Jos toisinaan pohdituttaa, mitä merkittävää olen saanut elämässäni aikaiseksi, ainakin tämän: olen saanut joukon ihmisiä kattamaan aamupalalle porkkanoita.

Aamupalaporkkana-influenceri, mikä päräyttävä meriitti ansioluetteloon kirjoitettavaksi!

Tapanani on nimittäin kuvata joka aamu lyhyt videopätkä Instagramin stooreihin aamupalapöydästämme. Vakituisesti tulevana sisältönä siitä seuraajat tietävät päivän vaihtuneen. Ja samalla saan fiilistellä yhtä lempihetkistäni päivässä: aamupalaa.

Sillä jos minulta kysytään, lempiruokani on aamupala. Jos asuisin yksin, söisin luultavasti aika usein päivän aikana pelkkiä aamupaloja. Tykkään aamiaispöydän muuttumattomuudesta, joka kuitenkin elää raaka-aineiden kausissa ja astioiden leikkisyydessä. Hämärän aikaan sytytän aina kynttilät ja kesällä pujotan maljakkoon niittykukkia. Pieniä asioita, jotka tuovat arkista kauneutta ja mielihyvää eloon.

Yksi pysyvä asia aamupalapöydässämme ovat porkkanat. Ja ne ovat herättäneet seuraajissa kysymyksiä ja hilpeyttä. Eräskin kertoi nähneensä unta meidän aamupalaporkkanoistamme. Unessa oli käynyt ilmi, että meidän aamupalaporkkanamme ovat oikeasti rekvisiittaporkkanoita, joita kukaan ei syö, mutta jotka nostetaan joka aamu pöytään kuvausta varten. Minulta on myös kysytty, että keitänkö porkkanat vai mitä. Mutta ei, ihan vaan raakana ne pilkon sopiviksi suupaloiksi (ja näin talviaikaan tietty ensin kuorin).

Ihmettelyn, hilpeyden ja uniin tulemisen lisäksi aamupalapöytämme porkkanat ovat saamieni viestien mukaan myös muuttaneet salakavalasti aamupalavideoilleni altistuneiden aamupaloja. Kuulemma aika monessa muussakin aamiaispöydässä on nykyään porkkanoita  – ja kynttilöitä myös, siitäkin minua on ilahduttavan useaan kertaan informoitu.

Vaikka se vähän hupsua onkin, olen tästä ihan tosissani iloinen. Porkkana on mitä mainion raaka-aine, myös aamupalapöytään: porkkana on edullinen, suomalainen ja varastojuureksena tavallaan aina kaudessa oleva. Kaikkien ravintoon liittyvien hyvispuolien lisäksi se tuo värikkyyttä ja rouskuvuutta aamupalapöytään. Sen pilkkoo nopeasti lautaselle, ja myös lapset rakastavat sitä.

Että noin vain, maailma muuttumaan porkkanaisemmaksi yksi juures kerrallaan!

(Kuvissa näkyvä Arabia 24h Piennar -lautanen saatu)

Mitä kivointa laskiaistiistaita! Meillä on lasten kanssa illalla tarkoitus pakata mukaan pulkat, kaakaot ja laskiaispullat ja lähteä mäkeen. Ja mitkä pullat illan mäenlaskua odottaakaan!

Puoliso leipoi nimittäin eilen pullia sen jälkeen, kun olin harmitellut, etten onnistu löytämään valmiina laskiaispullaa, jonka mantelimassa maistuisi kunnolla karvasmantelille. Minä en ole erityisen hyvä leipuri, mutta perheemme jauhopeukku otti harmitteluni haasteena ja nyt jääkaapissa odottaa makunystyräni väräjämään saavat laskiaispullat. Onnekas hemmoteltu minä!

Vietimme laskiaista myös sunnuntaina, kun viikonlopun suomin tunnein lähdimme eväät koriin pakattuna ja pulkat kainalossa kotilähiön ulkopuolelle. Käpylän Taivaskalliolla on mäkeä jos jonkinlaista; loivaa pitkää mäkeä, takapuolen mustelmille saavaa jäämäkeä, metsässä kiemurtelevaa seikkailumäkeä ja hyppyrimäkiä, joissa saa rysäytettyä ainakin aikuiskehosta sisäelimet sekaisin.

On muuten aika vänkä tunne, kun naama on lumihangessa, kohtu tuntuu hypänneen keuhkoihin ja samaan aikaan nauraa niin paljon, että meinaa tulla pissa housuihin. Parasta oli saada jakaa se hupi isojen ja pienien, karvaisten ja vähemmän karvaisten ystävien kanssa. Ystävänpäivälaskiaisen jälkeen näemmä kuuluu asiaan, että posket ovat punaisena ja pylly mustelmilla.

Viikonlopun absurdin kauniista talvisäistä nauttiessani tajusin, että näin tämän kuuluisi mennäkin. Tämän tahdin kehoni tunnistaa. Ensimmäiset viikot lumen tulon jälkeen suorastaan ahnehdin lunta ja talvea. Olin kuin nälässä pidetty marraskuun vanki, jolle yhtäkkiä tuotiin eteen kukkuroittain erilaisia herkullisia talven raikkaita annoksia, jotka oli ahmittava niin nopeasti kuin suinkin. Jos vaikka marraskuu veisi kaiken taas yhtäkkiä pois.

Nyt huomasin, että se huippu talviriemusta on ylitetty. Alan olla talvesta onnellisen kylläinen. En enää ahnehdi paniikissa ja pakonomaisesti tätä talvea, vaan mieli on auringon lisääntyessä alkanut innostua jo keväisistäkin puuhista ja ajatuksista. Siemenet! Metsäjuoksu hiihdon sijaan! Ensimmäiset villiyrtit! Pikkumökin piharymsteeraus! Ja kasvavan innostuksen lomassa saan yhä nauttia tästä talvesta tässä, ihan rauhassa.

Ja siitähän laskiaisessakin nykyään on kyse; hyvästien jätöstä pimeimmälle talvelle ja kevään odotuksen aloituksesta.

Palstaviljelijänä aion kuitenkin tänään mäessä kajauttaa ilmoille toiveet pitkistä pellavista, hienoista hampuista ja lautasen kokoisista nauriista ja lantuista kuin nurkkahirret.