Kaupallinen yhteistyö: Visit Riihimäki

Viime viikonloppuna rasvasimme koko perheemme polkupyörien ketjut, pakkasimme venytetyn viikonlopun reissutavarat sekä teltan pyörälaukkuihin ja lähdimme lähiseikkailemaan Riihimäelle.

Riihimäki on itselleni tuttu kaupunki, sillä sinne hurauttaa Helsingistä junalla alta tunnissa. Tähän mennessä olen pyörinyt Riihimäki-reissuillani kaupungissa ja palannut illaksi kotiin, mutta nyt laajensimme seikkailuja luontomaisemiin kaupungin ulkopuolelle ja olimme reissussa yötä. Ensimmäisen yön vietimme vuokramökissä lammen rannalla ja toisen leirintäalueen palveluiden ääressä telttaillen. Sunnuntaina lorvailimme kaupungissa kulttuurin sekä kirppareiden parissa.

Riihimäellä ja sen lähikunnissa voi tosiaan samalla reissulla mökkeillä, telttailla ja kaupunkilomailla – ja kulkea matkat junilla ja pyörällä. Pyörämatkat ovat lyhyitä, joten ne taittuvat lapsiltakin ja painavillakin pyörällä, kun vain pyöräilykokemusta on maantieajoon tarvittava määrä. Ja jos siltä tuntuu, osan junamatkoista tai – lähtöpisteestä riippuen – koko reissun voi taittaa fillarilla.

Monilla alkavat lomat olla nautiskeltuna, mutta tämän meidän kokemamme kesäseikkailun voi tehdä kolmen päivän viikonlopun tai tiivistettynä viikonlopun aikana:

Pyörät junan kyytiin ja Riihimäen kautta Hausjärvelle

Taivaalla norkoili muutama äkäisen sävyinen pilvi, kun lykkäsimme pyörät Helsingin päärautatieasemalla junan kyytiin. Koko viikonlopuksi oli ennustettu sadetta epämääräisinä rykäyksinä sinne ja tänne, mutta taivaan norkoilijoita hätistelevä auringonpaiste lupaili kuivana pysyviä teitä ja pyöräilijöitä. Tänä kesänä yksi asia on ollut varma, ja se on ollut sääennusteiden hähmäisyys.

Vajaata tuntia myöhemmin saavuimme Riihimäelle, jossa nostimme pyörät vastapäiseltä laiturilta lähtevän G-junan kyytiin. Sillä kolistelimme menemään parin aseman verran Lahden suuntaan ja jäimme pois Oitin rautatieasemalla, Hausjärvellä. Vaikka kuinka luulen kolunneeni läpi valtaosan niistä Suomen kolkista, joissa juna pysähtyy, aina vain löytyy uusia kyliä, kuntia ja kaupunkeja koettavaksi.

Kävimme Oitin S-Marketista ostamassa mökkieväät, sillä luvassa oli mökkeilyä. Siitä poljimme vajaan kolmen kilometrin matkan Hausjärven Niklandiaan, pieneen ja rauhalliseen mökkeilykylään lampien rannalla. Vaikka me se jo tiedettiin, ilahdutti tämä silti: näin iisisti, nopeasti ja ilman autoa voi päästä maaseudulle mökkeilemään.

Niklandian vuokramökki mäntyjen katveesta ja lammenrannalta

Me majoituimme Niklandian Honkamökkiin, jonka yläkerrassa petipaikat neljälle ja alakerrassa on tupa keittiöineen sekä erillinen kylpyhuone vessoineen ja sähkösaunoineen. Aurinko siivilöityi korkeuksissa hiljalleen tuutivien puiden lomasta, ja tuoksui auringon paahtamalta mäntymetsältä ja mustikanvarvuilta, kesältä.

