Kaupallinen yhteistyö: Kekkilä

Kivinokan pikkuisilla kesämajoilla ei varsinaisesti ole omia pihoja, kuten ei meidänkään tölleröllämme. Ensikertaa Kivinokassa vieraillessani ihastuinkin juuri siihen, että sadat mökit ovat ripoteltuna ympäri metsäistä niemennokkaa kuin röllitöllit. Kesämajojen ympäristöt – tai pihat, kuten niitä joka tapauksessa kutsun tässäkin kirjoituksessa – on pidettävä metsäisen luonnonmukaisina, mitä nyt ruukkuistutuksia saa olla, samaten kuin 7 neliön terassi.

Meidän mökin pihaamme on kuitenkin sen noin 70 vuoden historian aikana istutettu kaikenlaisia kasveja, jotka eivät ole Suomen alkuperäislajeja. Täällä näkyy palanen mökin pihaa sellaisena kuin se oli, kun kesämajamme hankimme.  Nyt vihdoin tänä keväänä, kun palsta ei enää viiden vuoden uurastuksen jälkeen vaatinut alkukeväästä niin valtavasti aikaa, oli hetki laittaa ajatuksia mökin ympäristön ennallistamiseen, eli luonnonmukaistamiseen. Tai noh, aikapulaisuus on vaivannut tänäkin keväänä, mutta onneksi oli Kekkilän yhteistyön kautta tullut deadline, joka antoi hyvän syyn puuhastella mökillä ja saada homma alkuun.

Sillä kuten puutarhassa, metsässä ja luonnossa ylipäätään, mikään ei tapahdu nyt ja heti. Prosessit ovat pitkiä, tuloksia näkee vuosien päästä ja sellaisen termin kuin ”valmis” voi unohtaa.

Siksi onkin heti huomautettava, että mökin ympäristö näyttää nyt tällä hetkellä enemmän ihmisen muokkaamalta kuin se alun perin näytti. Tämä kauhistutti itseäni alkuun. Mutta täytyy vain malttaa. Kun istuttamamme kasvit alkavat vuosien saatossa vallata alaa ja ympäröivä luonto alkaa ottaa paikkansa sammaleena kivillä sekä mustikanvarpuina vieraslajien jättämien aukkojen tilalla, pihapiiri alkaa sulautua osaksi luontoa. Muutosta siihen suuntaan on tapahtunut jo parissa viikossa.

Toiveissa hyötymetsäpuutarha luonnonvaraisilla kasveilla

Hyötymetsäpuutarhan perusajatuksessa pyritään yhdistämään kasvimaiden satokausi metsien omavaraisuuteen, itsehoitavuuteen sekä ekologisuuteen – luonnontilaisia metsiä ei tarvitse kastella, harventaa, lannoittaa tai istuttaa, sillä ne hoitavat sen ihan itse.

Yleensä metsäpuutarhaan istutetaan myös puita, pensaita, perennoja ja kasveja, jotka eivät ole alkuperäislajeja. Ensisijaisesti metsäkasvien joukkoon kuitenkin neuvotaan istuttamaan sellaisia perinneperannoja, jotka ovat maamme alkuperäisiä kasvilajeja tai muinaistulokkaita, eli kasveja, joita viljelty kotipihoissa jo vuosisatojen ajan. Tämä jo ihan siksi, että niitä ei ole jalostettu, minkä ansiosta ne eivät vaadi paljoa hoitoa.

Sen verran oma projektimme siis poikkeaa tästä, sillä tahdomme pihapiiriin luonnonvaraisia kasveja. Joka tapauksessa toiveena on, että mökin ympäristö voisi antaa myös syötävää ja kukkia – jos ei meille ihmisille, niin pörriäisille, linnuille ja muille metsän asukkaille mäyristä lepakoihin. Kivinokassa eleleviä ja Suomen luontoon Pohjois-Amerikasta tuotuja valkohäntäkauriita emme tosin haluaisi kutsua buffet-pöytään, joten vältämme lajeja, jotka maistuvat niille.

