Kiitos kysymästä, hyvinpä nuo näyttävät tuossa voivan. Imetyksen alkutaipaleen ongelmat on selätetty, ja rintaruokinnasta on tullut luonteva ja vaivaton osa vauvaperheen eloa. Nyt kelpaa jo helpotuksesta huokaisten sanoa, että kyllä kannatti taistella läpi peräseinälle asti tykittävät suihkutissit, rintatulehdus, kipua hehkuvat kekälerinnat, tiehyttukokset, vereslihalla olevat nännit ja muut imetyksen koetinkivet. Vaikka voisi tuon imetyksen alun kyllä helpommankin kautta mielellään vetää, huh!

Imetys on kovin erilaista nyt kuopuksen kohdalla kuin rintakumin avulla imetetyn tissitakiaisesikoisen kanssa. Maitoa pulppuaisi edelleen vaikka pienelle pesueelle. Siitäkin huolimatta, että kuuden viikon rajapyykki on ylitetty ja täten maidontuotannon pitäisi olla tasaantunut. Olenkin jatkanut suihkutissihoitoa, jossa yhdestä rinnasta imetetään vähintään kuusi tuntia kerrallaan. Tulen luultavasti jatkamaan näin koko imetystaipaleen ajan. Jos nimittäin erehdyn vaihtamaan rintaa useammin, meijereissä rävähtää päälle hälytystila. Kahdessa tunnissa olisin valmis ruokkimaan vauvapataljoonan.

Ilman rintakumia imettäminen on ihanaa ja vaivatonta, mutta on toisaalta tehnyt imetyksestä hommaa, joka suoritetaan kaksin käsin. Toisella kädellä pidellään vauvaa ja toisen käden pitää olla asemissa nappaamaan ylimääräiset roiskaisut harsoon. Kun heruminen on laatua sadetuslaite, on imettämisestä esimerkiksi kaupungilla tullut jännää. Vaikka ruokin lastani missä vain kylillä kuljemme, en kuitenkaan haluaisi pruutata esimerkiksi kahvilan viereisen pöytäseurueen päälle maitoyllätystä. Harkitsenkin jonkinlaisen minikokoisen ja mukana kuljetettavan suihkuverhosysteemin lanseeraamista.

Runsaan maidontuotannon takia rintaraivareista ei olla kokonaan päästy eroon. Välillä vauva on maidon kanssa yhtä pulassa kuin itse olisin juodessani pillimehua, jonka purkkia joku puristaisi samalla kaikilla voimillaan. Välillä Minihe selkeästi myös tahtoisi vain nautiskella rinnalla olemisesta, vaikka varsinaisesti ei olisi nälkäinen. Lutkuttelu ei kuitenkaan täydelle teholle ladattujen rintojen kanssa onnistu, ja sehän saa vauvan hermostuksissaan karjumaan. Siksi tutista on tullut tärkeä meille molemmille. Sen avulla vauva voi tyydyttää imemistarvettaan ja samalla olla sylissäni ihokontaktissa.

Sylivajeesta huolimatta vauva on yleensä pika-aterioija, joka ei jää apajille nassuttelemaan jälkkäriä. Kun esikoisen kanssa imetin vuorokaudet läpeensä, tuntuu uskomattomalta, että vauva voi saada vatsansa täyteen alle viidessä minuutissa. Neuvolassa kuitenkin todettiin vauvan kasvavan hienosti, joten uskottava sen on. Välillä jopa kaipaan sitä, että voisin imettää vähän kauemmin – ja siinä samalla hyvällä syyllä vähän aikaa vain istua ja ihmetellä.

Yösapuskointiin on tullut takapakkia siinä mielessä, että lyhyen makuuimetysvaiheen jälkeen vauva vaatii maitonsa taas pystybaarista. Makuultaan imettäminen ei vain onnistu, niin ihanaa kuin ruokkiminen puolihorteessa mielestäni olisikin. Onneksi vauva syö pikana ja vain 2–3 kertaa yössä. Aikaisempi kokemukseni yöimettämisestä kun on se, että jos rinta ei ole vauvan suussa koko ajan, kukaan ei nuku.

Kuopus on kummastuttanut mua myös sillä, että hän syö vain silloin kun on oikeasti nälkäinen. Esikoinen kun oli aina valmiina herkuttelemaan. Nyt en voi ennen kotoa poistumista imettää varuilta ja siirtääkseni seuraavaa nälkää. Vauva hermostuu, jos yritän tunkea rintaa suuhun. Kun ei ole nälkä niin ei ole! Varatankkaus ei kuitenkaan kuopuksen kanssa ole mikään välttämättömyys, sillä hän syö päivisin melkein kellon tarkasti kolmen tunnin välein. Lisäksi hän varoittaa lähestyvästä nälästä ajoissa, jotta ehdin näin talvella hakeutua sisätiloihin imettämään.

Vaikka imetys yhteenvetona luonnistuu nyt hienosti, suunnitelmani ja toiveeni äidinmaidonluovuttamisesta jäivät alun ongelmien takia vain haaveeksi. Yleensä teen vaikka päätä seinään hakaten, mutta nyt ei vain kyennyt. Yritän lohduttautua sillä, että imetystukihenkilökoulutuksen saanut tissikuiskaajanikin kehotti miettimään, tahdonko pumppaamisella stimuoida jo muutenkin ylikierroksilla jyskyttäviä rintojani. Ja ei, en tahtonut. Ajatuskin päivittäisen pumppaamisen aiheuttamasta lisämaitotilauskäskystä sai kavahtamaan kivusta.

Vaikka tiedän harmittelevani loppuelämäni luovuttamisen luovuttamista, nyt haluan keskittyä nauttimaan onnistuneesta imetyksestä. Siitä ihmeellisyydestä, että voin omasta kehostani antaa vauvalle kaiken, mitä hän tarvitsee ensimmäisen puolen vuoden ajan ja kiinteiden ohella senkin jälkeen. Itse asiassa mulla on tunne, että tällä kertaa minä tahtoisin jatkaa imetystä kauemmin kuin vauva. Saas nähdä, miten käy.

Jaa