Vaikka tykkään puuhastelusta, vuokramökkeilyssä on ihanaa se, että jokaisen hetken täytteeksi ei ole tarjolla jotain mökkipuhdetta. Voi vain olla, nauttia omistamattomuuden autuudesta. Lapset hyppivät ensin laiturilta veteen ja sen jälkeen trampoliinilla tuntitolkulla, ja minä istuin mökin terassilla kirjan kanssa, tuijotellen enemmän lammelle kuin kirjansivuille. Puoliso käyskenteli lammen ympärillä olevissa metsissä ja toi tuomisina kulhollisen mustikoita aamupuuroon.

Iltapäivällä päätin tyynnyttää kehoni pyöräilyvajareita ja piipahtaa itsekseni Lahtisen Vahavalimolla. Hunajavahatuotteet jäivät tällä kertaa saamatta, sillä valimolla oltiin kesälomalla, mutta sen sijaan sain kivan pyöräilylenkin. Etenkin pätkä Puujaantiellä oli fillarointinannaa: kapea ja hiljainen pikitie kumpuili ja mutkitteli sellaisissa idyllisissä suomalaisissa peltomaisemissa, joista olisi voinut teetättää postikortin retkipyöräilyn ihanuudesta.

Fillarilenkin jälkeen mökillä odotti terassille katettu hernekeittolounas. Jälkiruokajätskeillä ja kahveilla kävimme Niklandian kesäkahvilassa.

Suppailua lammessa ja lammenvettä paljussa

Niklandiassa on myös monen sortin kesätekemistä tarjolla. Lasten lempparin, trampoliinin, lisäksi mökkeilijät voivat lainata kesäisiä pelejä, kuten mölkkyä ja krokettia. Myös soutuvene on alueella mökkeilevien vapaassa käytössä. Lisäksi voi vuokrata sähköfatbikeja ja sup-lautoja.

Me kävimme lammella suppaamassa, ja kun tähän mennessä on painellut laudalla menemään meressä tai järvessä, oli tyventä lammenpintaa pitkin lipuminen leppoisa kokemus. Lapset hyppivät laudoiltaan veteen uudestaan ja uudestaan, ja me puolison kanssa tutkimme lammen rantoja. Minä tutkailin yllätyksekseni myös jalkapohjieni lihaksia, jotka itselläni äityivät ihmettelemään yhtäkkistä ja outoa duunia, jonka suppaus niille tuotti.

Vesileikeistä hivenen kohmeisina me pääsimme lillumaan mökkimme edustalla olevaan paljuun. Niklandian Jarkko oli täyttänyt sen lammen vedellä, ja minä olin sytyttänyt siihen tulet ennen suppausta. Parilla pesällisellä se oli juuri sopivan lämpöistä; kermaista ja kehoa lellivää, mutta ei luita irrottavan kuumaa. Tuntui mukavalta köllötellä humuksen ruskeassa mutta neutraalin tuoksuisessa vedessä, tietäen, ettei tähän ylellisyyteen ollut tarvinnut avata vesihanaa.

Saunomista ja keskusteluja kesäillassa

Illaksi sytytimme tulet vielä vuokrattavan tynnyrisaunan kiukaanpesään. Mökin sauna kun olisi lämmittänyt myös yläkerran makuutilat. Ja olihan se nyt ihanaa kömpiä grillauksen, frisbeegolfin peluun ja metsäkävelyn jälkeen puukiukaan löylyihin, söpöön pikkuiseen tynnyrisaunaan. Juoksimme vilvoittelemaan lampeen löylyjen välissä, ja kesäyöhön tummuvan rantaheinikon yllä hyönteiset tanssivat.

Lopulta me jäimme vielä esikoisen kanssa vilvoittelemaan ja juttelemaan saunan edustelle niin pitkäksi aikaa, että mökin suunnalta huudeltiin nukkumaan. Kuljimme mökille käsikädessä rantaa pitkin ja sanoin sen ääneenkin; minun kohdustani tullut ja nyt unohdumme juttelemaan hiukset kuiviksi kuin tyttöjen saunailloissa. Elämä on ihmeellistä, kertakaikkisesti.