Kesämajan pihan alkutilanne

Kivinokan pihan ympäristö on kalliopohjaista ja luultavasti osittain mullalla paranneltua maata, jossa on kasvillisuuden perusteella merkkejä tuoreesta kangasmetsästä ja jopa lehtomaisesta metsästä. Pihassa on sekä paahteisia että puolivarjoisia kohtia.

Mökin ympärillä metsikkö on pitkälti pihlajien valtaama. Meidänkin pihamme kruunu on iso pihlaja, joka tuottaa paljon marjoja niin linnuille kuin meille ihmisille. Mökkimme ympärillä kasvaa paljon mustikkaa, syksyisin saa poimittua rouskuja ja haperoita ihan mökin kulmalta. Kotkansiipiä nousee sieltä täältä, samaten kuin kieloa. Mökin takaa saa poimittua leivän päälle aina tuoreita ketunleipiä, ja sammal kiipii kivillä sekä polkujen reunamilla, joilla kasvaa myös ahomansikkaa.

Lisäksi pihapiirissämme on isoja kuusia, koivuja, koululaisen kokoinen vaahteranalku ja vähän etäämpänä – eli Kivinokan mittakaavassa muutaman kymmenen metrin päässä – mäntyjä, tuomia ja leppiä. Pihaamme on lisäksi istutettu syreeni sekä terijoensalava. Lisäksi pihassa on juhannusruusu, valtavasti vuorenkilpeä, villiviiniä ja vadelmaa, joista jälkimmäinen saattaa olla joko istutettu tai luonnonkantaa.

Pihassa siellä täällä nousee myös jotakin punakukkaista ruusua, enkä ole varma, onko se peräti jotain vieraslajivaroituksen piikkeihinsä saanutta, vaikka kurtturuusua ei olekaan. Oli miten oli, se lisääntyy villisti juuriversoillaan, joten se joutui ensimmäisenä poistettavien listalle, varmuudeksi.

Yllättäen pihasta löytyi kuitenkin jotain, minkä kanssa kiire poistamiselle oli vielä akuutimpi.

Vieraslajihälytys – kauniisti kukkiva ryteikkö olikin vieraslajipesäke

Kivinokan alue on, kuten nimestä voi päätellä, kivistä niemennokkaa. Sen lisäksi alue humisee metsäisenä ja luontoarvoiltaan monimuotoisena. Pääosa Kivinokan vanhasta metsästä on järeän kuusipuista luonnonsuojelualuetta sekä arvokasta kääpäaluetta. Siellä on myös lehtomaisia notkelmia ja kosteita painanteita, soitakin.

Kesämajamme ei sijaitse luonnonsuojelualueella, mutta sen kainalossa. Sitäkin tärkeämpää on pitää silmällä alueen vieraslajeja, joita on Kivinokassa valtavasti. Japanintataria ja jättipalsamia erityisesti, mutta myös esimerkiksi piiskuja (joita kasvoi myös palstallamme, kun sen saimme) ja kurtturuusua. Lupiinia en ole hurjissa määrin nähnyt, onneksi, vaikka muuten jokainen niitty tuntuu hentojen alkuperäislajien sijaan nykyään kasvavan niitä.

Omassa pihassamme tuli vieraslajien kanssa yllätys. Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio kävi alkukeväällä tutkailemassa pihaamme ja huomasi epämääräisistä hangesta törröttävistä risuista, että pihamme yhdellä laidalla kasvaa todennäköisesti rusopajuangervoja. Oli mitä oli, kaikki pajuangervot ovat päätyneet vieraslajilistalle.

