Matkakirjastoni viimeisessä kirjassa on jäljellä 350 sivua. Lentomme kotiin lähtee 3,5 päivän kuluttua. Olen onnistunut säännöstelemään 14 kirjasta koostuvaa matkalukemistoani tarkasti ihan viimeisille päiville asti. Yksi kirja viikossa tai noin 100 sivua päivässä, ei enempää, vaikka kuinka tekisi mieli ahmia.

Takaisin Suomeen en kanna ainuttakaan kirjaa, ja lentokoneessa nautiskelen puhelimeeni lataamia äänikirjoja. Reissun loppu häämöttää, mutta Balin kirjapäiväkirjani laahaavat pahasti jäljessä. Siksipä otetaan nyt heti käsittelyyn kirjaläjän seuraavat arvostelemattomat opukset.

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä*. Kirja kertoo puiden sielunelämästä. Kyllä, näin voisi sanoa. Kirjan kirjoittaja Peter Wohlleben on saksalainen metsänhoitaja, joka on laittanut sivujen väliin vuosikymmenien oppinsa ja kokemuksensa puista. Peter on työssään huomannut, että puilla on muisti, tunteet ja ne elävät yhteisöissä. Vanhoja puita varoitetaan, heikoille välitetään ravintoa juurien kautta. Oma lukunsa on puiden rakkauselämälle kuin puuyhteisön keskenäiselle viestinnälle.

Tämä kaikki saattaisi tuntua hivenen hörhöltä, ellei kirjoittaja olisi kannuksensa ansainnut metsäammattilainen ja perustaisi ajatuksiaan tieteeseen ja omiin havaintoihinsa. Vaikka olen rakastanut metsää ennen tämän kirjan lukemistakin, tämän jälkeen retket metsissä, joulukuusen katseleminen kodin nurkassa tai yksinäisen kaupunkipuun näkeminen asfalttiin sidottuna ei enää näyttäydy samanlaisena.

Kirja on kutkuttavan mielenkiintoinen kurkistus maailmaan, joka alkaa tutkimusten myötä vasta aueta meille ihmisille. Kasvissyöjänä se sai myös pohtimaan omia valintojaan ja sitä, millä tavalla voi oikeuttaa itselleen minkäänlaisen elollisen syömisen. Puulla ei ole aivoja, mutta se silti pystyy muistamaan tuntemuksia, joiden voisi kuvitella olevan kipua ja reagoi niihin.

Samalla kun kirja aukaisi metsien ihmeitä paremmin, se myös muistutti pienistä yksinkertaisista metsäopeista, jotka ovat päässeet unohtumaan sitten ala-asteen. Miten se puu nyt yhteyttikään ja miksi? Miten puut lisääntyvät? Jos on vain emopuita, ketkä niitä faijoja sitten ovat? Miten vesi kulkeutuu juurista lehtiin? Jälkimmäisen kysymyksen kohdalla Peter muuten arvelee, että oppikirjojen faktat ovat väärässä.

E L James: Fifty shades – Satutettu*. Nappasin tämän kirjan hätäpäissäni Helsinki-Vantaan lentokentän kirjakaupasta juuri ennen koneeseen nousua. Fifty Shades of Grey -kirjasarjalta ja sen pohjilta tehdyiltä elokuvilta ei ole voinut välttyä, vaikka olisi kuten minä, jolle tämä kirja oli ensimmäinen kurkistus ns. harmaalle puolelle.

Täytyy silti myöntää, että yllätyin, miten paljon seksiä kirja sisältää. Panemista, naimista ja lihojen läiskintää on 500 sivun kirjassa sellainen määrä, että täytyy nostaa kirjailijalle ja ihmiskeholle hattua, että seksistä totta tosiaan saa aikaan niin monta erilaista ja vetävää kohtausta. Ja tämä kun on vielä kolmiosainen kirjasarja!

