Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Viuh vain, noin hujahti huhtikuukin ohi, ja on aika laittaa pakettiin kuukauden luetut ja kuunnellut äänikirjat.

Vaikka hässäkkäisen kuukauden aikana en ehtinyt uppoutua tarinoihin niin usein kuin olisin toivonut, kirjakuu oli hyvä. Nelikkoon kuuluu herättelevä kirja alkuperäiskansojen kasvatusopeista, seitsemänsadan sivun verran maailmankirjallisuuden meininkiä kotimaasta, posket ihastuksesta punaisiksi helähdyttänyt ja pääasiallisesti äänikirjaksi kirjoitettu dialogiromaani sekä lyhyt kirjallinen välipala, jossa on mausteena sopivan kirpeää havainnointia elämästä.

Jos olet kaltaiseni kirjojen nautiskelija, joka tykkää sekä lukea että kuunnella kirjoja, vinkiksi yhteistyökumppanini Storytelin Reader-kampanja! Toukokuun ajan normaalisti 99 euroa maksavan Readerin saa hintaan 79 euroa, ja päälle saa vielä 1 kk lahjakortin Storyteliin.

Reader on lukulaite, jonka lukemiseen suunnitellun näytön kanssa e-kirjojen kanssa saa hyvin samantapaisen lukukokemuksen kuin paperikirjojen kanssa – mitä nyt samassa 200 gramman painoisessa läpyskässä on yli puolimiljoonaa kirjaa, kun laitteeseen yhdistää Storytel-tilinsä!

Readeria voi käyttää kokonaan ilman valoa, mikä on itselleni tärkeä juttu. Laitteen sisäinen valo saattaa kuitenkin olla tarpeen vaikkapa retkillä, junassa tai vaikka vauvaa öisin imettäessä, ja silloin valon voi säätää joko kylmäksi tai lämpimäksi. Mitä hardcore-käyttäjältä kuulin, Readerin akku kestää viikkoja ja kuuntelukäytössäkin viikon verran. Kukapa tahtoisi tai edes muistaisi pakata vaikka lomareissuille kaikki piuhoja ja latureita, joten tämän pidän itsekin – pääasiassa puhelimella kuuntelevana – mielessä.

Nykyään Readereissa on myös ominaisuus, jota itse olemme kaivanneet: langaton bluetooth-yhteys. Nyt samalla masiinalla voi myös kuunnella äänikirjoja ilman piuhallisia kuulokkeita.

Yhden kirjaedun lykkään vielä tarjolle, kunnes mennään huhtikuussa lukemieni ja kuuntelemieni kirjojen pariin. Jos ette ole vielä kokeilleet Storytelia, tämän linkin kautta pääsette kuuntelemaan äänikirjoja ja lukemaan e-kirjoja ilmaiseksi 30 päivän ajan.

Noin! Ja sitten tarkemmat ajatukseni viime kuussa nautiskelemistani kirjoista, kas näin:

Michaeleen Doucleff: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja

• Siltala 2022
• Suomentajat: Auri Paajanen ja Susanna Tuomi- Giddings
• Äänikirjan lukija: Leena Noura

Okei, kaikki on pilalla. Mitä pidemmälle etenen Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja -kirjassa, sitä paremmin tunnistan olevani juuri se länsimainen äiti, joka tuntuu toimivan parhaansa mukaan – mutta juuri päinvastoin kuin alkuperäiskansat – ja että siitä johtuvat kaikki kasvatusmurheeni.

Tuskinpa ihan niin, mutta jotain alkukantaista tämä kirja onnistui herättämään.

Kirjan kirjoittanut Michaeleen Doucleff on San Franciscossa asuva kemian tohtori ja palkittu tiedetoimittaja. Hän on ihan yhtä H. Moilasena taaperonsa kanssa kuin minä omassa vanhemmuudessani vähän väliä. Vaikka parhaan tietämykseni mukaan koitan tämän vanhemmuushomman hoitaa – ja jestas, miten paljon kasvatusoppaita on tullut luettua ­– silti lopputulema saa välillä epätoivoiseksi.

Sen takia Doucleff päätti pakata kapsäkkinsä, muistiinpanovälineensä sekä taaperonsa ja lähteä selvittämään, miten homma hoidetaan modernin länsimaisen vanhemmuuden vaikutuspiirien ulkopuolella. Hän vietti lapsensa kanssa pitkiä aikoja Meksikossa maya-perheessä, matkasi elelemään lapsiperhe-elämää inuiittien luo ja sai tehdä pesänsä Tansaniaan nadzabe-heimon luo.

Ja miten mielenkiintoiselle ja herättelevälle matkalle lukija pääsee Doucleffin mukana! Kaikkea en niele, kuten sitä, että lapsen kehumisesta olisi haittaa (mutta jäin kyllä miettimään, pitääkö sitä tosiaan niin vuolaasti kiitellä, miten hienosti kenkä meni jalkaan ja sitten vielä se toinenkin). Mutta pitkästä aikaa ensinnäkin kiinnosti lukea / kuunnella joku kasvatusopus ja toisekseen joku onnistui tuulettamaan luutuneita tapojani olla äiti ja kasvattaja.

