Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Selvisimme lapsiperhearkea täittä niin pitkälle, että ensimmäisen hiuksista löytyneen loisen aiheuttama järkytys ja inhotus on edelleen tuoreessa muistissa.
Täikampaan oli tarttunut joku pieni kikkare, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin tarkistuksissa. Joku hiekanmurunen taas, mietin. Kunnes tajusin, että se joku liikkuu. Tarkemmin katsoessa hiekanmurunen sai pienet jalat, jotka sätkivät.
Korvissa humahti ja vatsalaukku vääntyi mutkalle ja pärähti sitten pahoinvoivan pinkeäksi. Hyihyihyihyihyi. Alkoi paniikin värittämä viikkojen operaatio, jossa teki mieli lopulta leikata kaikkien päät kaljuiksi (kahdelta leikattiinkin) ja polttaa koko syöpäläiskoti.
Sittemmin olemme valitettavan tottuneet täiden kyläilyyn, häätämiseen ja onnekkaisiin vääriin hälytyksiin. Sillä onnekkuudesta tässä – ja vuosien täittömyydessä – on pitkälti kyse, se on pitänyt tajuta. Olin jotenkin imenyt itseeni ajatuksen, että hygienian huonolla tolalla olisi jotain tekemistä täiden tarttumisen kanssa. Kuten niin moni lapsiperhe-elämään ennalta liittämäni luulo, tämäkin osoittautui täysin vääräksi.
Kokemukseni mukaan täiden tarttumiseen vaikuttaa kolme asiaa: sosiaalisuus, täihin liittyvä häpeä ja kehno jälkihoito.
Olemme sosiaalinen perhe, tykkäämme nuhjuta ja halailla ystävien kanssa. Jos jollain on täitä, ei ole mikään ihme, että ne tarttuvat. Kun ensimmäisen koronakevään etäkoulun jälkeen koululaiset palasivat opinahjoihinsa, meni vajaa kaksi viikkoa, kun meiltä löytyi täitä. Silloin nauroin epäuskoisen katkerana: edes koululaisten eristäytyminen koteihinsa useiksi viikoiksi ei onnistunut nujertamaan täiden salamatkustelua päästä toiseen.
Täihin liittyy häpeää, kuten kaikkiin loiseliöihin. Niissä on jotain alkukantaista ja hallitsematonta. Koen tämän suurimmaksi syyksi siihen, että täit pääsevät rellestämään. Niistä vaietaan, vaikka pitäisi toimia juuri päinvastoin. Joka kerta saadessani lasten kavereiden vanhemmilta pahoittelevan viestin täistä, päässäni on samaan aikaan kaksi ajatusta. Ensimmäinen on ”ei saatana”. Mutta heti perään tulee ”huh, onneksi laittoivat viestiä.”
Kun päät tarkistaa heti mahdollisen tartunnan jälkeen, on mahdollinen täinhäätöurakka paljon pienempi. Yhden hiipijän karkottaminen on hitokseen helpompaa kuin täiarmeijan, joka on jo ehtinyt munimaan uuden sukupolven. Ja jos mitään ei onnekseen löydy, tietää voida ennaltaehkäistä: pestä hiuksia pajunkuorisampoolla, suihkutella laimennettua tea tree -öljyä kauluksiin sekä asusteisiin ja jaksaa paremmin aamuisin vääntää siitä, että hiukset pitää laittaa kiinni.
Siksi mekin laitamme heti viestiä kaikille lasten kavereille, harrastusryhmille ja luokille, jos täitä löytyy. Siltikin, vaikka se hävettää ja nolottaa. Siltikin, vaikka viesti tarkoittaa sitä, että saatettiin muuten juuri vahingossa pilata teidän tulevat viikot, sori siitä.
Täitartunnan jälkihoito kun ei ole täisampoopesulla-kahdella hoidettu. Ei, vaikka täisampoopaketeissa luvataan tökötin räjäyttävän kaiken, kun vähän kampailee siinä samassa, kun aine vaikuttaa päässä. Tämä tuli noviisina todettua kantapään, tai ihan vain täisten päiden kautta.
