Nostan kädet suosiolla pystyyn; minä olen siinä ihan surkean huono. Keholle pitäisi antaa aika palautua esimerkiksi treenien jälkeen venyttelemällä. Ja minähän en sitten varmasti venyttele, ellei joku ole vieressä sanomassa, että nyt Hanne kädet kohti lattiaa ja pylly kohti kattoa. Tämä siitäkin huolimatta, että joka ikinen kerta kehonhuoltotuntien jälkeen säteilen hyvää oloa ja vannon, että tätä suon itselleni lisää.
Vaikka tiedostan ongelmani palautumisen kanssa, en ollut tullut tietoisesti kelanneeksi, että fyysisen palautumisen lisäksi myös henkistä palautumista tarvitaan. Tietenkin. Voisi luulla, että etenkin tuo pääkopan huolto olisi itselleni tärkeä ja olennainen osa arkea, kun taustalla on kuitenkin uupumusta ja kuluttavien elämänvaiheiden aiheuttamia kausia, joina luulin tulevani voimattomuudesta, väsymyksestä ja riittämättömyydestä hulluksi.
Tulin ajatelleeksi henkistä palautumista vasta, kun kävin terapeutti ja hyvinvointikouluttaja Mippi Vuorikosken luennolla aiheesta. Mippi kertoi työnsä kautta huomanneensa, että nykyään ihmiset käyvät koko ajan ylikierroksilla. Saattaa olla, että lomallakin menee pari päivää ennen kuin syke alkaa tasaantua. Ja mikä kamalinta; ihmiset saattavat vain odottaa lomaa. Kun juuri arjenhan pitäisi olla sitä hyvää peruselämää!
Minä itse en onneksi elä lomia odottaen. Tai sanotaanko, että en elä vain lomia odottaen, sillä kuluneen syksyn aikana olen kyllä huomannut kaipaavani mikrolomailun sijaan hieman pidempää lomaa, vaikka viikkoa täydessä offline-tilassa.
Minä koen oman arkeni olevan onnellista ja hyvää, mutta tunnistan silti Mippin kuvaileman ilmiön myös itsessäni. Tuntuu, että suuren osan elämästäni ja valveillaoloajastani vain teen ja teen ja teen. Heti ensimmäisenä aamulla mietin, mitä kaikkea tänään pitää tehdä, ja viimeisenä illalla mielessä monesti pyörii vielä to do -lista, joka kuluneen päivänä aikana lyheni taas vähemmän kuin suunnitelmissa oli. Aivoissa rattaat pyörivät liian ison osan ajasta ylinopeuksilla.
Jotain sentään olen oppinut, ja olenkin syksyn todella kovien työrutistuskuukausien jälkeen haravoinut kalenteriani tiheäpiikkisellä haravalla, täikammalla suorastaan. Nyt kalenteriin tunkemani kama ei enää aiheuta sitä, että iltaisin makuulle mentäessä tuntuu, että sydän pettää. On välillä aikaa ihan vain olla. Ongelma on kuitenkin se, että olen olemisessa aika huono, tai no ainakin aloittelijatasolla. Tunnistin itseni, kun Mippi varoitti, ettei palautumisesta saa tehdä uutta suoritusta, joka tehtävänsä sijaan vain pahentaa aivojen kuormitusta.
Henkinen palautuminen ei lopulta ole mitään rakettitiedettä. Palautuminen toimii parhaimmillaan silloin, kun ihminen yksinkertaisesti kokee hyviä hetkiä, iloa ja naurua. Sitä omaa palautumistapaa voikin hakea, kun miettii, mitä itselle ensimmäisenä tulee mieleen sanasta ilo. Itse ajattelin heti hupsuttelua perheen kanssa, miehen kainalossa köllöttelyä, tärskyjä ystävien kanssa ja rauhallisia kirjoituspäiviä kotona. Eli itse asiassa elämä taitaa juuri nyt olla aika hyvällä tolalla, sillä noita kaikkia mahtuu eloon. Petrattavaakin on, kunhan en nyt tee siitä yhtä pakko tehdä -asiaa lisää.