Marin vierailun jälkeen selvisinkin, että ensimmäinen asia pihan luonnonmukaistamisessa olikin angervon – ja sen sinne tänne hiipivän ruusun – hävittäminen pihasta. Lumien sulettua ja silmujen alkaessa puhjeta, tajusimme lähes yhden kokonaisen kulman pihastamme olevan rusopajuangervoa. Se on ollut aikamoinen ryteikkö, mutta antanut kivasti näkösuojaa viereiseen mökkiin – ja kieltämättä kukkinut nätisti.

Vasta ihan pari viikkoa sitten tajusimme, että myös toinen ryteikössä kasvava kaunislehtinen ja nättinä kukkinut pensas on kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji, viitapihlaja-angervo. Ja nyt kun silmämme ovat avautuneet ja tieto lisännyt tuskaa, olemme tajunneet, että noita molempia lajeja kasvaa aivan valtoimenaan ympäri Kivinokkaa. Jaiks!

Täältä löydät listan EU:n vieraslajeista ja täältä taas kansallisesti haitalliseksi määritellyistä vieraslajeista. Melko yleisesti kaupunkialueen metsiin levinneitä vieraslajeja ovat jo mainittujen lisäksi isotuomipihlaja, idänkanukka, punalehtiruusu ja melko uutena pilvikirsikka. Avoimilla paikoilla taas pajuasteri ja ojien rohtoraunioyrtit.

Yhteistyössä luonnon kanssa tehty metsäpiha – karkea suunnitelma

Kiireellisin asia pihan luonnonmukaistamisessa on taistelu vieraslajeja vastaan.

Muut istutetut puut ja pensaat saavat jäädä, mutta esimerkiksi muuten niin kaunista, aina vihreää ja mökin aikakauteen noin muuten sopivaa vuorenkilpeä aletaan hiljalleen poistaa ja korvata luonnonmukaisilla kasveilla. Kiire sen kanssa ei ole, sillä vuorenkilpi pysyy aisoissa, ja nytkin sen aikaisin keväällä kukkivat kukat olivat ensimmäisenä heräävien pörriäisten mieleen.

Tilalle istutetaan mielellään monivuotisia luonnonmukaisia kasveja ja pensaita. Lisäksi mökin aurinkoiselle kulmalle perustetaan niitty sekä uusi ruukkupuutarha.

Pihan muodoissa otetaan mallia luonnosta, eli vaikka uudet istutusalueet nyt näyttävät vielä ihmisen tekemiltä, otettiin niihin mallia luonnosta. Ne tehdään reunoiltaan kaareviksi ja muodoiltaan epäsymmetrisiksi.

Toiveena on myös luontevasti – kirjaimellisesti – parantaa mökin polkuja, jotka etenkin keväisin muuttuvat mutavelliksi. Sama ongelma on myös keinun alla, jossa paljon kulkemisen takia ei esimerkiksi kokeilemani apila ole menestynyt.

Metsäpuutarhaan istutettaessa taimi tarvitsee alkuun kilpailuetua

Metsäpuutarhaan istutettaessa kasvi tarvitsee alkuun kilpailuetua, jotta se pääsee ottamaan tilansa. Se tarkoittaa sitä, että kasvin ympärillä maata parannetaan antamalla sille tuoretta multaa.

Tämän merkityksen olen huomannut itse, kantapään kautta toki, kun heti kesämajan ostettuamme laitoin kaksi tyrnipuskaa kasvamaan. Toisin sanoen kaivoin kaksi kuoppaa, törkkäsin taimet niihin ja sitten katselin niiden hiljaista kituvaa kuolemaa seuraavan vuoden ajan, kunnes luovutin. Sama homma niittykokeilujeni kanssa. Olen nakellut vuosien aikana aika monet pussilliset luonnonniittykukkasekoituksia mökin nurmikontapaiselle ja viereiseen heinikkoon, mutta yhden yhtä kukkaa en ole huomannut.

