Viime viikonloppuna festaroin siskojen kanssa. Toinen Festivaali-festivaali, toinen siskosten festariviikonloppu Tampereen Pyynikillä. Samalla kiedoin festarikesän 2023 paketiksi ja säilöin sen muistoiksi rintalastan vasempaan kulmaan. Bättre Folk, Flow (lippu saatu) ja Festivaali. Kaikki erilaisia ja silti juuri minunlaisia festareita ripoteltuna ympäri Suomen.

Tämä festivaalikesä muistutti taas siitä faktasta, että festivaaleilla parasta ja paskinta ovat kaverit. Ai miten niin? Antakaas kun kerron:

Vietin monen monia festarivuosia, joista pääasialliset muistot ovat sitä, että kaverilössi on aivan mahdotonta pitää kasassa. Kaikilla on eri aikaan vessahätä, nälkä ja väsy. Koko ajan ja saletisti eritahtisesti joku haluaa ranskalaisia, kaljaa, festarisutinaa. Kaikki tahtovat nähdä vähän eri bändejä, joku lössistä jää suustaan kiinni toisaalle häviten porukasta ja sitten käytetään puoli tuntia siihen, että yritetään tärskytä jossain, jotta voidaan taas tovi velloa massana, joka ei etene mihinkään, mutta ei silti päätä pysyä paikallaankaan.

Enkä sano, että itse en olisi syyllistynyt omilla toimillani tähän sekoiluun ihan yhtä lailla. Syy ei ole minussa tai muissakaan. Iso kaveriporukka ei vain yksinkertaisesti toimi festareilla. Paitsi sattuman varaan annettuina ihanina kohtaamisina, joita varten ei lähetetä yhtäkään ”Arppa, miksauskopin vasen puoli, punaisen hatun lähellä” -viestiä. Festivaalien ydinkaveriporukan maksimimäärä on kaksi, kolme tai ihan maksimissaan neljä henkilöä.

Bättre Folkissa olin tänäkin kesänä kahdestaan ystäväni Sennin kanssa. Tuntui niin autuaan ihmeelliseltä – etenkin kun edellisviikolla olimme olleet reissussa isolla porukalla ja viiden lapsen kanssa – miten lungisti kaikki taas meni. Ihan kuin aivoimpulssimme olisivat hakeutuneet itsestään samalle kanavalle. Fillarimatkoilla alettiin pohtia taukoja samoihin aikoihin, vessahädät kulkivat synkassa ja vaikka oli suunniteltu lounaaksi Napolin pataa, molempien tekikin mieli ruokakassiin jemmattuja uusia perunoita.

Enkä usko sen olevan pelkkää telepatiaa, vaan yksinkertaisesti sitä, että kahdestaan on niin paljon helpompi ottaa koko jengi huomioon, ohjailla molempien ajatukset hellästi ja ihan huomaamattakin lähelle toisiaan. Pienen pieniä juttuja, joista olisi voinut muodostua ensin hiekkaa ja sitten soraa kenkiin, kun nyt kävelin kepeästi kaikki ne kymmenet tuhannet askeleet festariviikonlopun aikana.

Flow’hun lähdin tänä vuonna ensimmäisenä päivänä yksin. Festarit ovat isot, suorastaan jättimäiset, mutta silti heti porteista sisään astuttuani näin ensimmäiset kaverit. Myöhemmin iloisia kohtaamisia tuli lisää ja lisää. Osan kanssa kuljettiin tovi festareita kimpassa, osan kanssa lähdettiin piankin eri suuntiin. Sama juttu sitten myöhemmin, kun puoliso liittyi seuraani.

Miten monta vuotta menikin ymmärtää, että on ihan tosi ookoo ja ihan eri tavalla mukavaa käydä yksin esimerkiksi elokuvissa, ravintolassa ja festareilla. Tämän tunteen toki saavuttaa varmasti vain, jos yksin oleminen on itse valittua, ehkä harvinaistakin, eikä pakon sanelema ainut mahdollisuus. Pidän siitä, miten voin pyöriä festarialueella kuin sellaiseen ilmalla täytettyyn palloon pukeutuneena. Välillä törmään nauraen toisiin, kunnes töytäisemme toisemme hellästi taas eri suuntiin.

Kai siksi tilanne pääsi vähän yllättämään, kun Flow’n perhesunnuntaina mukaan tulivat perheemme nuorimmaiset festarikävijät (toisella 10. kerta ja toisella 7. kerta Flow’ssa, joten aika konkareita ovat hekin). Jestas sitä sekoilua kavereiden kanssa!

Jatkuvaa soittelua, viestittelyä ja kavereiden etsimistä. ”Lähetä kuva, missä ootte!” ” En kuule sua!” ”Me ollaan nyt tässä, missä sä olit äsken, mutta missä sä nyt oot!” ”Äiti soita sä sen isälle!” Ja sitten kun sitä yhtä kaveria oli nähty kahden minuutin ajan, sama ralli seuraavan kanssa.

Lopulta minä olin aivan hermoraunio, sosiaalisesti loppuunkaluttu ja äksyä seuraa. Totesin, että nyt pysytään tässä, laitetaan puhelimet laukkuihin ja keskitytään ihan vain olemaan näillä festivaaleilla. Kavereita ehditte nähdä koska vain, mutta näitä festareita pääsee hengittämään sisäänsä vain kerran vuodessa.

Tässä siis festariopetukseni keltanokille: 1.) muista korvatulpat, aurinkovoide, vesipullo ja se, että sopiva ydinfestariporukka on sen kokoinen, että sitä voi pitää kädestä.