Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin se vain on. Jos vain mies olisi täällä Pohjanmaalla meidän kanssa, ympärillä olisi kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Ne kaikista rakkaimmat ihmiset, yllin kyllin ruokaa ja lämpöä sekä mahdollisuus ottaa tirsat (lähestulkoon) koska vain siltä tuntuu.
Tunnelmoidessa pääsi jopa käymään niin, että aktiivisena somekäyttäjänä pidin vahingossa jouluaatonmittaisen tauon sosiaalisesta mediasta. Blogiinkin tuli näemmä neljän päivän postausväli. Vaikka olen suhtautunut nuivasti somelakkoihin, täytyy myöntää, että teki hyvää. Jäi aika paljon enemmän aikaa, noh, oleelliselle. En kuitenkaan lupaa kokeilla toiste, jos ei siltä tunnu. Somemuija mikä somemuija.
Mä olen yrittänyt pohtia, mikä on se taika, jolla jouluisin olon saa niin rennoksi. Tekisi meinaan hyvää löytää se taika välillä myös arkea eläessä. Onko se saunominen, jonka aikana ei tarvitse miettiä, koska saunavuoro päättyy? Tai ulkona timantteina säihkyvät hanget, jotka ovat yhtä kauniit kuin aina lapsuuden talvina tuntui olevan? Vai takkatuli, jota voi unohtua tuijottamaan vieri vieressä perheenjäsenten kanssa? Vai kenties jääkaappi, jonka täyttymisestä ei ole tarvinnut itse huolehtia?
Varmasti näistä kaikilla on tekemistä asian kanssa. Nyt tuntuu, että voisin jäädä elelemään loisena tänne vanhempieni nurkkiin. Taika kuitenkin rikkoontui jo vähän tänään, kun vanhempani ja nuorin siskoni lähtivät töihin. Niin, ihmisethän sen taian tekevät. Nämä tyypit, jotka jouluksi kokoontuvat eripuolilta Suomea ja maailmaa tänne: isini, äitini, siskot, veli, mummi ja vähän matkan päässä mieheni sukulaiset. Vaikka en vallan loiseksi vanhempieni luo tahtoisikaan, aloin taas haaveilla yhteisöstä, jossa saisin pitää nämä kaikki ihmiset lähelläni. Sellaisesta vanhanajan pihapiiristä, jossa asuu väkeä useammassa sukupolvessa.
Paitsi silloin ei voitaisi asua kaupungissa. Tai jos perheyhteisö olisi kerrostalossa, ei olisi olemassa paikkaa maalla. Eikä lapsella olisi mummilaa tai mummulaa, jonne matkustaa. Ei, sekään ei olisi hyvä. Kompromissina välimatkasta lakeuksien ja oman kotimme välillä voisi ottaa 400 kilometriä pois. Vaihtoehtoisesti joku voisi myös keksiä kojeen, jolla pääsisi sekunnissa paikasta A paikkaan B.
Tai sitten pitäisi yksinkertaiseseti viettää lähimmäisten juhlaa useamman kerran vuodessa. Aikaa, jolloin suljettaisiin muu maailma ulkopuolelle pariksi päiväksi ja keskityttäisiin vain olemaan ja tekemään sitä, millä lopulta on merkitystä.
Mä kaipailen myös aika ajoin enemmän yhteisöllisyyttä elämään. Vaikka en osaisi kuvitella asuvani samassa pihapiirissä vanhempieni kanssa, osa minusta haluaisi sitä silti. Ei tällainen omana pienenä yksikkönä eläminen vaan ole ihan luonnollista sitten kuitenkaan. Kasvattaisi edes kylä, mutta ei, kun ihan itse pitää.. 🙂
Meillä 4v esikoinen sai muuten lahjaksi tuon eläinpyramidin. Aivan mahtava peli!
