Mitä muuta pariskunta reissultaan tarvitsee kuin toisensa ja kahviloita luuhailtavaksi? No joskus jotain muutakin juu, mutta kun kesälomalla ystävien luoman turvaverkon avustamana pääsimme peräti kahden yön treffireissulle kahdestaan, siinä oli kaikki mitä tarvittiin, keskeytyksettömän keskustelumahdollisuuden lisäksi.

Lähdimme puolison kanssa käymään Loviisassa, sillä tuo vajaan sadan kilometrin päässä Helsingistä sijaitseva kaupunki on jostain syystä jäänyt ihan kokematta. Ehkä se on jäänyt Porvoon varjoon, ehkä kehnojen julkisten liikenneyhteyksien taa (nyt lainasimme ystävän autoa). Olen myös jemmaillut Loviisaa kahdenkeskiselle reissulle, sillä aavistin, että nämä kadut ovat parahultaisia juurikin käsikädessä kävelyyn ja kadunkulmissa pussailuun.

Loviisan-reissun kahvilasuunnitelmista vastasivat täysin Lähiömutsin Instagram-seuraajat, joilta kyselin vinkkejä. Kiitoksena siitä laitan hyvän jakoon ja vinkkaan loviisalaisia kahviloita luuhailtavaksi myös teille:

Tuhannen tuskan kahvila. Hassusta nimestään huolimatta Tuhannen tuskan kahvila on huoleton kesäkupla keskellä Loviisan puutalokortteleita. Mennyttä aikaa henkivissä isätiloissa on vain muutama pöytäpaikka, mutta meidän tapaamme monet hakeutuivatkin suojaiselle ja kukkivalle sisäpihalle.

Kahvilan lista on lyhyt ja herkut itsetehtyjä. Kahviloiden itsepalvelukulttuuriin tottuneena tunsimme itsemme suorastaan kuninkaallisiksi, kun meitä hemmoteltiin pöytiintarjoilulla. Posliiniset eripariastiat tuntuivat kädessä vapaapäivän kepeiltä.

Otimme puoliksi torttupalasen sekä kahvilan erikoisuuden sunkin, suolaisen munkin, joka oli valtavan hyvää. ”Tuon teille kuitenkin molemmille omat lusikat, vaikka olettekin noin vastarakastuneita”, totesi tarjoilija kujeillen, ja kolmattakymmenettä vuotta kimpassa olleina tallensimme tuon lauseen tyytyväistä noloutta myhäillen mieleemme.

Bistro Kronan. Päädyimme sattumalta pitelemään sadetta Bistro Kronanin markiisien alle, mikä sopi mainiosti.  Sieltä kehuttiin saatavan kaupungin parhaita cappuccinoja, joten minä otin sellaisen, kun puoliso pysyi vakkarissaan: mustassa suodatinkahvissa. Lisäksi puolitimme suolaisen piirakan, jonka kylkeen tuli raikkaan rapea salaatti.

Kronanissa oli jotenkin hupaisan pariisilainen tunnelma, vaikka olimme uneliaan pikkukaupungin hiljaisella kadulla. Ehkä tunnelman tekivät sirot pöytäryhmät markiisien alla, ehkä muiden pöytien tyylikkään huolettomat seurueet käsilaukkuun mahtuvine koirineen. Hyvin chic joka tapauksessa.

Loviisan kappeli. Jos ja kun kakut kiinnostaa, tämä on paikka, jonne mennä (paitsi jos olet tiukasti vegaani). 1800-luvun loistokkaaseen asuunsa restauroitu kahvila ja ravintola luovat yhdessä mitä mainoimman paikan aristokraattisen ajanvieton larppaamiseen. Kappelia ympäröivässä viheriöivässä ja vesiaihein kaunistetussa puistossa voi kävellä käsikynkkää, minkä jälkeen kelpaa istua nauttimaan käsintehtyjä herkkuja pitsisen kauniin Kappelin talvipuutarhaan tai avoverannalle.

Kappelissa on tarjolla myös suolapalaa, mutta me keskityimme kakkuvitriinin antimiin. Sitä tutkaillessa oli vähän samanlainen olo kuin silloin, kun sushi-buffettien mitäänsanomattomuuteen tottuneena pääseekin japanilaiseen ravintolaan, jossa jokainen suupala on makuyhdistelmien intohimoista valssia.

Me päädyimme puolittamaan punssilla maustetun tuulihattukakun. Hyvät hyssykät, miten ihanaa se oli! Kakun kaveriksi valitsimme teet Kappelin ilahduttavan laadukkaasta ja laajasta irtoteevalikoimasta. Tuuli liehutteli verannan verhoja, kesäsateen raikas makeus tuoksui ja oli niin kepeän lomalainen olo, että en näin jälkikäteen elokuun lopun arkimylläkässä en ihan enää saa siitä edes kiinni.