Maanparannusmullalla tarkoitetaan säkeissä ulkoistutuskiin myytäviä multia, joiden käyttötapa on seuraava: sekoitetaan maanparannusmultaa ja noin kolmasosa tai puolet pohjamaata mukaan, jolloin kasvien juurtuminen istutuskuopan ulkopuolelle pitäisi käydä vaivatta. Itse nakkelen lisäksi kuopan pohjalla risuja, lehtiä ja muuta maatuvaa.

Itse valitsin mullaksi turpeettoman Kekkilä Kasvumulta Kestävä+, jota voi käyttää myös ruukkuistutuksissa ja palsan kasvupenkkien parantelussa yhdessä komposti- ja bokashimullan kanssa. Happaman maan kasveille, kuten useimmille havupuille ja esimerkiksi palstamme pensasmustikkapenkin paranteluun, hankin Kekkilän Havu- ja rodomultaa.

Mitä kasveja satoa antavaan metsäpuutarhaan

Mitä enemmän olen lukenut kirjoja ja googlaillut metsäpuutarhaa, sitä enemmän olen hämmästynyt, miten paljon Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kasveja, jotka antavat syötävää tai herkkyydessäänkin näyttäviä kukkia.

Kai siksi istutettavien kasvien valitseminen on ollut niin vaikeaa. Oman hankaluutensa tuo myös se, että monia luonnonkasveja ei ole taimina helposti saatavilla, vaan niitä pitää tilailla sieltä täältä eri puutarhoilta.

Helpointa, halvinta ja luonnonmukaisinta onkin siirtää luonnonkasveja luonnosta. Se vaatii kuitenkin maanomistajan luvan.

Laikuttaminen on hyvä keino lisätä luonnonkasvien joukkoon muita luonnonkasveja. Esimerkiksi meidänkin pihassamme viihtyvä ahomansikka pärjää heinän seassakin, kun sille tekee mullalla paranneltuja pikkulaikkuja sinne tänne.

Kekkilän Marilta sain hyvän vinkin kerätä luonnonkukkien siemeniä, mihin ei tarvita maanomistajan lupaa. Esimerkiksi kurjenpolven siemenien keräämiseen elokuun loppu on yleensä hyvää aikaa, ja siemenet voi kylvää samoin tein maahan.

Täällä Kekkilän muut vinkit satumaisen metsäpuutarhan perustamiseen. Hyvä nettiartikkeli aiheesta lajilistauksineen löytyy myös päivätyöpaikkani Suomen Luonnon sivuilta. Erinomainen kirja metsäpuutarhaan istutettavien lajien pohtimiseen on Ella Rätyn ja Hanna Marttisen Suomalainen metsäpuutarha (WSOY 2014)

Kesämajan metsäisen pihan istutussuunnitelmat

Tällaiseen istutussuunnitelmaan päädyin monen iltayöhön mennen vatvonnan ja pohdinnan jälkeen.

Kuusen viereen:

• Tyrni (marjoja tuottava pensas)
• Karhunlaukka (kukkiva kevätkasvi, jonka valkosipulin makuisia lehtiä voi syödä)
• Kangasajuruoho (ikivihreä puolivarpu, maanpeittokasvi, jonka kukinnat pörriäisten mieleen. Timjamin sukulainen, osaa siis voi syödä)
• Ruusujuuri (Lehtiä voi syödä tai käyttää teenä, mutta kohtuudella. Tuoksuvaa juurta voi käyttää tuoksusekoituksissa. Sain tämän taimia työkaverilta.)
• Nyt myös niittykukkia, kunnes muut kasvit ottavat alaa
• Kuusen alle varjoon osterivinokkaita
• Kuusen varjoon tai muualle varjoisiin paikkoihin voisi miettiä myös ikivihreää taponlehteä

Keinun taakse kivikkoon:

• On jo vuorenkilpeä ja juhannusruusu
• Mäkimeirami (kotimainen oregano, jonka kukat ovat pörriäisten ja perhosten mieleen)
• Kärsämöitä. Pörriäisten mieleen oleva kukka, joka toimii myös leikkona.

Uusi ruukkupuutarha:

• Humala, Humulus lupulus. Kuuluu Suomen luonnonvaraisiin kasveihin, mutta myös viljelyjäänne ja -karkulainen, joten varmuudeksi ruukkuun.
• Kamomilla kylvettynä
• Vadelma-karhunvatukkapensas termoruukussa
• Laventeli
• Kesäkukkia, kuten samettiruusu ja markettaa.
• Vieressä niittykukkakokeilu, jonka sekaan kylvin nyt myös yksivuotisia kesänittykukkia, kuten aitohunajakukkaa, kesälemmikkiä ja keltapäivänkakkaraa.

Vieraslajiryteikön tilalle olin ajatellut perustaa happaman maan alueen, jolla kasvaisi esimerkiksi puolukkaa. Mutta kun kävi ilmi, että koko pensasrykelmä syreeniä ja piskuista tuhkapensasta lukuun ottamatta kasvaa vieraslajeja, suunnitelmat laajenivat. Siihen kun olisi kiva saada joku korkeampi pensas sekä näkösuojaksi että mereltä puhkuvien tuulien suojaksi. Jos alue olisi kostea, olisin heti istuttamassa siihen suopursua, mutta nyt pitää keksiä muuta.

Vieraslajiryteikön tilalle olen miettinyt:

• Puolukka. Tätä ehdin jo ostaa pari tainta, kunnes projekti vähän suureni.
• Kanerva. Hyvä mesikasvi, joka sopii myös teeainekseksi.
• Kataja. Aina vihanta ja antaa mausteeksi sopivia marjoja. Jokaisen, joka miettii tuijia pihaansa, soisi pohtivan kotimaisia katajalajikkeita. Niitä ei tarvitse suojatakaan, pohjolan säihin sopeutuneita kun ovat.
• Koiranheisi. Suurina valkoisina ryppäinä kukkiva pensas, jonka kuorta on käytetty lihaskipuja lievittävänä lääkkeenä. Saman suvun pensas lumipalloheisi ”Pohjan neito” on myös alkuperältään kotimainen.
• Euroopanpähkinäpensas. Tästä itselleni uudesta löydöstä olen innoissani! Parimetriseksi kasvava kallioisten rinnelehtojen pensas, joka vanhemmiten muistuttaa pientä haarovaa puuta. Lämpiminä syksyinä tuottaa syötäviä pähkinöitä.

Näiden lisäksi yksi vuorenkilpeä ja vadelmaa kasvava alue jäi vielä mietinnän alle. Se on niittymäisellä paikalla, joten siihen olen miettinyt kukkivilta niityiltä tuttuja lajeja.

Pienen pieni niittymäinen alue:

• Kurjenkello
• Lehtosinilatva
• Keltamatara
• Mäkitervakko
• Lehtonäsiä
• Tähkätädyke
• Ehkä jopa jotain luonnonvaraista ruusua, kuten karjalanruusua tai metsäruusua

Näiden lisäksi kaipailen mökin kivikkoon luonnonvaraisia maksaruohoja, mutta nämä ovat niin kauriiden makuun, että ovat tulleet syödyksi nopeasti joka kerta, kun olen niitä koittanut istuttaa.

Hommat alkuun – polut mudattomiksi puutarhakatteella

Aivan ensimmäinen asia, jonka teimme Kekkilän apulavallisten saapuessa alkukeväästä, oli mökin ympärillä olevien polkujen parantelu. Ne kun ovat useamman kuukauden vuodesta mutavelliä, ja kuraa kulkeutuu aina sisälle mökkiinkin – eikä alkukeväästä Kivinokan kesävedet edes ole vielä päällä, että voisi siivota sotkuja sitä mukaa kun niitä syntyy.

Me levitimme poluille Kekkilän Puutarhakatetta, joka on valmistettu Suomessa käsittelemättömästä ylijäämäpuusta. Mikä ihana pehmoinen metsäpolkufiilis sillä tulikaan – niin silmälle ihailtavaksi kuin jalan alla tunnettavaksi. Eikä kura ole enää ollut harmina!

