Ärsytän vähän itseäni. Mutta en voi mitään sille, että näin kesäkuun toisena päivänä alan panikoida sitä, että pian tämä loppuu. Että ymmärränhän nyt imeä tämän kaiken sisääni, nauttia niin että ottaa ihan kipeää, sillä pian on taas kylmää, pimeää ja märkää. Rakkauteni neljään vuodenaikaan ei auta tässä vaiheessa, kun kohme on vielä tuoreessa muistissa ja juuri esiin kömpinyt kesä tuntuu hauraalta.

Sitä murhetta ei ole toukokuussa, jolloin kaikki on vielä edessä, ja jokainen aurinkoisen lämmin päivä on kuin etukäteislahja kesältä. Silloin ei vielä odota suuria, vaan jokainen aukeava silmu, merenpinnan turkoosinsininen heijastus ja räystään alle laulaen syöksyvä pääskynen on ihme ja onni. Ennen kuin kaikkeen vähän jo ehtii tottua ja alkaa ahnehtien janota lisää.

Sellainen uskomattoman ihana kesää enteilevä päivä oli eräänä toukokuisena lauantaina, kun fillaroimme naapureiden kanssa peräkanaa Helsingin Laajasaloon. Naapurijengi oli varannut sieltä meille saunan, ja jo matka saunalle oli kuin sukellus kesäkuplaan.

Pieni hiekkatie kiemurteli menneitä aikoja henkivien talojen ohitse. Puutarhoissa kukkivat hedelmäpuut, heinikko huojui tuulessa ja taustalla maiseman puhkaisi kirkkaudellaan välkkyvä meri. Ihan kuin olisi pyöräillyt suoraan jonnekin pieneen idylliseen ruotsalaiskylään tai vähintään pienen ruotsalaiskylän elokuvalavasteisiin.

Vuokrasaunakin oli itselleni uusi, vaikka itseäni melko ansioituneena saunamuijana pidänkin. Kalliolan kesäkodin rantasauna sijaitsee ihan omassa rauhassaan Karpinselän rannalla. Siitä näkee Laajasalon uimarannalle ja Villaluodoille, jonne viime kesänä soudettiin telttailemaan. Nytkin merellä näkyi liikennettä; purjeveneitä ja muutama rauhassa putputtava vene.

Oli pakko vain huokaista ja istua alas rantalaiturille. Tuntui, että siinä hetkessä se ryöpsähti päälle, ilo, ymmärrys ja varmuus, että nyt on kesä. Ensimmäinen kesäilta. Ei paleltanut varjossakaan, meri tuoksui siltä kuin kesäisin – ja hyttyset söivät sääret punaisiksi.

Kalliolan sauna lämmitetään itse puilla. Myös käyttövesi lämmitetään padassa. Vaikka pidän monenmoisesta saunomisesta, tämä tapa tuntuu jotenkin juurevimmalta. Puusaunan tuoksu ja peseytyminen nappoon vettä ammentaen (ei ole kovin montaa vuotta, kun tajusin, että nappo ei ole yleiskieltä, vaan pohjanmaata, mutta tarkoitan tuollaista isoa vesikauhaa). Silloin tuntuu puhdistuvan kaikista syvimmin, niin ulkoa kuin sisältä.

Saunalla on myös pallogrilli, joka laitettiin pöhisemään. Minä sain tulla saunomaan niin sanotusti kahta kättä heilutellen, ja pääsin nauttimaan muiden miettimät ja esivalmistelemat hampurilaiset. Parhautta ovat naapuriystävät, jotka myös ovat sitä mieltä, että eväät pitää olla aina – myös saunareissulla!

Merivesi oli ihan muutamassa viikossa lämmennyt niin paljon, että tuntuu kuin olisi hypännyt talviuinnista suoraan kesäuintiin. En ollutkaan enää ainut, joka kävi uimassa, vaan kaikki lapsetkin kävivät ainakin pulahtelemassa. Merenpohjasta löytyi simpukoita ja mutaa, jota levitimme naamoiksi kasvoille ja kehoihin. Aalloilla kelluneet rakkoleväpalaset toimittivat tovin merenneitojen kruunuja.

Kotiin poljimme hiukset märkinä. Lempeä kesätuuli puhalteli laiskasti ja talven hailuvan keltaisesta syvän oranssiksi muuttunut aurinko lämmitti. Ihan kuin olisi ollut kesä. Piti ihan nipistää silmät kiinni ja huokaista ääneen itselleen; usko nyt, ihan toden totta nyt se on, kesä.

Jaa: