Blogin sähköpostilootaan kolahtaa välillä kutsuja sellaisiin tapahtumiin, että mietin, ovatko lähettäjät vilkaisseet yhtään, mitä aihepiirejä blogini käsittelee. Hiljan sain kutsun katsomaan mäkihyppyä ja hiihtokisoja Lahteen. Ehdotus oli jo niin absurdi, että se houkutti delete-napin paukuttamisen sijaan lukemaan koko viestin loppuun.
Ja hei, eihän se ollutkaan yhtään pöllömpi ajatus! Sen lisäksi, että Salpausselän kisat kuulostivat retkikohteena hullunkurisen hauskalta, siellä oli paljon ohjelmaa myös lapsille. Niinpä puin tuulihousut jalkaan ja pakkasin itseni sekä lapset Lahden-junaan. Perillä odotti harmaan tihkuinen sää ja talviurheiluareena, joka on itselleni tuttu entuudestaan vain lapsuusajan telkkarista.
Salpausselän kisat Lahdessa
1980-luvulla minä olin alle kouluikäinen ja suuri Matti Nykänen -fani. Hontelo ja ujon oloinen poika telkkarissa hyppäsi mäestä hurjan pitkälle, ja minä hurrasin vastaanottimen ääressä. Kun sain joululahjaksi puiset sukset, menin niiden kanssa leikkimään kotitalon läheiseen ojaan Matti Nykästä. Puusukset katkesivat säpäleiksi parin laskun jälkeen. En tiedä, ennustiko se Matin tulevaisuutta jollain tavoin, mutta minä keskityin sittemmin leikkimään mäkihyppyä vain sohvan selkänojalta ponnistaen.
Olikin melkein satumaista nähdä Lahden suurmäki ihan oikeasti kohoavan edessään. Että ihan oikeastiko se on tuossa spottivalojen loisteessa ja huippu usvaan peittyen, vau! Esikoinen ei ihan nähnyt asian mahtavuutta, vaan keskittyi ottamaan talven viimeisistä lumista kaiken irti möyrimällä loskaisessa maassa. Luultavasti hän ei oikein edes tajunnut, että ne olivat ihan oikeita ihmisiä, jotka sieltä huipulta alas laskivat.
Hiihtoa likka sen sijaan jaksoi katsoa. Siitä tosin saan kiittää naista, jonka viereen Minime sai istua siksi aikaa, kun minä heijasin vauvaa uneen katsomon ylätasanteella. Naisella piisasi hiihtotietoutta selvästi mua enemmän, joten esikoinen istui tarkkaavaisesti hänen hiihtojuttujaan kuunnellen ja taputti asiaankuuluvalla hartaudella aina kun suomalainen hiihtäjä lähti matkaan. Mä en tajunnut mistään mitään, mutta jotenkin tuollainen kansallinen tsemppihenki saa mut aina liikuttumaan kyyneliin.
(Samana viikonloppuna pillitin myös messukeskuksen Helsinki Horse Fair -tapahtumassa sitä, miten hevoset osasivat niin hienosti hyppiä esteitä, joten olen tässä liikuttumisessa näemmä jumittunut tasolle ikuisesti raskaana.)
Salpausselän kisat lasten kanssa
Salpausselän kisat ovat Lahden seudulla selkeästi tapahtuman mainosten mukaisesti paikallisten talvikarnevaali. Ihmiset olivat lähteneet perheinä tai muuten vain porukalla alueelle hengaamaan. Meilläkin suurin osa ajasta meni muualla kuin kisoja seuraten. Minime laski mäkeä todennäköisesti viimeistä kertaa tälle kaudelle ja mellasti suu naurussa lapsiparkin ohjatuissa leikkipisteissä. Lauantai-iltasella alueella ja sen jälkeen kylillä oli kuulemma ollut kova afterski-meininki.
Eri hauska päivä siis, ilman hiihdon jälkeisiäkin! Pitäisi useammin lähteä mukaan tapahtumiin ja ottaa osaa retkiin, joissa ei alun perin tunnu olevan päätä eikä häntää oman kiinnostuksen kannalta. Kai jonkinlaista opettavaista oman mukavuusalueen ulkopuolella seikkailua sekin.
Ekaa nyt kertaa kommentoin blogiasi, vaikka pitkään olen jo lukenut! Nyt vaan oli sellainen postaus, että pakko oli jotain laittaa.
Nimittäin! Mä olin myös 9 kk vanhan vauvani kanssa Salppurin kisoissa. Meillä on ollut tyttöporukalla jo vuosien ajan perinne, että Salppurin kisoihin mennään. Jo viime vuonna raskausaikana kisoissa päätettiin, että vauva ei estä perinnettä, vaan tulee osaksi sitä ja lähtee mukaan. Toki lapsen myötä minttukaakaon sijaan termarissa on vain kaakaota eikä repussa salakuljeteta alueelle muuta, kuin nokkamukissa vettä. Mutta huisin kiva reissu oli näinkin. Ja hauska nähdä, että minulle tuo aiemmin aikuisten tapahtuma olikin hyvin lapsimyönteinen ja oikeastaan perhetapahtuma. Mahtava oli se Suurhallin lasten leikkialue. Meidän taapero oli aivan tohkeissaan, kun sai kontata siellä pitkän matkaa vapaasti.
Näin paljasjalkaisena, tosin nyt entisenä lahtelaisena, mieltäni lämmittää, että saavuitte ennakkoluulottomasti kotikonnuilleni urheilutapahtumaan. Jee!
Kiitos muuten blogista – sitä on kiva lukea ja paljon samanlaisia juttuja kuin sinulla on omassakin tavassani olla mutsi lapselleni! Paljon olen vertaistukea saanut <3
Mahtavaa, että intouduit kommentoimaan! Kiitos kiitoksista, ne taas lämmittävät mun mieltäni! Ja niin hauska kuulla paljasjalkaiselta (ex-)lahtelaiselta, minkälainen perinne Salpausselän kisat (tai Salppurin, kuten nyt opin hehe) siellä päin asuville ja sieltä päin kotoisin oleville on. Jotenkin niin näen sen likkaporukan minttukaakaotermareineen siellä! Ja sen, miten setti elää elämäntilanteiden myötä.
Mulla jäikin postauksessa kertomatta, että tämä oli ihan ensimmäinen kerta mulle Lahdessa. Jotenkin ei vain ole tullut lähdettyä katsomaan, mistä tuo kaupunki on tehty. Ei vaikka ollaan asuttu Helsingissä jo vuosia, eikä matka junalla tosiaan vie edes tuntia. Pitää katsoa, josko kesällä tekisi uuden retken. Siellä näytti olevan ainakin yksi kiva kirpparikin heti aseman kupeessa. Ja Torvi! Sinne pitäisi päästä joskus käymään, ilman lapsia tosin 🙂
Oi Matti Nykänen! Toinen joka ajoi neljävuotiasta itseäni suksimaan kotitalomme ympäri kahdeksankymmentäluvun Korsossa oli Mikko Alatalo. Suksisauvan päässä oli lastenohjelman mukaan taikanappi, jota painamalla pystyi kurvailemaan laskettelurinteessä. Tasaisella takapihallamme taikavoima oli hieman tehoton.
Ahahhaa, taikanappi suksisauvan päässä! Tämä oli mulle uusi juttu! Mäkin suksin kotitaloa ympäri, mutta tällä taialla siihen olisi tullut ihan eri meininki 😀
Lahdessa on käsittääkseni myös Suomen paras leikkipuisto. On pitänyt mennä sinne retkelle jo pitkään, mutta ehkä viimein ensi kesänä saan lasten kanssa aikaiseksi 🙂
Salppurin kisat ovat legendaarisia. Yksi hieno ja perinteinen tapahtuma, joka sopii myös lapsiperheille, on Mikkelin St. Michel -ravit heinäkuussa. Heposet on upeita, vaikka itse raveista ei mitään ymmärtäisikään ja tunnelma mahtava. Raviradalla on picnic-alue tai itse asiassa kaksikin, lapsille mm. pomppulinna ja poniratsastusta. Paras paikka seurata raveja rauhassa on takakaarre. Tervetuloa, vapaalippuja minulla ei ole tarjota, mutta jos Etelä-Savo on korkkaamaton lomakohde, niin Mikkelin seudulla on paljon mahdollisuuksia lapsille. Meni nyt vähän mainostamiseksi, mutta tämä tuli ihan sydämestä, että ei ollut maksettu mainos… 🙂
Ravit kuulostaa just kans niin absurdilta tapahtumalta itselleni, että varmasti olisi kivaa 🙂
Ah, hyvä tietää! Siellähän voisi käydä ihmettelemässä menoa sitten samalla 🙂