Tämä ajatus ei ole jättänyt rauhaan viime aikoina: mitä jos en tahdokaan tehdä töitä voidakseni ostaa aikaa, vaan haluankin tehdä vähemmän töitä ottaakseni sen ajan suoraan itselleni, ilman välikäsiä?
Sanotaan, että aika on rahaa, ja olen vuosia nielaissut tämän ajatuksen mukisematta. Olen tehnyt töitä saadakseni rahaa, jolla ostaa itselleni aikaa, jonka muut työtä tekevät tarjoamillaan palveluilla mahdollistavat. Olen maksanut siitä, että voin istua perheeni kanssa ravintoissa valmiiksi katettuihin pöytiin, saapua siivottuun kotiin ja napata kotiintulomatkalla torikojusta nipullisen leikkokukkia.
On tuntunut loogiselta, että mieluummin maksan asioista, jotta voin senkin ajan tehdä töitä. Eli siis teen töitä saadakseni rahaa, jolla ostaa asioita, joiden avulla vapautuu aikaa tehdä rahaa. Niinhän markkinatalousyhteiskunta pyörii. En ole kokenut tai vieläkään koe, että olisi väärin työllistää toisia, kunhan ostamani palvelun tai tavaran arvot mätsäävät omiini. Päinvastoin! Mutta samalla olen alkanut pohtia, onko tässä mylläkässä mitään järkeä.
Aika on todellakin rahaa, mutta nyt näen sen enemmänkin niin, että ne ovat yhteydessä toisiinsa, sillä kumpaakaan ei voi samaan aikaan olla yltäkylläisesti. Kaikkina vuosina ja aikakausina, kun taloudellinen tilanteeni on ollut vakaa, olen kärsinyt kroonisesta aikapulasta. Ja kun kalenterimerkinnät eivät ole saaneet sydäntä sijoiltaan ahdistuksesta ja paniikista, raha on aiheuttanut huolta. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä, mutta jännästi tasapaino jossain niiden keskellä tuntuu mahdottomalta ylläpitää.
Nyt mennään monien taloudellisesti varmojen vuosien jälkeen kaudessa, jolloin huoli rahasta jyllää koko ajan taustalla, välillä toviksi rauhoittuen, välillä voimistuen. Vastineena siitä olen saanut päiviini väljyyttä, yöuniini pituutta ja arkeeni kiireettömyyden autuaita pilkahduksia.
En ole voinut olla miettimättä: miksi tekisin töitä teettääkseni muilla sellaisia töitä, jotka voisin tehdä itsekin? Tietenkin tahdon esimerkiksi jatkossakin käydä – jos vain varaa on – syömässä ravintoloissa. Mutta en siksi, että en kiireeltäni ehdi tai väsymykseltäni jaksa laittaa ruokaa, vaan siksi, että on mahdollisuus pysähtyä nauttimaan ravintolakokemuksesta kaikilla aisteilla.
Toki nämä kelat ovat myös pakon sanelemia. Jouduimme irtisanomaan kuukausittaisen siivouspalvelumme ja samalla hyvästelemään siivoojamme Adamin. Hän on pitänyt lähes kahdeksan vuoden ajan huolta siitä, että kotimme lattiat pestään ja roskakaapin roiskeet putsataan. Enää ei voi laskea sen varaan, että viimeistään ensi kuussa Adam tulee ja pelastaa kaaoksen, vaan siitä on huolehdittava itse.
Onneksi olen siitä kreisi, että pidän siivoamisesta, kunhan sen saa tehdä ajan kanssa. Ja nyt sitä aikaa on ollut, vaikkakin eteisemme taitaa papanoida itsekseen hiekanmuruja ja kai kotitontut käyvät tahmaisine käsineen minun ja rättini perässä klähmimässä peilit sekä kaapinovet. Mutta silti: yksiä arjen ihanimpia juttuja on ripustaa pyykkejä narulle kuivumaan ja pujahtaa iltaisin auringon rapeisiin lakanoihin. Laittaa ysärihitit soimaan ja tanssien siivota koti. Pyyhkiä pölyt ja täyttää kodin tasot itse kasvattamilla leikkokukilla.
Ja juuri se tekee toimintatavoistani järjenvastaisia. Miksi tahtoisin teetättää ulkopuolisella sellaiset asiat, joita itse oikeasti tahtoisin tehdä – melkein jopa maksaa niiden tekemisen tuomasta ilosta?
Miksi ostaisin 7 eurolla pienen laadukkaan hillopurkin, jos voin – jos vain on aikaa – tehdä itse samalla hinnalla kymmenittäin hillopurkkeja? Miksi ostaisin hapanjuurileivän 9 eurolla, kun voin – jos vain aikaa on – upottaa itse käteni taikinaan? Miksi ostaisin kaupasta vähän nahistuneita kantarelleja muovirasiassa 12 eurolla, kun kerran voin – jos vain on aikaa – käydä hakemassa ne tuosta metsästä?
Etenkin kun rakastan joka hetkeä, jonka voin viettää metsässä ja palstalla sekä satoa säilöen ja siitä ruokaa valmistaen – jos vain on, niin, aikaa.
Mieltäni on alkanut kutkuttaa ajatus, jonka olen aikaisemmin antanut vain hennosti koputella mieltä keväisin ja syksyisin:
Mitä jos voisin keväällä antaa valtaosan ajastani palstan (tai jos aikaa olisi, isommankin viljelmän) kylvöille ja muille kevättöille sekä villiyrttien ja vihannesten keruulle, ja kun ne hommat vähän kesäksi laantuvat, tehdä laskutettavia töitä. Mitä jos sitten taas syksyllä, sadonkorjuun aikaan, saisin keskittyä pitkälti vain kunnon talvivarastojen kartuttamiseen, kunnes sadonkorjuun huipentava kekri-juhla taittaisi vuoden talveen ja laskutettaviin töihin.
En tavoittele tai edes kykenisi täydelliseen omavaraisuuteen, mutta mitä jos ruokakauppalaskuissa tuntuisi selkeä loivennus parin kuukauden sijaan jouluun asti, kevääseenkin? Ja ennenkaikkea; mitä jos en maksaisi muille niistä asioista, jotka tahtoisin tehdä mieluiten itse, jos vain rahan ansaitsemiselta ehtisin.
En tiedä. Paitsi sen, että viheliäisen ikkunanpesun ulkoistan kyllä heti, jos siihen taas varaa on.
Mekko, lippis ja korvikset – second hand. Supikkaat – Töysän Kenkätehdas.
Osallistumme perheen kanssa tänä vuonna Aku Varamäen ja Julia Thurénin vuoden alussa starttaamaan Viiden vaatteen vuosi -haasteeseen. Sen tarkoituksena on haastaa itsensä hankkimaan vaatteita planetaarisissa rajoissa, eli rajaamaan uusien vaatteiden ostaminen vuonna 2023 viiteen vaatekappaleeseen. Tuo lukema sisältää kengät, asusteet, laukut ja sen sellaiset, mutta ei sukkia ja alusvaatteita. Itse tehdyt vaatteet lasketaan omantunnon mukaan.
Alkuvuosi meni haasteen osalta ihmeen kepeästi. Hankimme jo ennen haastetta vaatteet mahdollisuuksien mukaan käytettynä, niin ekologisista kuin eettisistä syistä, mutta omien vaatteideni kohdalla myös siksi, että pidän menneiden aikojen tyyleistä. Lisäksi vaatteiden laatu ja materiaalit olivat ennen vuosituhannen vaihdetta ihan eri sorttia kuin nyt. Vanhat laadukkaat vaatteet tuntuvat hyvältä ja kestävät käyttöä sekä huoltoa.
Takki, aluspaita ja lippis – second hand. Mekko – Son de Flor. Korvikset – Uhana Design. Huivi- Myssy (saatu).
Alkuvuoden vaatekirjanpidon kertaus
Itse säilyin vuoden ensimmäiset kolme kuukautta nollilla uusien vaatteiden hankkimisen suhteen. Ei ollut mitään akuutteja tarpeita (paitsi kai mahdoton toive löytää sopivat kuorihousut talvipyöräilyyn), minkä lisäksi varmistelin tarvettani vuoden aikana hankkia vielä uusia sporttivaatteita, joita on hankala löytää käytettynä.
Lapsille hankittiin uutena tennarit molemmille ja lisäksi toiselle toppahanskat ja toiselle toppahousut. Se on vallan hyvä tulos siihen nähden, että sen lisäksi, että koululaiset kasvavat, he myös kirjaimellisesti kuluttavat vaatteita.
Paita, takki ja lippa – second hand. Housut – Puma. Pleksit – Leki. Juomavyö – Swix.
Puolison kohdalla kirjanpitoon tuli kolmen uuden vaatteen yllätyspylpyrä, vaikka hän keksi kahdenkymmenen vaatteen kapselivaatekaapin jo ennen kuin sellainen lanseerattiin markkinoille. Hän käyttää muutamia samoja vaatteita ”suoraan pyykkinarulta päälle” -taktiikalla ja hankkii uusia vaatteita ääriharvoin. Mutta juuri tänä vuonna ne yli kymmenen vuotta sitten hankitut paidat ovat alkaneet nuhjuuntua hämähäkinseitiksi.
Kaikki perheemme alkuvuoden hankinnat, myös käytettynä hankitut sekä laskujen ulkopuolelle jäävät alusvaatteet sun muut, löytyvät listana täältä.
Mekko – second hand. Korviset – Mamakoru (saatu). Sukkiset – ehkä Lindex.
Perheen ostetut vaatteet 2023 – huhtikuu, toukokuu, kesäkuu
Minkälaista vaatetta kotimme ulko-ovesta on sisään kannettu alkuvuoden jälkeen? Tässä vuoden toisen neljänneksen vaatehankinnat ja muut pukineet, joista boldattuna haasteeseen saldoa keräävät:
Huhtikuu:
Käytettynä: Hannelle punainen Frida Kahlo -paita ja valkoinen Nanson aluspaita. Esikoiselle vaaleanpunainen huppari.
Uutena: Puolisolle Buffin kauluri ammattiliitolta (tuli lehden mukana, ei voinut kieltäytyä). Lapsille kuusi paria neulehanskoja (vanhoja oli jäljellä vain yksi pariton). Hannelle pieni villasta neulottu kolmiohuivi, saatu Myssyfarmilta.
Erityistä: Lasten vanhoja vaatteita ja kamoja myynnissä Kidialla. Pakattiin talvivaatteet varastoon ja kaivettiin kesävaatteet esiin – mikä määrä ”uusia” vaatteita kaapissa!
Paita ja korviset – second hand
Toukokuu: (jolloin aloin kirjoittaa kirppisostosten hinnat sekä – jos mahdollista – merkit ylös)
Käytettynä: kuopukselle Pomp De lux -collarit 6 euroa. Esikoiselle Conversen tennarit 15 euroa ja vaaleanpunaiset tennarit, 8 euroa. Hannelle keltainen ja sopivan vintagenuhjuinen Marc O’Polo -teeppari ”sun please” -tekstillä, 4 euroa. Nappikset kuopukselle, 8 euroa.
Uutena: Kuopukselle jalkapallosukat ja pakkaus normisukkia. Esikoiselle pakkaus sukkia.
T-paita, farkut ja panta – second hand. Haori – Odd Molly (saatu). Kengät – Clarks. Korviset – Mamakoru (saatu)
Kesäkuu:
Käytettynä: Kuopukselle Puman T-paita, 7 euroa. Esikoiselle valkoinen H&M puuvilla-pellavamekko, 5 euroa, manga-käsilaukku, 4 euroa, vaaleanpunainen lyhyt huppari, 3 euroa, mintun vihreä ribbi t-paita, 2 euroa, vaaleanpunaiset collegehousut, 4 euroa ja vanhasta lakanasta ommeltu Hello Kitty -pikkulaukku (pohdin, onko tämä uusi, mutta jämäkankaista ommeltuna sujautan sen käytettyihin).
Uutena: Molemmille lapsille merinovillasukat. Esikoiselle pakkaus pikkareita ja Vimman hävikkikankaista ommeltu lakki (yllärinä jäätelöfirman PR-lähetyksen mukana). Kuopukselle joukkueen pelipaita, pelishortsit, joukkueen omat pelisukat. Kuopus sai myös pitkän toivomisen (ja kirpputorikyttäyksen) jälkeen itselleen Pukki-fanipaidan. Hannelle yksi pari sukkia (saatu PR-lahjana), Koskenkorvan Trahteerin saunatrikoot yökkäriksi (saatu PR-lahjana) ja Ratian pellavapöksyt (saatu osana kaupallista yhteistyötä).
Erityistä: Hannen vaatteita myynnissä aikuisten Kidialla.
