Kävi nimittäin niin, että Minihen syntymän aikoihin bongasin näiden lapasten ohjeen Ram Sam Saa -blogista. Ajattelin, että siinähän on kutimointityö mua varten. Lapasille oli tarve, kettunaama näissä pikkukätösten lämmittimissä oli hauska ja lisäksi lapaset olisivat nopeat sekä helpot tehdä. Vauvan kanssa kun itselläni ei oikein riitä aika ja ajatukset monimutkaisiin kässähaasteisiin, mutta välillä on kuitenkin ihanaa ja palkitsevaa saada jotain omilla käsillä tekemäänsä valmiiksi. Siispä langat sukkapuikoille ja tekemään.
Lapaset valmistuivat muutamassa illassa, puolentunnin pätkissä siellä täällä. Helppoa kuin mikä, kun ei noin pienelle tarvitse edes peukulle tehdä paikkaa. Ketun korva-osat, silmät ja nenä tehdään kirjomalla valmiiden lapasten päälle silmukoita jäljitellen. Mä en ollut koskaan aikaisemmin kirjonut, mutta ajattelin, ettei se nyt niin vaikeaa voi olla.
Eipä. Pengon netistä useamman kuvallisen ohjeen silmukoita jäljittelevästä kirjonnasta. Kokeilin, kääntelin ja vääntelin. Lanka alkoi muuttua hiestä harmaaksi ja nauhtuneeksi, ihan kuten ala-asteen käsityöntunneilla. Purin ja koitin uudestaan. Hain uuden ohjeen, katsoin kirjontavideoita Youtubesta ja yritin ymmärtää niin että aivoihin koski. Purin taas ja toiseen lapaseen tuli keskelle reikä. Otti niin päähän, että en edes yrittänyt saada karkuun livahtaneita silmukoita takaisin ja reikää umpeen. Neuloin uuden lapasen rikki menneen tilalle.
Ja kun helppo osuus oli tehty kolmanteen kertaan, jätin lapaset lojumaan kässäpussin pohjalle moneksi kuukaudeksi. Mutta kevätauringon alkaessa kutitella nenänpäätä, oli keskeneräiset lapaset pakko kaivaa esiin. Kesällä lapasilla ei tekisi mitään, joten aivot natisten, hermot sähisten ja langanpätkät lennellen tein lapaset loppuun. En vieläkään käsitä miten a.) joku näin yksinkertainen voi olla näin hiton hankalaa ja b.) miten ikinä sain tehtyä edes etäisesti silmukoita muistuttavaa kirjontaa. En nimittäin enää osaisi.
Kettulapasista tulikin ketutuslapaset. Maailman söpöimmät ne ovat silti, tai ehkä juuri siksi.
Ihanat! 🙂
No on kyllä hienot!
Mua kyllä henkilökohtaisesti v*tuttaa huonot ohjeet. Olen just törmännyt kavennusohjeeseen, jonka kaikki muutkin tulkitsivat siten, että piti kaventaa kaksi silmukkaa, mutta ilmeisesti se onkin nyt niin, että vain yksi. Eipä tänkään kanssa ole mennyt kuin tuntikaupalla aikaa hukkaan ja motivaatio on kadonnut varmaan seuraavaksi kahdeksi vuodeksi (se työ nyt makasi jo muista syistä kaksi vuotta lähes valmiina). Jos ohjeet olisivat parempia, selkeämpiä ja yksityiskohtaisempia niin ihmisillä olisi takuuvarmasti huomattavasti vähemmän näitä ”ikuisuusneulomuksia” nurkissaan.
Mielettömän ihanat lapaset, kiitos kun jaoit sen 🙂 Kova työ palkittiin, joskus helppokin voi olla äärettömän hankala. nimimerkillä kokemusta on. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua 🙂
Onpa suloset!! Ehkä mäki voisin kryptata auki silmuikoiden salat? Ens talveksi vois vielä ehtiä.. 😀
Aivan ihanat niistä tuli!!! Kova työ palkittiin. Ja pakko kommentoida, että ompa tutun näköinen tuo makuupussi minihen alla!! meidän poika myös köllii kyseisen makuupussin päällä aina välillä. On nimittäin minun vanha äitiyspakkauksen makuupussi. Ihanaa että teilläkin se on vielä tallella 🙂
Moi!
Lapaset on ihanat, mutta mikä söpöys tuo teidän poika!! Oma 1,3v tuntuu niin isolta, kun näitä kuvia katselee!
