Minulla ja miehellä oli joskus nuoruudessamme yhteinen haavevihko. Siis hyvänen aika, joskus 15 vuotta sitten. Tiimarista ostetun vihon kannessa oli mustavalkoinen kuva toisiaan halailevasta pariskunnasta ja sisäsivut oli rytmitetty ruuduin.

Pötköttelimme miehen kanssa vierekkäin yhteisen kotimme olohuoneessa, johon olimme kasanneet läjän eriparisia tyynyjä lököilyä varten. Miehellä oli ylikasvaneet kiharille taittuvat hiukset ja minulla 70-luvun kukkaverhosta itse ompelemani pitkä hame. Kuuntelimme cd-levyjä ja haaveilimme, kuten tuollainen alle parikymppinen pariskunta vain voi. Haaveet kirjasimme ylös haavevihon sivuille, mistä lie idean olimme saaneet. Siellä oli molempien omia haaveita, mutta enemmän yhteisiä suunnitelmia. Jotkut niistä olivat seuraavalle vuodelle, jotkut hamaan tulevaisuuteen sijoittuvia.

Viimeksi muistan nähneeni kulmistaan rispaantuneen vihon Turun kodissamme. Sen jälkeen se on hävinnyt, mikä on harmi. Olisi kiva kurkata, mitkä haaveet ovat toteutuneet. Olen sitä taivaanrannanmaalarityyppiä, että uskon monien haaveiden toteutuvan, kun ne ovat haaveiden sijaan suunnitelmina ja päämäärinä mielessä – tai vallan kirjallisena paperina, kuten meillä. Silloin parikymppisenä sitä ei epäillyt hetken vertaa, kun koko maailma oli avoinna ja tulevaisuus vaihtoehtoja täynnä.

Nykyään välillä löydän itseni miettimästä muutaman sekunnin, että voinko minä nyt tällaisista haaveilla, keski-ikää lähestyvä mutsi-ihminen. Totta hitossa voin! Ihminen ei ole koskaan haaveisiin liian vanha. Vähiten nyt tällainen päälle kolmekymppinen! Itse asiassa nythän maailma on vielä enemmän avoinna ja tulevaisuus vaihtoehtoja täynnä, kun opinnot ovat takana, ammattiosaamista kartutettu hyvän aikaa ja parhaista parhain perhe tässä.

Kumpikaan meistä miehen kanssa ei enää ihan tarkalleen muista, mitä kaikkia haaveita vihon sivuille kirjoitimme. Muistelisin siellä olleen ainakin jotain purjehtimaan oppimisesta ja vaihto-opiskelusta. Yksi haave on kuitenkin jäänyt vahvasti mieleen.

Jo silloin 15 vuotta sitten mietimme yhdessä, että tahtoisimme asua ulkomailla perheenä ennen kuin lapset ovat kouluikäisiä. Haavetta kirjatessamme meillä ei ollut ajatustakaan perheestä, päinvastoin, mutta silti mietimme, että sitten joskus tahtoisimme antaa lapsille ymmärrystä maailmaan ulkomailta. Minä muistaakseni mietin jotain kielten oppimistakin lapsille. Ylipäätään ajatuksissa oli koko perheen yhteinen seikkailu, joka kartuttaisi jokaisen henkistä pääomaa, mutta myös vahvistaisi perhettä entisestään.

Sitä haavetta kohden me ollaan pikkuhiljaa kuljettu viime vuosien aikana. Suunnitelman pohja oli selvä. Miehellä kertyisivät vaadittavat työvuodet vuorotteluvapaata varten täydellisesti juuri silloin, kun esikoinen olisi vuotta vajaa eskarilainen ja kuopus kolmivuotias. Minun reissussa tekemillä töillä ja miehen vuorottelukorvauksella elelisimme mainiosti.

Suunnitelmissamme myisimme kodin pois, laittaisimme kodin irtaimiston varastoon ja lähtisimme maailmalle syksystä kevääseen. Tai keväästä syksyyn, sillä vuoden ajan kotimme olisi toisella puolella maailmaa ja toisenlaisessa vuodenaikakierrossa, Uudessa-Seelannissa. Se on maa, jota tuskin tulisimme ilman pidempää matkaa koskaan kokeneeksi. Tekevälle perheelle riittäisi ihmeteltävää sekä tehtävää, ja luonnon kauneus saisi hengästymään. Palatessamme Helsinkiin muuttaisimme vuokralle siksi aikaa, että löytäisimme kodin, jossa olisi omat huoneet esikoululaiselle ja nelivuotiaalle.

Sitten vuorotteluvapaan ehtoja tiukennettiin. Pisin käytettävissä oleva vuorotteluvapaa-aika lyheni, ja lapsemme ovat jo koululaisia, kun miehen vaadittavat työvuodet täyttyvät uusien ehtojen mukaan. Tietenkin olisi mahdollista lähteä silloin reissuun, mutta paljon enemmän säätämistä siinä olisi. Olisi lasten koulut ja yhä tärkeämmäksi käyvät kaverisuhteet. Ehkä pidempää reissua sitten joskus vuosien päästä voisi miettiä sitäkin, mutta nykyiseltä haaveeltamme kiskaistiin alta matto ja pala parkettiakin.

Haaveiden romutuksesta toivuttuamme aloimme hahmottaa uutta tilannetta. Jos tahtoisimme reissuun, ensimmäinen ongelma olisi saada vakituisessa työsuhteessa olevalle miehelle vapaata tuosta noin vain. Toisekseen oli selvää, että budjetti menisi uusiksi. Vuorottelukorvauksen kaltaisista rahoista ei voisi haaveilla, sillä mies ei voi tehdä omia töitään etänä ja lapset eivät olisi päiväkodissa.

Arvannettekin ehkä jo, mitä me keksimme? Kyllä, hoitovapaa. Jos mies olisi hoitovapaalla, töistä olisi pakko saada vapaata. Rahaakin saisi kotihoidontuen verran, mikä ei ole lähellekään vuorottelukorvausta, mutta ihan ilman työntekoa saatua rahaa kuitenkin. Mies on ollut nyt kotona pian puolivuotta lasten kanssa tuolla samalla tuella, ja jos pärjäämme Helsingissä, pärjäisimme jossain halvemmassa maassa erinomaisesti.

Aloimme piirrellä suunnitelmaa uusiksi ja nopeutetulla aikataululla. Aikaa matkaan olisi ensi vuoden lokakuuhun asti, kun kuopus täyttää kolme vuotta. Budjetin pienentyessä jouduimme hyvästellä Uuden-Seelannin, sillä pelkät lennot sinne maksavat pienen omaisuuden verran ja lisäksi elinkustannukset siellä ovat korkeammalla kuin budjettimme toivoisi. Matkan pituus syksystä kevääseen lyheni sekin osittain budjetin, mutta myös miehen töiden takia. Hän tahtoo palata syksyllä töihin toviksi, että tatsi pysyy yllä ja hän voi tienata rahaa matkaamme varten. Ja koska hän yksinkertaisesti kaipailee työkuvioita ja työkavereitaan.

Kotimme laitoimme myyntiin osittain siksi, että moni asia sen suhteen vaan lutviutui juuri nyt, mutta myyntiaikeissa ajattelimme tulevaa reissuakin. Tajusin asiaa mietittyäni, että kulttuurishokki on yleensä pahin palatessa kotiin, ja kotiinpaluu ilman odottamassa olevaa omaa kotia olisi vielä kamalampi shokki, etenkin lapsille. Nyt ehdimme kotiutua uuteen kotiimme ennen matkaa ja kodin laittamista vuokralle.

Aikomuksenamme on lähteä matkaan tämän vuoden loppupuolella tai heti alkuvuodesta ja palailla kesän mukana. Ehkä jäämme vielä puoliväliin maailmaa kesäksi, vaikka Tallinaan tai sinne Reykjavikiin. Mikään ei oikein ole vielä varmaa, kun kaikki tuli nopeammalla aikataululla kuin ajattelimme. Tajusin, että jotain pitäisi ehkä jo tehdä, kun vain hieman ennen meitä maailmalle lähtevät puutalolaiset ovat jo saaneet kotinsakin vuokra-asiat sovittua. Meillä ei ole vielä edes kotia, jota vuokrata, eikä lopullista päätöstä siitä, mihin lähdemme. Jos ja KUN lähdemme. Mutta ehtiihän tässä, köh.

Siksi kysynkin teiltä. Mihin meidän kannattaisi lähteä perhekuukausiemme ajaksi? Jos olette perheidemme kanssa tehneet jotain vastaavaa, minne matkanne vei? Me soisimme, että siellä olisi edullista asua ja elää. Ehdottomasti siellä on oltava lämmin, koska jos voimme skipata toppavaatekauden, sen todellakin teemme. Haluan testata, olisiko elämä mieleisempää ilman kaikki voimani vievää talvea.

Tarkoituksena on koko perheenä kokea, kun elämä ulkomailla muuttuu arjeksi. Mies haaveili alkuun bungalowista jossain keskellä ei mitään, kunnes tuli järkiinsä. Me kahdestaan ehkä nauttisimme siitä parin viikon ajan, kunnes alkaisimme kaivata jotain äksöniä. Lasten kanssa pari päivää bungalowielämää olisi maksimi. Tahdomme kaupungin läheisyyttä ja muita lapsia leikkikavereiksi. Koska minä aion tehdä reissussa töitä, fasiliteetit on oltava sitä mukaa. Eli lämpöä, muita ihmisiä ja netti on oltava, muuten olemme avoinna ehdotuksille.

Jestas, mikä jännitys! Nyt meidän kahden haaveesta koko perheen unelmaksi kasvanut suunnitelma on kerrottu isommalle porukalle. Sen on pakko toteutua!

Kuvat reilun kolmen vuoden takaa, kun vietimme kolmen hengen perheenä kuukauden Thaimaassa.

Jaa: