Turhaan keväällä hätäilin, että en ehtisi saada tarpeekseni kesästä. Juuri nyt tuntuu, että olisin valmiina kaatumaan naama edellä marraskuuhun, uppoamaan sen pimeyteen, joka ei vaadi mitään muuta kuin pitämään yllä peruselintoiminnot.
Tämä vuosi on ollut raskas. Etenkin kun saappaissa ovat painaneet jo edellisvuosienkin kerryttämä muta, jonka olomuotoa on nyt vasta paremmin osannut kaivella ja tarkastella. Kesä oli sydämen taipuisuutta koetteleva kliimaksi, näin ainakin toivon, ja nyt syksy varovaista hapuilua kohti parempaa. Näin ainakin toivon.
Kun on jo valmiiksi vereslihalla, jokainen kompurointi ja polvilleen putoaminen sattuu enemmän kuin tavallisesti. Kipu leiskauttaa kyyneleet silmiin tilanteissa, joissa olisi ennen ehkä vain naurahtanut kömpelyydelleen, korkeintaan kironnut ja sitten jatkanut matkaansa.
Tietenkin minä olen myös juuri niitä, jotka tykkäävät nyppiä rupia irti, sen aiheuttamaa kipua samaan aikaan ihmetellen, peläten ja härnäten.
Täytin keväällä neljäkymmentä, mikä tuntuu hassulta ja samalla hassusti juuri siltä iältä, minkä omakseni koen. Olen miettinyt, josko tämä ympärilleni kerimä hähmä olisi osittain klassista neljänkympinkriisiä. Mutta ei, kyllä tämä on teini-ikä, olisiko nyt kuudes ja saletisti pahin laatuaan, kun ymmärrystä elämästä ja omasta ymmärtämättömyydestään on neljänkymmenen vuoden ajalta.
Juuri nyt olen itseni kanssa niin lopun uupunut, että marraskuu tuntuu kuin muhkealta tyynyltä, painavalta peitolta ja turruttavalta särkylääkkeeltä. Haluan vetää ylleni marraskuun anteeksi antavan ja syleilevän synkkyyden. Silloin voi antaa itselleen luvan vain olla, ojentaa maailmalle kollektiivinen syy epäsosiaalisuuteen, ärtyneisyyteen, saamattomuuteen ja alakuloon. Kuka sitä nyt marraskuussa jaksaa!
Tietenkin on ollut myös hyviä hetkiä, päiviä. Elämä ei ole joko tai, vaan sikermä tunnetiloja, välillä tarjoiltuna pikakelauksena samankin päivän aikana. Enkä minä oikeasti vielä tahtoisi edes suorakelata marraskuuhun, lokakuu on aivan liian ihana ylihypättäväksi. On paljon hämärästä tunnelmaa ottavia juhlia, luonto aistivoimaisimmillaan ja kivoimmat säät luonnonvesiuintiin sekä juoksuun. Niin ja koko perheen syyslomakin, joka ei vielä tänäkään vuonna tule yhtään liian aikaisin.
Silti esimerkiksi palstan laittelu talviteloille yksi homma, nurkka ja kasvulaatikko kerrallaan tuntuu hyvältä. Kahdeksan kuukautta kynnenaluset mustana riittää, seuraavaksi jotain muuta kiitos. Sieniä voin vielä vähän kerätä, mutta kun talvivarastot ovat sisäisen viljelijä-keräilijäni vietit tyydyttävät, ei yhtään haittaa kantaa hyötykasvikuivuria varastoon.
Minä järjestän ajatuksiani tekemällä. Ja kun saan laitettua edes jotain konkreettisesti pakettiin ja valmiiksi, tunnen että edes tuo jokin asia elämässä on hallinnassani. Ja kun vuodenajat siinä sivussa kulkevat tuttua kiertoaan, minä voin turvallisemmin mielin olla sekaisin ja hukassa.
Kotimme syksyiseen äänimaisemaan kuuluu hyötykasvikuivurin hurina. Tälläkin hetkellä keittiössä kuivasäilöttäväksi hurisevat eilisen sieniretken antimista suppilovahverot sekä männänsuomuorakkaat. Käytämme kuivuria myös hedelmien, marjojen, yrttien ja silloin tällöin juureksienkin säilömiseen.