Itkettävän ihana intialainen ravintola

Mökkiunien ja mustikkaisen aamupalan jälkeen siivosimme mökin ja pakkasimme tavaramme sekä itsemme jälleen pyörän kyytiin. Minä ja lapset fillaroimme Oitin juna-asemalle, ja puoliso sai vuorostaan vähän fillarikilsoja pohkeisiin, kun hän fillaroi edeltämme 17 kilometriä suoraan Riihimäelle.

Teimme lounastärskyt Little India -ravintolaan. Jo pöytäämme kannettujen kasvisruoka-annosten tuoksu oli niin huumaava, että se lupasi myös makuaistille nautintoa. Autenttiset intialaiset maut todella saivat kielet kippuralle onnesta, sillä niistä pysyi erottaa raaka-aineiden aidot maut ja tuoreet mausteet sekä yritit.

Etenkin dal makhani, eli keitettyjä linssejä sipuli-, mauste ja tomaattikastikkeessa yllätti. Tämä on isosti sanottu, mutta se saattoi olla paras koskaan syömäni linssikastike. Aion yrittää kopioida sen kotona, vaikka en osaa sanoa muuta kuin että ainakin siinä oli paaaaljon tuoretta korianteria.

Vatsat ruokaonnesta ymmyrkäisinä lähdimme pyöräilemään kohti fillareissumme seuraavaa kohdetta, Lempivaara Holidayta. Vajaan viiden kilometrin pyöräilymatkalla pysähdyimme K-Market Ruokasaareen hakemaan jälkkärijätskit sekä seuraavan päivän aamupala-ainekset.

Matkailukeskuksessa telttailu on helppo tapa kokeilla telttaretkeilyä perheen kanssa

Jos ei ole koskaan telttaillut perheensä kanssa, mutta tahtoisi sitä koittaa, matkailukeskuksessa telttailu on helppo tapa aloittaa telttailu. Helpommaksi taitaa mennä vain teltan pystytys omakotitalon pihaan.

Lempivaara Holidayssa voi valita useammasta pienestä teltta-alueesta, mihin oman lukaalinsa pystyttää. Telttapaikan hintaan (kahdelta henkilöltä 20 euroa / vuorokausi, lisähenkilöt + 5 euroa, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi) kuuluu lisäksi erätelttailuun verrattuna huikentelevaiset fasiliteetit: vesivessat, suihkut, keittokatokset ja tiskaustilat. Lisäksi Lempivaarassa hintaan kuuluvat leikkipaikka trampoliineineen, minigolf ja polkuautorata.

Me laitoimme majoituksemme alueen isoimman lammen rantatörmälle ja parkkeerasimme pyörät viereen. Telttailijoita oli alueella vain muutamia, joten saimme melkein oman pikkuhiekkarantamme, jolle laiton pötkölleen aurinkovoidepurtelon, vesipullon ja kirjan kanssa.

Nostalgista camping-tunnelmaa

Lapset ottivat alueen haltuunsa omatoimisesti kuin vanhat campingkonkarit, vaikka molemmat ovat tätä ennen yöpyneet leirintäalueella vain kerran vuosia sitten, kun majoituimme pienessä mökissä Ahvenanmaan-pyöräilyreissulla.

Meille puolison kanssa matkailukeskukset ovat tutumpia, sillä olemme yöpyneet niissä roadtripeillämme ennen muksuja. Pusikoissa yöpymisten välissä oli aina ihana piipahtaa campingalueen lämpimien suihkujen ja jopa pyykinpesumahdollisuuksien ääreen. Vuosia tässä välissä on ehtinyt kulua niin paljon, että kai siksi Lempivaarankin ylle laskeutui nostalgista tunnelmaa. Oli iltaa kohden luontaisesti vaimenevat mökkibileet, paljasjaloin juoksevia lapsia, retkituoleja mukitelinein ja keittokatoksen luota vienosti leijaileva savun sekä makkaran tuoksu.