Arjen mindfulnessia voi harjoittaa myös toiminnan kautta. Siksi se voi olla vaikka hikilenkki, jolloin on aikaa keskittyä vain jalkojen liikkeeseen ja vaikkapa hyvää podcastiin (vink vink) – vaihtoehtoisesti voi antaa ajatusten vain vaellella ilman mitään ärsykkeitä. Mä koin pienen synninpäästön, kun Mippi huomautti, että ihmisen ei tarvitse välttämättä meditoida, jos se ei tunnu hänelle luontevalta. Mippi sanoi, että palautumista voi silloin tällöin olla jopa kostea baari-ilta ystävien kanssa, kun nauru tuntuu ilona vielä monta viikkoa illan jälkeen.
Palautuminen onkin yksinkertaisuudessaan vastaisku henkiselle kuormitukselle. Mippi soisikin jokaisen löytävän elämäänsä palautumistaitoja, joiden avulla voi antaa päänsisäiselle keskusyksikölle lepoa. Siksi Mippi kehottikin jokaista miettimään sen ilon lisäksi sitä, mitä tekee omassa arjessaan ihan vain sen takia, että se on kivaa. Mikä on sellainen asia, josta saat nautintoa, mutta jolla ei välttämättä ole mitään konkreettista hyötyä?
Itselleni sellainen asia on kässähommat. Lopputulos käsitöissäkin toki palkitsee, mutta konkreettisen hyödyn takia en sitä tee. Nytkin teen neulepaitaa, jonka tekemisen aloitin vuosi sitten. Valmista tulee tällä tahdilla ehkä parissa vuodessa. Siksi tekemiseni konkreettinen hyödyllisyys, valmis neulepaita, ei voi olla ainut tekemisperuste. Neulon, koska koen sen terapeuttiseksi ja nautinnolliseksi. Väitän, että langan kulkeminen sormien välissä ja puikkojen melkein kuin itsestään muodostamat uudet silmukat ovat minulle meditointia.
Siksi lupaan nyt julkisesti antaa aivoilleni enemmän aikaa palautua. Käsitöiden lisäksi tahtoisin elämääni enemmän hetkiä kirjoille, elokuville, retkille, pyöräilylle, fiktiivisten tekstien kirjoittamiselle ja kokkailulle sekä leipomiselle ihan vain huvikseen. Näiden toimien parissa saavutan flow-tilan, jolloin aika unohtuu ja tekeminen vie mukanaan. Ja se on kuin antaisi aivoilleen nautinnollista palauttavaa hierontaa.
Ihana, kiitos että kirjoitit tästä aiheesta <3 itse tunnistan itsessäni loputtoman stressaajan ja ylisuorittajan. Amk-opiskelut opinnäytetöineen, työharjoittelu sekä treenaaminen, parisuhteen hoitaminen, ystävien näkeminen ja siihen päälle rentotuminen tuntuvat ylikuormalta silloin tällöin. Joka kerta kun pudotan jonkun edellämainituista muutamaksi päiväksi pois, kolkuttaa takaraivossa huono omatunto. Olen jo niin tottunut siihen kolkutukseen, että se tuntuu normaalilta. Ei pitäisi!
Kiitos muistutuksesta, että pitäisi höllätä välillä. Maailma ei kaadu jos ensi viikolla en ehdi joogaan kun haluan vaan lukea viltin alla kirjaa ja syödä jotain hyvää!
Kiitos, niin kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta <3 Ja voih, mä niin tunnistan tuon: että tulee huono omatunto, jos ei tee. Mulla se ongelma korostui entisestään lasten myötä, kun elämässä oli oikeasti vaiheita, että ei ollut hetkeäkään mahdollista ihan vain olla, etenkään itsekseen. Nyt kun niitä mahdollisuuksia sitten on, olo tuntuu ihan rikolliselta, jos ei käytä sitä jotenkin hyödyksi, siis tekemällä jotain, josta lopputuloksena on jotain konkreettista. Siitä pyrin hiljalleen oppimaan pois. Mä saan ihan varmasti vaikka pari kertaa viikossa lasten mentyä nukkumaan ihan vain juoda teetä ja neuloa.
Hieno kirjoitus. Mulla oli tähän olevinaan valtavasti kommentoitavaa, mutta pää meni jotenkin solmuun.
Unelmahommissa-kirja on antanut paljon ajateltavaa. Juuri tuo lomien odottaminen ja ikuinen alkuviikon vihaaminen väsyttää. Nyt hoitovapaalla ollessani mietin lähes päivittäin töihin paluuta – ja se tapahtuu aikaisintaan ensi syksynä, joten tässä on hyvää aikaa kauhistelulle ja itseni etsiskelylle. Eihän se ole hyvää eloa, jos normaalin viikonlopun sijaan tässä irvistelen melkein vuotta aiemmin että kohta pitää mennä töihin. Kiitos hienosta kirjasta!
Aivan ihana kuulla, että kirja on saanut ajatukset hyrräämään! Perhevapaat ovat siitä(kin) mahtava juttu, että silloin ihmisellä on aikaa ajatella, ja aika moni uravaihdos tai oman työkentän parantaminen muuten on lähtenyt just perhevapailla käyntiin. Toivottavasti saat ajatukset selkenemään ja voit palata työelämään hyvillä mielin <3
Mulla toimii keskittymistä vaativa urheilu hyvänä rentoutumiskeinona. Hiki virtaa ja kun ajatukset on pidettävä tekemisessä, seuraavassa lyönnissä, potkuista tai käsivedossa, ei muut asiat voi pyöriä mielessä. Vielä kun on kannustava ja kiva porukka sekä valmentaja.
Uskon, se toimii myös mulle samoin. Nykyään olen koittanut vaihtaa salirääkkiä lempeämpiin kehonhuoltotreeneihin (mitä nyt viime aikoina liikunta on ollut ihan retuperällä), mutta aikaisemmin tykkäsin käydä esim. vaikka bodycombat-tunneilla. Tunnin aikana ei todellakaan tullut miettineeksi mitään muuta kuin treeniä, kun tekeminen vaati keskittymistä, mutta silti pysyi tyhjentämään aivot ja vain tekemään liikkeitä ohjaajan perässä.
Jess, miten mahtavaa että sait tilaisuudesta kättä pidempää! Hyvää loppuviikkoa 🙂 Terkuin Anna-Maria
Kiitos, että järjestitte iltapäivän, oli ilo voida olla siellä mukana.
Tärkeitä pohdintoja ja tykkäsin jutusta. 🙂 Kysymys menee vähän ohi aiheen, mutta olen erittäin kiinnostunut tietämään, että mikä Mipin koulutustausta on? Katsoin nettisivut ja sieltä ei selvinnyt muuta kuin että käy ratkaisukeskeisen psykoterapian opintojen viimeistä vuotta (missä?) tai sitten mobiilioptomointi ei toimi oikein ja sivu ei näytä kaikkia tietoja. Siksi nostan tämän esille, koska kuten julkisuudessakin on keskusteltu, terapeutti-nimike ei itsessään ole mitenkään suojattu ja sitä voi käyttää millä taustalla vain. Myöskin psykoterapiaa voi opiskella monella taustalla, mutta kaikki eivät saa Valviran rekisteröintiä, mikä on oikeasti se ainut tae sille, että olet ammattilaisen luokse menossa mikäli psykoterapiaa tarvitset. Julkiterhikistähän pystyy ammattipätevyydet tarkistamaan kuka vain ihan vain nimeä hakemalla. Blogisi saa paljon näkyvyyttä ja terveydenhuollon ammattihenkilönä toivon, että nämäkin seikat nousisivat juttujen yhteydessä esille. Aurinkoista viikonloppua! 🙂
Moikka, palaan ehdottomasti tähän aiheeseen jahka saan kädet vapaaksi vauvanhoidosta 🙂 tärkeitä ajatuksia!
– Mippi / Philia Valmennus –
Mippi näemmä palaa asiaan vauvavuosihärdellin keskeltä myöhemmin. Hän kävi luennon alussa läpi koulutustaan lyhyesti, mutta enhän minä sitä enää tarkasti muista. Parempi siis odotella Mipin vastausta 🙂
”Olen antautunut vuodenaikojen vietäväksi, sen sijaan että olisin laittanut niin kovasti vastaan kuten aikaisemmin. Välillä on ihan ok heittäytyä aaltojen vietäväksi ja keinutettavaksi. Aina ei tarvitse hampaat irvessä räpiköidä vastavirtaan.” Kuulostaa ihan siltä kuin antaisit ohjeita synnyttämään lähtevälle 😀
Minustakin muutamat edelliset syksyt ovat olleet helpompia. En osaa sanoa varmaa syytä, mutta yksi vahva ehdokas on vanhempainvapaa tai vähäisemmät työmäärät. Sitä ehtii olla valoisanaikaan kotonakin useita ketoja viikossa ja se piristää.
Henkiseen ja fyysiseen palautumiseen uskallan suositella lämpimästi Asahia (http://www.asahi-health.com/).
Minä saan vartin sarjasta uskomattoman paljon energiaa niin henkiseen kuin fyysiseenkin jaksamiseen. Tuo on kuin luotu tällaiselle ikistressaavalle niska ja selkävaivaiselle 😉
Minulla ei ole yhteyksiä kyseiseen sivustoon muuten kuin käyttäjänä, joten tämä ei ole maksettu mainos 😉
Se mikä unohtui eilen laittaa vaikka oli tarkoitus oli se että luin vasta vähän aikaa sitten jostain jutun missä todettiin ihmisen olevan ainut laji maapallolla joka ei arvosta laiskottelua. Kaikki muut eläimet käyttävät elintärkeiden toimien kuten ruuanhankinnan ja poikasten hoitamisen yms. jälkeen jäljelle jäävän ajan puhtaasti lepäämiseen. Leijonat makoilevat pitkin päivää, linnut istuvat puussa, kalatkin lepäävät, mutta laiskottelevaa ihmistä katsotaan karsaasti ja ihminen tuntee lepäämisestä syyllisyyttä.
Mullekin tuli mieleen synnytys, kun tuota kirjoitin 😀 Ehkä se sama (supistus)aaltojen mukana keinuminen pätee yleisemmin lähes kaikkeen elämässä. Että jos ne aallot kerran tulevat, on järkevämpi myötäillä niiden mukana kuin vetää paniikista rautakangeksi 🙂
Asahi on mulle ihan uusi juttu ja kuulostaa hyvältä. Vartin sarja on sellainen, joka pitäisi voida mahduttaa lähes jokaiseen työpäivään ilman ongelmia.
Tuo laiskottelujuttu on muuten niin totta! Jos muistat, mistä siitä luit, olisi mahtavaa saada linkki. Jutusta saattaisi irrota ajatuksia ehkä Lähikseenkin.
Varmasti pätee. Yleensäkin vastavirtaan uiminen on raskasta monella tapaa.
Minulle asahi on hyvä aamujumppa, mutta sitä voi tehdä myös vaikka lämmittelyksi ennen rankempaa liikuntaa. Tuolla sivustolla on myös lyhyempiä vähän päälle 5min sarjoja, mutta minä koen että se on vähän liian lyhyt että saisin siitä samalla tavalla irti kuin vartin sessioista. Jos on kiire niin on se silti tyhjää parempi. Raskausaikana pyörähtävät liikkeet tekivät minut huonovointiseksi niin lopetin säännööliset aamuasahit enkä ole nyt muistanut aloittaa uudestaan kun olen vauvan kanssa kotona. Pitää pistää itsellekin nyt korvantaa että se olisi hyvä muistaa ottaa aamuihin aina kun vaan ehtii.
Helsingissä varmaan löytyisi ihan ohjaajan vetämääkin asahia. Täällä syrjemmässä meillä ei sitä valitettavasti ole, mutta nuo liikkeet on helppoja ja turvallisia tehdä. Ei siis ole vaaraa että rikkoisi itsensä jos ei tee juuri oikein.
Valitettavasti en löytänyt laiskottelujuttua enää 🙁 Se tuli Facebookin uutisvirrassa vastaan ja sellaisten uutisten jäljittäminen uudestaan on tosi hankalaa jos ei muista tarkkaa otsikkoa.