Minulla on uusi takki! Tai minulle se on uusi, mutta sillä on ollut elämä jo ennen minua. Ostin takin kesällä Seinäjoen Kierrätyskeskuksesta, käydessämme ystäväni kanssa kirppiskierroksella Pohjanmaalta löytyvässä Suomen kirppispääkaupungissa.

Ostan valtaosan vaatteistani käytettynä, ja siihen on useampi syy

Kun ostan käytettyä, maailmaan ei tarvitse tuottaa lisää materiaa, mikä taas säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä. Tämä on tullut viime vuosina yhä tärkeämmäksi kulutuskriteeriksi, mutta totta puhuen en juurikaan ajatellut sitä joskus silloin esiteininä 90-luvun puolivälissä, kun löysin kirpparit elämääni. Silloin ajattelin vain, miten siistejä aarteita kipputorit olivat pullollaan.

Kun ostan käytettyä, löydän spesiaaleja juttuja. Tykkään leikitellä pukeutumisella ja olen vinksallaan menneiden vuosikymmenten estetiikkaan. Kirpputoreilta löytyvät aina ne päheimmät ja mielenkiintoisimmat vaatteet.

Kun ostan käytettynä, säästän. Tämä ei tosin ihan aina pidä paikkansa, sillä jos käy kuratoiduissa vintageliikkeissä, maksaa samalla putiikin asiakkaan puolesta tekemästä aarteenmetsästyksestä sekä sen myötä rekeissä pursuilevasta laadusta. Silloin vaatteita tai vaikka kenkiä ja laukkuja saattaa saada edukkaammin pikamuotiketjuilta, mutta sitä toimintaa en tahdo tukea. En eettiseltä, ekologiselta tai laadulliselta kannalta. Mieluummin satsaan vingateen ja maksan vintageputiikin pitäjälle ammattitaidostaan. Ja jos jaksaa kollata kirpputoreja, ryönän keskeltä löytää aina aarteita hyvinkin edullisesti.

Kun ostan käytettynä, saan laatua. Tämä on nykyään itselleni se ehkä tärkein syy. Toki kirpputorit ovat pullollaan trikoorytkyä, akryylinukkaa ja kippuralle vetäviä saumoja. Mutta sieltä löytyy myös vaatteita niiltä ajoilta, kun vaatteita arvostettiin ja materiaalit sekä työnjälki olivat käyttöä ja aikaa kestävää. Sellaisia vaatteita toki nykyäänkin yhä tehdään, mutta kun ostaa vintagea, voi olla melkein varma, että tuote kuin tuote on tehty huolella ja hyvistä materiaaleista niin että ne kestävät vielä seuraavatkin vuosikymmenet.

Takeissa laatuero vintagen ja nykymuodin välillä on selvin

Jos kirpputorit tuntuvat vieraalta ajatukselta, kannattaa aloittaa takeista. Vintagena ostettu takki on vaatekappale, jossa laatuero etenkin nykyiseen pikamuotimenoon on omiin amatöörisilmiinikin selvin. Eron kun yleensä tosiaan näkee jo päällepäin. Vintagetakki on ryhdikäs, saumat sekä muut yksityiskohdat ovat huoliteltuja ja kangas on laadukasta ja siten hyvässä kunnossa.

Omista takeistani kaikki – retkeily- ja urheilutakkejani lukuun ottamatta – ovat käytettynä ostettuja. Niin bleiserit, villakangastakit, trenssit kuin farkkutakki. Esimerkiksi sellaisia tuulta ja tuiverrusta pitäviä ja kunnon villasta valmistettuja villakangastakkeja, villakangaspalttoita, ei enää saisi uutena, eikä etenkään niin edullisesti kuin kirpputoreilta.

Ainut huono puoli vintagetakeissa kaltaiselleni pitkälle ja apinakätiselle käyttäjälle ovat monesti liian lyhyeksi jäävät hihat. Ylipäätään esimerkiksi 50- ja 60-luvun takeissa hihat jäävät silloisen muotokielen mukaisesti ylemmäs ranteeseen kuin nykyään. Tämän ongelman olen tarvittaessa ratkaissut käyttämällä pitkävartisia käsineitä.

Tämän syksyn uutuus: kotimainen popliinitakki 90-luvulta

Tämä minun uusi takkini tuli korvaamaan ohuen ohutta vintagepopliinitakkiani (joka näkyy ainakin tämän vuodelta 2013 olevan postauksen kuvissa). Vanha takkini alkoi entisen elämänsä ja minun käytössä olleiden vuosien jälkeen olla sen verran ryönäisessä kunnossa, että siihen ei enää olisi auttanut oikein värjäys tai kymmenes korjausompelukaan.

