Kaupallinen yhteistyö: Myssyfarmi. Postauksen lopussa alekoodi!
Marraskuun ensimmäisenä päivänä kaivoin esiin kutimet, kerällisen unelmalämmintä villalankaa ja Myssy-ohjeet. Marraskuun toisena päivänä minulla oli valmiina omin kätösin tehty muhkea Myssy, joka päässä marraskuukin tuntuu heti paljon pehmeämmältä.
Tässä kaikessa on niin monen monta asiaa, josta olen täpinässä. Antakaas kun kerron.
Kaikki alkoi Varsinais-Suomesta Pöytyältä, jossa toimii maatilalähtöinen designyritys Myssyfarmi. Farmin isännän saappaissa on entinen ammattipurjelautailija Janne ja emäntänä aikaisemmin mainosalalla työskennellyt Anna. Maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen pariskunta tahtoi palata kotikonnuilleen Pöytyän maalaismaisemiin, jonne syntyi lasten lisäksi Myssyfarmi.
Niinpä sieltä viljapeltojen keskeltä ovat lähtöisin ne monien päissä viime vuosina näkyneet Myssyt, jotka ovat yksinkertaisia mutta samalla kieron kivalla tavalla omalaatuisia. Myssyjä tekevät ihka oikeat Myssymummot, paikalliset eläkeläisrouvat. Myssymummojen ja kutimien yhteispeli näkyy jokaisessa Myssyssä, jotka toki valmistetaan tarkkojen ohjeiden mukaan, mutta joissa silti näkyy aina tekijänsä uniikki kädenjälki – ja tietenkin pesulapusta löytyvä signeeraus.
Olen ihastellut Myssyfarmin menoa useamman vuoden ajan: siinä on yritys, joka nostaa perinteisen käsityön ja suomenlampaan villan takaisin arvoonsa luomalla siitä haluttua designia, jolla ei kuitenkaan ole tekemistä muodin kanssa siinä mielessä, että Myssy ei menetä arvoaan, kiinnostavuuttaan tai tarpeellisuuttaan. It’s not cool, it’s warm, kuten myssyfarmilaiset osuvasti sanovat.
Erityisen iloinen olen Myssyfarmin valinnasta käyttää nimenomaan luomutiloilla vapaasti laiduntavien suomenlampaiden villaa. Itse olen syyskuusta huhtikuuhun kuin villaan kääritty burrito, eikä esimerkiksi kesäisillä telttaretkilläkään ole villan voittanutta. Mutta käyttämäni villa on suurimmilta osin tuontivillaa, vaikka kotimaassakin lampaita on.
Homma on siitä nurinkurinen, että villa on kotimaisille lampoloille melko arvoton sivutuote. Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin. Villalla ei ole kysyntää, eivätkä siitä saadut maksut kata kustannuksia. On taloudellisesti järkevämpää polttaa villa kuin myydä se. Ja näin arviolta puolet suomalaisesta villasta päätyy hävitykseen. Järjetöntä.
Myssyfarmilaiset kuitenkin tahtovat käyttää juurikin suomenlampaiden villaa, ja kertovat maksavansa lammastiloille reilun hinnan heidän työstään. Jokaisen Myssyn materiaali onkin 100 prosenttisesti suomenlampaan luomuvillaa. Villan pesee ja kehrää Pirtin Kehräämö Mikkelissä ja Virtain Villa Virroilla, ja villavyyhdit värjätään käsityönä pienissä erissä Myssyfarmilla.
Urbaanimarttailija minussa arvostaa tällaista paluuta materiaalien juurille, tekemisen hidastamista ja määrän sijaan panostamista laatuun. Ja sitä, että nyt minäkin voin olla oman elämäni Myssymummo!
Myssyfarmin nettiputiikin vakiovarustukseen kuuluvat nimittäin nykyään MyMyssy-paketit, joissa on kaikki tarvittava omaan myssymummoiluun ja aidon Myssyn neulomiseen: muhkeaa Myssyfarmin hahtuvalankaa, ohjeet joko Muffi-, Orginal- tai Farmester-Myssyyn, linkit kokemattomille neulojille, Myssymerkki, kangasmerkki signeerattavaksi, merkkien kiinnityslanka, silmäneulaa ja päättelyneula.
Jos kotoa ei löydy sopivia pyöröpuikkoja, ne voi napsauttaa DIY-neulontapakettiin lisämaksusta. Kotoa tarvitsee löytyä vain sakset ja jos haluaa tehdä sentilleen aidon Myssyn, myös mittanauhaa tarvitaan. Farmesterin kaventamiseen tarvitsee lisäksi sukkapuikot, ja itse vaihdoin sukkapuikkoihin myös Muffia kaventaessa.
Minä valitsin myssymummoiluun puolukanpunaisen MyFarmesterin sekä offlilan MyMuffin. Ne molemmat tulivat Myssyfarmin kauniissa ja palkintojakin voittaneissa tuotepaketeissa. Myssy onkin ihana lahja, ja nyt sellaisen voi antaa kolmella erilaisella tavalla: tee se itse -neulontapakettina, antajan valmiiksi neulomana tai Myssymummojen valmiiksi neulomana.
Otin puikoille ensimmäisenä paksusta hahtuvalangasta valmistuvan Muffin. Miten paljon olenkaan kaivannut puikkojen rauhoittavaa kilkettä! Sytytin pikkumökin takkaan tulet ja asetin marraskuun hämärään muutamat kynttilät tuomaan tunnelmaa sekä valoa. Ja sitten silmukka kerrallaan lanka alkoi muodostaa Myssyä.
Hahtuvainen villa tuntui käsissä suloisen pehmeänä ja ihan hengitti ympärilleen lämpöä. Käsin värjätyn langan sävyt vaihtelivat samettisina ja eläväisinä lankakerän pyöriessä ja pienentyessä kierros kierrokselta. Välillä langan joukosta tipahti pieni palanen olkea kuin muistutuksena villan alkuperästä ja vähäisestä käsittelystä. Myssylangan villat pestään vain kevyesti, jotta niiden luontainen rasva, lanoliini, säilyisi. Näin villa pysyy pehmeänä ja luonnostaan vettä- ja likaahylkivänä.
Koska Muffi tehdään paksusta Myssylangasta, se valmistui nopeasti myös kaltaiseni harvakseltaan neulovan käsissä. Valmista oli parissa illassa, mikä oli melkein liian nopeasti, kun tekeminen on niin iso osa nautintoa. Onneksi on vielä toinen MyMyssy tikuttavaksi, jotta saan kuunnella neuloskelun lomassa aloittamani Muumilaakson Marraskuu -äänikirjan loppuun, puikot käsissä.
Marraskuuta vastaan ei kannata rakentaa kovaa panssaria. Villanpehmoinen toimii paljon paremmin.
Pstt! Sain teille ja joulutontuille käyttöön alekoodin Myssyfarmin nettiputiikkiin. Koodilla HANNE15 saatte 15 prosenttia alennusta Myssyfarmin tuotteista (paitsi lahjakortit ja yhteistyömallistot) Alekoodi on voimassa 8.11.2020 asti.