Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Viikko, jona aloitin mielialalääkityksen. Olin jännittynyt, mutta toiveikas. Lapset miettivät, jos tabletit muuttavat minut ihan eri ihmiseksi.

On ollut mielenkiintoista ja hurjaakin huomata, miten paljon mielenterveyteen ja masennuslääkitykseen liittyviä negatiivisia mielikuvia on ehtinyt tarttua pienien ihmisen ajatuksiin. Mistä ne sinne oikein ovat liimautuneet?

Olen koittanut puhua lapsille mielenterveysasioista aina avoimesti, osana jokaisen ihmisen elämää, muuttuvaa ja yllätyksellistä. Että ihmisen terveys koostuu fyysisestä ja henkisestä, ja että kaikkia haavoja saati sitten murtumia ei voi nähdä päällepäin, mutta kaikkia niistä on tärkeää hoitaa.

Mutta silti: ehkä olen itsekin niitä ollut tiedostamattani luomassa, sillä niin tahmaisen tiiviin tabu- ja stigmakerroksen alta olen itse joutunut elämässäni nämä asiat esiin kaivaa.

Jos jotain hyvää mieleni syväsukelluksessa on ollut, mielenterveysasioista on tullut puhuttua lasten kanssa paljon enemmän. Läheiset aikuiset ovat kertoneet heille omista syvänteistään ja lääkityksistään. Lapset ovat olleet kiinnostuneita, ihmeissään, huojentuneita. Tuntuu kuin he olisivat saaneet minulta aiheen käsittelyyn käytettäväkseen muitakin värikynän sävyjä kuin mustan, ja muiden aikuisten kokemuksia kuunnellessaan luvan käyttää niitä sävyjä ajatuksiaan värittäessään.

Aamupalapöytään ilmestyi siis uusi tabletti. Sellainen, joka auttaa aivojani tasoittamamaan tunteita niissä hetkissä, kun ahdistus yrittää vyöryä ylitse ja hukuttaa. Sellainen, jolla näin alkuun balansoidaan tilanne, jotta sen jälkeen päästään psykoterapiassa tutkimaan ja hoitamaan mielenhaavoja paremmin.

Tunteiden puuroutuminen kädenlämpöiseksi myös toisesta päästä tunnekarttaa on maksu, jonka olen valmis tässä vaiheessa tasapainoisemmasta mielestä maksamaan.

Enkä minä ole muuttunut ihan eri ihmiseksi. Päinvastoin olen palannut takaisin kohti sitä ihmistä, jonka koen itsekseni. Kohti sitä Hannea, jonka perheeni tuntee paremmin kuin sen ahdistuksen heiteltävissä olevan räkämytyn, jonka uuttama melankolia on viedä ympäriltään kaiken hapen.

Tänä vuonna palstallamme rapisivat siemenpussit heinäkuun loppupuolelle asti. Muistin nimittäin ensimmäistä kertaa hyödyntää lisäkylvöjä ja mahdollisuutta saada samasta maasta kauden aikana useampi sato.

Salaattia olen kylvänyt uudestaan aikaisempinakin vuosina. Myöhemmät kylvöt yleensä toimivat jopa paremmin kuin ensimmäinen, joka ehättää nopeasti kukkimaan ja näin muuttaa salaatin maun puisevaksi ja kitkeräksi. Tänä vuonna kylvin salaattia kolme kertaa, ja viimeisiä salaatteja syödessä kalenteri näytti jo pitkälle syyskuuta.

Myös retiisiä olen aikaisemminkin laittanut tulemaan toisen sadon. Ensimäiset retiisit valmistuvat syötäväksi jo kesäkuussa, joten niitä ehtisi kasvattaa useita satoja. Tänä vuonna laitoin toisen retiisisadon jälkeen samaan maahan kokeeksi vielä porkkanoita. En ole muistanut raapustaa kylvöpäivää ylös, mutta luulisin sen olleen kesä-heinäkuun vaihdetta.

Myöhäisemmän kylvön porkkanoita aloin nostaa syyskuussa, ja valtaosa niistä oli ehtinyt kasvaa komeisiin mittoihin. Oli ihana voida vielä syksyllä syödä juuri maasta nostettuja porkkanoita, joiden naatit olivat niin terhakan vihreitä, että niistä sai valmistettua porkkanannaattipestoa pakkaseen asti. Kun porkkanoita piti pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa kuukausiin ostaa kaupasta, tuntui olo ihan hölmöltä.

Sipulien kanssa olimme myös koko kesän omavaraisia. Istutin istukassipuleita maahan sitä mukaa, kun nostin valmiiksi ehtineitä käyttöön. Kun sitten heinäkuun lopussa lähes kaikkien loppujen sipulinvarsien tuleentuessa nostin tuleentuneet sipulit kuivumaan, aloin taas rapistella siemenpussikoriani.

Kylvin nostettujen sipulien tilalle Daikon-japaninretikkaa. Sen siemenpussissa kun luvattiin, että heinäkuussa kylvetty sato valmistuu lokakuussa. Vähän epäilin savimaan sopivuutta syvämultaista maata kaipaavan japaninretkikan kasvatukseen. Mutta miten hykerryttävän kiva yllätys saatiin kokea!

Nostin ensimmäiset japaninretkikat kokeeksi lokakuun puolivälissä. Ne olivat kasvaneet komeasti leveyttä ja savimaasta huolimatta jaksaneet tehdä pituuttakin mukavan määrän. Koska japaninretikka kestää hallaa ja palstalla oli vielä paljon satoa, annoimme loppujen olla maassa lokakuun viimeiseen päivään asti.

Kun sitten aika lailla kolme kuukautta heinäkuun kylvöjen jälkeen nostin koko japaninretikkasadon maasta, koin sellaista kaupunkiviljelijän ylpeyttä ja alkukantaista tyydytystä, että harvemmin moista. Maa antoi meille vielä monen monta kiloa ruokaa, ja niin vähäisellä vaivalla! Heinäkuun loppupuolen jälkeen kastelusta ei enää tarvinnut niin paljoa huolehtia ja jämptisti kasvavat retikkapenkit oli helppo pitää siistinä rikkaruohoharalla.

Säilöin retikat etikkaliemeen, ja nyt meillä on jääkaappi puolillaan rouskuvan ärtsyä oman maan herkkua. Olen käyttänyt retikoita leivänpäällisenä ja aterioiden lisukkeena, mutta se sopii myös esimerkiksi wokkeihin ja itämaisiin keittoihin.

Toinen heinäkuun lopun kylvökokeilu sitten tasapainon vuoksi epäonnistui melkein täysin. Kylvin salaateista tyhjentyneen laatikon täyteen kyssäkaalia. Entuudestaan melko vieraaksi jäänyt lajike ihastutti, kun sitä tuli Kaupunkilaisten oman pellon satokausikassissa. Kuulin, että se ehtisi hyvin tehdä satoa vielä loppusyksyksi, mutta mikä lie meni pieleen, kun lopputuloksena oli vain kaksi kitukasvuista kyssäkaalia. Ensi vuonna kokeilen kylvää sitä jo keväällä, sillä ah, miten herkullinen kasvis!

Ensi vuoden loppukesän kylvöjä ajatellen merkitsen muistiin myös sen, että voisi koittaa silloin kylvää rukolaa ja pinaattia. Niistä tulee satoa nopeasti, ja alkukesän kylvöt noista ehtivät ihan aina kukkia. Sama kukkimisongelma on myös tillin ja korianterin kanssa, joten ehkäpä niitäkin voisi koittaa kylvää myöhemmin. Vuonankaalia taas voi kuulemma kerätä jopa lumen alta, joten sekin kuulostaa ihan heinäkuun myöhäiskylvöjen kasvikselta.