Henkilökohtainen ajanlaskuni jakautuu kahteen osaan. Jakajana toimii esikoisen syntymä. Asiat ovat tapahtuneet joko ennen tammikuuta 2012 tai sen jälkeen. Harvemmin osaan sijoittaa tapahtumia ajankuluun sen tarkemmin, mutta äidiksi tuleminen oli niin mullistava asia, että sen jälkeen kaikki elämässä on tuntunut vähän erilaiselta.
Joskus henkilökohtaisen ajanlaskuni ensimmäisellä puoliskolla olin töissä toimittajana Salon Seudun Sanomissa. Tein paljon synttärihaastatteluja, joissa artikkeliin oli mahdutettava yhden tasavuosia täyttävän ihmisen siihenastinen elämäntarina. Se oli haastavaa, mutta ehkä siksikin niitä haastatteluja oli niin kiva tehdä.
Istuin kahvikupposen ääressä milloin kenenkin komeaan ikään ehtineen henkilön luona ja tajusin hyvin nopeasti, että ihan jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan. Join kahvia koittaen peittää irvistyksiäni (en silloin juonut kahvia, mutta en kehdannut kieltäytyä jo kaadetusta kupillisesta) ja hämmästyin, miten tarkasti ihmiset pudottelivat vuosikymmeniä vanhojen tapahtumien päivämääriä. Itse hyvä kun muistin, mitä olin tehnyt viime vuonna.
Mutta tämä kesä. Kesän 2018 tulen varmasti muistamaan. Kesä 2018 on hellekesä, kreisi kesä, hullaannuttavan ihana kesä. Jos minusta joskus tehdään 80-vuotiashaastattelu, tulen ihan varmasti fiilistelemään tätä kesää silloin, lämmintä ja hellää kesää vuonna 2018.
En ole tainnut koskaan aikuiselämässäni olla yhtä lomalla kuin tänä kesänä. On ollut mahdollisuus ja etenkin uskallus heittäytyä lomatunnelmiin. Mies on ollut osittaisella hoitovapaalla toukokuusta lähtien, lapset jäivät kesäkuun alussa lomalle, ja juhannuksena minä napsautin sähköpostiin lomailmoituksen päälle. Viikko sitten mieskin vihdoin jäi lomalle.
Olen tehnyt vähän töitä, mutta mielentilani on ollut lomalla silloinkin. On ollut hyvin vähän mitään pakollista tehtävää. Enemmänkin olisin tahtonut kirjoittaa hetkissä syntyneitä ajatuksia ylös, tänne blogiinkin, mutta lomailu on ollut niin pakahduttavan yltäkylläistä, että en ole ehtinyt ja jaksanut.
Ollaan lasten kanssa siirretty elämä ulos, unohdettu kello ja viikonpäivätkin. Minä unohdin jopa pankkikorttini tunnusluvun, mikä muuten tapahtui viimeksi tammikuussa 2012. Synnytys ja kokonaisvalainen loma näemmä buuttaavat aivot.
En ole ehkä edes lapsuuskesinä uinut niin usein kuin tänä kesänä. Pellavaiset pyyhkeet ehtivät juuri ja juuri kuivua kun jo mennään taas. Ollaan poljettu ympäri Helsinkiä vain kolutaksemme erinäisiä uimarantoja, ja Kivinokan rannalta aukeava absurdi kaupunkisiluetti on kesän 2018 taustakuva. Iltauinnille voi ihan hyvin lähteä seitsemän jälkeen, koska se on mahdollista. Iltapalat on syöty pulahdusten jälkeen viltillä, ja kotiin on pyöräilty oranssina paistavan ilta-auringon värjätessä merivedenkarheat hiukset kultaiseksi.
Kesällä 2018 ollaan unohduttu pihalle ja annettu jalkapohjien värjääntyä nurmikosta, hiekasta ja asfaltista mustaksi. Ollaan fillaroitu ympäri kyliä tapahtumien ja kavereiden perässä. Ateriat on katettu pihalle, puistoihin ja rannoille. Ollaan nukuttu teltoissa, yökylässä ja pitkinpoikin. Ollaan laajennettu perhe vielä normaaliakin tiiviimmin ystäviin, ja minä olen välillä ihan pokkana reagoinut kaikkien muidenkin mukuloiden ”äiti”-huutoihin. Samaa perhettähän tässä.