Kuivaaminen on mainio tapa säilöä, sillä sen avulla kaltaiseni kerrostalossa asuva viljelijä-keräilijä saa satokauden herkkuja talteen ilman maakellaria ja hulppean kokoisia säilytystiloja. Kuivaaminen säilyttää sadon ravintoaineet hyvin. Raaka-aineiden maku syvenee kuivatessa, ja tekstuurin muutos tuo vaikkapa tuttuun sieneen uutta meininkiä.
Kuivaaminen on ikivanha säilöntapa
Minä olen pakastajavanhempien tytär, enkä muista isovanhempienikaan säilöneen mitään kuivaamalla (paitsi heinää lehmille). Kuivaaminen on kuitenkin ikivanha säilöntätapa ajalta kauan ennen kuin jääkaapit ja pakastimet keksittiin.
Kuivaamalla säilöminen tarkoittaa siis sitä, että raaka-aineiden annetaan kuivua tai ne kuivatetaan. Kuivatussa tuotteessa pöpöt, homeet ja sen sellaiset eivät pääse kasvamaan, sillä niissä ei ole mikrobien tarvitsemaa vettä.
Raaka-aineita voi kuivata esimerkiksi ripustamalla yrtit roikkumaan ilmavasti, käyttämällä kiertoilmauunia majojen kuivatukseen tai levittämällä sienet vaikka saunanlauteille. Kuivurilla tulee valmista kuitenkin nopeammin ja tasalaatuisemmin. Sienestysaikaan meillä ei kodin pinta-ala riittäisi, jos kuivuri ei paiskoisi hommia.
Meille hyötykasvikuivuri tuli pakastajaäidiltäni reilu vuosikymmen takaperin. Hän oli hankkinut kuivurin, mutta todennut, että ehkä sienestäjätyttärellä perheineen olisi sille sitten kuitenkin enemmän käyttöä. Ja oikeassahan hän oli.
Sanonkin Orakas-hyötykasvikuivuriamme (ennakko)perintökalleudeksi. Se on valtavan arvokas vempele, hintaa euron vaille 600 euroa, ja siksi tuskin olisimme siihen itse aikoinaan malttaneet tai pystyneet investoida. Mutta satokaudet sen kanssa ovat opettaneet, että se on hintansa arvoinen hyötykasvikuivuri.
Kotimainen Orakas-kuivurimme on jykevä ja metallinen, sellainen, joka ei kolhuista hätkähdä toisin kuin vastaavat muovirutkut. Se on tehokas, mutta hellävarainen, minkä ansiosta voi luottaa, että raaka-aineet kuivuvat tasalaatuisiksi, mutta eivät yli. Kyytiin mahtuu myös paljon kuivattavaa, toisin kuin näkemiini muovirimpulakuivureihin. Itseäni ei ainakaan innostaisi kuivaamaan se, että kuivuriin mahtuisi kerrallaan viisi omenaa tai litra sieniä.
Huono puoli on sitten tosiaan se, että Orakas-kuivuri vie paljon tilaa. Satokauden ulkopuolella me säilytämme sitä kerrostalokotimme häkkivarastossa. Toinen huono puoli on sen pitämä meteli. Ääni itsessään on ihan siedettävä, mutta se hurisee jollain sellaisella matalalla taajuudella, joka tuntuu kerrostalon rakenteissa asti. Tajusimme sen vasta, kun lainasimme kuivuria naapureille ja ihmettelimme myöhään illalla talon hiljennyttyä, mikä on tämä matala hyrinä, joka tuntuu kuuluvan kaikkialta. Kas, sehän oli meidän kuivurimme! Sen jälkeen ei olla enää pidetty kuivuria päällä öisin.
Miten satoa säilötään hyötykasvikuivurilla kuivaamalla?
Olen kuivannut hyötykasvikuivurissamme muun muassa pihlajanmarjoja ja muita marjoja, yrttejä, nokkosta, omenoita sekä muita hedelmiä ja muutaman kerran keittojuureksia telttaretkille. Mutta eniten kuivurissamme hurisee sieniä.
