Kaupallinen yhteistyö: Innolux

No nyt! Kävi nimittäin sillä tavalla, että meillä on vihdoin keittiön katossa valaisin ja siinä lamppu. Kummasti sitä tottuu kaikenlaiseen, kun ensin elää ensimmäiset kuukaudet muuton jälkeen ilman keittiötä ja sen jälkeenkin monen monta kuukautta kaikenlaisen muun remonttiröynän keskellä.

Voi olla, että siinä vaiheessa kehittyy silmät kuin myyrällä, mikä selittäisi sen, miten olemme voineet elää kaksi pimeää talvea keittiössä, jossa ei ole kunnolla valoa. Nyt naksuttelen keittiön kattovaloa päälle ja takaisin – vaikka aina kiellän lapsilta samaisen leikin – ihan vain siitä riemusta, että jumantsuikka, keittiössämme on kattolamppu ja pimeälläkin oikeasti valoisaa!

Saimme keittiömme kattovalaisimen osana yhteistyötä Innoluxilta. Kotimainen valaisinvalmistaja olikin meille jo entuudestaan tuttu ja mieleinen, sillä meillä on ollut heidän valaisimia jo ennen tätä yhteistyötä. Innoluxin valikoima on iso, ja sieltä löytyy juuri meidän makuumme ja kotiimme sopivia 50–60-luvulla suunniteltuja klassikkovalaisimia sekä nykysuunnittelijoiden uudempia sekä modernimpia valaisimia. Mahtava juttu on myös se, että Innoluxin valaisimet ovat 80 prosenttisesti kotimaista tuotantoa.

Keittiövalaisimen lisäksi saimme valita Innoluxilta myös muut kodistamme uupuneet valaisimet, joita olikin useampi. Voin kertoa, että kaksio ei ole yhtä kuin neliö, eivätkä valaisimet riitä, kun kodissa on kolmisenkymmentä neliötä enemmän kuin vanhassa asunnossa. Nyt kodissamme on integroitujen LED-valaisimien lisäksi yhteensä 23 valaisinta – uusia, perintökaluja, kirppislöytöjä ja roskalavalta löydettyjä. Ja nyt nuo 23 kaunokaista pääsevät tarkempaan esittelyyn.

Työhuoneen katossa on Yki Nummen vuonna 1955 suunnittelema Kartiot-valaisin. Siinä on samaan aikaan lempeää mummolatunnelmaa ja modernia skarppiutta. Harmaa sävy on upea, ja jahka vain saadaan tapetit seinään, valaisin tulee esiin vielä paremmin. Työvalona minulla on vanha arkkitehtivalaisin; yksi kotimme monista. Vanhan arkistointikaapin päällä nököttää vanha maapallovalaisin. Etsin sellaista pitkään vintageliikkeistä, kunnes siskoni löysi sellaisen minulle roskalavalta. Valaisimen kartta henkii mennyttä. Siinä Suomea ympäröi niin idässä kuin etelässä Neuvostoliitto.

Työpöydän kulmalla notkuu jo useamman talven ajan työpäiviini valoa tuonut Rondo-kirkasvalo. Ostin sen aikoinaan ihan puhtaasti ulkonäkö edellä. Se oli kaunein kirkasvalolamppu, mitä markkinoilla oli. Tehosta en osaa sanoa muuta kuin mututuntumani, jonka mukaan kirkasvalolamppu toimii minuun noin sata kertaa paremmin kuin kahvi. Ja sitä paitsi se on valokuvatessa kätevä miniaurinko niinä talven synkkinä päivinä, kun keskipäivän harmaa valokaan ei riitä sisäkuvauksiin.

Makuuhuoneemme valaisimena on toiminut tähän asti sähkärin kattoon ruuvaama valo ilman minkäänlaista valaisinta. Vähän turhan teollista ja kovaa minun makuuni. Nyt makuuhuonettamme valaisee pehmeällä valollaan Lisa Johansson-Papen vuonna 1956 suunnittelema Ihanne. En nyt oikein tiedä, miten sanoisin tämän kuulostamatta oudolta tai valaisinpervolta, mutta tuo on niin kaunis valaisin, että sen ihanuus tuntuu kehossa fyysisenä nautintona. Saakeli, miten täydellinen valaisin. Mitkä muodot!