Tämä kesä on ollut kuin postikortti lapsuudesta. Huoleton, mansikalta maistuva ja juuri niin aurinkoinen kuin lapsuuden muistoissa kesät aina ovat.
Olen silti kaiken toimettomuuden ja rentouden keskellä välillä saanut itseni kiinni miettimästä, että voisi tämän ajan jotenkin hyödyksikin käyttää. Voisi tehdä jotain, luoda ja saada aikaan. Kirjoittaa sitä satukirjaa, jolle ei ikinä arjessa tunnu olevan aikaa. Unelmahommissa-kirjankin intensiivisimmän kirjoitusprosessin tein osaltani yhden kesän aikana – kaiken muun duunin ohessa. Mitä kaikkea olisinkin voinut tänäkin kesänä tehdä sen sijaan, että en ole tehnyt oikeastaan mitään.
Juttelin tästä suorittajaminäni omatunnon kolkuttelusta kaverilleni leikkipuistossa, kun lapset räisköttivät kahluualtaassa ja me mutsit istuimme sivummalla termarikahvit kädessä. ”No kuule, sä ehdit kirjoittaa kirjoja vielä monena kesänä, mutta tällaisia kesiä lasten kanssa ei ole enää montaa edessä”, kaverini muistutti.
Ihan vain muutaman vuoden vanhempien lasten äitinä kaverillani on kokemusta siitä, mistä olen jo itsekin saanut pieniä ennusmerkkejä. Pian nuo mukulat viilettävät menemään kavereidensa kanssa ja omissa menoissaan. Sitten ei enää kaivata mutsia siihen viereen häsäämään.
Kyllähän minä sen tiesin, mutta joskus tarvitaan toinen muistuttamaan asiasta. Minä kyllä ehdin vaikka ja mitä. Mutta tätä tiivistä aikaa lasten kanssa ei ole tarjolla loputtomiin.
Ja siksi tämä kesä tässä saattaa olla kesien kesä. Se, jota muistelen myöhemmin. Se, josta ammennan tarinoita ja tunnelmia niihin satuihin sitten, kun on aikaa vetäytyä verannalle toteuttamaan omia työhaaveitaan. Lapset ovat juuri nyt vielä pieniä, mutta silti jo niin isoja, että minun halutaan olevan läsnä, mutta minua ei tarvita koko ajan.
Olen saanut tähän kesään takaisin sitä taikaa, jonka luulin kuuluvan nuoruuteen ja huolettomuuteen, mutta se taitaakin liittyä siihen tunteeseen, että minä riitän. Että on aikaa. Olen äiti, mutta olen myös minä, puoliso ja ystävä.
Olen nukkunut enemmän ja paremmin kuin vuosiin. Olen valvonut, mutta omasta tahdostani. Olen polkenut läpi öisen kaupungin ja asentanut elämää sijoilleen viinilasin äärellä yökylässä olevien ystävien kanssa. Olen tanssinut jalkani helliksi, juonut reppulämpöistä Jägermaisteria festareilla ja pussannut niin että huulissa tuntuu vielä seuraavanakin päivänä. Kannan mukanani termarillista kahvia, mutta en siksi, että väsyttäisi, vaan siksi että se on ihanaa (ja että aina riittää mukillinen myös kaverille, jonka kanssa sattuu samalla rannalle).
On ollut hyvä olla, kellua kesässä 2018. Tuntea olevansa elossa, mutta samalla jossain epätodellisessa sadussa, jossa kaikki on pakahduttavan ihanaa ja onnellista. Olla ehjä ja levännyt.