Uusi vanha takkini on Marmalade Collection -merkkinen ja Suomessa valmistettu. Sen muotokielen perusteella (siinä oli komeat olkatoppauksetkin, jotka poistin) arvioisin takin olevan 90-luvulta. Tuoreemmasta vintagesta vihiä antaisi myös takin materiaali; polyesteri. Tämä takki ei siis hengitä lainkaan niin hyvin kuin takit ajalta ennen muovivallankumousta, ja sen takia meinasin jo jättää takin ostamatta.

Mutta takki valloitti kaikilta muilta osiltaan niin että tämän syksyn viileimmät päivät olen kulkenut Marmeladessa.

Rakastan takin kepeyttä ja kamelilta värinsä lainannutta ruskeaa. Takin takana ja vain toisella puolella kulkeva hulmuava viittamainen osa tuo siihen leikkisyyttä. Taskun kirjailut ovat söpö yksityiskohta. Takki näyttää kivalta niin avonaisena liehuen, napitettuna tai vyöllä kurottuna.

En ikimaailmassa olisi löytänyt tällaista kaupasta uutena. En etenkään 8 eurolla.

Muutkin kuvissa näkyvät releet ovat kotimaista osaamista ja / tai kirppislöytöjä. Farkut ovat vanhat kunnon Jamekset, Vaasan SPR-kipputorilta löytyneet. Nahkasaappaat ovat edesmenneen OK Kenkä Oy:n Mäntsälässä valmistamat Noora-kengät. Vuorilliset saappaat löytyivät Helsingin Itäkeskuksen Kierrätyskeskuksesta ja ovat olleet suutarin tekemän korkolappuvaihdon jälkeen yhdet lempikengistäni. Laukun olen saanut Nuttunalta, joka valmistaa tuotteensa käsityönä ja kierrätysmateriaaleista Pukkilassa.

Välillä tuntuu, että päivät kuluvat, eikä mitään ihmeellistä jää mieleen. Vaikka elo on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä! Siksi päätin alkaa kirjata kuukausikuulumisia. Tässä syyskuusta mieleen jääneet:

– Nautin ehkä ihanimmasta juoksuvuodenajasta; metsäpolkujen syksyä enteilevän mehevistä tuoksuista, hiljalleen luonnon ylle laskeutuvasta ruskasta sekä kirpeistä ja samalla lämpimistä lenkkisäistä. Juoksin myös kauden ekat syyssadelenkit.

– Aloin yhdistää juoksulenkkeihin lihastreeniä kehonpainoilla tai kaupungin ulkokuntoiluvälineillä.

– Koin hillitöntä riemua sadonkorjuu-ajasta, josta sai nauttia vielä koko syyskuunkin ajan palstalla.

– Söin perheen kanssa kiloittain, koreittain ja ämpäreittäin omenoita, mutta ei ostettu ainoatakaan niistä kaupasta. Kaupungin mailla olevien omenapuiden sadon lisäksi käytiin hakemassa omppuja siirtolapuutarhan portin pieliin jätetyistä ota tästä -koreista. Kiitokset siis Herttoniemen siirtolapuutarhan väelle!

– Iloitsin mökkiremontin viimeistelystä: päätyikkunat saivat puolison käsissä ikkunapellit ja alapohja uudet suojariteliköt.

– Olin saakelin stressaantunut ja vastapainona mökin pehmeäksi silittelemä.

– Kävin perheen kanssa monen monta kertaa puolukassa ja poimimassa korikaupalla sieniä: rouskuja, kantarelleja, suppilovahveroita, lampaankääpiä ja vaaleaorakkaita.

– Kävin näöntarkastuksessa ja toteutin haaveeni toisesta silmälasiparista.

– Koin vuosien jälkeen sunnuntaiahdistusta.

– Olin ärsyyntynyt ja harmissani, kun joku pölli meidän pyörästämme satulan. Brooksin nahkaisen satulan arvo jäi juuri ja juuri alle kotivakuutuksen omavastuurajan, minkä jälkeen ärsytyksen ja harmituksen päälle tuli vielä vitutus.

– Aloin taas pienen tauon jälkeen joogata, kun kesänrientojen vähentyessä iltoihin on jäänyt aikaa. Olin surullinen sekä itseni että Oh my goodnessin – jonka nettijoogapalvelua käytän – puolesta, kun he ilmoittivat joutuvansa hakeutumaan konkurssiin. On niin epäreilua, miten tämä aika koettelee myös pieniä hyvistekijöitä ja yrittäjiä.

– Nautin ihan hurjasti pianonsoitosta ja tajusin, että vaikka olen ihan aloittelija edelleen, olen edistynyt hienosti. Aloitin joululaulujen harjoittelun.

– Pääsin pitkästä aikaa kokemaan Lönkan lukupiirin kokoontumisen nassutusten. Viiniä, pizzaa ja kirjoja, parasta!