Lukuvaloina meillä on Ikean valaisimet. Remonttiedistystä on tapahtunut sen verran, että ne on vihdoin saatu seinään kiinni. Makuuhuoneen ikkunalaudalla on pinkki kuplan muotoinen valaisin, jonka ostin muinoin Berliinistä. Saksalainen ystäväni osti vastaavan isompana ja oranssin värisenä. Siksi valaisin muistuttaa ystävästäni, vaikka nykyään nähdäänkin elämäntilanteiden takia tylsistyttävän harvoin.

Lastenhuoneen leikkejä valaisee katossa roikkuva leikkisän pullea Kuplat-valaisin, jonka Yki Nummi suunnitteli vuonna 1959. Sisäkkäin olevat kuvut näyttävät valon päällä ollessa siltä kuin osa valaisimesta leijuisi ilmassa. Tämä valaisin toimii myös katkaisijan himmentimen kanssa yhteen, kun lastenhuoneessa ennen ollut vanha kirppisvalaisin rätisi ja särisi. Sitten näiden kuvien, valaisin on myös siirretty katossa paikkaan, jossa se toimii uuden järjestyksen kanssa parhaiten.

Sekä lasten työvalona että esikoisen yövalona ovat vanhat arkkitehtivalaisimet. Tuota pienenpää yövalona toimivaa metsästin netin kauppapaikoilta pitkään, kunnes tärppäsi. Se on ihana! Rakastan vanhojen arkkitehtivalaisimien muotokieltä, jossa ihan pokalla ollaan samaan aikaan vintagea ja modernia. Pienet naarmut pinnassa luovat vain lisää luonnetta.

Lastenhuoneen ikkunalaudalta löytyy lisää Ykin Nummen tuotantoa. Vuonna 1955 suunniteltu Modern Art oli itselleni uusi tuttavuus, vaikka luulisi, että tieni olisi kulkenut valaisimen kanssa yhteen jo aikaisemmin. Sekin saa jalat veteliksi ihastuksesta. Miten kaunis, sorja, tyylikäs ja klassinen valaisin!

Modern Art luo ympärilleen sellaista fiilistä, jossa koen oloni hyväksi. Sitä hankala selittää. Valaisin ihan kuin kehottaa istumaan alas, ottamaan kirjan toiseen käteen ja teekupin toiseen sekä nauttimaan rauhasta. Jos oikein tarkasti kuuntelen, saatan jopa kuulla klassisia säveliä lipuvan jostain kaukaa. Liekö sattumaa, että Modern Art päätyi kotimme erinäisillä tasoilla seilaamisen jälkeen juurikin lastenhuoneeseen. Jospa valaisin vaikka loisi siellä seesteisyyttä ympärilleen, mistä sitä tietää.

Sitten tarkemmin siihen keittiömme kattovalaisimeen! Se on Yrjö Harsian vuonna 1969 suunnittelema Taifuuni. Se tuo jostain syystä mieleen muistoja lapsuudesta, vaikka en ihan saakaan kiinni muistojen maisemista. Olen kuolannut tuon valaisimen perään vuosikaudet, ja nyt olenkin istunut keittiössä vain tuijottaen valaisinta, enkä vain saa siitä siltikään tarpeekseni.

Keittiön seinälle on tulossa uudempaa valaisinmuotoilua. Juho Pasilan suunnittelema valkoinen Pasila-seinävalaisin on suunniteltu muutama vuosi sitten, mutta valaisimen eleet ovat tuttuja 50-luvulta. Jahka sähkäri ennättää käymään, saadaan se seinään kiinni. Valaisimessa on johtopistoke, mutta me liitämme sen suoraan seinässä olevaan sähkölähteeseen.

Ruokailutilan puolella pöydän yläpuolella leijailee Yki Nummen vuonna 1960 suunnittelema Lokki-valaisin. Se oli lahja vanhemmiltani minun ja miehen ensimmäiseen omaan kotiin. Se on jotenkin niin ihanan suomalainen. Sellainen, jonka ottaisin mukaani ulkomaille muuttaessa, ja tietäjät tietäisivät ikkunassa loistavan Lokin nähdessään, että tuollahan muuten saletisti asuu suomalainen.