Ehkä siksi meni lähes kaksi kuukautta, kun ensi kerran viime viikolla tajusin vähän kaipaavani päiväkotia. Se tapahtui kolme päivää sen jälkeen, kun mies oli lähtenyt kavereidensa kanssa rapiaksi viikoksi Lappiin, meillä oli kylässä pari rakasta ekstamukulaa ja minä olin saanut päähäni, että nyt pitää siivota kotia. Pääsin takaisin lempeisiin lomatunnelmiin heti, kun tajusin jättää imurin niille sijoilleen ja lähteä lasten kanssa ulos. Parempi vain pysyä ulkona, niin ei tule mitään siivottavaakaan siellä sisällä.
Huomenna vaihtuu elokuuksi, mutta meillä on vielä kaksi viikkoa perheen yhteistä lomaa. Minä herättelen töitä kesäkoomastaan hiljalleen, mutta kesä 2018 jatkuu. Se kesä, johon kaikki kesät tästä eteenpäin tulevat peilaamaan itseään.
Ihan täydellisen kuuloista.
Tämä kesä on ollut kyllä ihan epätodellisen täydellinen. Ja vielä jatkuu, pakahdun!
Todellakin pitää nauttia ja heittää ylimääräiset velvollisuudet loman aikana jos tämä on se ilmanala josta nauttii. Ei kannata liikaa ruoskia itseään töihin tai mihinkään muuhunkaan vaan nauttia.
Minä en pysty nauttimaan näistä säistä. On 5-10 astetta liian kuuma. Päivän kuumimmiksi tunneiksi pitää sulkea vet ja lukittautua sisälle, koska ulkona tulee heti päänsärky vaikka kuinka juo. lapsella oli nestehukka vaikka kuinka kehotan juomaan ja uimarannalla on aina ruuhkaa.
Tästä huolimatta tämä on jonkinlainen yli rajojensa vedetty överikesä joka muistuttaa lapsuuden hellekesistä kun testattiin kuinka monta kertaa päivässä voi käydä uimassa (jopa niin usein että se ei enää illalla olut edes hauskaa), kerättiin voukukkia, luettiin vinot pinot vanhoja Akuankan taskukirjoja ja oltiin ihan paarman puremilla. Jos ei olisi niin ylnepalttisen kuivaa että joka päivä pitäisi kastella istutuksia ja tuntea syyllisyyttä kun ei pysty jokaista lehtiä tiputtelevaa haapaa ja kellastuvaa mäntyä kastelemaan niin voisin silti sanoa jopa nauttineeni tästä kesästä. Ainakin ensimmäistä kertaa herkästi paleleva lapseni on päässyt todelliseen järvessä puljaamisen makuun ja vauvankin on uskaltanut hyvällä omallatunnolla viedä uimaan kun vedet ovat niin lämpimiä. Ollaan yövytty teltassa (koska sisällä ei vaan pysty) ja laitettu uima-allasta pihalle niinä päivinä kun ei jaksa lähteä rannalle.
–
Tuntuu että sää vetää nykyään aina överiksi. Joko sataa viikkokausia ja on kylmää, tuulee niin että korvat lähtee päästä, ei tule yhtään lunta, tulee kaksi metriä lunta vuorokaudessa tai on tällainen viikkokausia jatkuva +30 asteen helle. Vähän vähempikin olisi todella riittänyt.
Joka tapauksessa kirjoitat kauniisti tämän kesän positiivisista puolista. Välillä tekee hyvää nähdä asioissa vain hyvät jutut.
Jos joku kesä, niin tämä on tosiaan kaltaiselleni helteistä nauttijalle ollut se LOMAkesä 🙂 Tähän postaukseen ei tosiaan mahtunut negistelyä kuin tuon ohimenevän suorituspaineen verran, mikä on just hyvä niin.
Ihana kuulla, että tekin olette kuitenkin nauttineet kesästä, vaikka et pystykään nauttimaan säästä.
Tää kesä on <3 Lämpöä on piisannut niin, että ei harmita ajatus siitä, että parin viikon päästä pitää ehkä jo vetää "vaate"vaatteita päälle (siis en muista milloin oisin kiskonut pitkät housut jalkaan). On tullut läträttyä vedessä niin saaristossa, leikkipuistoissa (kolmessa maassa), stadikalla ja hikoiltua (kotona eritoten, mutta en valita). Meillä on palattu arkeen jo tämän viikon alussa, mutta säistä johtuen se on hyvin kesälomaista (töissä on ilmastointi! lapsen päiväkodissa on vain kourallinen ruskettuneita lapsia ja he tanssivat pihalla sadettajan alla, illat on valoisia ja lämpimiä ja kesä jatkuu).