Kuopus: Reimat tennarit (saatu PR-lahjana), toppahanskat, kolme paria neulehanskoja, joukkueen pelipaita ja shortsit, Pukki-fanipaita.
Takki, lippis, hanskat ja kengät – second hand. Huivi – Lapuan kankurit. Korvikset – joku suomalainen brändi, jonka nimeä en enää muista.
Haasteen kompastuskivenä lasten parittomat neulehanskat
Hemmetin neulehanskat. Niihin sitten kosahti lasten haaste, jo tässä vaiheessa vuotta. Lapsille kirjaantui kolme uutta vaatetta kumpaisellekin hanskoista, joista osa on luultavasti hukassa tai sormenpäät reikäisinä jo nyt, kun niitä pian pitää taas kaivaa esille. Vaikka on eri asia ostaa uutena vaikkapa kuudet tennarit kuin kuudet neulehanskat, haasteen säännöt ovat selvät ja minä sen edessä nöyränä.
Lasten uusien vaatteiden saldoa kartuttivat myös kuopuksen harrastustaan varten tarvitsemat joukkuevaatteet. Samat pelikamat päällä kuitenkin myös treenataan ja ylipäätään hengataan ihan koko ajan, joten näiden kanssa en nieleskele lainkaan. Sen sijaan Pukki-fanipaitaan minua sai ylipuhua tovin, mutta onneksi puoliso ymmärtää paremmin fanituskulttuuria ja sellaisen lapselle osti. Paita päällä nukuttaisiinkin, jos en sanoisi, että yöksi sentään muuta kuin muovimateriaalia päälle.
Paita ja työhaalarit – second hand. Lakki – Baggu (saatu). Kengät – Helly Hansen
Tätäkin vielä käy; pyytämättä ja yllättäen saadut vaatelahjat
Tämän kuukauden aikana perheemme uusien vaatteiden pottia kerryttivät peräti kolmin kappalein yllätyksenä tulleet vaatteet. Puoliso sai Buff-kaulurin ammattiliiton lehden mukana. Sinällään liikkuvaisessa perheessämme noita kaulureita kuluu ja tämäkin on tullut käyttöön, mutta juuri nyt emme olisi sellaista varsinaisesti tarvitsemalla tarvinneet.
Oman työni kautta taas tuli esikoisen (vähäiseen) käyttöön päätynyt kierrätyskankaista valmistettu lakki. Se tuli yllätyksenä jäätelöfirman lähettämän PR-paketin mukana, ja vaikka lakki on päheä ja lähetyksen takana olevan firman arvot kohdillaan, on kieltämättä outoa etenkin tässä ajassa lähettää vaatteita yllätyksenä. Paketin lähettämiseen kysyttiin lupaa, mutta itselleni ei tullut mieleenikään varmistaa, ettei jäätelön messissä tule vaatteita. PR-lähetyksissä usein on mukana jotain ekstraa, mutta ne ovat yleensä syötävää, kukkia tai muuta pientä käyttötavaraa. Tämän paketin mukana tulivat myös sukat, mutta ne koen ihan eri jutuksi kuin hatun, kunhan vain koko mätsää (onneksi minulle mätsäsi!).
T-paita – second hand. Mekko – ByPias. Hattu – Myssy.
Kurkistus vaikuttajaelämään, joka näkyy minunkin uusissa vaatteissani
PR-lahjana tuli myös tämän vuoden ensimmäinen uusi vaatteeni; Myssyn pieni villainen kolmiohuivi. Siitä olisin voinut kieltäytyä, mutta tajusin vasta kotona, että oho. Kävi nimittäin niin, että olin piipahtamassa mediapäivillä, jossa oli useita brändejä esittelyssä, myös Myssy. Jäin toviksi juttelemaan tutun ja ihanan brändin myssymummojen ja muun jengin kanssa. Siinä turinoidessa eräs mummoista sujautti minulle pienen pussukan, jonka otin miettimättä, kiittäen ja hymyillen vastaan.
Kotona avasin pussukan, josta löytyi myssymymmojen kotimaisesta lampaanvillasta neuloma huivi. Ihana ja monikäyttöinen pikkuhuivi, jota olen käyttänyt usein niin päässä kuin kaulalla. Silti en ihan tiedä, olisinko tahtonut puolivahingossa käyttää siihen viiden vaatteen optiosta yhtä, etenkin kun olisin voinut nopeasti ja helposti neuloa itse sellaisen jämälangoista.