Vaikka alkuun kaikki tuntui olevan pilalla, kirja onneksi antaa toivoa; koska vain voi alkaa napsimaan omaan vanhemmuuteensa mukaan alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Kirja sopii hyvin siis myös koululaisten vanhemmille inspiraatioksi ja herättelijäksi.

Erityisen syvälle iski maya-kulttuurin kasvatusperuste, jossa lasta ei palkita kotitöistä (edes tarroilla saati rahalla), vaan palkinto on yhdessä perheen kanssa puuhailun mielekkyys, sisäisen auttamishalun tyydyttyminen ja tunne siitä, että on tärkeä osanen perhettä. Ja toden totta, ihan tutkimustenkin mukaan se tosiaan toimii.

Kirjoitin maya-vanhempien kasvatusopeista enemmän täällä.

Pirkko Saisio: Passio

• Siltala 2021
• Äänikirjan lukija. Pirkko Saisio

Herramunjee, miten upea kirja! Iho veti kananlihalle ihan vain pohtiessani ja muistellessani lukukokemusta.

Pirkko Saision Passio-romaani kuljettaa lukijaansa mukanaan 1500-luvulta tähän päivään, halki Euroopan, ihmiskohtalosta toiseen. Matkaa yhdistää massiivisen pröystäilevä kultakoru, jossa on upotettuna timantteja ja jalokiviä. Alkujaan koru kuuluu firenzeläiselle ruhtinattarelle, mutta aikojen saatossa koru matkaa ihmiseltä toiselle, muuttuu ja muokkaantuu.

Kirjan teemoja ovat halu selviytyä, ahneus, uskonto ja hengellisyys, perhesuhteet, rakkaus, pelko, identiteetti, intohimo. Oikeastaan siis elämisen merkitys, kun sitä nyt pysähtyy miettimään.

Jouduin lukemaan Passion kiireisen huhtikuun aikana palasina siellä ja täällä, vaikka tämä 700-sviuinen kirja on juuri niitä ihania samettisen pehmeitä lukukokemuksia, joihin voisi helposti upota unohtaen kellon, kiireen ja tarpeen nukkua.

Saisio on luonut taidokasta ja herkullista proosaa, sellaista, joka samaan aikaan elävöittää sielua viisaudellaan, mutta ei kikkaile turhia, vaan on helppolukuinen.

Saisio oli tällä kirjallaan ehdolla vuonna 2021 Finlandia-palkinnon saajaksi, ja vaikka en ole tunnustuksen tuolloin napanneen Jukka Viikilän kirjaa lukenut, julistan silti, että on vääryys, ettei Saisio sitä tällä teoksellaan voittanut. Tässä on maailmankirjallisuuden meininki, Nobel-kirjallisuuden henki.

Passio saa aikaan sellaisen hämmentävän ”torille”-ylpeyden, että hitto soikoon, katsokaa nyt: Suomessa kirjoitetaan jotain näin ajatonta, jotain mikä ei vaadi suomalaisuutta tai edes eurooppalaisuutta tullakseen ymmärretyksi ja rakastetuksi kirjallisuudeksi.

Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot

• Kosmos 2022
• Äänikirjan lukijat: Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala

Kukakohan kulttuurialanvaikuttaja se olikaan, kun muutamia vuosia sitten kauhisteli, että kirjallisuus muuttuu, kun kirjailijat miettivät jo kirjoittaessaan tekstiään ääneksi. Mitäköhän hän sanoo Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-kirjasta, joka on kirjoitettu ensisijaisesti äänikirjaksi?

Sillä minä rakastin tätä dialogiromaania, tätä ÄÄNIkirjaa. Ihastuin sen päähenkilöihin niin että vatsanpohjassa lenteli perhosia; elokuun yössä toisensa kohtaaviin Toukoon ja Eevikseen. Heidän keskustelussaan ja läsnäolossa toisilleen on sellaista huumoria, herkkyyttä ja aitoutta, että kirjan henkilöhahmot muuttuivat oikeiksi ihmisiksi.

Toukon ja Eeviksen keskustelu kieppuu luontevasti aiheesta toiseen – kaikkea väkivaltaisesti parittelevista virtahevoista diabetekseen ja avoimista parisuhteista koti-isyyteen – jotka olivat samalla intiimin kahdenvälisiä ja joista silti tunnistin minut, meidät, ystäväni. Olin läkähtyä ihastuksesta! Siis että vihdoin meitä (varhais)keski-ikäisiä ei tungeta johonkin tunkkaiseen lokeroon tai laiteta vain vellomaan jossain identiteettikriisissä, vaan että just tällaisia meidän keskustelumme ovat. Juuri tällaista monivivahteista ja sekopäistä tämä meidän elämämme on!

Kirjan dialogin tulkitsevat näyttelijät Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala. Ja nimenomaan tulkitsevat, eivät lue. Kuulin, että Sjöholm oli tehnyt kesken äänityksen tekstiin vielä viilauksia, jotta teksti kuuloistasi luetun sijaan juurikin tulkitulta, aidolta keskustelulta. Lopputulos on onnistunut. Minä hiihdin Kerttuajärven jäällä, mutta oikeasti olin elokuun yössä salakuuntelemassa Toukon ja Eeviksen keskustelua.

Muistatteko, miten Anna Järvisen Uni viime yönä -kirjan kuunneltuani haaveilin, että saisin mennä johonkin upottavasohvaiseen teatteriin viinilasini kanssa vain kuuntelemaan, kun Järvinen tulkitsee kirjaansa? No Virtahevot-kirjan julkistustilaisuudessa saatiin esiastetta tuosta haaveestani, kun äänikirjaa oli kuunneltu yhdessä Rivieran upottavilla sohvilla! Harmitti niin, että en päässyt paikalle ­– vaikka onnekkaana kutsun sain, ääniviestinä tietenkin. Viimeistään siinä vaiheessa FOMO jäyti pään reikäiseksi, kun kuulin Arppan esiintyneen julkareissa. Kääk!

Arppa liittyy kirjaan myöskin, sillä hän on tehnyt Virtahevot-teokseen liittyvät biisin. Tuo kappale löytyy äänikirjan lopusta (ja myös Spotifysta), enkä kestä miten täydellinen – mutta just silleen sopivan rosoisella tavalla – äänikirjakokonaisuus on biiseineen kaikkineen. Että on musiikkia elokuvasta se ja se. Ja nyt myös musiikkia äänikirjasta Virtahevot! Kuulen, miten kulttuurihistorian lehdille raapustellaan uusia merkkipaaluja.

Vaikka minäkin tahdon lukea myös jatkossa ensisijaisesti juuri luettavaksi tarkoitettuja kirjoja, on ihanaa, että kirjat eivät pysy sivujen sisällä, vaan valtaavat kuulokkeita, ravintoloita ja festareita.

Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin

• Gummerus 2022
• Suomentaja: Aino Ahonen
• Äänikirjan lukija: Pirjo Heikkilä

Nelikymppinen Ida on tehnyt ison päätöksen. Koska sopivaa puolisoa ei ole löytynyt, ja ikää alkaa olla, hän on päättänyt pakastaa munasolujaan ruotsalaisella klinikalla.

Päätös tuntuu hykerryttävän hyvältä, eikä Ida malta odottaa edessä olevaa viikonloppua yhdessä lapsuuden perheensä kanssa suvun mökillä. Siellä hän aikoo kertoa päätöksestään. Perhe kokoontuu viettämään perhejuhlia norjalaisen vuonon rannalle, mutta ennen kuin Ida ehtii kertoa suurista suunnitelmistaan, pikkusisko Marthe kertoo omat suuret uutisensa.

Jokin tasapainossa naksahtaa sijoiltaan.

Kirjan alussa pyöräyttelin silmiäni: miten minä taas päädyin kuuntelemaan yhtä kirjallista vuodatusta siitä, miten ikäiseni nainen on pettynyt siihen, miten lässähtänyttä aikuisuus onkaan – tai ainakin on muuten vain hukassa elämänsä kanssa. Tämän saman tarinan olen nieleskellyt niin monta kertaa, että alan olla aiheesta ihan ähkyssä.

Sitten tunnelma mökillä alkaa hiljalleen tiivistyä. On sisarusten välinen suhde, jossa kateus toista kohtaan sekoittuu pyyteettömään rakkauteen, jonka voi tuntea vain tiiviisti toisen kanssa lapsista aikuisiksi kasvaneet. On suvun vanha mökki, jossa sekoittuvat lapsuuskesät ja nykyisyys, riippukeinussa luetut Aku Ankat ja tonkallinen viiniä illallispöydässä. On lapsuuden perhesuhteet ja olemisen tavat, jotka heräävät horteesta aina yhteen kokoontuessa, ja joihin sekoittuvat uudet puolisot sekä bonuslapsi.

Tapahtumat seuraavat toistaan, ja äänikirjan kuuntelijana tekisi mieleni vetää kädet kasvojen eteen ja kurkkia sieltä tapahtumia, jotka herättävät sikermän ymmärrystä, häpeää, inhoa ja ärsyyntymistä. Näin kirjan tapahtumat kuin elokuvan kohtauksina mielessäni, ja leffana tämä tarina saattaisi toimia jopa paremmin kuin kirjana.

Sillä kaiken kaikkiaan ei tämä mikään timanttinen kirja ollut. Mutta lyhykäisyydessään (äänikirjana alle 3 tuntia) vallan kelpo välipala, jossa on mausteena sopivasti kirpeää havainnointia elämästä.

Pirjo Heikkilä on teokselle mainio lukija. Hän tavoittaa kerronnan sitruunaisuuden ja siellä-täällä pilkahtelevan lakonisen huumorin.