
Meillä oli kesällä testiajossa kaasuauto, joka kulkee teollisuuden, kaupan ja kotitalouksien biojätteestä valmistetulla biokaasulla. Sen lisäksi, että huristelimme kaasulla voidakseni kertoa käyttökokemuksia teille, otimme autosta hyödyn irti kuten vain autoton perhe voi. Suunnittelimme kesä-Suomeen reissun, joka olisi normioloissa hankala toteuttaa. Eli paljon erilaisia matkatavaroita ja kohteita, joihin noin vain ei junilla, busseilla ja pyörällä huristella.
Ja niin eräänä heinäkuisena tiistaina kaasu-Skodan takakonttiin sullotaan Päijänteellä vietettävää telttayötä varten yksi rinkka, Sappeen mökkipyrähdystä ajatellen yksi laukku ja vielä kolmas pieni pussukka Puuhamaan-päiväretkeä varten. Lapset kiipeävät istumaan takapenkille, ja mies ottaa ensimmäisen ajovuoron. Minä keskityn etsimään autoradiosta kanavan, josta tulee mahdollisimman nostalgisia biisejä mukana laulettavaksi. Ei roadtrippiä ilman Eppu Normaalia, Leevi and the Leavingsia ja Pepe Willbergiä! Minä pompin penkissäni täysillä hoilaten, mikä on lapsista niin hauskaa, että he melkein unohtavat marista paikallaan istumisen tylsyydestä.
Lahdessa pysähdymme syömään. Heinäkuun lämpö väreilee betonikaupungin kaduilla, ja tilaamme ravintolan listalta kolme pizzaa. Pizzerian nurkassa on muovisista viinirypäleistä tehty asetelma sekä televisio, jossa pyörii turhanpäiväinen tositelevisiosarja. Salaattipöydässä on makaronisalaattia ja porkkanaraastetta. Ihan kuin automatkoilla silloin omassa lapsuudessani!
Lapset nukahtavat vatsat pizzaa pullollaan heti päästyämme ulos kaupungista. He heräävät vasta, kun parkkeeraamme auton Padasjoen satamaan. Päijänteen yllä vyöryy mustia sadepilviä ja samalla aurinko paistaa niin että silmiä täytyy siristellä nähdäkseen eteensä. Vaihdan tennarini vedenpitäviin vaelluskenkiin ja mies varmistaa samalla, ovathan lasten kumisaappaat ja kurahaalarit mukana rinkassa. Auto ja osa matkatavaroista jää parkkipaikalle seuraavaan iltaan asti, ja näyttää siltä, että tulemme saamaan niskaamme sadetta.
Tunnin laivamatkan jälkeen kipuamme ainoina matkustajina pois Kelventeellä, Kyyränlahden satamassa. Satama on oikeastaan vain vuosien saatossa kauniisti harmaantunut laituri. Astelemme laiturilta suoraan metsään ja esikoinen poimii mättäiltä mustikoita suoraan suuhunsa. Taivallamme pitkulaisen saaren läpi ja pysähdymme välillä pitämään taukoa luonnon itsensä tekemälle pienelle hiekkarannalle. Lapset riisuvat riemusta kiljuen vaatteensa ja säntäävät veteen. Pitkät kaislat, auringossa kimaltava järvi ja horisontissa jylisevät ukkospilvet luovat lasten leikeille maiseman, joka on kuin maalauksessa.
Sade ryöpsähtää päälle juuri kun pääsemme perille Isohietaan. Juoksemme suojaan latoon, jossa säilytetään polttopuita. Pihkaa valuvien polttopuiden keskellä on juuri sopiva kolonen nelihenkisen perheemme pitää sadetta. Istumme jättimäisten pöllien päällä ja kuuntelemme peltikattoon hakkaavaa sadetta. Metsä ympärillä alkaa tuoksua mehevältä, kuten aina sateen jälkeen. Kun pisaroiden rummutus alkaa vaieta, mies ryhtyy pilkkomaan puita ja minä sytytän nuotion palamaan. Hiilloksen ollessa valmis, nostelemme ritilälle kypsentymään halloumia, meheviä herkkusieniä ja soijanakkeja. Uudet perunat kiehuvat suoraan hiillokselle asettamassani nokipadassa.
Päijänteen laineet kohisevat rantaan verkkaisasti, mutta kuohuen. Äänimaisema on kuin merellä, vaikka olemme saaressa keskellä järveä. Minä pesen lasten kanssa likaiset astiat sillä aikaa kun mies pystyttää teltan rantahietikkoon. Iltasadun jälkeen lapset nukahtavat makuupusseihinsa nopeasti. Vain raitaiset pipot pilkistävät vielä liian isojen makuupussien suuaukosta. Minä kuuntelen laineiden kuohuntaa kunnes uni painaa silmät kiinni.