Tämä oli niin valtava parannus, että nyt ei voi kun pohtia, miksi ei olla tehty tätä aikaisemmin. Yksi säkki riittää 3–4 metriin tuollaista pikkuista polkua, johon kate toki ajan kanssa maatuu. Aika näyttää, kaipaavatko polut vuosittain vai harvemmin lisäkatetta. Laitettiin katetta myös palstan helposti mutaisiksi muuttuviin kohtiin.

Puutarhakatetta käytimme myös, kun perustimme uuden sienipenkin mökin viereisen kuusen alle. Täällä kirjoitin tarkemmin sienipenkin perustamisesta. Saas nähdä, saammeko poimia ihan piankin kuusen alta osterivinokkaita kesämajan pizzajuhliin!

Kiviä puutarhakeinun alle kallion jatkoksi

Syreenipensaan katveessa, puutarhakeinun alla, on ollut toinen kohta, joka helposti muuttuu mutalammikoksi.

Olen koittanut kylvää siihen apilaa, mutta koska keinu on kovassa käytössä, ei apila ole koskaan ehtinyt kunnolla juurtua. Nyt otin inspiraatiota ympäröivästä kalliosta, ja levitin kuoppaan Kekkilän kahta eri kokoista harmaan basaltin väristä koristekiveä. Ne erottuvat nyt vielä aika räikeästi ympäristöstään, mutta jo parissa viikossa luonto on alkanut ottaa tilansa. Nyt jo kivien lomasta kasvaa kieloja ja kotkansiipeä.

Lapset ovat tykänneet keinun alla olevista kivistä, jotka auringossa muuttuvat ihanan lämpimiksi jalan alla. Itse en ole vielä paljoakaan keinussa ehtinyt istua, ihan jo sen takia, että keinun kiinnikkeet ovat toiselta puolelta rikki ja ne pitäisi korjata. Mutta puuhaa riittää ennen keinuun istahtamista.

Vieraslajitaistelun aloitus ja suomalaisia kasvilajeja tilalle

Tämä tulee olemaan kesämajan pihapiiriin luonnonmukaistamisen työläin vaihe: saada vieraslajit häviämään. Olemme alkaneet poistaa rusopajuangervoa ja viitapihlaja-angervoa, ja jo viikossa maasta pilkistää uusia alkuja, vaikka kuinka luulimme repineemme kasvit juurineen.

Nyt kun silmät ovat auenneet yhä laajemmaksi vieraslajien suhteen, olen myös huomannut, miten joka puolella näitä kahta samaa lajia kasvaa. Kivinokassa onkin vieraslajikeräys, jonne vieraslajit voi viedä, ja käsittääkseni kaupunki, joka mökkiläisille vuokraa maat, hoitaa ne siitä eteenpäin hävitettäväksi. Kompostoida vieraslajeja kun ei kannata, jotta kasvien juuret ja siemenet varmasti tuhoutuvat.

Vieraslajien hävitys tuleekin olemaan varmasti vuosien työ, ihan vain meidän mökkimme ympärillä. Siksi en ole hurjaa kiirettä pitänyt esimerkiksi vuorenkilven kanssa. Se kun pysyy aloillaan, eikä ole haitallinen vieraslaji. On myös kiva, että kaikkea maata ei tarvitse nyhtää paljaaksi kerralla ja kukkivaa riittää nytkin, ennen kuin istuttamani kasvit alkavat ottaa alaa.