Hyötykasvikuivurin säilövä toimintaperiaate on sen sisään sujautettavien raaka-aineiden kuivaaminen lämmöllä ja kiertävällä ilmalla. Lämpötilaa voi säätää kuivattavien raaka-aineiden mukaan, samaten kuivausaika riippuu siitä, mitä kuivataan.
Yrtit kuivuvat alle kahdessa tunnissa, nokkonenkaan ei enempää vaadi. Sienistä esimerkiksi suppilovahverot kuivuvat märkinäkin noin neljässä tunnissa, ja paksumpimaltoiset sienet kuten lampaankäävät ovat valmiita purkitettavaksi kahdeksassa tunnissa.
Jotkut herkut asettelen kuivurin ritilähyllyille sellaisenaan, kuten yrtit ja melko tasakokoiset suppilovahverot. Tatit taas pilkon pienemmiksi ja noin samankokoisiksi palasiksi, jotta ne kuivuvat tasaisesti. Omenat pilkon omenasorvin avulla samanpaksuisiksi siivuiksi. Kosteiden ja helposti kuorestaan rikkoutuvien marjojen ja hedelmien alle kannattaa ritilällä laittaa leivinpaperi, sillä kuivuessaan tahmeiksi muuttuvat marjat jäävät muuten kiinni ritilään kuin purkka. Kokemusta on. Jokunen tovi hinkattiin niitä mustikoita ja kriikunoita ritilästä irti.
Kuivaus mahdollistaa sieniomavaraisuuden kerrostaloasujalle
Kuivaamme nykyään oikeastaan kaiken, joka vain kuivattavasti sopii. Siihen on muutama syy.
Tärkeimpänä se, että kuivaaminen mahdollistaa säilönnän, vaikka ei olisi käytössä isoja pakastimia, jättimäistä jääkaappia saati nyt maakellaria tai muuta vastaavaa säilöjän unelmaa. Kuivatut herkut pystyy säilyttämään huoneenlämmössä ilman mitään säilöntäaineita. Kuivattuna raaka-aineet myös menevät kasaan, riippuen niiden sisältämän kosteuden määrästä.
(Suppilovahveroiden kanssa yllättää ja naurattaa joka kerta, kun useammasta korillisesta sieniä tulee kuivattuna yksi iso lasipurkillinen sieniä. Viime keväänä lapset taasen keräsivät nokkosia neljä sangollista, ja kuivattuna sekä blenderillä jauhoksi hurautettuna ne mahtuivat kahteen purkkiin, joiden tilavuus on yhteensä alle litran.)
Toisekseen kuivaus on ekologinen tapa säilöä. Kun kuivaus hyötykasvikuivurilla on tehty, niiden säilytys ei vie energiaa, toisin kuin vaikka pakasteiden.
Kuivaaminen ei kadota sadonkorjuuherkkujen makuja, vaan suorastaan tiivistää niitä. Esimerkiksi saskatoon-marja, joka ei tule meillä pakkasesta oikein käytetyksi, sillä pakkasmarjat käytämme smoothieihin ja niihin saskatoon tekee inhan hyytelömäisen koostumuksen. Mutta kun saskatoonin kuivaa, sen ominainen mantelinen ja jopa karvasmantelimainen maku nousee esiin. Niin hyvää! Toinen esimerkki ovat kirpeät omenat, jotka eivät ole parhaimmillaan syömäomppuina, mutta jotka vahvanmakuisina ovat ainoita oikeita omenoita kuivattujen omenasiivujen tekemiseen.
Lisäksi pidän tekstuurista, jonka kuivaaminen saa aikaiseksi ruokiin. Omenasiivuissa on ihana kumimainen ja vaahtokarkkinen rakenne. Mansikoista tulee kuin marmeladeja kuivattuina. Suppilovahvero on kuivattuna sitkeän rapea, kun pakkasessa siitä tulee makuuni äklön limainen. Vaikka kuivatut sienet kehotetaan liottamaan ennen käyttöä, itse käytän esimerkiksi juuri suppilovahveroa ja kantarellia välillä kuivattuna ihan sellaisenaan, esimerkiksi sosekeittojen päälle ripoteltuna.
