Minun on pitänyt toteuttaa tuo juhlapäivä monena vuotena, mutta se oikea hetki on aina livahtanut vähän ohi. Mintun Luontokirjakin on palautettu aikoja sitten kirjastoon monen lainauusimisen jälkeen, enkä ihan tarkalleen muistanut edes juhlapäivän nimeä. Onneksi Lähiömutsin Facebookissa osattiin auttaa ja kertoa, että kyseessä on ytimekkäästi voikukkapäivä. Juhlajärjestelijä kiittää avusta!
Vietimmekin naapuriperheen kanssa rennon letkeää voikukkapäivää viikonloppuna. Pakkasimme eväskorit, viltit ja muksut pyörien kyytiin ja ajoimme lössinä Laajasaloon, jossa huhujen mukaan kasvaa komeita ja pitkävartisia voikukkia. Kaarsimme komppaniamme Tullisaaren puistoon, jossa meidän perhe ei ollutkaan aikaisemmin retkeillyt. Levitimme vilttimme lähelle Aino Acktén huvilaa, jossa maailmankuulu sopraano piti aikoinaan taiteilijoista koostuvaa hoviaan.
Vihreä nurmi kylpi keltaisessa auringonvalossa kuin vain tähän aikaan vuodesta. Kultaisena hehkuvat voikukat taivuttivat notkeita varsiaan kohti taivasta juuri täydellisen pituisina seppeleitä varten. Keräsimme kukkia ja taivuttelimme niitä seppeleiksi – ohuiksi ja paksuiksi, pitkiksi ja lyhyiksi.
Pienet ja maukkaat eväät retkelle
Evääksi olin valmistanut näppärää sormiruokaa yhteistyökumppanini Linkosuon ruissipseistä. Tai noh, pienten täytettyjen sipsien valmistaminen ei sinällään ole sitä näppärintä puuhaa, vaan aikamoista räpeltämistä. Mutta pikniksyömiseksi tuollaiset miniannokset ovat mainioita, sillä lautasia ei tarvitse. Sen kun napsii suoraan tarjoiluastialta suuhun vain!
Erilaisilla tahnoilla täytettyjä ruissipsejä onkin näkynyt Lähiömutsissa aikaisemmin, sillä niistä saa helposti kaikille maistuvaa pikkusuolaista juhliin. Nyt tahdoin kokeilla jotain muuta, ja tein ruissipseistä minipizzoja. Laitoin siis ensin pohjalle tomaattipyre-ketsuppisekoitusta ja sen jälkeen mandoliinilla ohuiksi siivuiksi tehtyä kesäkurpitsaa, siivutettuja kirsikkatomaatteja ja mozzarellajuustoa. Käytin minipizzoja uunissa 200 asteessa, kunnes juusto suli, minkä jälkeen ripottelin päälle vielä tuoretta oreganoa ja basilikaa. Toimi!
Syömisen jälkeen oli vuorossa voikukkapäivän toinen virallinen ohjelmanumero: mehun juominen ilman käsiä. Mintun Luontokirjassa Minttu kysyy veljeltään Villeltä, kuka on voikukkapäivän sankari. Ville vastaa sankarin olevan se, joka juo ilman käsiä ja läikyttämättä koko lasillisen mehua. Teimme siis kuten kirjassakin ja kaadoimme kupit täyteen mehua.
Ensin hörpimme mehua polvien väliin asetetuista mukeista pillillä. Minä onnistuin läikyttämään jo tässä vaiheessa. Sen jälkeen mehumukit asetettiin nurmikolle, josta ne oli juotava ilman käsiä. Sitten nostettiin panoksia ja tehtiin punnerruksia mehua juoden. Mies päätti viedä homman nextille levelille ja yritti juoda mehua ja kävellä käsillä samaan aikaan. Rinnuksillehan ne mehut päätyivät, ja lapsia nauratti. Kerrankin niin käy aikuisille! Ja sitä paitsi, yrityksestä oli kyllä annettava päivän sankarinimike myös miehelle.
Mehukisan jälkeen mukeihin kaadettiin kahvit. Jälkkäriksi olin tehnyt niihin samaisiin Linkosuon sipseihin ruisporkkanakakun. Eli raastoin maustamattoman ruispisin pohjalle ihan ohuen ohueksi porkkanaa ja päälle levitin tämän maailman parhaan porkkanakakun ohjeen mukaisen levitteen. Kaiken kukkuraksi laitoin vielä mustikoita, kiivipalasia ja pakkasen pohjalta löytyneitä vadelmia.
Herkut hupenivat viimeistä myöten, vaikka mun makuun setti oli hivenen liian makea. Itse tekisin nyt tahnan mieluummin maustamattomasta tuorejuustosta, ripauksesta tuoretta vaniljaa, sokeria ja sitruunamehua.
Pikaiseksi piknikiksi kaavailtu retkemme valui lopulta letkeästi iltaan saakka. Hovimme jäsenet loikoilivat auringossa, onkivat merestä ahvenia, ottivat nokkaunia ja tekivät vielä uuden kierroksen voikukkapalmikoita.
Menkää tekin viettämään voikukkapäivää, vaikka heti tänään. Löytyyköhän pohjoisestakin jo voikukkia? Ei siihen mene kauaa, kun nuo Helsingin huikentelevan korkeat kesän ensimmäiset voikukat ovat muuttuneet valkoisiksi untuvapalloiksi. Oi Suomen suvi, ihana, että olet täällä!
Ihana juhlapiknik teillä 🙂 Tosiaan, aina löytyy syy juhlia!
Voikukkapäivään voisi kuulua myös niiden kukkien syöminen, ne kun ovat syötäviä ihan kokonaisuudessaan. Mainio väripilkku esim. Salaattiin on nyppiä voikukan kukkia sekaan. Kokonaisina ehkä vähän liikaa, mutta nypittyinä hyviä. 🙂
Lähelle Aino Acktén huvilaa (ei Ackténin)! 🙂
Pohjoisessa ei vielä juuri viherrä, mutta kylläpä tännekin piknik-kelit jossain vaiheessa rantautuvat. 🙂
Meillä 3v oli ihan pettynyt kun kerättiin aamupäivällä salaattiaineksia ja voikukat olivat sateisen sään takia kiinni. Ehkä nyt auringossa availevat taas kukkansa iltapäivää varten. Ne on lapsenkin helppo tunnistaa niin voi huoletta antaa keräillä.
Piknik oli tosiaan ihana! Ai että on ihanaa, että voi syödä niin usein ulkona – ihan vain vaikka kotikerrostalon pihassa. Ja tää Maikki Harjanteen voikukkapäivä-idea on kertakaikkisen suloinen 🙂
Hei ihan totta! Enpäs tajunnutkaan. Tuotekehittelyä ensi vuoteen on siis luvassa 😀 Mä olin just eilen Helsinki Wildfoodsin kutsumana villiyrittikurssilla, ja luulin tietäväni noista asiosta edes jotain, mutta mieli meinasi räjähtää onnesta ja kaikesta kivasta uudesta nippelitiedosta. Ehkä ensi viikoksi saan koottua siitä postauksen blogiin 🙂
Voikukat ovat noin muutenkin ihania. Minä en nypi niitä rikkaruohoina pois muualta kuin kukkapenkeistä. Nurmikon laitamilla ja ruohikossakin saavat vapaasti rehottaa jos vaan selviävät ruohonleikkurin terältä. Kimalaisille ihan tosi tärkeitä kukkia näin kun kukkaloito ei muuten ole vielä täysin puhjennut ja minun silmään voikukka on kaunis.
Sellaista kysyisin että onko sinulla joku niksi voikukkatahrojen pesemiseksi vaatteista? Muistan että minulla oli lapsena paita jossa oli ikuisesti voikukan jättämiä ruskeita pieniä ympyröitä. Suurin huolenaihe voikukkien poimimisessa lasten kanssa onkin tuo kun en saa voikukkatahroja pois vaatteista. Käyttöönhän vaatteet on hankittu ja niissä saa elämä näkyä, mutta ei se silti ole mukavaa jos ostaa kalliilla suomalaisen mekon ettei tarvitsisi tukea halpatyövoimaa jossain vinkuintiassa ja sitten vaate on parin käytön jälkeen saanut ihan uuden kuosin.
Tästä tuli mieleen että tekisiköhän joku valmistaja ihan voikukkakuosin missä olisi kukkien ja lehtien lisäksi myös valmiina noita varsista tulevia rinkuloita 😀 Voisi huoletta antaa lasten rymytä kukkien kanssa kun lisärinkulet eivät pistäisi silmään.
Hei hyvä pointti! Mä en tajunnut ollenkaan, että nimi oli jo taivutettuna huvilan nimessä omistusmuotoon. Opin vasta tuolla retkellä, kuka ylipäätään oli Aino Acktén. Joka päivä oppii uutta 🙂 Kiitos oikolukijana toimimisesta, korjasin nimen tekstiin.
Just tänään näin Facebookissa kuvan, jossa oli teksti ”on täällä pohjoisessakin lehtiä puissa”. Ja puissa oli siis ripoteltuna sanomalehtiä 😀 Kovin eriltä näyttää siis siellä päin Suomea vielä.
Voikukat on munkin mielestä kauniita! Ja kuten tuolla ylempänä olikin jo puhetta, ne ovat myös mitä mainiointa ruokaa 🙂
Voikukkatahroihin ei kyllä ole mitään kaiken kattavaa vinkkiä antaa. Valitettavasti! Mäkin kuulisin sellaisen mielelläni, jos jollain on moinen takataskussaan 😀 Nyt piti vain huomautella, että kukkia poimiessa varoo niiden varsien päitä. Jostain syystä niistä ei ole meille kovin pahoja tahroja vielä tullut, vaikka muuten tuskailen ikitahrojen kanssa harva se päivä. Olisiko se perinteinen kikka – sappisaippuakylpy ja kuivatus aurinogssa – toimiva edes jossain määrin?
Niin siis Aino Ackté… 🙂 Olen pitänyt ala-asteella esitelmän Aino Acktésta; aika erikoinen valinta, mutta siksikin tunnen asiaa… 😉 Toinen ala-asteen esitelmäni käsitteli sitten gorilloja, heh!
Haha, ei ole totta, edelleen tosiaan laitoin kommentissa perään n-kirjaimen 😀