Seuraavana päivänä pakkaamme tavaramme ja siirrymme lähemmäs satamaa, josta yhteysalus kulkee myöhemmin päivällä matkallaan kohti Padasjokea. Kuopus istuu kantorepussa selässäni ja kuljemme läpi vehreän kuusimetsän, jonka syvän vihreät sammaleet ja oksiston läpi siivilöityvät auringonsateet luovat samanlaisen tunnelman kuin menninkäisten kotiseuduilla varmasti on. Löydämme rannan, joka on Suomen oloihin tuotu paratiisilaguuni. Uitamme kävelyn jäljiltä väsyneitä jalkojamme vedessä ja lämmitämme nuotilla hernekeitot.
Iltapäivällä olemme tunnin laivamatkan jälkeen taas takaisin Padasjoen satamassa. Kopistelemme metsäkengistämme pois mustikanlehtiä ja vaihdamme jalkoihimme takaisin autossa odottaneet tennarit. Takaluukussa matkatavaramme näyttävät lisääntyneen, vaikka oikeasti niistä on saariretken aikana syöty kassillinen. Olo on nihkeä ja hikinen, ja olen iloinen, että seuraava kohteemme on saunallinen vuokramökki 50 kilometrin ajomatkan päässä Sappeella.
Mökin seinällä on Ihmeperhe-elokuvan mainosjuliste ja reunoistaan kulunut paperiarkki, joka muistuttaa, että sisällä ei saa kulkea monot jalassa. Laskettelukeskuksen kyljessä olevassa vuokramökkikeskittymässä on näin kesäaikaan hiljaista, mikä sopii meille. Ripustan hikiset sukkani roikkumaan terassin kaiteelle uintireissuin jäljiltä märän pyyhkeen viereen. Könyämme koko perhe saunalauteille, minä ja mies ylimmälle ja pillimehujaan ryystävä lapset alemmalle. Kiuas napsuu, ja juuri nyt tässä on kaikki, mitä ihminen onneen tarvitsee.
Seuraavana aamuna peruutan biokaasuauton soratielle. Kesän viimeiset horsmat yrittävät tunkea vaaleanpunaisia kukkiaan ylös tienvierustalta, mutta niistä näkee jo luovuttamisen. Vaaleanpunainen on hailakkaa ja kasvien varret lyhyitä. Ollaan selvästi heinäkuussa, matkalla kohti loppukesän kukkia ja syksyä. Kun pääsemme maantielle, ympäröivillä pelloilla kukkivat rypsi ja rapsi keltaisenaan. Harmittelen miehelle, että kaasuautoja ei saa vielä vuokrattua. Toivottavasti vuokrafirmoissa siihen herätään pian, sillä olisi mahtavaa seuraavilla vuokra-autoreissuilla päästellä menemään banaaninkuorilla. Vaikka matkaa on takana jo parisataa kilometriä, auton kaasutankki on yhä puolillaan. Kaasupelillä voisi siis hyvin tehdä myös esimerkiksi syksyiset vuokramökkireissumme.
Jossain vaiheessa takapenkki hiljenee uneen, mutta herää taas täpinöimään, kun saavumme roadtrippimme viimeiseen määränpäähän, Tervakoskella sijaitsevaan Puuhamaahan. Eikä mikään ihme, minäkin hihkun täpinästä nähdessäni portin vieressä päivystävän Puuhanallen ja korkeuksiin nousevat värikkäät vesiliukumäet. Ihan kuin omassa lapsuudessani! Nappaamme portin pielestä punaisen kärryn, johon lapset kiipeävät ilosta kikertäen istumaan.
Päivän päätteeksi istumme vesipuiston lastenaltaan reunalla sinisissä aurinkotuoleissa, jotka tuovat mieleeni lapsuuteni lomamatkat Kanarialle. Jopa minä olen uskaltautunut uimaan, vaikka altaiden vesi on juuri niin lämmintä kuin minkälaiseksi vallitseva sää sen lämmittää. Lapset ovat tietenkin räpiköineet vedessä niin kauan, että lopulta hampaat kalisivat yhteen. Nyt kuopus makoilee sylissäni silmät puoliummessa maitoa juoden ja esikoinen istuu viereisellä Kanaria-aurinkotuolilla mieheen nojaillen. Heinäkuun aurinko alkaa suurenemaan – jännää, miten se loppukesästä ennen laskeutumistaan tuntuu suurenevan kolminkertaiseksi – ja me miehen kanssa tajuamme, että lapset tulevat nukahtamaan autoon yöunilleen. No, iltapesut on tehty ja iltapalaksi kiskottu jäätelöä, joten kerrankos sitä kesässä iltatoimet näin hoitelee.
Kotimatkalla takapenkillä on ihanan hiljaista ja sammutamme radionkin. Juuri ennen Helsinkiä ja matkamittarin näyttäessä vajaata 400 kilometriä, autosta loppuu kaasu. On auto kaasun hupenemisesta jo aikaisemminkin varoitellut, mutta kaasuasemalle säntäämisen sijaan tahdoimme nähdä, miten vaihto kaasusta bensaan menee. Kaasuautoissa kun on myös bensatankki, jos vaikka sattuu reissuillaan kulkemaan mailla, jossa ei kaasuasemia ainakaan vielä ole. Odotan kaasun loputtua hypähdystä tai edes auton sarjakuvamaista yskäisyä, mutta jos auto ei olisi itse kertonut vaihtaneensa bensaan, mitään ei olisi huomannut. Bensatankillisella pääsisi vielä useamman sata kilometriä, mutta miksipä suotta sillä painella menemään, kun järkevämpi, halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehtokin on olemassa.
Kaarramme kaasukiesimme tankkausasemalle, ja minä hypähtelen onnessani ja kevein helmoin ympäri asemaa tankin täyttyessä uusiutuvalla energialla. Harvemmin autoillessa niin kevein mielin voi olla, mutta kaasuauton ratissa tuntee kulkevansa tulevaisuuden autolla. Tosin tulevaisuutta ei tarvitse odotella, kun ympäristömerkityllä ja täysin suomalaisella Gasumin biokaasulla pääsee kaasuttelemaan pitkin katuja ja maanteitä jo nyt.
Ps. Huomasittehan reissuvideon tuossa ensimmäisen kuvarykelmän joukossa!
Voi miten kiva video teidän reissusta! Telttailu houkuttelis ihan hirveesti mutta kun noi vapaat miehen kanssa ei satu yhtään yksiin nyt kesällä. Koko perheenä ois kuitenkin kaikkein kivointa mennä 🙂
Ihana kuulla, että tykkäsit videosta – niiden tekeminen on jännää 🙂 Toivottavasti tekin pääsette vielä tänä vuonna telttaretkelle, tai sitten viimeistään ensi vuonna. Meillä on ollut nyt kaksi mahtavaa retkeilykesää, kun itselläni työhommat kulkevat pitkälti mukana minne menenkin ja viime kesänä mies oli vanhempainvapaalla ja nyt hoitovapaalla.
Video on ihana <3 Ihania tunnelmia.
Haluaisin kuulla rehellisen mielipiteen Puuhamaasta. Asutaan tässä ihan sen kupeessa (entinen kauppareissuni lähikauppaan kulki Puuhamaan ohi ennen kuin ostettiin miehen kanssa asunto Janakkaslan toisen keskustan kupeesta). Silti olen käynyt siellä vain kerran. Muutamat tutut ja puolitutut ovat siellä kuitenkin vierailleet ja palaute on ollut pääosin melko negatiivista. Paikat vähän rempallaan, sähköautoradalla vain pari toimivaa autoa, trampoliinikuoppia auki, roskikset käryää eikä työntekijät tee asialle mitään vaikka huomaavat, ruoka kallista ja huonoa ja yleisesti kulahtaneen oloinen paikka. Videolla ja kuvissa paikka näyttää kuitenkin siistiltä ja tosi kivalta. Se olisi lähin huvipuistopaikka meillä, mutta negatiivisen palautteen vuoksi en ole vielä tänä kesänä tuonm parivuotiaan kanssa sinne viitsinyt vaivautua. Nyt tämän päivityksen jälkeen olen vähän hämmentynyt, mutta onko kuviin valittu parhaimmat paikat vai kenties minulle kerrotutu ”kauhutarinat liioittelua? Vai ehkä vähän molempia?
Niin kiva, että tykkäsit videosta!
Ja Puuhamaa, se oli tosi iso positiivinen yllätys! Siis kotikutoinenhan se on ja paikat tosiaan kaipaisivat remonttia, mutta just siksi se oli niin symppis. Päivän mielekkyys riippuu varmaan paljon myös siitä, minkälaisesta menosta tykkää. Me ei mitenkään valikoitu kuviin parhaita juttuja, vaan niitä, joisssa käytiin. Sähköautoradalla ei käyty 🙂 Mä tykkään tuosta Puuhamaan ideasta, että laitteet toimivat pääasiallisesti kauravoimalla. Molemmille lapsille löytyi myös paljon tekemistä ja sellaista, joita pystyivät tehdä yhdessä. Ja pystyivät täpinöidä välillä niin omatoimisesti, että me voitiin miehen kanssa vain olla ja nauttia auringosta. Ruoka on varmasti ihan yhtä onnetonta ja kallista kuin vastaavissa paikoissa noin yleensä, mutta kahvi menetteli ja jäätelö oli hyvää 🙂 Muuten meillä oli omat eväät (varmaan siitä sun entisestä lähikaupasta käytiin hakemassa), mikä oli kiva juttu fiiliksen kannalta. Grillattiin ja syötiin lammen rannalla.
Hauska kuulla! Hyvää mieltä reissussa olikin mukana melkein vielä enemmän kuin tavallisesti, vaikka saatiin sadettakin niskaamme. Ihana erityinen Suomen kesä <3
Voi miten ihana video! Hitsiläinen, mulla oli opiskeluaikoina tapana tehdä videoita omaksi ja kavereiden iloksi mutta sittemmin tietokoneeni muisti on koko ajan niin täynnä että se ei oikein jaksa pyörittää videoeditointiohjelmaa ja videot ovat jääneet. Nyt kyllä iski tosi paha videontekokuume!
Olipa kiva video, ja varmasti tosi kiva reissu teillä ollut 🙂
Isohieta on hellepäivänä vieri vieressä veneitä. Sinne retkeillään paljon yksityishenkilön päiväksi tai tän yli. Se on meidän perheen suosikkiranta, johon teemme omalla veneellämme retkiä. Kelventeen kansallispuistoon kuuluu useampikin saari ja aivan mielettömiä paikkoja.
-T-
Siis yksityisveneillä päiväksi tai yön yli.
No voin kertoa, että oma koneenikin käy melkoisen ei editoimisystävällisella nopeudella 😀 Ei vain ole mukamas ollut aikaa inventoida tallennella tiedostoja muualle. Mutta olipa silti kiva tehdä video pitkästä aikaa!
Kiitos, hauskaa, että tykkäsit! Reissu oli toisiaan mainio 🙂
Joo, siellä oli tällä kertaa meidän kanssa samaan aikaan jengiä, jotka olivat tulleet meloen. Ja yksi tuli vesitasolla! Hullunkurista ja etenkin lapsista ihan hurjan hauskaa, että teltan viereen veteen laskeutui lentokone 😀
Miten auto toimi noin muuten? Kiihtyykö kaasulla samalla tavalla kuin normaali bensa/diesel auto? Meillä on toissä pari kaasuautoa ja niissä kuski kiihtyy huomattavasti autoa nopeammin. Eli jääkö kaasuautolla muiden jalkoihin esim. moottoritielle kiihdyteltäessä?
Saija
Käyttökokemuksia kaasuautosta kirjoitin enemmän tässä postauksessa. Mähän tosiaan istun auton ratissa nykyään harvakseltaan, mutta aikaisemmin ajelin harva se päivä työn puolesta. Ja ennen isompiin kaupunkeihin (ja niiden toimivien julkisten kulkuvälineiden pariin) muuttamista meillä oli myös oma auto. Mä en huomannut mitään erityistä eroa kiihtyvyydessä kaasuautolla päästellessä. Ajelin myös motarilla, eikä tullut fiilistä, että jäisi muiden jalkoihin. Muistan kyllä vanhan Audimme, jonka kanssa se fiilis tuli rampilla, vaikka talla oli pohjassa 😀 Mies kuitenkin sanoi, että ainut ero ajettavuudessa oli juurikin se, että hänestä auto kiihtyi hitaammin.
Eli summa summarum, kiihtyvyydessä eron enemmän autoa ajavat huomaavat, mutta ero on kuitenkin niin pieni, että ei todellakaan kaasuauto jää dieseliä ja bensaa syövien menopelien jalkoihin 🙂
Ihana video! Kovasti tekee mieli samanlaiseen reissuun. Ensi kesänä kyllä mennään kun nuorempikin tajuaa enempi viihdykkeistä 🙂
Ihana, että tykkäsit! Oli kyllä ihana reissu, ja video varmasti tuntuu itsestäkin sitä ihanemmalta, mitä kylmemmäksi ilmat tästä muuttuvat 🙂 Toivottavasti pääsette Suomi-reissulle perheen kanssa ensi kesänä!
Nice post, Critical things are explained in details. I appreciate it. Thanks
Very informative post for me as I am always looking for new content that can help me and my knowledge grow better. Keep it up.