Eniten alueella oli karavaanareita, matkailuautoja ja -vaunuja, ja kuljeksin kiinnostuneena vilkuillen heidän asumuksiaan. Itse olen yöpynyt kymmeniä jos en satoja kertoja pakettiautossa, viettäessäni lapsuus- ja nuoruuskesiä markkinoita kiertäen, mutta sen lähemmin en aitoa matkailuauto tai -vaunutunnelmaa ole koskaan kokenut. Haluaisin kyllä, vaikka luulen, että se ei ole minua varten.

Ja juuri siksi sitä mielenkiintoisempi oli katsella, minkälaisia liikkuvia kesäkeitaita karavaanarit ovat vaunujensa sekä autojensa ympärille rakentaneet. Oli lauta-aitoja, ruukkupuutarhoja, tervetulleeksi toivottavia ovimattoja, puutarhatonttukokoelmia ja itse vaunua suurempia telttalisäosia.

Kesäravintolaillallisen jälkeen löylyihin saunalautalle

Matkailukeskuksessa kun olimme, ulkoistimme ruuanlaiton sekä tiskauksen ja lompsimme illalliselle lammen toiselle puolelle, Lempivaara Holidayn ravintolaan.

Söimme halloumihampurilaiset ranskalaisineen, minkä jälkeen ei sitten enää kenenkään tehnyt mieli ajatellakaan lauantain telttailtaherkuiksi ostettuja sipsejä. Huuh, olipa rasvaisen ihanaa ja jysähdyttävän täyttävää!

Pienen ruokalevon jälkeen oli iltapesujen aika. Saunoimme lammen rannassa parkissa olevassa lauttasaunassa, jossa oli yllätykseksemme ihan ehta puukiuas ja tietenkin mahdollisuus pulahtaa uimaan lampeen. Lapset uivat lammen keskellä olevalle saarelle, kun me aikuiset tyytyväisinä vain lilluimme viilentävässä vedessä.

Saunasta raukeina minä ja lapset kömmimme telttaan; lapset lauantain leffailtaa puhelimen pikkuruudulta viettämään ja minä kirjani kanssa. Puoliso päätti lähteä katsomaan, josko mustikkaa löytyisi. Vastaan oli tullut karaokeen matkalla olevia karavaanareita, jotka olivat tikahtua nauruunsa, kun olivat kuulleet, mihin toiseen suuntaan kulkeva puoliso oli matkalla.

Matkailukeskus hiljeni hämmästyttävän säntillisesti yörauhaan kello 23, ja vähän jälkeen sen meidän teltassamme tuhisi unta koko nelikko.

Telttayön jälkeen pari askelta aamu-uinnille

Heräsimme teltastamme seuraavana aamuna vasta lähempänä yhdeksää, kun auringolta varjoa antanut puu luopui toimestaan ja telttamme kuumentui niin että ennen kuin otin edes korvatulppia pois korvista, revin vaatteet pois päältä.

Aamu-uinnille ei onneksi ollut kuin muutama askel, ja annoin ihon leppyä ja mielen herätä lammen viileässä rantavedessä pötkötellen.

Aamupala laitettiin ja katettiin keittokatoksessa, jossa oli käytössä hormillisen tulistelupaikan lisäksi jopa sähköliesi sekä -uuni. Puolison illalla keräämät mustikat hupenivat viimeistä myöten puuron mukana vatsoihin, ja tofua sai paistaa toisenkin paketillisen leipien päälle. Lammen sorsat tulivat varmistamaan pöydänalustan muruttomuuden minun jo tiskatessa astioita.

Sitten vain leiri hissuksiin kasaan ja fillarin kyytiin. En kai koskaan lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta, miten kaikki tosiaan sulloutuu pyörälaukkujen uumeniin ja tarakoille.

Makumatkalle hellän tulisesti potkaiseva thaimaalainen ravintola

Fillaroimme vajaan viisi kilometriä takaisin kaupunkiin. Ennusteiden mukaan oli sadepäivä, mutta taivas oli sinistä purkkaa ja valkoista hattaraa. Niinpä saimme viettää myös reissumme kaupunkilomaosuuden auringossa ja reppujen sadesuojat reppujen sisällä jemmassa.

Ensimmäisenä suuntasimme lounaalle ja parkkeerasimme pyörämme Naa’s Thai Cuisine -ravintolan eteen. Kävi ihan uskomaton ruokatuuri: toinen itselleni uusi Riihimäen keskustassa sijaitseva ravintola, jonka valitsin ja joka osoittautui sen arvoiseksi, että ihan ruuan takia kannattaa tehdä reissu Riksuun.

Naa’s Thai Cuisine tarjoilee nimensä mukaisesti thaimaalaista ruokaa, ja autenttisen makumatkan takaa keittiössä taikojaan tekevä Naa. Otimme alkuun muun muassa tulisen papaijasalaatin, joka potkaisi koko pään kerralla Thaimaahan ja laittoi kielellä soimaan koko makupaletin.

Ruokalista oli vegelle huikentelevainen, sillä jokaisen Naa’s Thai Cuisinen pääruokalistan kastikkeen sai vegeproteiinilla. Lapsillekin koko lista oli vapaasti valittavissa puoleen hintaan ja annoskoissa, jotka saivat navat naukumaan tyytyväisenä. Riisi oli täydellistä tuoksua myöden ja curryt niin hyvää, etten ihmettele, että ravintolaan joutuu kuulemma usein jonottaa pöytää, jos ei ole hoksannut tehdä varausta.

Riihimäen kirpputorien perässä kannattaa tehdä kaupunkiretki

Olen tavannut käydä Riihimäellä sen kirpputorien, antiikkimyymälöiden ja antikvariaattien perässä. Yleensä teen parhaat löydöt hyväntekeväisyyskirpputoreilta, oli kyseessä mikä kaupunki tahansa, mutta Riihimäellä on poikkeuksellisen hyvä itsepalvelukirpputori, Femmatori. Sunnuntaina lempparikirpputoreistani oli auki vain se, joten saimme luuhastella rauhassa ja tarkasti läpi sen myyntiloosit.

Arvatkaa, mitkä näistä ovat kenenkin löydöt (puolisoa ei lasketa, sillä hän huomasi tässä välissä unohtaneensa pyöränlukkonsa ja lähti fillaroimaan sitä Lempivaarasta): 1. Vintagekori taittuvilla kahvoilla, riisinjuurista tehty harja ja meriheinästä tehty kori. 2. Hello Kitty -korvaläpät ja jättimäinen sateenkaarenväreissä hehkuva pehmolelu. 3. Fidget spinner ja nappikset.

Ainakin itseämme nauratti, miten selkeästi kirppisostokset pystyi määrittää kullekin kuuluvaksi.

Muita Riihimäen kirppiksiä, joissa suosittelen piipahtamaan ovat Osto- ja myyntiliike Västäräkki ja etenkin Riihimäen Kierrätyskeskus, josta olen ostanut monia Kivinokan kesämajamme astioita ja muita kodintavaroita. Lisäksi Riihimäeltä löytyvät ainakin nämä kirpputorit, joissa en ole itse vielä ehtinyt käväistä: Asadon Aarteet, Riihimäen Iso kirpputori sekä Osto- ja myyntiliike Oivallus.

Nannaa vaatekuoseista hullaantuvalle Riihimäen taidemuseossa

Päätimme kaupunkipäivämme Riihimäen taidemuseoon, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Jo oli aikakin käydä vilauttamassa siellä Museokorttia ja nauttia mukavan reissun jälkiruuaksi vielä kulttuuria.

Riihimäen taidemuseossa on tällä hetkellä meneillään Papu meets Art -näyttely, joka esittelee Han­na-Riik­ka Heik­ki­län taidetta sekä Papulle suunnittelemia kuoseja. Näyttelyyn on ripoteltu mukaan myös teemaa täydentäviä teoksia Riihimäen taidemuseon kokoelmista. Oli hauska sattuma, että kuopus oli pakannut museopäiväksi pyörälaukkuun juuri Papun t-paidan, ajalta kun Papu vielä teki lapsillekin vaatteita.

Papu meets Art -näyttely pohtii kiinnostavasti – ja kirjaimellisesti, vaatteista kun kyse on – taiteen ja muodin saumakohtia.  Tämä pohditutti etenkin museoseurueemme nuorimmaisia kovasti, he kun eivät olleet ajatelleet kuoseja taiteena. On mielenkiintoista, mistä tällainen ajattelu tulee, ja olenko minä itse ehkä ollut tietämättäni luomassa tätä arvoasteikkoa.

Todennäköisesti, sillä en itsekään voinut olla miettimättä, milloin taide muuttuu muodiksi tai muoti taiteeksi. Entä jos muodin eteen laittaa sanan pika? Miten paljon kyse on siitä, että muodissa taide monistuu? Menettääkö taide muodissa arvoaan vuosien kuluessa, kunnes ehkä vintagena tekee uuden nousun?

Näyttely onkin mielenkiintoinen avaus Riihimäen taidemuseolta, sillä ainakaan itse en muista nähneeni näyttelyitä kuin Marimekosta, ikonisista vanhoista muotitaloista tai menneiden aikojen haute couture -luomuksista.

Näyttely oli myös muistomatka lapsiperhe-elämämme vuosiin, sillä oli jännä huomata, miten moni näyttelyn kuosi kiinnittyi johonkin aikaan kuluneen 12 vuoden ajalta. Noissa raitapöksyissä hän oppi konttaamaan! Tuo baskeri päässä hän meni lukuvuoden ensimmäisenä päivänä kouluun! Tuo mekko päällä hän tanssi sinä kesänä, kun perhevapaat loivat illuusion ikuisesta suvesta!

Kattauksia rakastavan ja ruoka-ainesosien kauneudesta hullaantuvan unelmataidenäyttely

Toinen Riihimäen taidemuseossa tällä hetkellä esillä oleva näyttely oli kuin minua varten kuratoitu. Eat & Eye -näyttelyssä on erillä Riihimäen taidemuseon kokoelmista ruokaa, kattauksia ja ateriointia taltioineita teoksia. Niin herkkuja, tämän näyttelyn voisin käydä makustelemassa useampaan kertaan!

Esillä on maalauksia muun muassa Tyko Salliselta (yllä olevan kuvan Pullo ja perunat -maalaus), Helene Schjerfbeckiltä, Ellen Thesleffiltä (alla oleva Nature morte -maalaus), Arvo Makkoselta (kuvan Savuke tuhkakupissa -maalaus) ja Venny Soldan-Brofeltilta. Oli jännä huomata, miten kaltaiseni taidenoviisikin tunnisti tummasävyisvoittoisten teosten joukosta Ellen Thesleffin heleän pastelliset siveltimenvedot. Mietin, miten poikkeavia ne ovat olleet omassa ajassaan, kun ne nytkin tuntuvat pehmeydessään jopa uhmakkaan itsetietoiselta poikkeamalta joukosta.

Mieleni alkoi tehdä ruoka-aiheista teosta myös omalle seinälleni. Nykytaiteilijoita ihailen etenkin Laura Annalan värikylläisiä teoksia, joissa ruualla ja kattauksillakin on paikkansa. Mutta – pitäkää moukkana tai ette – voisin hyvin ostaa myös jonkun toritaiteilijankin kirpputorille joutaneen teoksen, jos maalaus tuntuisi omalta. Ehkä seuraavalla Riihimäen kirpputorikierroksella sellainen löytyy.

Nyt oli kuitenkin aika fillaroida lyhyt matka juna-asemalle ja nousta taas polkupyörineen junan kyytiin. Olin viikonlopun seikkailuista niin kylläisen tyytyväinen, että torkahdin melkein heti, junan nytkähdettyä kohti Helsinkiä, sen tasaiseen heijaukseen.

Jaa