Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Tämä kesä on ollut niin ihana, että välillä on taas käynyt mielessä, onko tässä Pohjolassa asumisessa mitään järkeä. Vaikka kuinka mielestäni rakastan neljää vuodenaikaa, on tämä kesä tässä kaikilla tavoilla vain niin parasta aikaa elämässä. Kaikki on niin paljon helpompaa, lempeämpää ja nautittavampaa.

Kuten nyt vaikka harrastuskuskaaminen. Ai että, miten sitä touhua suorastaan vihaan talvisin. Ja sitten näin kesäisin sekin hoituu tuosta noin vain, iloisesti vihellellen. Vähän jopa harmitti, kun lasten kesäfutis jäi muutaman viikon kesätauolle. Niin mukava oli kesäilloissa huristaa pyörän kyydissä hiukset hulmuten treeneihin ja odotella paahteisessa auringossa lasten treenivuorojen ajan.

Tähän kuvaan tuli tallennettua kesätaukoa edeltävän vikan treenikerran lisäksi alkukesän kuivuus ja lämpö. Kuvassakin ilma suorastaan väreilee oranssista lämmöstä ja hiekkakentästä nousseesta pölystä. Kentän viereinen nurmikko on palanut kuivuudesta korrelle.

Olimme viettäneet ennen treenejä päivän Altaalla, ja kuten aina näin kesäisin, laatikkopyörämme näyttääkin ihan karavaanarialueelta karanneelta. Se on täynnä erinäistä kamaa, evästä ja vaatetta, jota saatetaan päivän aikana tarvita. Märät uikkarit ja pyyhkeet on hyvä levittää kuivumaan laatikon reunoille. Tämän kaiken tavaran ja lasten lisäksi pyörän kyydissä oli päivän ajan kulkenut myös siskoni. Ei ihme, että vastaantulijoita naurattaa.

Arkikuvat laahaavat melkein kuukauden reaaliajasta jäljessä, ja kai se on tämä helteinen heinäkuu ja sen lähestyvä puoliväli, joka saa olon vähän hätääntyneeksikin. Siitäkin huolimatta, että tämä kesä ehti antaa jo toukokuun aikana enemmän kuin ikinä olisin voinut toivoa. En voi olla huomaamatta, miten kesä on alkanut syventyä ennen sitä taitetta, kun ilmaan alkaa hiljalleen hiipiä häivähdys syksyä. Siihen luulisin jo olevani valmis, sitten kun aika koittaa. Mutta syksyä seuraavaan monen kuukauden marraskuuhun en ole valmis, en vielä.

Voi kesä-rakas, ethän vain jätä minua vielä pitkään aikaan; anna minun roikkua sinun helteisissä helmoissasi ja lempeässä syleilyssäsi vielä monien epätodellisen raukeiden päivien ajan!