”Uaaaaaaaaa”, puuhun istumaan kiivennyt lapsi kajautti ennen kuin ehdin toppuutella. ”Nyt on vain sellainen olo, että piti päästää keväthuuto”, lapsi perusteli Ronja Ryövärintytär -kirjaan viitaten. Kirjassa riemu alkavasta keväästä pitkän talven jälkeen kertyy Ronjan sisälle sellaiseksi kuplinnaksi, että se on päästettävä ulos keväthuudolla. Sellaisella karjuvalla kiekaisulla, joka saa koko metsän raikumaan.

Ja ymmärränhän minä. Vaikka lumi teki kuluneesta talvesta ihanan ja lempeän, silti tämä aika keväästä on jotenkin tuntunut erityisen sykähdyttävältä. Kroppani on kuin antautuneena kevään hierottavaksi: jokainen lämmin tuulenvire ja ihoa paijaava auringonsäde on tuntunut aukaisevan kokoon kipristynyttä kehoani kohti tulevaa.

Kyllä minäkin olisin kiljunut kevätilosta tuolla retkellä, jos vain suinkin olisin kehdannut.

Pyöräilimme naapurin ystävien kanssa muutama viikko sitten retkelle Killingholmaan. Se on noin kolmen hehtaarin kokoinen ja kaupungin omistama saari Laajasalossa. Sinne pääsee pikkuista siltaa pitkin Tullisaaresta, jossa olemme viettäneet aikaa oopperadiiva Aino Actén huvilan liepeillä. Mutta itse en muista käyneeni Killingholmassa koskaan aikaisemmin.

Tämän takia rakastan Helsinkiä niin kovin – ihan läheltäkin löytyy yhä edelleen retkipaikkoja, joissa en ole koskaan käynyt!

On suoranainen ihme ja onni, että saari on rakentamaton. Saarta kiertää maisemapolku, jossa Kirkko ja Kaupunki -lehden artikkelin mukaan Aino Actélla oli tapana kuljeskella. Samainen juttu antoi historian saaresta löytämällemme kivijalalle ja portaikolle; Acten äiti Emmy on asunut saarella. Tuon huvilan lisäksi saarella on ollut myös toinen huvila. Myös lähempää rantaa löytyi yksi uudemmalta vaikuttava rakennuksen kivijalka, mutta sitäkin luonto on jo alkanut ottaa haltuun.

Saaren keskellä on lehtometsämäistä aluetta, ja voin kuvitella tammipuiden alustan kukkivan herkän kauniissa kielomeressä myöhemmin keväällä. Lähempänä rantaa havupuut nousevat korkeuksiin, ja kaatuneet puut on jätetty lahoamaan hyönteisten, toukkien ja muiden öttiäisten kodeiksi. Aurinkoisella olevalla kalliolla kekomuurahaispesässä oli jo herätty häärimään.

Saarella on myös pari pientä ja suloista rantakallioiden keskelle muokkaantunutta (tehtyä?) hiekkarantaa. Naapuri tosin osasi kertoa, että niillä on ainakin ennen ollut niin paljon rikkinäistä lasia, että etenkään lasten kanssa uimaan ei uskalla. Silti varovaisesti aloin haaveilla kesäisestä suotuveneretkestä Killingholmaan. Se olisi Kivinokasta juuri sopivan kevyt matka soudettavaksi; matkalla mieli ehtisi lipua reissutunnelmaan, mutta illaksi ehtisi hoputta takaisin.

Jotkut kuulemma uivatkin vastapäiseltä Tuorinniemen uimarannalta Killingholmaan. Oli hauskaa katsella tuttua rantaa ja avantouitipaikkaa eri kulmasta kuin yleensä.

Eväsretken appeet me levitimme kalliolle. Vaikka meri oli vielä jäässä ja taivaanrannassa mylvivät jo seuraavan päivän myrskyisät säät, aurinko oli lämmittänyt kallion lämpimäksi. Kuumalle kaakaolle ei ollut niin suurta menekkiä kuin yleensä, ja kun tuuli ei osunut, teki mieli riisua takkia pois.