Mut eiks teilläkin ole eskarilainen jo, eikös oppivelvollisuus kutsu silloin pientä lomailijaa jo reilun viikon päästä?
Tämä kesä on todellakin yhtä sydäntä toisen perään! Oon saanut tästä lämmöstä ja kesän kokonaisvaltaisuudesta niin paljon voimaa, että toivon sen kannattelevan marraskuun yli sitten joskus.
Mutta nyt vielä kesä onneksi jatkuu! Eskari tosiaan alkaa tuossa reilun viikon päästä ja itselläkin on jo pakollisia työmenoja kalenterissa ensi viikosta lähtien, mutta koska säät lupaavat kesää ja miehellä on vielä loma, elo on hyvin kesälomalaista <3
Samat fiilikset! Ihanaa
Tuun niin onnelliseksi siitä, että muutkin ovat viettäneet kesää samoissa fiiliksissä <3
Taidanpa printata tämän kirjoituksesi ja taitella oman päiväkirjani väliin, niin täydellisesti sanoitat tätä muistoihin syöpyvää kesää! Mekin ollaan uitu niin monessa paikassa, että putosin jo laskuista. Sitä kun istuu kesäillassa retkiviltillä pieni jäätelöä syövä ihminen vierellään, ei elämästä puutu mitään <3
Niin ihana kuulla, että oman kesäkokemuksen lisäksi tässä on sanoitettu myös muiden kesätunnelmia. Tämä on ollut niin ihana ja lempeä kesä, että toivoisin jokaisen saavan edes yhden tällaisen elämäänsä.
Hyvä että teillä on nautittu ja varmaan monella muullakin, itsellä tää on mennyt kärvistelyn puolelle. Johtuu ehkä vuoden ikäisestä kuopuksesta, mutta tuntuu että elämä on pelkkää kitinää ja marinaa, tuskan hikeä, vaikeita siirtymisiä ja kireää pinnaa. Siihen nää helteet päälle ja perkeleen ampiaiset, oon välillä niin raivona että meinaan itkuun purskahtaa. Tiivistit hyvin tuohon lauseeseen että ”Lapset ovat juuri nyt vielä pieniä, mutta silti jo niin isoja, että minun halutaan olevan läsnä, mutta minua ei tarvita koko ajan”. Koska tää aamusta iltaan jatkuva lahkeessa roikkuminen ja jonkun jatkuva tarve on ihan hirvittävää, varsinkin kun valvomisesta uupunut kroppa ei kestä tällaista hellettä lainkaan entiseen malliin. Jotenkin tää rasittavuus vielä korostuu tällaista kesää vasten kun tuntuu, että nyt nimenomaan pitäisi nauttia. Noh, ehkä miekin vielä joskus taas..
Joo, kyllä suurin osa nautinnosta tulee just siitä, että mua ei tarvita ja mussa ei roikuta kiinni _koko ajan_. Ja siitä, että saan nukkua kunnon yöunia, vaikkakin vähän hikisen nahkeita toisinaan. Mutta minä olenkin kotonani ja onnellinen näissä lämpötiloissa (jos ei ota huomioon ilmastonmuutosta, luonnon kuivuutta ja muuta ”pikkuista” asiaa).
Vaikka tiedän tasan tarkkaan omasta kokemuksesta, ettei tämän sanominen auta siinä tilanteessa, en nyt osaa oikein muutakaan sanoa kuin, että ihan varmasti sinäkin taas saat nauttia kesästä, unesta ja olemisesta.