Ja tuosta kutomisesta…huh huh. Mä en osaa mitään kädentaitoihin liittyvää yhtään tippaa. Jouluksi ompelin valmiista nauhasta kannakkeet valmiiseen verhoon ja kyllä ärräpäät lenteli. Jumaleisshön, että voinkin olla kädetön. Kaikenlainen askartelu on myös kamalaa!
Haluaisin kyllä olla käsistäni taitava äiti, mutta ei, pakko luovuttaa. Maalaan ja piirrän kyllä mielelläni ja suunnittelen vaatteita ystäville, mutta toteutuspuoleen minusta ei ole.
Ihanaa viikonloppua! Tuli vallan ikävä omaa tihulaista, kun teidän pikkuisen kuvia katseli (nimim. minä töissä ja iskä hoitovapaalla)!
T: Kirsi
Sulla on aivan ihana blogi! Odotamme esikoistamme ja eksyin blogiisi sattumalta, luin jo tuonne viime marraskuulle asti! Ja postaus neljästä asukkaassa kaksiossa tuli itselle tarpeeseen – meillä on 54 neliöinen kaksio, ja tuntuu, kuin joka toinen sukulainen olisi sitä mieltä, ettei me tähän enää mahduta kun vauva syntyy – ei vain oikein haluta muuttaa tästä, koska sijainti niin loistava. Kyllähän me nyt tähän kolmestaan mahdutaan, jos te teidän kaksioon nelistään! Kiitos 🙂
No niin on! (Ja vaikka en toiste näiden tekemiseen ryhtyisikään)
Mun täytyy heti sanoa, että Ram Sam Saa -blogissa ei edes ollut varsinaista ohjetta siihen, miten kirjonta tehdään. Joten huonoa ohjetta ei voi moittia, vaan sitä, että aivot on niin puuroa, että en vain kyennyt oppimaan mitään uutta tähän väliin 😀
Huonot ohjeet sen sijaan, huh huh, joo! Mulla on tällä hetkellä keskeneräisenä neuletakki, jonka piti olla Minimelle, mutta eihän se nyt enää mahdu. Oon tehnyt takakappaleen ja toisen etukappaleen, mutta toisen etukappaleen kohdalla tuli tenkkapoo. Siinä ohjeessa sanotaan vaan, että neulo se toisen kappaleen peilikuvaksi ja lisää napinlävet parin sentin välein. No voi ristus, puolet oon ehkä saanut tahkottua valmiiksi, kunnes ei enää jaksanut. Miksi voi MIKSi sitä ohjetta ei ole voinut kirjoittaa auki! Katotaan, josko saan sen tehdyksi Minihelle, muuten taitaa jäädä ikuisiksi ajoiksi kesken se neuletakki.
No sen verran aivot savusi, että piti tämä urotyö laittaa ihan blogiinkin 😀
Ei sen kirjonnan kai pitäisi olla mitenkään hankalaa olla, mutta en tajua, miten en tajua 😀
Tuo makuupussi on ihan lempparini äitiyspakkausmakuupusseista. Se on siskoni vanha, ja ollut kovassa käytössä molemmilla lapsillani 🙂
Mä taas olen ihan onneton maalaamisessa ja piirtämisessä. Tykkään kyllä lapsen kanssa maalata just vaikka vesiväreillä, mutta niistä teoksista ei kyllä kukaan osaa sanoa, kumpi on 31-vuotiaan ja kumpi 3-vuotiaan tekemä.
Voi kiitos, ihana kuulla! Niin kiva, että lukemista on löytynyt. Ja ihan varmasti mahdutte 54 neliöön. Se on ihan kiinni asenteesta ja siitä, mitä elossa arvostaa. Varmasti joskus tulevaisuudessa ostetaan isompi koti, mutta nyt juuri on just hyvä näin.
Silmukoiden jäljittely on aivan silkkaa horroria! Kirjoin pienen kuvion vauvan sukkiin ja samassa ajassa kun sain ne kaksi kuviota kirjottua (ja purettua, ja kirjottua, jne.) olisin neulonut kuusi sukkaa lisää. En tajua mikä siinä on niin vaikeaa…
I-H-A-N-A-T noi lapaset!! Itsellä ei riittäis taito eikä kärsivällisyys niiden tekemiseen, mutta onneksi on monta mummia ja mummoa neulomassa päähänpistoja. Tosi ihanan oloinen blogi sulla, joten sait uuden lukijan.
-Susanna http://colouroutsidelines.blogspot.fi/
Hah hah, siis iloitsin alkuun helpoista ohjeista (ei peukaloa) mutta siis JÖSSES en ymmärrä tuota kirjontaa!