Canggun aiheuttaman alkushokin jälkeen päätimme vääntää tuntosarvemme oikeaan asentoon. Päätimme, että vika ei ole Canggussa, vaan meidän väärälle taajuudelle jääneissä reissaajamielissämme. Canggusta ei tarvitse löytää mitään suurta ahaa-elämystä tai elämän suuntaa muuttavaa kokemusta. Se on paratiisi surffaajalle tai vaihtoehtoisesti keidas hipsterituristille. Käänsimme siis päälle yksinkertaisesti lomatunnelman.

Ensin väänsimme ruokailutottumuksemme uusiksi. Kävimme syömässä paikoissa, jonka listoilta ei löytynyt nasi gorengia tai muuta balilaista ruokaa. Naksauttelin kieltä onnessani havajilaisten kulhoruokien ääressä ja nautin soijalatteni päälle taidolla piirretyistä maitoruusuista. Kiskoin kädet rasvaa valuen gourmet-burgereita ja ynisin silmät kiinni glutteenittoman juustokakkuni jokaisesta lusikallisesta.

Kiepautimme myös päivärytmimme uusiksi, enkä istunut koneella kuin muutamia hassuja tunteja päivässä. Siihen ei hirveästi tarvinnut houkutella, sillä hotellihuoneemme oli kolkko, eikä kiviseinän tuijottelu ollut kovin inspiroivaa. Yövyimme koko reissumme ajan edullisessa Ecosfera-hotellissa, josta saimme perinteisen parin yön pressisetin ilmaiseksi. Loput yöt, ruuat ja palvelut maksoimme. Täältä* voit tsekata Trivagon tämän hetkisen halvimman hinnan hotellissa yöpymiseen.

Vaikka huoneemme hotellissa oli kolkko, muuten majapaikkamme oli edullisen hintansa veroinen. Uima-altaassa vesi oli kermaisen lämmintä, vastapäätä oli pieni marketti ja kävelyetäisyydeltä löytyi useampi ravintola ja kahvila. Hotelli oli hieman sivussa, joten ei tarvinnut nukkua armottomimman biletyksen keskellä, vaikkakaan täysin musiikin jyskytystä karkuun ei päässyt tuollakaan.

Hotellistamme oli myös muutaman sadan metrin matka Echo Beachille, joka meidän mielestämme oli alueen rannoista monipuolisin. Löytyi kalliota istuskeluun, valkoista hiekkaa linnojen rakenteluun, hyvät mestat spotata aalloissa tanssivia surffaajia ja auringossa haalistuneita lepotuoleja vuokrattavaksi. Kylmää kaljaa tai vaihtoehtoisesti kookosvettä sai jokaisesta pikkurantamajasta aina fiinimpään kalaravintolaan.

Iltarituaalimme muodostuikin nopeasti paikoilleen: kävimme katsomassa mereen laskevan auringon järjestämän värikkään shown ja söimme samalla hiilillä paistetun maissin. Me vanhemmat ryystimme oluen ja lapset kokiksen. Muutenkin päivät noudattivat samanlaista kaavaa. Elämä muodostui ruokailujen ympärille, ja suurimmat kysymykset koskivat sitä, mitä ja missä söisimme seuraavaksi.

Canggussa välimatkat ovat yllättävän isot. Paikka, joka näyttäisi kartalla olevan ihan kävelymatkan päässä, saattoikin olla useamman kilometrin taivalluksen takana. Päätimmekin vuokrata neljäksi päiväksi skootterit, ja hotellin ystävällinen henkilökunta auttoi meitä löytämään myös lapsille sopivat kypärät vuokrattavaksi. Päryyttelimme pitkin kapoisia teitä ja tutkimme lähiseutuja ilman sen kummempia suunnitelmia, lomatuntosarvet tuulessa heiluen.

Yhtenä päivänä huristelimme Canggu Clubille ja otimme lomapäivän kaikilla herkuilla. Ensin pulikoimme klubin vesipuistossa, joka oli paljon pienempi kuin Kutan Waterbom (ja silti tolkuttoman kallis). Sen jälkeen kävimme tunnin verran pomppimassa klubin Bounce-trampoliinipuistossa, mikä oli ihan hulvattoman hauskaa. Hypin kaikki kroppani lihakset helliksi ja nauroimme ilovarastot niin täyteen, että kikatusta pursui ylitse. Loppuillaksi menimme vielä klubin keilahalliin pelaamaan muutaman kierroksen.

Jatkoin Canggussa joogaa, jonka hännän päästä olin tosissani saanut kiinni Padangbaissa. Hotellimme yhteydessä olevalla salilla meni joka aamu puolentoista tunnin jooga, joka kustansi 100 rupiaa kerta (noin 7 euroa). Opettajana oli venäläinen nainen, joka ei juurikaan puhunut englantia, mutta koska oppilaita oli tunneilla enimmillään kolme, pysyin hyvin mukana ilman yhteistä kieltäkin.

Samanlaista joogaihmettä en tällä kertaa päässyt kokemaan kuin aikaisemmin Balilla, mutta opettaja venytteli kroppani sellaiseen kuntoon, että viikossa ehdin huomata eron. Hänen erityistaitonsa oli kongomeditaatio, johon tunti aina päättyi. Ja se oli erikoinen ja uusi kokemus!

Opettaja paukutti ja helisytti puutelineessä roikkuvaa jättimäistä rumpua, kun minä ja muut oppilaat makasimme selällämme jalat melkein kiinni rummussa. Rummun matala kolina ja kuulon yläpuolelle helkkyvä kilinä oli kaikkialla ympärilläni, ja tuntui kuin olisi leijaillut avaruudessa ja universumin toisella puolen. Tuollaisiin tiloihin en todellakaan ole aikaisemmin päässyt meditaatiossa, tai noin muutenkaan. Rentouttava, mutta samalla vähän pelottavakin kokemus.

Viikko elämää muina turisteina riitti mainiosti. Lopuksi aloimme jo lipsua, ja söimme sitten kuitenkin mieluummin hipsteriravintoloiden sijaan hivenen kämäisessä katukuppilassa tai rantakioskissa. Kahvin sijaan teki mieluummin mieli teetä, ja tuhosimme hotellin jääkaappiin ostamamme roseen, vaikka ei erityisemmin edes tehnyt mieli.