Aika alkoi venyä kuin vaahtokarkki auringossa. Miten valtavasti olen kaivanut tällaisia hetkiä: löysän rentoja hetkiä ihmisten kanssa, vailla päämäärää, kiirettä tai kylmyyttä. Ihan kuin minunkin sisälleni talven aikana huomaamatta jäätynyt routa olisi alkanut sulaa.

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Pari kertaa vuodessa urakka on tehtävä. Joka kerta välissä on ehtinyt onneksi olla sen verran paljon aikaa, että ei enää muista, mikä homma lastenhuoneen hyllyjen ja komeroiden inventoimisessa sekä siivoamisessa onkaan. Onneksi, sillä muuten saattaisi jäädä tekemättä.

Lapset siivoavat nykyään pääsääntöisesti itse huoneensa. Joskus omatoimisesti kaivetaan moppiakin esiin, toisiaan iltaraivaus sujuu yhtä rutiinilla kuin hampaidenpesu. Yleensä hommaan ryhdytään, kun aikuinen on siitä sanonut 1–100 kertaa.

Pari kertaa vuodessa hommaan tarvitaan kuitenkin aikuisten apua. Muuten kaaos alkaa kertyä. On jännittävää, miten paljon kaikenlaista käsittämätöntä nöftää lastenhuoneen hyllyille kertyy: kiviä, risoja kangastilkkuja, käpyjä, langanpätkiä, pumpulitolloja, heinää, paperisilppua, ruosteisia muttereita, simpukoita.

Toki röynän joukossa on ihan ehtoja aarteita, jotka säilytetään. Mutta nytkin kannoin sekajätteeseen 3 kassillista (!) epämääräistä nöftää ja korjauskelvottomaksi menneitä leluja. Yhden säkin verran kertyi paperinkierrätykseen menevää silppua, lehteä, vihkoa ja ryttyistä piirustusta.

Morjes.

Samalla kun hyllyjen läpikäynti oli ihan ehtaa siivoamista, vaihdettiin myös vaatekaapin ylähyllyltä esille kesäisempiä tamineita ja vaihdettiin paksummat villapaidat ylähyllylle. Vaikka ihan justiinsa mukamas tein inventaarion vaatteille, läjäpäin pieneksi jäänettä vaatetta myös pakattiin kirppiskassiin tai yläkaappiin odottamaan toisen muksun kasvamista.

Sama inventaario tehtiin myös leluille, jotka taas olivat harrastaneet sikiämistä keskenään. Lupaan lapsille monesti kirppisreissuilla valittavaksi yhden lelun, ja noh, vuodessahan sitä sitten vaivihkaa kertyy. Tavallaan on ihan ookoo, että lelut kiertävät ikäänkuin lainassa pienellä vuokralla, mutta joku roti tähän pitäisi saada. Pehmoleluja en ole luvannut enää yhtäkään meille asumaan, en vaikka lasten mielestä jokainen pehmolelu on elävä ja surullisine silmineen anelee kirpputorin hyllyllä pääsyä uuteen kotiin.

Että jos mietitte pehmolelun ostamista uutena, älkää. Niitä on aivan tolkuttomat määrät ihan jokaisella kirpputorilla.

Kun lasten hyllyihin tuli tilaa, päätin nostaa kaikki loputkin askartelulaatikot yläkaapeista lasten omatoimiseen käyttöön. Ensin nekin siivottiin, enkä voi syyttää hamstrauksesta vain lapsia. Askartelulaatikot kertovat puuhasteluhaaveistani, joiden toteutukselle ei koskaan ole sitten ollutkaan aikaa. Antakoot lapset luovuutensa kukkia niiden kanssa nyt, parempi ne kaikki huovutusvillat, kipsimassat, helmet, magneetit ja näteistä näteimmät paperit ovat käytössä kuin yläkaappien ikuisuusjemmassa.

Loppuun vielä kaupallinen tiedote: lasten pieneksi jääneitä vaatteita, kenkiä, asusteita ja valtava läjä kuvakirjoja, pelejä ja leluja, joista lapset ovat jo kasvaneet ohi niistäkin, kiikutettiin myyntiin Kidia lasten second hand -myymälään täällä meidän kotikylällä Hertsikassa. Kidialaiset tarjosivat palvelun minulle. Tuotteet tulevat myyntiin todennäköisesti tällä viikolla. Ilmoitan päivästä tarkemmin Lähiömutsin Instagram stooreissa.