Esikoisen ollessa pieni oli todella kuuma toukokuu ja muistaakseni myös heinäkuussa oli helteitä. Se kahden hikisen ihon kontakti on jotain aika kamalaa. Kuopus täyttää syksyllä vuoden ja näköjäänhänenkin ensimmäinen kesänsä oli helteinen (potenssiin paljon). Olen onnekas kun hän ei syntynyt puolta vuotta aikaisemmin, sillä silloin olisin ihan jatkuvasti sylikontaktissa. Minä en kestä edes miehen tervetulohaleja näillä säillä saatikka sitä että jatkuvasti pitäisi pitäöä joku iholla.
Eli suuret sympatiat täältä. Ja seuraavat kesät ovat varmasti jo helpompia tuon roikkumisen suhteen.
Hankalat siirtymiset allekirjoitan. Ei tuolla helteessä tee mieli matkustaa mihinkään omaa terassia ja sen varjoa kauemmaksi (edes pihan toiselle puolelle aurinkoon).
Täällä myös yksi joka ei vain pysty ”elää ja olee” näillä helteillä. 5 astetta liian kuuma, koko ajan hiki, sinilevän pelko uimarannoilla (yksi kohvatulehdus saatu jo siitä) ja tosiaan nuo perkeleen ampiaiset nyt. Vähempi lämpö oli riittänyt, olisi jaksettu seikkailla lasten kanssa enemmän, nyt keskitytty vaan selviämään tämän lämmön kans.
Sinälevä on kyllä kamala asia. Ei niinkään oman mukavuuden (me ollaan onneksi sinilevän ilmaannuttua voitu vilvoitella maauimaloissa, leikkipuistojen altaissa ja ihan vain kahluualtaissa), vaan sen, että luonto voi ihmisten toimien takia niin huonosti, että meri muuttuu helteillä myrkylliseksi.
Olipa ihana ja itkettävä kirjoitus.
Mulle tää kesä on ollut rankka. Varsinkin alkukesästä uusi työ ja erinäiset muut asiat ahdistivat niin paljon, että itkin kaikki vapaa-aikani ja toivoin jotakin sopivan vakavaa ruumiinvammaa, jonka varjolla saisin jäädä kotiin makaamaan. Viikkojen kuluessa olo on onneksi helpottanut, ja nyt koen olevani neutraalissa olotilassa, jossa pystyy vähän nauttimaankin. Silti odotan syksyä, töiden loppua ja paluuta normaaliin arkeen. Vaikka mulle tämä kesä ei ole ollut erityinen tai mukava, tekstisi kolahti syvälle ja kosketti. Muutoin kesästä iloitsevat ja hellettä hehkuttavat tekstit ovat ahdistaneet omassa väsymyskuplassa, mutta jotenkin sinun kirjoituksesi oli niin kaunis ja valoisa, että minullekin tuli pitkästä aikaa aidosti toiveikas olo. Vaikka se hyvä, ihana ja spesiaali aika ei mulle ole nyt, kyllä se vielä tulee.
Olipa ihana kuulla, että tekstini onnistui tuomaan valoa ja toiveikkuutta oman väsymyksen ja kuluttavan arjenkin keskelle. Hurjasti tsemppiä, kyllä se hyvä aika sieltä vielä tulee! Elämä menee tosiaan sykleissä, ja jokaisen polkuun mahtuu ala- ja ylämäkeä. Olen hiton onnekas, että sain elää tällaisen kesän ja että ehdin vieläkin kerätä lämpöä ja rentoutta talteen ennen marraskuuta.
Sinulla on sanan säilä hallussa. Tykkään ihan mielettömästi lukea kuvailevaa tekstiäsi, josta välittyy tunnelman lisäksi jotakin ihanan aitoa. Harvinaista sanoisin.
Kiitos elämänmakuisesta blogista, johon on helppo omassa elämäntilanteessa samaistua.
Voi että, miten ihana palaute, kiitos <3
Kyllä! Kesä 2018, oikein kesien kesä Minä oon nauttinut, vaikka välillä onkin ollut niin kuuma, että on ottanut päähän, mutta ei se ole haitannut pidemmän päälle.