Todellisuudessa täisavotta on tarkkaa käsityötä, joka vaatii lukemattomia työtunteja huolellisen lopputuloksen varmistamiseksi.
Täikampa on hyvä, mutta mikään summittainen sutiminen täisampoopesun yhteydessä sillä ei riitä. Jos hiukset ovat pidemmät, yhden pään tarkkaan läpikäymiseen saattaa mennä kaksi tuntia – otsalamppu auttaa täiartesaania työssään. Ja kampakaan ei riitä, sillä pienimmät täit eivät siihen tartu. Myöskään saivareet, eli hiuksiin pikaliimamaisen tiukasti kiinnittyneet pikiriikkiset munat, eivät irtoa kuin käsipelillä nyppien. Ja tämä kampaussavotta pitää tehdä ihan joka päivä, parin viikon ajan viimeisimmästä täihavainnosta. Jos yksikin muna jää, pian pää kuhisee taas.
Kahden lapsen perheessä tämä tarkoittaa sitä, että kaksi viikkoa iltaisin ei oikein ehdi mitään muuta tehdä kuin käydä päitä läpi. Joskus rundi joudutaan silti aloittamaan alusta ja operaatio pitenee. En tiedä, miten olisi mahdollista hoitaa homma kunnolla, jos lapsia olisi enemmän ja aikuisia vähemmän. Se ehkä onkin yksi täiden menestyksen salaisuus.
Oli miten oli, ne syyskuun viikot, kun taas vietettiin illat tiiviisti otsalampun valossa, loppumatonta täipyykkivuorta pesten ja kaverikyläilyt sisätiloissa kieltäen, olivat sekä voimistavaa että kaikki loputkin voimat imevää. Saimme yhteispelillä kutsumattomat vieraat päistä häädettyä, mikä kummallisella tavalla voimisti perhetiimin yhteishenkeä. Ja sitten samalla omasta päästäni tuntuivat – kaiken ahdistuksen keskellä pyristellessä – näivettyvän henkihieveriin myös siellä sinnitelleet jaksamishippuset.
Mua hämmentää, miten vielä vuonna 2021 tähän ei ole keksitty ratkaisua. Jotakin oikeaa estoa tai pikaparannusta.
Äläpä! Miten voikin olla, että ihminen on onnistunut ajan saatossa tappamaan sukupuuttoon tuhansia eläinlajeja, mutta täit mennä porskuttavat edelleen ympäri maailman.
Meillä ehti lapsia olla kymmenen vuotta ennen kuin kohdattiin tämä kihomatojakin kamalampi vitsaus. Tarkistuksia on tehty useita kertoja aikaisemmin, joten kun ”löytö” löytyi, nousi ällötys ja ahdistus. Onneksi en tuossa vaiheessa tiennyt, miten pitkä ja aikaavievä ajanjakso oli edessä. Se todellakin nitisti kaiken ylimääräisen energian ja ajan, jota oli ehkä kuvitellut käyttävänsä muuhun…
Äläpä muuta virko. Se rulianssi vie tuhottoman paljon aikaa ja energiaa.
Meillä oli ensimmäiset täit (ja toistaiseksi ainoat) esikoisella 4-vuotiaana puolitoista vuotta sitten. Ensin oli ällötys ja kammotus, mutta pian totesin, että mieluummin täit kuin kihomadot tai muut! Aikaa vie, mutta koen, että ”helposti” meni se täi-operaatio. Parin päivän välein parin viikon ajan kävin esikoisen hiukset läpi (pitkät hiukset puoleen selkään) juuri otsalampun ja täikamman kanssa, jotta kaikki munat ja täit löytyisivät. Mietin myös silloin, että ihan kuraa se ohjeistus, että shampoolla peset ja kammalla kampaat ja uusit sen ja homma sillä selvä. Juu ei. Silloin varmasti täitä riittää viikkotolkulla, kuten sanoitkin. Ei sillä tavoin saa kiinni kuin osan.
Kolmannella syynikerralla ei löytynyt enää eläviä (tai kuolleita) täitä, viikon kohdalla ei löytynyt enää muniakaan hiuksista (nekään ei kaikki juuressa ole, kuten monessa paikkaa olen lukenut, vaan ihan siellä pituuksissa myös!), mutta kävin vielä muutaman kerran hiukset kokonaan läpi ja pesin sillä shampoolla ohjeen mukaan. Aloin jossain vaiheessa kokea sen hiusosioiden kampaamisen jopa inasen verran meditatiivisena!?
Kuopus sai siinä vaiheessa sänkikampauksen, ei löytynyt täitä hältä, eikä onneksi mieheltä tai minultakaan. En tiedä, olisiko ensimmäinen täikokemus ollut näin ”positiivinen”, jos täitä olisi löytynyt koko perheeltä. Luulen, että nuo löytyivät sopivan aikaisessa vaiheessa.
Sulla voisi selkeästi olla kutsumusta ja lahjoja täiden häätämiseen erikoistuneen span / hoitolan perustamiseen 😀 Instan seuraajien kanssa keskustelin joskus aikoinaan, että sellaisia on jossain eteläisissä osissa Eurooppaa ja Yhdysvalloissa. Olisin niin asiakas!
Meillä on ollut täishow kerran kahdella lapsella. Öljysin kunnolla lasten ja itseni hiukset sekä päänahan, elmukelmu päänympärille ja annettiin vaikuttaa noin neljä tuntia. Yön yli olisi varmasti paras mutta en tiennyt kuinka hyvin kelmu pysyy päässä niin teimme päivällä. Tämän jälkeen löytyi vain kuolleita täitä ja saivareet oli helpompi saada irti liukkaasta hiuksesta. Tämän jälkeen laventelisuihketta aamuisin hiuksiin ja pään tarkastus joka toinen ilta pari viikkoa. Laventelivettä suihkin lasten hiuksiin vielä pitkään, koska täiepidemia jatkui päiväkodissa vielä lähes puoli vuotta mutta meille ei nää tullut uudestaan.
En tiennytkään, että laventelisuihkettakin käytetään ehkäisyyn. Tykkään laventelin tuoksusta, joten se olisi aika paljon kivempi suihkuteltava kuin tea tree -öljy 😀
Täit, voi argh. Meillä vain vääriä hälytyksiä (onneksi, mutta olen silti täysin neuroottinen, eli kun jostain kuulu edes hiiskahdus täivaarasta, päätty rento moodi, jossa tyttölapseni ei ehkä kampaa hiuksiaan viikkoon siihen, että lapsi pesee pajunkuorishampoolla hiukset plus laitetaan estosuihketta plus tiukat letit kunnes vaara on ehkä ohi). Mutta sitä minä edelleen ihmettelen, miten muka täikammalla pystyy hiukset kampaamaan läpi. Meillä lopputulos on se, että hiuksia vaan irtoaa tuppoina (niin tiukassa ne piikit, ettei hiukset mee yksinkertaisesti läpi).
Täiviestit saavat meillä koko perheen hälytystilaan, että ymmärrän! Ja joo, jos ei olisi tällainen liukas hiuslaatu kuin meidän jengillä, täikampa on varmasti kinkkinen.
Ah täit, tuttua. Mä oon todennut että en poista saivareita yksitellen koska siinä menisi ikä ja terveys. Luotan siihen että pesen tukan täishampoolla kahdesti (viikon välein) ja kahden viikon ajan kampaan joka ilta tai joka toinen. Jos kahden viikon aikana tulee eläviä vastaan niin uusi pesu. Riittäähän se että ne elävät poistaa ja jos ei kahden viikon aikana ole tullut uusia eläviä niin ei niitä sitten mistään ilmesty (paitsi kavereilta uudestaan)
Ikä ja terveyshän siinä menee juu 😀 Mä olen kokenut parhaaksi ne saivareetkin nyppiä, kun ei ne siitä muuten lähde kuin hiusten kasvaessa ja sitten kampaajalla / parturissa irti. Ei sitten tarvitse seuraavalla kerralla pelko persiissä miettiä, onko nämä nyt just ilmestyneitä munia vai jotain vanhoja.
Herranen aika! Nyt järkytyin. Ilmeisesti jollain ihmeen tuurilla ollaan toistaiseksi vältytty täiltä ja täivaroituksilta, kun lapsi on jo 10 v. Ilmeisesti pieni 50 lapsen kyläkoulu on auttanut asiaa.
Mutta kiitos infopläjäyksestä! Toivottavasti sille ei tule käyttöä.
Mullakaan ei koskaan lapsena ollut tätä, kyläkoulun kasvatilla, että ehkä sillä lapsimäärällä on jotain tekemistä asian kanssa, kuka tietää. Toivottavasti ei tule infopläjäykselle käyttöä 😀
”En tiedä, miten olisi mahdollista hoitaa homma kunnolla, jos lapsia olisi enemmän ja aikuisia vähemnän. Se ehkä onkin yksi täiden menestyksen salaisuus.”
Ilkeää vihjailla, että täit juuri yh-perheistä aina uudelle kierrokselle ponnistaisivat.
Hyvänen aika, anteeksi, ei todellakaan ollut tarkoitus mitään sellaista vihjailla. Ihan mekin kahden vanhemman perheessä olisimme / olemme lirissä, jos lapsia ja täten päitä olisi kammattavaksi enemmän tai jos täit osuvat viikolle, kun jompi kumpi vanhemmista on poissa kotoa / paljon töissä tai muissa menoissa ilta-aikaan.
Riittää kun on täiaikaan pari-kolme iltaa ainoana aikuisena. Silloin iltoihin ei mitään muuta tunnu mahtuvankaan kuin päiden kampaamista + omakin pää pitäisi (jos ei muuta niin varmuudeksi) käydä läpi. Naapureiden kanssa ollaan välillä aikuisten kesken vuorotellen toisiemme päitä rapsuteltu 😀
Kiitos ❤
Melkoisen tarkoitushakuisesti tulkittu tuo pätkä, kokonaisuudesta selviää varsin erinomaisesti ettei tarkoitus ole ollut mollata monilapsisia perheitä tai yh:ita tai yhtään ketään. Vaan kauhistella täiden sinnikkyyttä ja homman veemäisyyttä.
Ihan ahdistaa tuo savotta kun se kuitenkin vielä kohdalle osuu. Kaikkea pitääkin täällä pimeydessä olla kiusana! 😀
Tämä siis Outille vastauksena…
Juu, täiden sinnikkyttä ja täisavotan aikaavievyyttä ja karseutta tässä tosiaan taivastelin. On ne kyllä epeleitä, nuo täit!
Itse kävin pesujen ja kampaamisen lisäksi taistoon kuumalla suoristusraudalla. Sillä kun kävi hiukset pienissä erissä läpi, tuntui saavan viimeiset hengiltä. Kolmen lapsen kanssa olikin aika savotta pari vuotta sitten, onneksi ei ole vielä ainakaan uusinut
Joo, tästä olenkin kuullut! Vielä en ole muistanut tätä uutta asetta ottaa mukaan, kun taistoon on jouduttu. Ostettiin joku vuosi sitten sellainen sähkökäyttöinen täikampa, jonka tarkoitus oli aina johonkin myttyrään osuessaan sähköllä tappaa täit. Ei se kyllä häävimmin toiminut, mutta silloin oltiin ihan epätoivoisia ja valmiita kokeilemaan kaikkea 😀 Suoristusrauta tuntuu järkevämmältä ja toimivammalta, lisäksi sellainen löytyy jo entuudestaan.
Omat täimuistot ovat omasta lapsuudesta jolloin mentiin ihan shampoon ja kamman voimalla, mutta kuulin että SUORISTUSRAUTA olisi erinomainen lisäapu saivareiden poistamiseen. Aivan tyveen tämä ei auta, mutta pituuksien osalta hiusten käsittely suoristusraudalla tuhoaa (polttaa!) saivareet. Yksi työkalu lisää taistelupakkiin!
Joo, tätä pitää muistaa kokeilla, jos ja kun seuraavaksi täit meille kyläilemään löytävät. Mä olen miettinyt välillä liekinheitintäkin, joten suoristusrauta olisi vähän vähemmän massiivinen ase 😀