Vanhan hammaslääkärikaapin päällä pöyheänä varjostimensa rimpsuja levittelee pöytävalaisin, jonka äitini ja isini ovat saaneet häälahjaksi vuonna 1981. Lapsuudessani se oli olohuoneessamme kirjahyllyn päällä, mutta päätyi sitten pitkäksi aikaa ullakolle, kunnes minä sain luvan viedä sen omaan kotiini. Ruokailutilan toisessa nurkassa on klassinen vuonna 1960 suunniteltu Kupoli-pöytävalaisin. Sekin on Yki Nummen käsialaa – tuo kundi osasi selkeästi suunnitella minun makuuni olevia valaisimia, vaikka minä olin hänen kuollessaan vasta 1-vuotias.

Olohuoneen puolella katossa roikkuu nimeämätön kirppislöytöni vuosien takaa. Siinä lasiset pisarat roikkuvat metallisessa rungossa, ja jokaisessa muutossa ainakin yksi pisara on katkennut. Onneksi koti on nyt tässä, niin pysyy valaisinkin ehjänä ja käyttökunnossa. Ikkunalaudalla seisoskelee sirona Innoluxin uutuus, Leiju-valaisin. Se on tyylikäs, mutta samalla kuin hullunkurisen sympaattinen sieni. Sen sisään voi pujottaa vaikka simpukoita, posliinieläimiä tai pikkiriikkisen kasvin, jolloin valaisin toimii vitriininä pikkuaarteille.

Lukulamppuna sohvannurkassa on tällä hetkellä upea punainen vanha arkkitehtivalaisin. Sen sai näppärästi kiinni ikkunalautaan. Toisaalta samoilla nurkilla hengailee myös punainen pieni seinävalaisin, joka on ollut alun perin äitini lapsuudenhuoneessa. Jahka saadaan tapetteja seinään, katsotaan, kumpi tilaan sopii paremmin. Toinen valaisimista saa muuttaa työhuoneeseeni, jonne vielä joskus remonttiröynäkasan tilalle pitäisi tulla lukunurkkaus.

Toisaalla olohuoneen katossa roikkuu kaksi upeaa riippuvalaisinta; Lisa Johansson-Papen 1950-luvulla suunnittelema Bulbo ja neljä vuotta myöhemmin suunnittelema Sipuli. Ne ovat vielä vähän hölmössä paikassa, mutta ne olisi tarkoitus siirtää myöhemmin olohuoneen nurkkaan, johon on suunnitelmissa saada siirrettyä lapsuudenkodista minun ja siskon piano uusien pikkupianistien soitettavaksi.

Nyt nurkassa on vielä kaunis klaffipiironki, joka vanhassa kodissa toimi työpöytänäni, mutta joka nyt on tyhjänä ja vailla tointa. Piirongin päällä on Samuli Naamankan vuonna 2013 suunnittelema Concrete-pöytävalaisin, joka on kiva moderni vastapari vanhalle perintöhuonekalulle. Concrete on valmistettu suupuhalletusta lasista ja betonista, mikä tekee siitä samalla rouhean ja juurevan.

Siinä ne olivat, kotimme kattovalaisimet, tunnelmavalaisimet ja työ- sekä lukuvalaisimet. On ihanaa, että nyt – sen lisäksi, että kodissa ylipäätään on joka huoneessa riittävä valolähde – kodin valoa ja tunnelmaa voi muuttaa valaisimilla tarpeen ja tilanteen mukaan. Matkan varrella on tullut opittua paljon myös siitä, miten valoilla ja valaisimilla voi sisustaa ja luoda tunnelmia. Enkä todellakaan ollut aikaisemmin ymmärtänyt, miten iso merkitys valon luomaan tunnelmaan ja tehoon sinne valaisimen sisään laitettavalla lampulla on. Mutta ledeistä, lumeneista, kelvineistä ja sen sellaisista kerron omassa postauksessaan myöhemmin.