Hyvällä omatunnolla on voinut höllentää kodinhoidosta ja vetää rennolla otteella arkea, koska ei vain ole jaksanut eikä viitsinyt. Hyvä kun edes laskuja on muistanut maksaa
Meillä oli poikien kanssa vain kolmen viikon kesäloma juhannuksen molemmin puolin, mutta onhan tämä heinäkuukin mennyt rennommin. Päiväkodissa ja töissä on ollut hiljaisempaa sekä kiitos osittaisen hoitovapaani, olemme iltapäivisin olleet ajoissa kotona, joten päivää on ollut jäljellä vaikka kuinka. Viikonloput on pyhitetty mökkeilylle ja Muumimaailmassakin kävimme.
Tämä on ollut ihana kesä.
Kyllä, jos jonain kesänä on ollut hyvä uppoutua lomaan, on se tänä kesänä. Helle on tehnyt olon raukean rennoksi, eikä oikein olisikaan jaksanut tehdä mitään muuta kuin antautua lämmölle ja kesätunnelmalle.
Osittainen hoitovapaa on kyllä upea asia! Paljolti sen ansiosta meidänkin kesä on ollut näin ihana kuin on ollut, kun mies on voinut lomien ulkopuolellakin tehdä lyhyempää työviikkoa.
Voi miten kauniisti kirjoitat! Tekstisi on rikasta ja mukaansatempaavaa ja käytät upeasti suomen kieltä ja sen mahdollisuuksia ilmaista yksi asia monella erilaisella tavalla. Blogiasi on ihana lukea!:)
Tämä kesä on ollut uskomaton ja tuonut mieleen juuri lapsuuden kesät. Itselleni tämä kesä on ollut myös ehdottomasti tähänastisen elämäni haastavin, sillä kolmikuinen vauvani ei perusta tästä lämmöstä. Muiden maatessa hiekkarannoilla on minun kesäni kulunut kuumassa kerrostalokodissa tuskaisena parkuvaa vauvaa kannellen ja samalla ulos haikailevaa parivuotiasta viihdyttäen. Mutta kaunis tämä kesä on ollut ikkunan läpikin ja ehkä tulee toinenkin lämmin kesä sitten, kun pikkuiseni on hieman vanhempi.:)
Voi kiitos ihanasta palautteesta <3 Suomen kieli on kyllä mahtava, sen kanssa on kiva leikkiä ja piehtaroida.
Vauvan kanssa tämä kesä ei tosiaan ole varmasti ollut se helpoin. Etenkin jos perheessä on lisäksi parivuotias, joka kaipaa menoa ja meinkinkiä. Syysvauvan ja parivuotiaankin kanssa oli itselläni tekemistä. Hurjasti tsemppiä! Ihanan positiivisesti pystyn kuitenkin ajattelemaan. Toivottavasti tekin saatte vielä nauttia lämpimistä ja epätodellisen ihanista lapsuudenkesistä 🙂
Meillä kesä kulunut sisällä ja varjoissa polttavaa aurinkoa ja tukehduttavaa lämpöä pakoillen kahden pienen lapsen kanssa. Oikein harmittaa kun ei ole vauvan takia voinut tarjota isommalle lapselle ihania kesäpuuhia. Teillä keillä isommat lapset, on varmasti saatu luotua ihania kesämuistoja. Me tehdään meidän kesäpuuhat sit kun helteet vähän hellittää.
Mieltä on myös koko kesän varjostanut huoli koko maapallon tulevaisuudesta. Tällaistako ja pahempaa paahdetta kesät pian ovat ja millaisessa apokalyptisessa maailmassa nämä lapset vielä joutuvatkaan selviytymään. Ei ole näin keveitä kesäpäiviä siis täällä vietetty.
Isompien lasten kanssa tällaisina kesinä on tosiaan mahdollista luoda niitä lapsuuden kesämuistoja, jolloin lämpimät päivät jatkuvat loputtomiin ja kengät unohtuvat eteiseen.
Tähän postaukseen en nyt mahduttanut toisaalta-kohtia, joihin ilmastonmuutos kuuluu. Säiden ääri-ilmiöitä ne ovat poikkeuksellisen kylmätkin kesät, mutta poikkeukselliset helteet ovat herättäneet ihmiset paremmin miettimään, että maapallolla ei ole kaikki kunnossa.