Itse kirjan asetelma ärsytti. Rikas ja oman menneisyytensä kanssa sekaisin oleva mies sekä nuori nainen, joka yrittää olla itsenäinen, mutta kompastelee silti miehen tarjoamiin rikkauksiin ja toiveeseensa eheyttää ja pelastaa mies. En tiedä, onko kirjailija rakentanut asetelman tahallaan kyseenalaistaakseen, mutta tuntuu, että tämä asetelma tarjotaan nuorille lukijanaisille kiihottavana haavekuvana ihan sellaisenaan.

Tunsin oloni tädiksi myös lukiessani päähenkilöiden suhteesta, joka perustuu seksin lisäksi sairaalloiseen mustasukkaisuuteen ja pelkoon jätetyksi tulemisesta. Rakkaudessakin on aina läsnä epätoivo, jonka kirjailija maalaa voimistamaan suhdetta. Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että tuollaiset voimasuhteet parisuhteessa olisivat merkki onnellisesta ja toimivasta suhteesta ja rakkaudesta.

Noh, kirja oli silti varsin viihdyttävä ja osasi kuvata hyvin intohimoa, jonka voi tuntea sähköisenä ilmassa, vaikka ei koskettaisikaan toista. Hyvin kirjoitettu eroottinen romaani on myös nannaa kaltaiselleni ysäriteinille, joka on tarkasti lukenut Sinä & Minä- ja MeKaks-lehtien novellien lisäksi myös ne reteämmät tekstit Regina-lehdestä.

Sofi Oksannen: Kun kyyhkyset katosivat*. Vitsi, että mä nautin suomalaisten kirjailijoiden kirjojen lukemisesta. Käännetyissä teksteissä aina häviää jotain, ja suomen kieli on jotain niin ihmeellisen ihanaa, että sitä nauttii lukiessaan melkein kuin jotain herkullista leivosta, josta ei kuitenkaan tule ähky.

Kun kyyhkyset katosivat oli vasta toinen kirja, jonka luin Sofi Oksaselta, mutta pitäisi kyllä ottaa lukulistalle hänen kaikki teoksensa. Pidän siitä, että tarinat keskittyvät ihan tavallisiin ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa, mutta taustalla vaikuttavat todelliset tapahtumat historiasta. Tässä kirjassa taustalla myllää toinen maailmansota ja Viron lähihistoria 40-60-luvuilta; natsi-Saksan läsnäolo maassa sekä myöhemmin aika Viron neuvostotasavallassa.

Sofi on niitä harvoja suomalaisia kirjailijoita, jotka voivat elää melkeinpä vain kirjojensa varassa. Se palkitsee lukijan, sillä kirjailija on voinut tehdä taustatyönsä huolella. Samalla kun saa herkutella fiktiivisellä romaanilla, saa annoksen ymmärrystä lähimaan historiasta, joka vaikuttaa meihin suomalaisiinkin. Oksanen on kirjaa varten lukenut muun muassa ajan sanomalehtiä ja propagandalehtisiä, mikä näkyy kirjassa käytetyissä ajanmukaisissa sanoissa ja ilmaisuissa.

Kun kyyhkyset katosivat -kirja on tarina arjesta, työstä, rakkaudesta ja avioliitosta. Samalla se on tarina rehellisyydestä, valheista ja ihmisten valinnoista ja niiden vaikutuksista aikana, jolloin mikään ei ollut varmaa. Kirja saa lukijan tuntemaan inhoa, ja se haastaa miettimään, mille puolelle rehellisyyttä itse asettuisi, jos henki olisi vaarassa. Tarina etenee niin sulavasti, että tuntuu kuin sen päällä potkukelkkalisi tuulen suhistessa villapipon suojaamissa korvissa.

Ja parasta on, että loppu yllättää niin, että tekisi mieli lukea kirja heti uudestaan nähdäkseen sen tietämänsä valossa ihan eri tavalla.

Balin kirjapäiväkirjoihin kuuluu myös maininta Tove Janssoninin elämäkerrasta, joka sai aikaiseksi niin paljon ajatuksia, että kirjoitin siitä ihan oman postauksensa.

Täältä löytyy kirjapäiväkirjojen ensimmäinen osa.