Yhteistyössä Hobby Hall ja Suomen Blogimedia On aika jatkaa viime viikolla aloitettua sisustusleikkiä parvekkeellamme. Kun muutimme viitisen...
Postaus sisältää saadun tuotteen Meillä on ollut molemmilla lapsilla käytössä syöttötuolit, joista sitten myöhemmin on saanut osia irrottelemalla...
Se joka väittää, ettei materia tee onnelliseksi, ei ole löytänyt kirpputorilta maailman suloisinta kukkatelinettä. Katsokaa nyt tuota, huojuvajalkainen...
Maanantaina mä istun uuden työpöytäni ääressä. Olen samalla sekä järjettömän innoissani että pupu pöksyissä. Vihdoin saan keskittyä kunnolla...
Vuosia nurkissamme lähinnä pölypalleroita johtoihinsa pyydystänyt televisio roippeineen lähti uuteen kotiin jo useampi viikko sitten. Nurkka on edelleen...
Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry Tämä hetki tässä on yksi lempivuodenaikojani. Pakkasessa punaiseksi muuttuvat posket, perintölapikkaiden alla narskuva lumi ja...
Pitkästä aikaa terkkuja meidän lähiökeitaalta, eli parvekkeelta! Kesäiset viljelelyfiilistelyt vievät aina kaikki ajatukset niin täysin, että en ole...
Joululomalla Pohjanmaalla poikkesimme mökkimatkan ohessa Lapualle. Siellä on jo vuodesta 1917 toiminut perheyritys Lapuan Kankurit, jonka aitoihin materiaaleihin...
Kun neliöitä on vähän, tulee tarkaksi siitä, mille kodistaan antaa tilaa. Siksi mä olen jo pidemmän aikaa katsellut...
Page 5 of 10« First...456710...Last »