Muistatteko vielä ne ajat, ennen nopeampia somekanavia, kun blogeissakin oli tapana vinkkailla jostain ajankohtaisista tapahtumista? No kuulkaa, tässä olisi nyt sellainen vanha kunnon tapahtumavinkkipostaus! Minä kun tahdon mahdollisimman monen tietävän ja siten tiensä löytävän meille tänne lähiöön tämän viikon sunnuntaina, kun perinteinen Vanhan Herttoniemen pihakirppis taas järjestetään.

Pihakirppis tullee olemaan menneiden vuosien tapaan hurjan suosittu ja silti leppoisan kiva tapahtuma. On pihakirppishumua, pop-up-kahviloita ja mahdollisuus veheriöivillä kevätkaduilla flaneerauksen lisäksi kurkistella 50-luvun lähiön kerros- omakoti- ja rivitalojen pihoille. Tiedän, että ainakin ystävän ukulelebändi tulee esiintymään Herttoniemen kaduilla, ja uskaltanen luvata, että kulman jos toisenkin takaa löytyy yllätyksenä muutakin ohjelmaa.

Mekin pystytämme pienen myyntikojumme jonnekin tienpientareelle. Myynnissä on esikoisen ja hänen ystävänsä tekemiä suloisen päheitä koruja ja minun lellimieni viherkasvien pistokkaita. Katson, josko malttaisin jostain taimistakin luopua multarahakassaa kartuttaakseni, sillä ainakin daaliaa ja tomaattia on esikasvatuksessa niin paljon, että kaupunkiviljelijän tiluksien koko ei kaikille riitä. Ja eiköhän viltinkulmalle jotain muutakin myytävää kerry.

Vanhan Herttoniemen pihakirppispäivänä myyntipuuhiin on ilmoittunut monen monta taloyhtiötä, jotka löytyvät oheisesta kartasta. Kannattaa rohkeasti kierrellä kartan numeropalluroiden ulkopuolella, sillä myyjiä on aina enemmän kuin virallisia ilmoittautumisia.

Herttoniemeen pääsee kätevästi metrolla. Sekä Siilitien että Herttoniemen metroasemilla voi jäädä pois, ja pihakirppishumu alkaa heti asemien ovien ulkopuolelta. Toki myös monet bussit kulkevat Hertsikan kautta, ja pyöräteitä pitkin pääsee paikalle kiitämään fillarikyydillä – kaupunkipyöräasemiakin meidän kulmilta löytyy useampi.

Jaa