– Luin tai kuuntelin nämä neljä kirjaa, joista viimeisimmän olen saanut arvostelukappaleena: Tove Janssonin Kesäkirja, Kjell Westön Missä kuljimme kerran, Terhi Kokkosen Rajamaa ja Oyinkan Braithwaiten Sisareni, sarjamurhaaja. Niiden arvostelut löytyvät Lähiömutsin IG:n Luettua 2020-kokokohtapallerosta.

– Tunnelmoin perheen kanssa ensimmäistä takkatulta pikkumökillä.

– Haaveilin kahden viikon retriitistä, jonka ohjelma olisi: lukemista, nukkumista, sienestystä, punaviiniä, joogaa, päiväunia ja ehkä neulomista.

– Hajoilin hajoilevan ja vasta puoli vuotta vanhan puhelimeni kanssa. Takuukorjaus olisi vienyt kaksi viikkoa, eikä mahdollisuutta varapuhelimen vuokraamiseen ollut. Ja koska puhelin on työmaani, olin pakotettu ostamaan uuden puhelimen. Vanha toki korjattiin sittemmin, joten nyt ei pitäisi tällaista tilannetta enää tulla. Oli miten oli: älytöntä.

– Huolsin kesäkengät varastoon, ja pakkasin kesäasusteet talviteloille nekin.

– Sanoin hyvästit upealle parveketomaattikesälle 2020. Keräsin tomaattien raakileet kypsymään sisälle ja siivosin parvekkeelta kesän pois.

– Tein ensimmäisen kerran mojitot omista mintuista tälle vuodelle. Ei ihan syystunntelmiin sopiva drinkki, mutta ei sitä nyt kaikkea voi teeksikään käyttää, köh.

– Kävin puolison kanssa yön yli treffeillä Punkaharjulla. Tämä oli kolmas kerta tätä täydellistä treffikokonaisuutta: sienimetsää, neljän ruokalajin illallinen, rantasauna ja yöunet pienessä metsämökissä.

– Aloin käyttää maskia julkisten liikennevälineiden myös muuten kaupungilla liikkuessani.

– Nautin syyshuolletulla laatikkopyörällä ajamisesta.

– Istutin mökille ruukkuihin syyskukkaistutukset. Ostin varmaan sata sipulikukan sipulia, mutta ne odottelevat vielä kylmempiä säitä ennen kuin uskallan laittaa ne maahan palstalla.

– Vietettiin syksyisen tunnelmallisia öitä pikkumökillä.

– Kävin lasten kanssa katsomassa Annantalon Poikkipolkuja ekologiaan -ilmaisnäyttelyn (ja tein siitä yhteistyön IG:n puolelle).

– Aloin miettiä mökin pihan laittamista. Eli toisin sanoen palauttamista sitä enemmän luonnontilaiseksi. Alkajaisiksi puoliso kaivoi osan vanhasta perennapenkistä ylös, ja alta löytyi ihana kaunis kallio.

– Aloitin hiljalleen pastan syystyöt.

– Elokuussa hakemani aika perheneuvolaan toteutui. Vaikka nyt jo henki kulkee, kevään paino tuntuu yhä jaksamisessa.

– Hurisutin kuivuria ja sain säilöön omenoita, luumuja ja sieniä.

– Käytin järjettömät määrät aivotilaa etsimällä lasten kadottamia vaatteita ja asusteita ja muistuttamalla etsimisestä lapsia. Kuukauden aikana hukassa oli ainakin monen monta pipoa ja yksi baskeri, läjäpäin hanskoja, sateenvarjo, luultavasti jokaikinen vaatekaapin huppari ja takkikin useamman kerran. Avaimien ja puhelimen etsimisiä en edes laske.

– Olin puhujana TAMK:n seminaarissa, mutta etänä mökiltä käsin.

– Kävin puolison ja kuopuksen kanssa kutsuvieraana Musiikkitalon konsertissa, jonka veti ja jonka oli suunnitellut upea viulisti ja esiintyjä Pekka Kuusisto. Turvavälien takia se ihana yhteishurmos jäi saamatta, mutta ai että, miten itkettävän ihanaa oli saada kokea musiikkia livenä.

– Siivosin mökin valmiiksi syyskaudelle juuri ennen kuin Kivinokan kesävesi katkaistiin.

– Tyhjensin pikakompostorista (saatu osana yhteistyötä Biolanilta) valmista katemultaa ja olin ymmyrkäisenä ihastuksesta ja ihmetyksestä. Että noin vain, jätteestä ravinteeksi kasveille! Tällainen pieni oman perheen kiertotalousmahdollisuus tekee ihmisen hassun onnelliseksi.

– Kuivasin pyykkejä narulla miettien, että mikä tahansa saattaa olla se vika kerta tälle kaudelle. Että jossain välissä vain huomaa, että on kuivattanut kaikki koneelliset sisällä jo useamman viikon ajan.

– Kävin lasten kanssa HopLopissa viettämässä Lapset päättää -iltaa.