonut, miten tärkeäksi tuo onnenaari etenkin minulle muodostuisi.
Kun palstastaan luopumista pohtiva ystävä ehdotti, että voisimme vaihtaa palstamme hänen palstaansa – joka on keväällä ensimmäisten joukossa sula ja siksi aiheuttaa maaliskuisessa minussa haaveilevaa huokailua – sisuksistani ryöpsähti hätäinen EI.
Olemme laittaneet vuosien aikana valtavasti aikaa ja – kierrätystekemisestä huolimatta – myös rahaa palstan maanparannukseen sekä kasvulaatikoiden rakentamiseen. Lisäksi olemme istuttaneet palstalle monivuotisia kasveja, marjapensaita, perennoja ja sipulikukkia. Olisi kauhistuttava ajatus, että joutuisi luopumaan siitä, nyt kun se kaikki maalle antamamme rakkaus on alkanut kirjaimellisesti puhjeta kukkaan ja tuottaa hedelmää. Ja yrttejä, juureksia, marjoja, sieniä ja vihanneksia.
Siksi koitan olla liikaa miettimättä sitä, että aarin onnenlänttimme on kaupungilta vuokralla. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että saamme viljellä siinä, kunnes itse alamme kasvaa kukkasia, ja että sen jälkeen joku muu saa jatkaa kulkuaan palstamme kanssa.
Kivinokan tuoreen asemakaavan kanssa meinasi Kulosaaren kartanon edustan palstaviljelijöille käydä kamalasti, kun palsta-alueelle suunniteltiin muun muassa leirintäaluetta. Vuokralänttejään viljeleville puutarhureille olisi annettu mahdollisuus siirtää palstansa muualle, mikä kertoo kaavasta vastaavien ymmärtämättömyydestä. Monivuotisia kasveja ja istutuksia ei noin vain siirretä muualle, eikä hyvinvoiva maa muuta paikaltaan yhtä hyvinvoivana mihinkään.
Ympäri Helsinkiä keväästä syksyyn rönsyilevät palstat ovat kukkineen tärkeitä myös pölyttäjille, ja viljelypalsta-alueet ovat myös hauskoja ja ohikulkijoille avoimia (katsoa saa, vaan ei koskea) miniatyyrinäyttelyitä siitä, mitä kaikkea ja millä tavalla kaupungissa voi viljellä.
Mikä olennaisinta: palstaviljely on elävää kaupunkikulttuuria ja -perinnettä, jota on syytä vaalia.
Palsta-alueita tarvittaisiinkin lisää, että mahdollisimman moni kerrostaloasuja (ja päättäjä!) saisi kosketuksen maahan, ruokaansa ja juuriinsa.
Kivinokan kohdalla Helsingin kaupunginvaltuusto onneksi lopulta hyväksyi kaavaratkaisun, jossa alueen molemmat palsta-alueet saivat jäädä, ja ylipäätään Kivinokka säilyy luontokohteena ja virkistysalueena. Se on valtava helpotus, sillä asiasta on väännetty vuosikausia. Jos vihreät, vasemmisto sekä SDP eivät olisi pitäneet Kivinokan puolia kaupunginvaltuustossa, olisi kulttuurihistoriallisestikin arvokkaasta kesämaja-alueesta haukattu valtaosa uusien asuntojen rakentamiseen.
Nyt Kivinokan yli satavuotinen historia kaikkien kaupunkilaisten ulottuvilla olevana luontokohteena ja virkistysniemenä säilyy. Alun perin appelsiinilaatikoista rakennetut työläisten kesämajat ovat viime vuosina karanneet hintoineen monien nykytyöläisten ulottumattomiin – siksi koen nöyrää kiitollisuutta, että saamme perheeni kanssa jatkaa kesämajamme noin 70-vuotista historiaa – mutta alue metsineen, kallioineen, luontopolkuineen ja rantoineen on ja tulee olemaan ihan kaikkien helsinkiläisten ja muualta vierailevien ilona. Itsekin kuljin noissa röllitöllimetsissä kymmenen vuoden ajan ennen kuin haave omasta kesämajasta toteutui.
Ja vaikka oma kesämaja olisi utopistinen haave, viljelypalstojen muutaman kympin vuosivuokra mahdollistaa kaupunkilaisille, tulotasosta riippumatta, pienen ja yhteisöllisen kesäparatiisin kaupungin keskeltä. Sellaisen onnenaarin, jonne pääsee fillarilla sekä julkisilla ja jossa kaupunkilainen voi laittaa kädet multaan, syödä porkkanan vastanostettuna ja katsella, miten omin käsin kylvetyissä kukissa tanssivat pörriäiset ja perhoset.
Kunhan vain kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa otetaan huomioon kaupunkiviljelyperinteen mahdollistaminen, ei jyrääminen.