Uusi ruukkupuutarha ja kiviä suojaksi paahdetta vastaan

Mökin nurkalle perustamastani ruukkupuutarhasta tuli niin söpö, vaikka ei vielä valmista olekaan! Olen arastellut vadelman istuttamista palstalle, mutta nyt ruukussa se pysyy varmasti aisoissa, ja toivottavasti antaa välillä muutaman marjankin kastelupalkaksi. Ujutin ruukkuun myös palstsalla reheviövän mintun, jotta se olisi lähempänä kesäkeittiötä. Lisäksi laitoin suosikkiani laventelia ja kesäkukkia, jotka eivät laventelin tapaan ole tavanneet kauriille maistua: samettiruusua eli samettikukkaa ja eri värisiä markettoja.

Laitoin ruukkuihin pohjalle painoksi ja salaojitukseksi koristekiviä ja kasvualustana käytin Kekkilän turpeetonta Kasvumulta kestävä + -multaa. Päälle ripottelen katteeksi vielä pieniä koristekiviä. Paahteisella nurkalla ne pidättävät ruukuissa vettä paremmin kuin jos multa olisi paljaana. Nättejäkin ovat, ja kiviä keräilevät lapset saavat mieluusti asetella omat kivilöytönsä niin ikään ruukkuihin.

Pienen kukkaniityn perustus

Ruukkupuutarhan vieressä olevalle nurmikontapaiselle perustin pienen kukkaniityn. Ja näyttäisi siltä, että ensimmäistä kertaa se onnistui! Nyt nimittäin vihdoin uskoin, että pieni apu siemenille voisi olla tarpeen, luin ohjeet ja tein ensimmäistä kertaa kuten niissä neuvottiin:

Ensin raastoin nurmen maanpintaa rikki teräväpiikkisellä ruusuharavalla. Sen jälkeen levitin nurmen päälle kerroksen multaa, Kekkilän turpeeton Kasvumulta kestävä + oli käytössä tässäkin. Kastelin alan huolella ja sen jälkeen tamppasin sen jaloin tiiviiksi. Sitten levitin siihen siemenet, jotka olin ensin sekoittanut hiekkaan tasaisemman levittämisen helpottamiseksi. Kun siemenet olivat maassa, tamppasin ne vielä tiukasti kiinni multaan. Sen jälkeen olen muistanut kastella niittytoivetta päivittäin ja kas: multa vihertää jo valtoimenaan!

Uskaltanen siis toivoa, että tänä kesänä mökkimme edusta hulmuaa niittykukkia pörriäisten ja meidän mökkiläisten iloksi. Oi onnea!

Piha tai puutarha ei ole koskaan valmis, luonto sen sijaan on

Kesämajan pihapiirin kanssa riittää hommia koko kesäksi ja tuleviksikin. Palsta on sitä minulle jo vuosien ajan jaksanut opettaa uudestaan ja uudestaan: koskaan ei tule valmista, ja se juuri on puutarhanhoidon ihanuus.

Ajatelkaa vaikka puun istuttamista. Sitä ei oikeastaan koskaan istuta itselleen, vaan (puutarhan) tuleville sukupolville, sillä puun kasvaminen humisevaan mittaansa vie vuosikymmeniä, yli ihmisen eliniänkin. Mutta se juuri on tämän homman kiehtovuus. Kädet mullassa kaltaiseni kaikki tänne ja heti -ihminen oppii malttia ja rauhoittumista.

Se, että pähkinäpensaat – joiden taimia ei ole vielä edes hankittu – tulevat vielä joskus luomaan viheriöivän ja ehkä pähkinöitäkin antavan näköesteen, tulee viemään vuosia. Ja olen sen ajatuksen kanssa nykyään ihmeellisen zen.

Vaikka minä ajattelisin, että pihapiiri on keskeneräinen, luonto tuskin moisia miettii. Korkeintaan pohtii, että jos joku on keskeneräinen, se on ihminen.

Kirjoituksen taustamateriaalina käytetty jo mainittujen lisäksi Joel Rosenbergin kirjaa Syötävä metsäpuutarha – johdatus suunnitteluun ja lajistoon (Into 2023) ja Antti Riikosen kirjaa Suomalainen perennakäsikirja (WSOY 2002) sekä sivustoa LuontoPortti.