Villapaita, flanellipaita ja farkut – second hand. Puukkarit – Nybrotoffeln. Kuivumassa olevat uikkarit – Halla x Halla.
Kesäkuun aikana minun vaatekaappini tuli vielä kaksi uutta vaatetta, nekin duunini kautta saatuja. What a rought influencer life! Sain Koskenkorvan Trahteerin saunatrikoot lahjaksi ollessani duunireissussa Pohjanmaalla. Niistä olisi voinut kieltäytyä, mutta trikoiden menneisiin aikoihin viittaava muotokieli ja kotimaisuus kankaan kudontaa myöten miellytti. Minulla oli tarve kesäyökkäreihin ja arvelin näiden olevat siihen hyvät. Ja onneksi olivat, olen nukkunut kaikki kesän helleyöt näyttäen siltä, että olen painimista harrastava menneiden aikojen uimari.
Ratian pellavapöksyjen ympärille tehdystä vaikuttajayhteistyöstä taas olin itse yhteydessä mediatoimistoon. Olen yrittänyt parin vuoden ajan etsiä kirpputoreilta tuloksetta leveälahkeisia ja kesäiseen säähän sopivia pöksyjä, joissa on korkea vyötärö ja 179 sentin varteeni sopivasti pituutta. Yksi tärkeä toive oli se, että ne voisi kiskaista viileinä kesäiltoina kesämekkojen alle. Sen tehtävän uudet housuni ovat täyttäneet, ja ne päällä on oleiltu niin museoissa, työpöydän ääressä kuin mökillä metsäläistyen.
T-paita, virkattu pikkutoppi ja kaulakoru – second hand. Kukkapanta tehty kirppispantaan oman palstan kuivakukista.
Viiden vaatteen vuoden herättämät ajatukset puolivälissä haastetta
Vaikka haaste singahti punaiselle lasten osalta jo tässä vaiheessa vuotta, en silti pidä haastetta epäonnistuneena. Sen tärkein anti on ollut nimenomaan haastaa. Se on saanut punnitsemaan vaatteiden hankintaa eri tavalla, kysymään itseltään vielä sen kymmenenenkin kerran, tarvitaanko vaatetta varmasti, tuleeko se varmasti käyttöön.
Ja juu, on toki ollut myös pysäyttävää huomata, miten paljon kaltaistani someammattilaista koskettavat erinäiset PR-lahjat. Luulin oikeasti olevani (omasta halustani) aika ulkokehällä siinä hommassa, mutta niinpä vain jokainen uusi vaatteeni tänä vuonna on päätynyt minulle jotenkin työni kautta.
Ylipäätään vaateralli on aikamoista, kun kaiken kirppariostoksia myöten kirjaa ylös. Huomaan, että vähän hävettää näitä julkisesti kertoa. Ja silti tuntuu, että lapsilla on koko ajan garderobeissaan vain rikkinäisiä, ikitahraisia tai liian pieniä vaatteita!
Paita, mekko, essu ja lantiolla roikkuva keittiöpyyhekin – second hand.
Olen laittanut ihan eri tavalla merkille myös sen, miten ihanaa vaihtelua vuodenajat ja kausivaatteet pukeutumiseen tuovat. Me pidämme huonelämpötilat talvisin aika matalana, joten itse pukeudun vilukissana silloin päästä varpaisiin ja kerroksittain villaan. Kesällä taas kuljen varpaat paljaina, hulmuhelmoissa ja pellavissa. Siksi keväisin ja syksyisin vaihdan lähes koko vaatekaapin sisällön: uusi kausi sisään ja vanha yläkaappiin jemmaan. Joka kerta, puolen vuoden tauon jälkeen, vanhat vaatteet tuntuvat kuin uusilta.
Ihan pian saa taas kaivaa villavaatteet esiin ja alkaa kerrostamaan kesää vaatetuksesta hiljalleen pois. Vaikka viitisen kuukautta sitten tuntui, että en ikinä voisi kyllästyä lyhykäisiin helmoihin, heleisiin väreihin ja rapean ohueksi kuluneeseen pellavaan, niin vain ajatus poolokauluksista, pehmoisista neuleista ja jopa villasukkahousuista tuntuu kivalta taas.
