Talvella, kun kotimme lattiaremontti venyi ja vanui hiljalleen eteenpäin, saimme asustella yhden viikon lomalla olleiden tuttaviemme kotona. Oli mielenkiintoista elää omaa tavallista arkeaan toisten kodista käsin, katsoa ikään kuin omaa elämäänsä vähän toiselta kulmalta. Samalla tuli mietittyä omia kotinurkkiaan uusiksi.

Fiilistelin taloyhtiön älylukkoja ja mankelia, ihastelin mahdollisuutta mahtua suihkuun ilman kikkailuja ja hämmästyin, miksi kaikkiin pyykkikone-kuivausrumputorneihin ei kuulu koneiden välistä vedettävää tasoa, jossa pyykkejä voi käsitellä ja viikata. Insinöörien kodissa asustellessa tulin myös ensimmäistä kertaa miettineeksi oman keittiömme vedenkeitintä.

Jos keittiössä on induktioliesi, vedenkeitintä ei tarvita

Minun lapsuudessani vedenkeitin oli innovaatio, jolla säästettiin sähköä ja saatiin vesi kiehumaan nopeasti. Sellaisen hankin myös ensimmäiseen kotiimme, ja kaikki nämä vuodet se on ollut yksi keittiömme peruskodinkoneista. Vaihto-opiskelijana elin ilman uunia, mutta vedenkeittimen hankin. Nykyäänkin meillä käytetään vedenkeitintä useamman kerran päivässä; ensimmäisen kerran heti aamulla, pressopannulla kahvia laitettaessa.

Kun sitten insinöörien keittiöstä etsin turhaan vedenkeitintä ja sain kuulla, että ”siinähän se vesipannu on liedellä”, hoksasin kyseenalaistaa nykyistä tarvettamme vedenkeittimeen. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että meillä nykyään oleva induktioliesi on hivenen eri asia kuin hellat muinoin. Tehoa ja nopeutta löytyy, sähköä säästyy.

Pannullinen vettä kiehuu induktioliedellä kolmessa minuutissa

Siksi rohkenin ostaa kirpputorilta meille unelmieni emalipannun, Heikki Orvolan Finelille suunnitteleman upeuden, jossa yhdistyy elegantti Japani-henki ja mutkaton suomalaisuus. Vedenkeitinlapsuuden eläneenä emme kuitenkaan kumpikaan puolison kanssa olleet vakuuttuneita, jos emme ensin näkisi omin silmin, kumpi voittaa. Laitoimme siis pannut kilpailemaan.

Täytimme Finel-pannun sekä Delonghgi-vedenkeittin samalla määrällä vettä (reilu 1,5 litraa) ja laitoimme ne tulille samaan aikaan. Kahdessa minuutissa molemmista pannuista alkoi kuulua kohinaa, mutta alun tasaisuudesta huolimatta Finel voitti ajassa kolme minuuttia ja risat, kun vesi kiehui. Testimme oli vähän kehno, sillä emme täpinässä tajunneet ottaa aikaa, kuinka paljon kauemmin vedenkeittimellä meni aikaa kiehumispisteeseen, mutta ainakin reilut pari minuuttia enemmän se otti.

Finelin emalinen pannu ja induktioliesi ne yhteen soppii

Ja noin vanha kaunokainen korvasi uuden jörrikän. En koe tarpeelliseksi piilotella keittiössä asioita kaappiin, vaan pidän sellaisesta kotoisesta 1950-luvun meiningistä, kun kaikki juuresharjaa myöten ovat esillä ja käyttövalmiina. Mutta pöytätilaa ja pistorasioita meillä ei liiaksi ole. Ja sitä paitsi: vedenkeitin on todella rasittava pitää puhtaana. Nyt sähköjohdoton Finel nököttelee liedellä aina valmiina ja roiskeet siitä on helppo pestä hanan alla.

Induktioliesi ja vanhat emaliset astiat toimivat yhdessä, sillä induktiolieden magneetti nappaa siitä kiinni. Myös itseäni vanhemmat valurautapannut ovat keittiössämme kovassa käytössä.

Teehifistelijälle ja hajamieliselle vedenkeitin voi olla parempi

Finelillä veden lämpötilaa ei saa mitattua tiettyyn lukemaan esimerkiksi eri teelajeja ajatellen, kuten jossain vedenkeittimissä mahdollista on. Eipä meidän vanhassa vedenkeittimessämmekään moinen mahdollista ollut, ja jos asia alkaa haitata, nestelämpömittari olisi silloin tällöin hyvä olla olemassa muutenkin.

Finel ei myöskään napsahda automaattisesti pois päältä. Induktiossa tosin olisi mahdollista ajastaa liesi päälle vain tietyksi ajaksi, kuten siksi kolmeksi minuutiksi, mutta ensin pitäisi opetella, miten se tehdään. Vielä ei ole ollut tarpeeksi inspiraatiota ohjekirjasen esille kaivamiseen.

Nyt nautin siitä, miltä puinen kahva tuntuu kättä vasten, kun lisään pannuun vettä. Hykertelen mielihyvää, kun nykyaika ja menneisyys naksahtavat saumattomasti yhteen ja pannusta alkaa kuulua suhina. Ihan kuin aamukahvista ja iltapäivän teehetkestä olisi näin tullut jotenkin juurevampaa.