Joulussa tosiaan on joku taika, se välittyi kuvistasikin 🙂 Yhteinen aika läheisten kanssa, se se on, se taika <3 Itse ikävöin niitä koko suvun yhteen kerääviä jouluja, joita lapsuudessani vietettiin monta vuotta, siihen saakka, kunnes mummoni kuoli. On ihana kun on mahdollisuus saada olla läheistensä kanssa. Mukavaa loppuvuotta sinulle ja perheellesi :)
Aidon joulun kruunaa silmäpako 😀 Mietin anoppilaan aattona mennessä, että pitäisikö heittää toiset sukkikset käsilaukkuun. En heittänyt… (Aivan ihana on tuo teidän sisaruskuvanne.)
Näyttääpä tosiaan ihanan rennolta menolta. Mieleisiä lahjojakin näytti pukki tytölle tuoneen 🙂
Itsekin pidin mainion somelakon ihan vahingossa! Vaikka oma some-elämä rajoittuu lähinnä fb:iin ja jokuseen blogiin, teki se oikein hyvää. Läheisten läsnäollessa koko luuri unohtui ja koko somemaailma tuntui niin toisarvoiselta.
Teillä on kaunis perhe!
Ymmärrän tuon kaipuun, olen jo useamman vuoden ajan viettänyt joulun ulkomailla ja ikävöinyt, mutta ehkä ensi vuonna tai viimeistään sitä seuraavana on jälleen aika viettää tämä aika Suomessa. Toisaalta omia pieniä perinteitä on ehtinyt muodostua ja onhan tässä sellaista rauhaa, jota ei kaikkien sukulaisten keskellä saa…mutta jotain silti aina vähän puuttuu…
Teillä on ollut ihanan oloinen joulu ja kaunista! Nautinnollista loppu vuottakin!
Poliisin duuni on siitä paskamaista kun työvuorot voi olla mitä vaan.meillä onneksi ei tänä jouluna mies joutunu töihin..t.toinen poliisin vaimo
Sama! Vaikka en lopulta pystyisi samassa pihapiirissä asumaan sukulaisten kanssa, olisin kuitenkin enemmän yhteisöllinen ihminen kuin mitä nykyelämässä on mahdollista. Ja samalla kun olen kateellinen kaveriperheille, joilla asuaa sukua samassa kaupungissa, olen niin onnellinen tästä pakopaikasta maalla. Onneksi sentään vanhin siskoni asuu Helsingissä, en osaisi ajatella elämää ilman häntä samassa kaupungissa.
Jouluissa on tosiaan taikaa! Ja kuten monille muillekin, mulle sen tuo perhe <3 Mukavaa loppuvuotta sinnekin!
Kunnon juhlissa pitää aina olla yhdet risaiset sukkahousut 😀
Totoro oli tosiaan juuri niin ihana kuin ajattelinkin sen olevan. Ja Eläinpyramidipeli tuo kivaa vaihtelua puhkipelattuihin lautapeleihin.
Mulle kävi just samalla tavalla, luuri vain unohtui, kun yleensä sitä on hipelöimässä ainakin kerran pariin tuntiin (no oikeasti vielä paljon useammin).
Mä matkustin jouluksi vanhempieni luo silloinkin, kun olin opiskeluvaihdossa muilla mailla. Siksi viime vuonna ajatus joulusta Helsingissä tuntui aluksi mälsältä ja epäaidolta. Eihän joulua tule kuin Pohjanmaalla! Olinkin tosi yllättynyt, kun vain meidän pienen perheen kesken joulusta tuli niin kiva. Että todellakin myös sukulaisvapaat joulut voivat olla kivoja 🙂 Itse olin fiiliksissä etenkin siitä, ettei tarvinnut olla menossa minnekään. Tapaninpäivänä käveltiin rautatieaseman ohi, eikä ollut vähäänkään kateellinen olo katsellessa niitä hikisiä ja väsyneitä matkalaisia, joita junista purkautui ulos kantamuksineen ja lapsineen.
Joo, on tosiaan monia aloja, joilla työvuorot eivät katso kalenteria, pyhiä tai kelloa.